Miten voitte ?

Vaikeahoitoinen astma ja flunssa yhdessä ovat rankka kokemus. Eipä tällaista onneksi ole ollut kuin helmikuussa 2002 edellisellä kerralla. Silloinkin pärjäsin ilman spiraa. Nyt en. Piti mennä eilen hengittelemään spiralla lääkettä terveyskeskukseen.

Tavoitteenani oli keuhkolääkärin määräyksellä lopettaa eilen kortisoni tablettikuuri. Se nostettiinkin uudelleen 40 mg ainakin neljäksi päiväksi eteenpäin. Voinnin mukaan vähitellen alan sitä vähentelemään aina 10 mg kerrallaan kolmen päivän välein. Kortisonikuurin oli alunperin suunniteltu kuudeksi päiväksi (3 päivää 40 mg ja kolme päivää 30 mg). Ei se riittänyt. Täytyypä vain todeta että on sitkeä virus.

Nyt taas tänään klo 4.30 heräsin aamulla kun ilma ei kulkenut nenästä eikä kunnolla hengittäessäkään. Hengitys vinkuu ja rohisee. Kuumetta ei ole ja kahdeksan päivän antibioottikuurin jälkeen CRP oli eilen alle 8 (normaali). Pef oli eilen ennen avaavia oli 350 ja sama avaavien jälkeen. Tänään en mitannutkaan aamulla pefiä kun oli kiire saada lääkkeet. No avaavien jälkeen pef oli vain 390 (norm 490 - 520). Nenän limakalvot ovat rikki vaikka hoidankin nenääni suolavedellä ja A-vitamiinitipoilla. Niistäessä tulee nenästä verta.

Nyt taas lähden tästä spiralle, kunhan terveyskeskus aukeaa. Lääkäri sanoi eilen, että tänäänkin voin mennä sinne hänen eilisellä lähetteellään. Lääkäri kuuli vinkumisen ja rohinat ja ne kuuluivat kyllä ihan ilman stetoskooppiakin.

Theofol comp ja Toclase auttavat jonkin verran.
Nexiumia sain mahan limakalvojen suojalääkkeeksi, kun mahalaukkua alkoi jo kortisoni kirvellä.

Kyllä tämä tästä alkaa helpottamaan - arvelen.

Oikein hyvää tätä päivää teille homeystävät ja teidän läheisenne.

Terveisin homentikko-astmaatikko-flunssaatikko

Hilkka
451898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

kerrot elämästäsi näin flunssaisena. Olen aika uusi tällä palstalla, ja paljon ajatuksia ja sitä vertaistukea olen täältä saanut. On kiva nähdä maailmaa muiden erilaisten ja silti läheltä liippaavien kokemusten kautta.

Mäkin kehitin alkavan flunssan eilen, vaikka mun tautini on Huomattavasti helpompaa laatua kuin sinun.. Perustautini ei ole vielä diagnoosia saanut, mutta eilen kävin hyperventilaatiotestissä ja tulokseksi tuli, ettei sitä ole (Jee!). Ihanaa, kun tästä lähin voi sanoa epäilijöille, että ongelmaani ei pelkkä paperipussi auta - ihan tutkimukseen nojaten :) Ei hyperventilaation poissulkemisesta tietenkään vielä seuraa sairaan papereita - tähän astisten tutkimusten mukaan olen nimittäin terve kuin pukki, miltä oloni ei totisesti tunnu. Joka tapauksessa olen tuloksesta iloinen, ehkä nyt pääsen kunnollisiin tutkimuksiin ja jopa saisin hoitoakin, ehkä jo kesään mennessä (nopeammasta temposta en uskalla haaveilla, on tätä hoitamattomuutta jo niin kauan kestänyt)...

Eilen kävin ostoksilla liikekeskuksessa, jonka käytävillä ja halleissa saatoin olla helposti, mutta jokaiseen kauppaan meno toi uudet oireet, tai joskus hyvällä tuurilla pääsin enemmittä oireitta. On sellaisessa paikassa paljon hajuja ja muita ilmassa: nahkaa kenkäkaupassa, hajusteita pentikissä, vaatekaupassa meikkejä tai muuten vaan tuoksuvia ihmisiä, ruokakaupassa kylmää ilmaa maito-osastolla.. On hassua, että sama ihminen voi olla niin "terve" kotonaan (tai siis sijaiskodissa evakossa) ja niin huonokuntoinen jossain muualla... No, kiitollinen olen siitä, että kyseinen kauppakeskus ei rakennuksena aiheuttanut oireita. Jäin miettimään, että mitäköhän Pentikin tädit olisiva ajatelleet, jos olisivat tienneet minun käyvän heidän liikkeessään aina "yhdellä hengityksellä" ja sitten palaavan hengittämään liikkeen ulkopuolelle, heh... (Normaalisti en olisi Pentikkiin mennyt, mutta kyseisen kaupan yksi kokonainen seinä oli poistettu oveksi, joten asiointi oli järjen rajoissa ja ulos pääsi helposti) Käyhän se ostosten teko niinkin.. Tuttua varmaan monelle.

