Akvaarion putsaamista koskevassa viestiketjussa ovat perustiedot akvaariosta, jonka aion hankkia.
Nyt olen laatinut hieman suunnitelmaa sekä kasvustosta sekä kalastosta. Suunnitelmaani kaipaisin kipeästi lisävinkkejä...
Ajatuksena on laittaa muutamia juurakoita (paljon omasta takaa; keittäminen kunnes vesi kirkasta?)
ja kiviä, sekä pojan vaatimuksena "hylky" akvan keskiosaan (ei muita "leluja"!).
Mielelläni käyttäisin myös vuolukiveä jota meillä on paljon ylimääräistä, jos se akvaan sopii. Siitä olisi kiva muotoilla ja kasata (akvaariosilikoonin avulla) jokin härveli piiloineen.
Kasveina takaosaan tulisi vesisaniaista ja liuskavesitähdikkiä, keskiosaan leveäkeiholehteä.
Mitä muita kasveja lämpimään 25-28 asteiseen veteen voisi laittaa ja myös edustan pienempiä kasveja olisi hakusessa...?
Lähtökohtana on tosiaan lehtikalapariskunta. Lisäksi perhoskirjoahvenpariskunta, yksi kääpiörihmakala (vaiko useampi?), katinkultamonni 1 2 (vaiko useampi?).
Mitä muuta laittaisin???
Ehdotuksena tuli noita monnisia, mutta mikä PIENI laji pärjäisi näinkin lämpimässä vedessä? Onko pohjan ehdottomasti oltava hiekkaa näitä monnisia varten?
Tässä lienee jo hyvä alku :)
Nyt olen laatinut hieman suunnitelmaa sekä kasvustosta sekä kalastosta. Suunnitelmaani kaipaisin kipeästi lisävinkkejä...
Ajatuksena on laittaa muutamia juurakoita (paljon omasta takaa; keittäminen kunnes vesi kirkasta?)
ja kiviä, sekä pojan vaatimuksena "hylky" akvan keskiosaan (ei muita "leluja"!).
Mielelläni käyttäisin myös vuolukiveä jota meillä on paljon ylimääräistä, jos se akvaan sopii. Siitä olisi kiva muotoilla ja kasata (akvaariosilikoonin avulla) jokin härveli piiloineen.
Kasveina takaosaan tulisi vesisaniaista ja liuskavesitähdikkiä, keskiosaan leveäkeiholehteä.
Mitä muita kasveja lämpimään 25-28 asteiseen veteen voisi laittaa ja myös edustan pienempiä kasveja olisi hakusessa...?
Lähtökohtana on tosiaan lehtikalapariskunta. Lisäksi perhoskirjoahvenpariskunta, yksi kääpiörihmakala (vaiko useampi?), katinkultamonni 1 2 (vaiko useampi?).
Mitä muuta laittaisin???
Ehdotuksena tuli noita monnisia, mutta mikä PIENI laji pärjäisi näinkin lämpimässä vedessä? Onko pohjan ehdottomasti oltava hiekkaa näitä monnisia varten?
Tässä lienee jo hyvä alku :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
http://millia.aqua-web.org/tekstit/kalat/kirjoahvenet/lehtikala.htm
Lukases tuolta noista lehtikaloista ,on vähä niinku hiinä ja hiinä toi allas mutta voipi mennä riippuu yksilöstä kuinka äkänen on...
Perhoskirjoahvenet on kyllä komeita mutta ei ihan helpoimmasta päästä ja vesi tarvii olla tosi puhdasta ja arvot kondiksessa
http://www.leka-airsoft.fi//laura/kalat.php?nayta=24
Onko ne mangrove juurakoita vai mitä???
Keittää voi tai sitten vaan lämpösellä vedellä pestä ja harjat vaikka niitä että irtomoska lähtee pois.EI SAIPPUAA ja Mielellään ihan uusi harja ..
Toi tarvii selvittää käykö vuolukivi!!!!
http://lisa.aqua-web.org/kasviesittelyt.html
http://www.tropica.com/default.asp
Noista linkeistä kasveista...
Sulla aikas vaativia kaloja näin alkuun ;OD
http://www.leka-airsoft.fi//laura/kalat.php?nayta=20
http://millia.aqua-web.org/tekstit/kalat/monnit/katinkultamonni.htm
Tuolla on hyviä juttuja katinkultamonneista
Tuollainen 6kpl parvi olis ihan jees..
HIEKKA EHDOTTOMASTI Monneille ja monnisille puhallushiekkaa....
Tuolta monneista http://www.kolumbus.fi/sarakontu/kalat/kalasilu.html
Meillä löytyy näitä kotimaisten puiden juurakoita (talon rakennusvaiheessa on kaadettu valtavasti puita), käyvätkö ne huolellisen puhdistuksen jälkeen?