Voimia sun flussaasi, mä voisin mennä juomaan mustaherukkamehua!

Äänestä

toivottelen. Sitkeä virus on tulehduttanut keuhkosi oikein kunnolla. Meillä on tämmöinen kotona:
http://www.normomedical.fi/Omron_CompAIR_CXPro.677.0.html

Sillä saa lääkkeet otettua paremmin, kun oikein yskittää. Lääkkeinä on käytössä siihen Pulmicort, Ventoline ja Atrovent nestemäisinä. Voi olla että muitakin lääkkeitä spirassa käytettäviksi löytyy.

Itse en ole tarvinnut tavanomaisia astmalääkkeitäkään pariin kuukauteen, yleiskunto on erittäin hyvä. Nenä on tukossa, ihottuma lehahtelee aika ajoin ja vähän yskittääkin, mutta enempi nämä ovat niitä ärsytysoireita. Ulkonakin sataa aina vaan.

Pikaista paranemista flunssaiselle hilkkaliisalle ja kaikille muillekin huonon voinnin kanssa kärvisteleville homesairaille!

Äänestä
  • Luuletko että tuo laite auttaisi ongelmaani? Jostain syystä en osaa vetää lääkkeitä suoraan keuhkoihin. Enkä näytä oppivankaan. Imaisen ne suuhun ja sitten yritän toisella ponnistuksella saada ne eteenpäin keuhkoihin. Minkä hintainen tuo laite suunnilleen on?

    Äänestä

  • Homeastma kirjoitti:

    Luuletko että tuo laite auttaisi ongelmaani? Jostain syystä en osaa vetää lääkkeitä suoraan keuhkoihin. Enkä näytä oppivankaan. Imaisen ne suuhun ja sitten yritän toisella ponnistuksella saada ne eteenpäin keuhkoihin. Minkä hintainen tuo laite suunnilleen on?

    sillä itsellä lääkkeen vaihto Symbicortiin auttoi tuohon ongelmaan. Pef alkoi myös nousta ja tunne siitä, että kaikki jää kurkkuun hävisi.

    Äänestä

  • Homeastma kirjoitti:

    Luuletko että tuo laite auttaisi ongelmaani? Jostain syystä en osaa vetää lääkkeitä suoraan keuhkoihin. Enkä näytä oppivankaan. Imaisen ne suuhun ja sitten yritän toisella ponnistuksella saada ne eteenpäin keuhkoihin. Minkä hintainen tuo laite suunnilleen on?

    siitä on jo useampi vuosi, kun sen hankin. Lääkkeen ottoon on myös muita apuvälineitä, kuten sellainen metallilieriö (en muista nimeä, vai oliko nebunette?) jota käytetään lapsille. Siinä ei tarvitse osata kuin hengittää. Kysy lääkäriltäsi, niitä käyttävät aikuisetkin joilla vaikeuksia lääkkeen oton kanssa.

    Äänestä

Virusflunssa aiheutti sinulle keuhkoputkitulehduksen ennaltaehkäisevästä omahoidostasi huolimatta. No tuota tilannetta kohdallasi pelkäsinkin, koska keuhkoputkitulehdukseksi tuo flunssa on yltynyt terveilläkin.

Pari viikkoa ennen joulua perheystävämme (hometyöpaikkatausta yli 20 vuotta: keuhkoputkitulehduksiakin) joutui sairaalaan keuhkoputkiensa takia flunssan seurauksena. Happi loppui. Happiviikset ja kortisonitabulääkitys päälle ja parin vrk:n kuluttua kotiin. Vrk:n kotonaolon jälkeen happi loppui uudelleen ja eikun sairaalaan. Antibioottikuuri päälle. Jostain syystä se alkoi helpottaa noiden tabujen kanssa.
Hänellä oli todettu keuukoahtaumatauri jo vuosia sitten, oireiluna rankka aamuyskä Ventolinesta huolimatta, vaan tupakanpoltosta hän ei luopunut.
Tupakanpoltto loppui, kiitos tuon flunssan.

Kyselit meidän muiden vointia. Kiitos kysymästä.

Siivosin tuossa aamutuimaan, lämmitin uunin ja laittelin kuutisen litraa kaalipataa ja raparperi-vaapukkakiisselin viikonlopuksi.
Popsiskelen par`aikaa suuhuni jälkiruuakseni tuota kiisseliä tätä kirjoittaessani.
Eli vointini on ihan OK.
Vaan tuolla ulkona sataa vettä aina vaan. Eipä ole sinne asiaa ilman hengityssuojaimia.

Toivon, että paranet pian.

Äänestä

Aika kovalta tautisi vaikuttaa. Toivottavasti paranet siitä nyt pikku hiljaa ennallesi.

Itsellä sairasloma jatkuu. Uudet labrat 15.1. Nyt taas lähtöruudussa tuon sairauden kanssa. Eipä tunnu olevan lääkäreillekään helppoa selvittää näitä sairauksia ja niiden liitännäissairauksia.

Hoikkaan pitäisi mennä sopeutumaan sairauteeni, mutta olen perumassa kurssia. Syynä on se, että miten hitossa sopeudun sairauteeni, kun en sitä tiedä. Joten ajattelin laittaa sähköpostia ja perua kurssi nyt tältä erää. On helpompi sopeutua sairauteensa, jonka tietää.

Minulla Erdopect tauolla, 2.11. asti käytin ja nyt tt-lääkäri kanssa neuvottelussa se jätettiin tauolle. Pef minulla nousi huikeisiin lukemiin, mutta nyt tippuu kuin lehmän häntä, puhallus on taas pelkkä puhallus. Kun pef oli korkeimmillaan oli puhallusääni aivan karmea. Pientä lämpöä ja olo silleen sopivan surkea.

Muuten kaikki Ok. Toivottavasti paranet pian.

Äänestä
  • Flunssani alkoi jouluaaton tienoilla eikä vieläkään loppua näy. Yskä ja limaneritys on ollu todella runsasta siitä lähtien ja siitä asti olen syönyt myös Prednisolonia noin 40mg/pv sekä hengitettävät lääkkeet olen tuplannut tietenkin. Ventolinea kuluu myös tuplamäärä, se vaan tuntuu välillä hieman ärsyttävän keuhkoja. Kuume on kokoajan siinä 37,5 tienoilla ja olo on tosi väsynyt ja olen erittäin kalpea. Eilen aloitin keuhkoputkentulehdukseen viikon antibiottikuurin, toivon että se toisi nyt lisähelpotusta tilanteeseen. Nuori olen ja sisätiloissa makaaminen käy myös psyyken päälle sekä jatkuva kortisonin syönti, joudun myös ottamaan (kortisonin aiheuttamaan) unettomuuteen rauhottavia. Miten teillä muilla sairastelevilla on muuten auttaneet yskänlääkkeet? Nukutteko hyvin yönne heräilemättä, itse heräilen ainakin 2x yössä liman yskimiseen kurkussa jne. Onko muilla ollut ns ' sekavaa' oloa välillä, mistähän johtuisi, poskiontelot? Noh jos niissäkin on tulehdusta niin eiköhän tuo antibiotti senkin tapa.

    Äänestä

  • tylleröinen kirjoitti:

    Flunssani alkoi jouluaaton tienoilla eikä vieläkään loppua näy. Yskä ja limaneritys on ollu todella runsasta siitä lähtien ja siitä asti olen syönyt myös Prednisolonia noin 40mg/pv sekä hengitettävät lääkkeet olen tuplannut tietenkin. Ventolinea kuluu myös tuplamäärä, se vaan tuntuu välillä hieman ärsyttävän keuhkoja. Kuume on kokoajan siinä 37,5 tienoilla ja olo on tosi väsynyt ja olen erittäin kalpea. Eilen aloitin keuhkoputkentulehdukseen viikon antibiottikuurin, toivon että se toisi nyt lisähelpotusta tilanteeseen. Nuori olen ja sisätiloissa makaaminen käy myös psyyken päälle sekä jatkuva kortisonin syönti, joudun myös ottamaan (kortisonin aiheuttamaan) unettomuuteen rauhottavia. Miten teillä muilla sairastelevilla on muuten auttaneet yskänlääkkeet? Nukutteko hyvin yönne heräilemättä, itse heräilen ainakin 2x yössä liman yskimiseen kurkussa jne. Onko muilla ollut ns ' sekavaa' oloa välillä, mistähän johtuisi, poskiontelot? Noh jos niissäkin on tulehdusta niin eiköhän tuo antibiotti senkin tapa.