Noiden kotimaisten kanssa saa olla tarkkana ettei liukene mitään myrkkyjä,pihkaa,tervasta tjms....
Omenapuusta saa tosikomeita "mangrove"juurakoita..Liottelee vaan tarpeeksi kauan ja kuorii kaikki mahdollisen ennen liotusta....
Sitten niitä voi yhdistellöä vaikka ruostumattomilla ruuvveilla yhteen halutun näkösiksi "väkkäröiksi"..
Joissain liikkeissä myydään myös valmiita mutta onhan se kiva askarrella itse?!!
Mulla on noita oksia jonkin verran. Asusteletko kuinka kaukana Pirkanmaalta???
... menee sellaiseksi huokoiseksi ja rapautuu ajan mittaan ... laattakivi olis parempi vaihtoehto.
Lämpötilaksi tasanen 26-27, mites kesällä auringon paisteen lämmittämä kämppä?
Tosiaan kääpiörihma sekä perhoskirjo ovat molemmat erittäin hankalia hoitaa ja eivät missään tapauksessa aloilleijan kaloja mutta jos aikoo ottaa harrastuksen tosissaan niin mikä ettei mutta yheltä kamulta kuopsahteli kans just noita perhosia ihan yht äkkiä ja vetäsinkin sellasen analyysin että liian uuteen akvaarioon niitä ei kannata hankkia ikinä sillä siellä saattaa vesi arvot heilahdella vielä arvaamattomasti joka on herkille kaloille hengen vaarallista.
Juu, monnisille ja muille pohjaa tonkiville kaloille ehdottomasti hiekkapuhallus hiekkaa, muista pestä huolellisesti.
Pandamonninen on ihan jees ratkaisu.
Jos päädyt noihin rihmoihin niin suosittelen seuraavan laista hankinta järjestystä.
Jos löydät pariskunnat heti niin ottaisin ite rihmakala haaremin (koiras 2 natua), lehtikala pariskunnan, nuoristahan tätä ei pysty näkemään ja olisikin suositeltavaa että jos hankit lehtikalat nuorena, ota niitä useampi ja sovi mahdollisen pariskunnan löydyttyä, että voisit palauttaa loput kalat liikkeeseen sovittuun hintaan tai vaihtariin. Samaan syssyyn voit ostaa myös monnit ja mahd. monniset. Tietty kypsytyksen jälkeen...
Sitten hankkisit muuta kalastoa vasta lehtikalojen mentyä vihille.
Muuten OK.
Näistä oli apua, kiitos!
Lämpötila kämpässämme ei pääse nousemaan, sillä meillä on koneellinen ilmastointi (= vasta rakennettu talo).
Akvaario on tarkoitus laittaa nurkkaukseen, johon ei auringonvalo pääse. Tosin meillä on todella paljon ikkunoita ja kämpän lämpötilan kanssa saakin olla tarkkana...
Tarkoitus muuten on ottaa harrastus vakavasti :) Myös mieheni on erittäin innostunut ja veikkaampa, että hän on vielä minuakin tarkempi näissä jutuissa :) Aion siis riskeerata ja ottaa noita rihmoja. Infoilen sitten aikanaan täällä, kuinka meidän käy...
... menee sellaiseksi huokoiseksi ja rapautuu ajan mittaan ..
Joka päivä oppii jotain uutta!!!
nyt tiedän tonkin ;OD
Sama vika rahikaisella.
Triopseja???Hehehehehehe
Aikas ötököitä....
... turuuuuuuush
Intianvesitähdikki, karvalehti, vesirutto ovat myös hyviä nopeasti kasvavia taka-alan kasveja. Myös helppoja lisääntymään koska kasvin voi pätkäistä poikki ja istuttaa uudelleen.
Etualalle ja keskelle voi laittaa vallisneriaa, jonkun miekkakasvin.
Itse lähtisin liikkeelle n 5 - 10 kasvista.
Valon loisteputkiin on myös hyvä paneutua että kasvit lähtisivät kasvamaan.
Noista monnisista.. kyllähän niistä useampi käy akvaarioosi. Mietin vaan tuota lämpötilaa että miksi se olisi 25-28? Miksei 24-26? Monelle kalalle tuo kiekkokalalämpö 28 on aivan liikaa.
http://kapsi.fi/~skare/akvaario/pandamonninen.html
Lämpötilat olen "luntannut" Faunattaren suosituksista sekä Peter Beckin Akvaariokäsikirjasta.
Ihmetytti, kun oli mielestäni vaikeaa löytää kasvejakin, jotka viihtyisivät kyseisessä lämpötilassa. Eri eepokset antavat muuten kovin erilaisia lämpötiloja kalalajeille, että mikä mahtaisikaan olla luotettavin lähde? Täällä asiantuntijat ja heidän kokemuksensa vaikuttavat luotettavilta ja luenkin sivustoa kuin raamattua :)
täältä saa sata kertaa parempaa tietoa kuin kirjaston vanhoista kirjoista tai seran oppaista.
huomasin saman et kala-lämpö-suositukset on toises paikas toista ja toises toista.
maalaisjärjen käyttö sallittua.
olen yrittänyt etsiä kalat jotka on LÄHINNÄ mun lämpötilaa eli 26.
100% luotettavaa lähdettä. Suosituslämpötilat tulee varmaan kalojen luonnonmukaisen ympäristön perusteella. Mutta onko 28 asteista vettä missäänpäin maapalloa jatkuvasti? Liian lämmin vesi pidemmänpäälle sairastuttaa kalat ja aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman.
Minusta sinun kannattaisi säätää lämppäri n 25 asteeseen, niin kala- ja kasvivalikoima on huomattavasti laajempi kuin 28:ssa. 25 asteessa voit ostaa oikeastaan ihan mitä vaan kasvia mitä on tarjolla - kunhan taas valovaatimukset täyttyy ;). Samoin kaloja - suurin osa kaloista viihtyy siinä 24-26 asteessa.
Vielä noista valotehoista: sinulla oli muistaakseni 2 x 38w eli yhteensä 76 wattia valotehoa. Altaasi ollessa 240 litrainen, valotehoa on karkeasti n 1/3. Eli 240 jaettuna 76:lla. Runsaasti valoa vaativat kasvit viihtyvät hyvin jos valotehoa on n puolet - eli sun tapauksessa 120 wattia. Siis yksi valoputki lisää. Mutta tuolla sinun 76 watilla pärjää jo suurin osa peruskasveista.
Suosittelisin tätäkin palstaa lukemaan isolla suurennuslasilla. Kirjoittajia ja "asiantuntijoita" löytyy ihan joka lähtöön ;).
Omat ohjeeni ovat 90% toimivia mutta 100% luotettavia. Aina kannattaa käyttää sitä maan kuulua maalais järkeä näiden juttujen lukemisessa. MIkä toimii mulla ei silti toimi sulla se on sun akvaariostasi ja sun hoitotoimenpiteistä sekä asenteesta kiinni. Mä en voi valvoa jokaista neuvomaani ohjetta vaan kyllä ite harrastajan pitää se sisäistää miten akvaario kaloja hoidetaan oikein että ne sais siinä pienessä harraste vankilassan kunnolliset oltavat ja mahdollisuuden elää se elinkaari joka kalalle on laskettu.
Tuossa valo teho asiassa watteja tärkeämpi on ilmoitettu luksi/kelvin määrä erilaisilla putkilla on eri valotehot ja mitä suurempi kelvin määrä putkessa on ilmoitettu niin sitä kirkkaampi se putki on palaessaan, kirkkaalla putkella jonka spektrin sävy on mahdolisimman laaja pärjää kyllä yksinäänkin aika suuressakin akvaariossa.
Mistä tuollaisen kaavan oot oppinut?
Ja kirjoittajista, kyllä meistä neljästä viidestä joku AINA osallistuu jokaiseen kysymykseen ja kaikilla voin sanoa olevan riittävän tietotaidon ohjatakseen uusia tai jopa valistuneempiakin akvaristeja omilla ideoillaan ja käytännön tiedollaan.
Ja jos virheitä ilmenee niin ne on yleensä korjattu ennen kuin kysyjä on kerennyt kissaa sanomaan. (8
ps. onko mitään kalaa jonka lämpötila vaatimus pitää jatkuvasti olla +28.
Kalat jotka jäävät kuivan kauden aikana pieniin lutakkoihin saattaa siinä lätäkössä veden lämpötila nousta juurikin sellaisiin lämpötiloihin joista täällä suomessa valitetaan jatkuvasti, akvaarion veden lämpötila voi nousta yli kolmen kymmenen, tietyt kalat kestävät sen mutta seura akvaariossa on monia kaloja eri puolilta maailmaa ja useimminten ne eivät tällaisia lämpötiloja kestä. Siksi akvaarion veden pinnan tuuletus tavalla tai toisella onkin hoidettava kuumimpina päivinä 24h päivässä jotta vesi saataisiin pysymään edes alle kolmessakympissä.
ompas harakka nyt tiukalla päällä... ;) ooka jäänyt ulkoruokintaan pakkas yöksi... hehe, huono vitsi mutta tuli se mainos mieleen...
taisin saada vaikutteita tuomaristosta ;).
Muutenkin oon aika suorasukainen tyyppi, mitään pahaa sillä kuitenkaan tarkoittamatta.
Niin toi wattien laskukaava, eräs kiekkoharrastaja tuota mulle toimitti ja läpihän se mun päässä meni :P.