    Kortisoni on ainoa joka auttaa ja parantaa tämän tulehduksen. Minä tiedän jo sen, että kortisoni vie ihan kokonaan minulta unet ja tiedänkin pyytää aina kortisonikuurin ajaksi nukahtamislääkkeen. Ensin otin (kortisonikuurin alussa) Imovanea yhden ja nukuin. Sitten piti ottaa puolitoista ja nukuin. Sitten en enää nukkunut kahdellakaan Imovanella ja nyt, kun kortisoni nostettiin eilen taas 40 mg:aan, pyysin keuhkolääkäriltä jotain muuta nukahtamislääkettä ja sain Tenoxia. Viime yönä sain nukuttua klo 1 - 5 ja heräsin ahdistukseen, yskimiseen limaisuuteen ja ilma ei kulkenut lainkaan nenän kautta. Otin Ventolinen ja Seretiden ja huuhtelin nenäkannulla ("Sarvikuono-niminen - saa apteekista) merisuolalla nenäni ja otin yskänlääkkeet (Theofol comp 10ml Toclase Expectorant 30 ml), jotka keuhkolääkärini minulle määräsi. Pef ei noussut avaavienkaan lääkkeiden jälkeen kuin 390 (norm. 490 - 520) ja lähdin taas terveyskeskuseen saamaan spiralla Atrovent comp'ia. Theofol compissa on teofylliiniä, jota annetaan myös "tipassa" ensiavussa vaikeissa astmakohtauksissa. Teofylliini laajentaa keuhkoputkia. Antibiootit menee vielä (Kefexin)kaksi päivää.

    Kysyit onko outo tai sekava olo. Vastaan on sellainen olo kuin aivot olisivat turvonneet ja pää tuntuu raskaalta. Ääni on käheä ja nenä tukkoinen. Kasvot pyöristyivät jo kuukasvoiksi ja nestettä kertyy elimistöön.

    Keuhkolääkärini sanoi, että on hyvin tavallinen ilmiö, ettei jotkut saa unta kortisonikuurin aikana ja se on hyvin monille ikävä sivuoire. Turvotus on myös useimpien sivuoire. Molemmat menevät ohi kun kortisonikuuri loppuu - noin parin viikon kuluttua pyöreys poskista ja muualta lähtee ja unirytmi palautuu normaaliksi.

    Muista syödä kalkkia, kun syöt kortisonia. Minulle ehti tulla osteopenia (alkava osteoporoosi eli luukato), kun sain työssä ollessani noin 15 pitkää kortisonikuuria (pisimmillään neljä kuukautta). Kukaan ei huomannut sanoa kalkkikadosta ja vaikka olen itsekin hoitoalan ammattilainen, en huomannut kiinnittää huomiota kortisonin ja kalkin puutteen yhteyteen. Pyydä lääkäriltäsi Calsichew D3 Fortea luukadon ehkäisyyn, tai jotain muuta vahvaa kalkkia, jossa on D-vitamiinia imeytymisen edistäjänä.

    Monilla myös yleinen lisäoire kortisonista on mahalaukun ja ruokatorven limakalvon ärtyminen. Ei kaikilla. Sitäkään ei kukaan alussa sanonut ja neljän kuukauden kortisonin jälkeen muistan, että itkin kun maha ja ruokatorvi olivat niin kipeänä. Tähystyksessä nähtiin että ne olivat ihan tulehtuneet. Kun nyt senkin tiedän, saan mahalaukun ja ruokatorven tulehduksen ennaltaehkäiseväksi suojalääkkeeksi Nexiumia (on muitakin hyviä).

    Onhan sinulla vakituinen oma keuhkolääkäri, joka huolehtii kokonaisvaltaisesti kaikesta lääkityksestäsi? Jos ei ole niin hanki sellainen.
    Nämä keuhkotulehdukset kannattaa hoitaa kunnolla.

    Lääkitys on aina yksilöllinen ja sen määrää lääkäri. Kaikki eivät reagoi samalla tavoin ja kaikille ei sovi kaikki samat lääkkeet.

    Paranemista sinullekin tylleröinen ja kaikille flunssaisille homesairaille.

    Terveisin Hilkka

    Äänestä

Yhdeksän kuukautta remontin päättymisestä ja olen nyt voinut hyvin ja ollut terve 3 kuukautta. Pölyallergioita löytyi allergiatesteissä ja IgE- vasta-aineet olivat hiukan koholla.
Todella ikävää kuulla teistä, joilla on noin pysyvää laatua tuo homesairaus. Jaksamisia toivon teille. Olin todella kipeä viime kesän ja talven, ja
siinä oli kyllä toivottomuuden tunteita usein.

Äänestä
  • Kiitos !

    Onpa hienoa, ettet ehtinyt sairastua pysyvästi ja että olet parantunut. Niinkin onnellisesti voi käydä.

    Tiedäthän, että sinun kuitenkin kannattaa välttää homepaikkoja ja homeisia ympäristöjä, koska oireet voivat palata uudelleen. Saneeraa kotisi mahdollisimman pölyttömäksi.

    Hyvää viikonvaihdetta sinulle ja perheellesi nimetön.

    Iloitsen puolestasi kun remonttinne on onnistunut.

    Äänestä

aloin reagoida ulkohomeille. Nyt en tiedä, miten sadeilmalla työmatkat taitetaan. Vähäinenkin oleskelu ulkoilmassa saa aikaan keuhkoalueen kiputilan ja olen saanut tuplalääkityksestä huolimatta sinnikkäitä astmaoireita.

Työpaikalla olo on ollut vaikeata jo tätä ennen. Menetän ääneni. Kaikki klassiset oireet huimauksineen. Yritän pärjäillä. En ole enää tyhmänrohkea.

Äänestä

kortisoniannokseni on neljännes sinun annostuksesta ja Flixotidestä minimiannos (tosin 2x kahdesti pv:ssä). PEF on 360 ja väliin huippaa ja pelkää tukehtuvansa. Muistan silloin tuttavaani, jonka PEF oli 260 ja hän oli "tottunut" tuohonkin lukuun, mutta ei noilla luvuilla voinut enää hetkeäkään oleilla "korjatussa" kämpässään.

Eräs asiantuntija tuumasi, että nyt ulkoilman bakteeripitoisuudet ovat yli 2500 (oliko pmy:tä), kun ne suurinpiirtein ovat viidensadan paikkeilla lumen ollessa maassa. Eli kun ainoana vältyin perheessämme flunssalta ja uskaltauduin ulos reippailemaan - keuhkot meni sököiksi ja joka paikka tukkoon. Rohinat ja ritinät kun keuhkoista loppui, tuli tämä etenkin toispuoleinen röörien ahtaus -tunne ja vaikeus saada happea. Eipä ollut tietoa, että pitoisuudet ovat noin suuria nyt, joten ihan oma tyhmyys, kun pihalle pitkälle lenkille kipuaa juuri tultuaan kuntoon.. Astmaatikon ei pitäisi leikkiä terveydellään.

Äänestä
  • Eihän aina voi tietää kaikkea etukäteen.En minäkään ole oireillut ulkohomeille kuin joskus 1999 alkaen. Nuorena ja lapsena olin ihan terve eikä minulla ollut minkäänlaisia allergioita.

    Onneksi huomiseksi luvattiin pakkasta ja ulkona on silloin helpompi hengittää. Tuskin jaksan vielä ulkoilla. On "naatti" tai olisiko "nattelo" olo parempi. No mikä lienee suomenkielen sana sitä kuvaisi, mutta olo on kurja ja väsynyt.

    Lujille tauti nyt kyllä minullakin ottaa. Ihan oikea virusinfektio - flunssa tämä on.

    Huominen taas on toivottavasti parempi.

    Hyvää viikonvaihdetta sinulle ja suurperheellesi.

    Terveisin Hilkka

    Äänestä

LUULOSAIRAS? Miten psyykesi voi? Onko kaikki kotona O.K.? - Kun kiinnittää itseensä kaiken huomion - kohta voi olla vaikka syöpä!?
Älä vouhota, hyvä immeinen! Relax! T. Inhimillinen

Äänestä
  • ai niin anteeksi, sinä olitkin 58-vuotias nainen, joka katsoo tappajahaita mäyrikset kainaloissaan?

    Äänestä

  • UPDATE_7742623 kirjoitti:

    ai niin anteeksi, sinä olitkin 58-vuotias nainen, joka katsoo tappajahaita mäyrikset kainaloissaan?

    ottakaa opiksenne kaikki vanhemmat. Murkkuikä on parasta antaa tulla ajallaan, ettei käy kuten tälle "pojuselle", että vielä 58 v. kirjoittelee tyhmyyksiä ja räyhää homepalstalla. Voi elämän käsi, miten hirveää jos oma äiti kirjoittelisi noita juttua, hyi #"¤%¤#"¤" kun kelaa mitä mäyrismuori on kirjoitellut. Siinä on vähän sitä tunnetason vibaa kyllä, pahasti kaartaa vain vasemmalle. Mäyrikset varmaan viettää.

    Äänestä

  • Kun verensokerisi laskee tulet vihaiseksi.

    Kun hän saa syödäkseen on hän kuin eri mies.

    Yritä keksiä joku muu keino tuohon vihaasi kuin tämä nykyinen keinosi.

    Äänestä

  • kaikki kotona. Jos homeillakin olisi kaikki kotona, ei ne itöisi ja kaasuttelisi ihmisten ilmoilla. Moninaisuus on kaikkialla läsnä - nauti hyvä ihminen siitä. Ota iisisti tämä yksi elämä!

    Äänestä

  • UPDATE_7742623 kirjoitti:

    ai niin anteeksi, sinä olitkin 58-vuotias nainen, joka katsoo tappajahaita mäyrikset kainaloissaan?

    Samat sanat sinulle, homeahdistus, kun hilkkaliisalle: anna "häiriköiden" olla ja mennä omia menojaan.. jatkuva "häiriköiden" tekemisten ja sanomisten ruotiminen ja kommmentoiminen vaan provosoi ja kertoo itsestäsi enemmän kun itse "häiriköstä".. anna valua kun vesi hanhen selästä ja pistä iisibiisi soimaan..

    Äänestä

  • soimaan.. kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000021199635
    Trollinpoisto-ohje
    Kirjoittanut: Homeherkkä 11.11.2006 klo 08.12

    Pitääpä taas kerrata nuo Homeherkän ohjeet :)

    Käyköön trolli itse jääkaapillaan, kun hänen verensokerinsa laskee, niin hän tulee tänne riehumaan.

    Kun hän saa syödäkseen on hän aivan kuin eri mies.    

    Äänestä

noihin homealtistuksiin. Niissä tulee ihan sairaan terveeksi. Kaikki sanoo samaa. Terve olet. Siellä on mimmiä ja jäpää takinliepeet heiluen ja kaikki tietävät, että olet ihan terve. Siellä sitä tuntee itsensä todella hyvin hoidetuksi ja turvallinenkin tunne on kun nuo lääkärit tietää niiin ihaaaan kaiken. Niiden ei tarvitse edes lukea sun aikaisempia sairaskertomuksia, ne tietää heti että sä oot terve.

Ja sitten siellä on se "lääkärikierto" se on tosi hauska. Ne menee yhteen kahvihuoneeseen ja kiertää ottamassa kaikki kahvia. Ja sitten osa menee tupakalle ja osa tulee kertomaan että terve olet.

Äänestä

Täällä etelässä on perin sumuista ja lihaksia juilii ja kolottaa. Onkohan yksi syy hometaloissa lihasten juilimiseen juuri tuo liian koholla oleva sisäilman kosteus (meillä oli aina koholla, mutta isännöitsijä ei leukaansa loksauttanut)??

Äänestä
  • 58 v. rupsu vois tietää paremmin? Kun on tuota ikääkin tullut jo ihan kunnioitettavasti.

    Äänestä

  • vanha kansa kirjoitti:

    58 v. rupsu vois tietää paremmin? Kun on tuota ikääkin tullut jo ihan kunnioitettavasti.

    haukut 58-vuotiasta rupsuksi. Mikä se rupsu edes on? Nimi kuullostaa perin rumalta.

    Äänestä

  • Metsäläinen2 kirjoitti:

    haukut 58-vuotiasta rupsuksi. Mikä se rupsu edes on? Nimi kuullostaa perin rumalta.

    rupsu, joten jokainen saa pitää mitä lempinimeä haluaa. Pojun kaveri se on, tai tuttu.

    Äänestä

  • Metsäläinen2 kirjoitti:

    haukut 58-vuotiasta rupsuksi. Mikä se rupsu edes on? Nimi kuullostaa perin rumalta.

    rupsu!! Meil Karjalas pieruu sanottii rupsuks!

    Äänestä

  • Mikä on kirjoitti:

    rupsu!! Meil Karjalas pieruu sanottii rupsuks!

    miten se noin sattu unohtummaan. Lapsikin välillä rupsuttellee ja kyssyy sitten, että "kumpiko äiti haisee pahemmalta: mun rupsut vai mummun home".

    Äänestä

  • Mikä on kirjoitti:

    rupsu!! Meil Karjalas pieruu sanottii rupsuks!

    Minunkin juureni äitini puolelta ovat Karjalasta. Isäni asui isossa talossa Isokyrössä. Äitini perhe joutui jättämään ison talonsa Karjalassa ja joutui evakkoon isäni isoon kotitaloon. Kun isäni pääsi sodasta ja tuli kotiinsa, hän näki äitini. Isäni sanoi, että äitini oli sievä kuin kissanpentu ja päätti heti, että tuon tytön kanssa hän menee naimisiin. Niinpä he sitten menivät ja syntyi ensin siskoni isäni kotitalon vintillä, jossa kylän kätilö auttoi siskoni maailmaan ja sitten kolmen vuoden kuluttua minä. Minä synnyin Oulussa.

    Karjalasta kotoisin olevilla ihmisillä on todella ihania sananparsia ja sanontoja. Kyllä saan nauraa suloisen äitini kanssa, kun hänellä sitä juttua piisaa. Minulla on todella etuoikeus kun vielä saan viettää aikaani tuon suloisen vanhuksen kanssa. Minulla on etuoikeus kun saan olla kahden ihanan aikuisen lapsen Äiti. Elämä on ihanaa kaikesta sairastelusta huolimatta. Paljon hyvää on vielä jäljellä, vaikka sairastelenkin. Se HYVÄ ympärillään vain pitää havaita.

    Tänään minun ei enää tarvinnut mennä spiraa hengittelemään. Yskittää vielä kovasti - ehkä vähän vähemmän kuin eilen ja nuhakin alkaa vähän vähenemään. Viime yö oli ihana, kun kortisonista huolimatta sain nukuttua klo 1 - 9.30.

    Kyllä tämä flunssa tästä lähtee.

    Rakkain terveisin kuukasvoinen kalpeanaamainen Hilkka

    Äänestä

  • hilkkaliisa kirjoitti:

    myös Kirvusta kotoisin. Joten myöhää ollaan kaik sukulaissii. Paitti tietty toi Katto Kassinen, se on kotosin Ruottista.

    Äänestä

  • meidän suku kirjoitti:

    myös Kirvusta kotoisin. Joten myöhää ollaan kaik sukulaissii. Paitti tietty toi Katto Kassinen, se on kotosin Ruottista.

    Minuu huvittaa ko meijän äet alakoo het huastamaan ko tullee karjalaisii sukulaisii, jotka huasteloo. Muutee hää puhhuu ihan oulun murretta ko o asunna tiällä jo vuojest 1948 alakaen.

    Mää ossaan kyllä parraiten puhua tätä oulun muurretta ja oonhan mää jo polllliisille entuuvestaan tuttu ko mun isä, eno ja naapurin setä olivat polllliiseja. Emmää pelekää polllliisia enkä syö jäkälää enkä juo pillilä piimää.

    Sit vielä mä diggasin tota Hesan slangii ku mä asuin Hesassa vuodest 1969 - 1985. Mun duunikaverit nauro mulle kun "mää nakkasin menneen papereita". Sit yks mun duunifrendi sano, "ett täällä Helsingissä kaikki heitetään vege" ja niinpä mä sit aloin heittää vege niitä turhia papereita siel duunissa.

    Kyllä meirän sukulaasia asuu vielä siellä Isooskyröski ja kaikki samannimiset ovat meirän sukulaasia. On ne Hanahikosketki meirän sukua. Lehemäjoellaki ja Vaasas ja Ylistaros asuu meirän sukulaasia.

    Mun faari sanoo mua että Hilakka ja ko mä olin piäni niin musta se kuulosti että Silakka.

    Terveisin Hilkka :o)

    Suomi24 > Keskustelu > Äidit & isät > Lasten suusta

    4.12.2005: ”Olin päiväkodissa ja siellä yksi kolmevuotias pikkuihminen alkoi ruokapöydässä tarinoida: "Ei täällä näy mulkkuja. Täällä ei näy yhtään mulkkua".
    Arvasin hänen tarkoittavan muurahaisia ja jatkoin juttua: "Onko teillä kotona näkynyt murkkuja?" Ei ollut.
    Kävin olemassa pari päivää tarhantätinä :D”

    Huumorinaisia.

    Äänestä

  • on ollut aiemminkin hauska. kirjoitti:

    Suomi24 > Keskustelu > Äidit & isät > Lasten suusta

    4.12.2005: ”Olin päiväkodissa ja siellä yksi kolmevuotias pikkuihminen alkoi ruokapöydässä tarinoida: "Ei täällä näy mulkkuja. Täällä ei näy yhtään mulkkua".
    Arvasin hänen tarkoittavan muurahaisia ja jatkoin juttua: "Onko teillä kotona näkynyt murkkuja?" Ei ollut.
    Kävin olemassa pari päivää tarhantätinä :D”

    Huumorinaisia.

    ei otannut tanoa vielä R-kirjaita ja tiitä tuli l-kiljain.

    Kyllä meitä toisen tarhan tädin kanssa nauratti, mutta tietenkin sanoimme, että eipä todellakaan näy MURKKUJA. Niitähän se ihana pikkuinen tarkoitti. Emme nauraneet tietenkään nauraneet Lapselle emmekä pilkanneet häntä.

    RRRRRRRRRRRRRR-runta, sanoi oma poikani kun oppi sanoman R-kirjaimen noin kaksi vuotiaana.

    Silloin satoi lunta. Kun poikani oppi sanomaan R:n niin hän laittoi sen joka paikkaan. Hän hyppi riemuissaan ja hoki: "runta-runta-runta-runta".

    Nyt hän on jo 27 vuotias. Ihania muistoja !

    Äänestä

että sinun pitää kaikki tekemisesi ja menosi ja tarkat lukemasi kirjoittaa tänne palstalle...minusta siinä on jotain outoa. Yleensä ne kerrotaan ihan lähimmille, jos heillekään. Sinä olet hyvin usein kertonut juurta jaksain paitsi sairastelusi ja erilaisten tutkimusten tulokset, myös muita elämäsi tapahtumia. Mietihän, eikös nuo kuuluisi ystäville ja omaisille, tuollaiset intiimit jutut? Vai koetko, että tämä palsta onkin "sinun ystäväsi"? Täällähän käy tuhansia lukijoita - ja sinä kertoilet asioita, joilla ei SINÄLLÄÄN ole tekemista aina EDES homeiden kanssa...Outoa!

Äänestä
  • saa kirjoittaa ihan mitä haluaa palstalle ja niitä juttuja on ihan mukava lukea myös. Intiimi sana tarkoittaa kyllä vähän muuta, mutta et ehkä sitä vielä ymmärrä.

    Oletkos Katto Kassisen kaveli

    Äänestä

  • Täällähän käy tuhansia lukijoita ja usein sanotaan, että vain muutama pyörittää ja lukee palstaa. Päättäkää pojut ja mäyris rupstut miten paljon täällä väkeä kirjoittelee ja lukee. Että ihan Täällähän käy tuhansia lukijoita ... jyst jo.

    Äänestä

  • kyllä HL kirjoitti:

    saa kirjoittaa ihan mitä haluaa palstalle ja niitä juttuja on ihan mukava lukea myös. Intiimi sana tarkoittaa kyllä vähän muuta, mutta et ehkä sitä vielä ymmärrä.

    Oletkos Katto Kassisen kaveli

    Niin minä olen olettanut. Minulla on tuollaisia työperäisiä kosteusvauriomikrobeista johtuvia homesairauksia. Ammattitautidiagnoosikin saatiin aikaiseksi astma ja allerginen nuha. Työkykykin on mennyt ja tuoksut ja eläimet ja hometalot ja hometalon hajuiset ihmiset yskittää.

    Elämä on silti kivaa ja ystäviäkin on - siis muuallakin kuin täällä. Kiitos uudet homesairaat ihanista sähköposteistanne myös.

    Kyllä me se kirja vielä tehdään - yhdessä kaikki.

    Minustakin on kiva lukea teidän fiksujen homesairaiden juttuja.

    Vertaistuki on juuri sitä, mitä täällä kirjoittelemme. Kyllä tämän sairauden / näiden sairauksien kanssa voi elää lähes normaalia elämää.

    Olinhan koko päivän poissa: Rakkaan äitini tukena ja lukijana kun hän ei näe lukea TV:tä.

    Terveisin kuukasvoinen homentikko Hilkka

    osaatko sinä hilkkaliisa alan ammattilaisena kertoa mistä se johtuu? Miksi kortisoni kerää nestettä juuri kasvoihin? Vaarallistahan se ei taida olla, ainakin itseltäni on turvotus laskenut tosi hyvin kuurin loputtua.

    Äänestä

  • UPDATE_7742623 kirjoitti:

    osaatko sinä hilkkaliisa alan ammattilaisena kertoa mistä se johtuu? Miksi kortisoni kerää nestettä juuri kasvoihin? Vaarallistahan se ei taida olla, ainakin itseltäni on turvotus laskenut tosi hyvin kuurin loputtua.

    En minä tiedä miksi juuri KASVOIHIN tuo neste kortisonikuurin aikana kerääntyy. Minulle tuli nyt kuukasvot ihan viikossa. En viitsi edes mennä vaakaan kuinka paljon paino ehkä on noussut.

    Muutama vuosi sitten 15 kortisonikuurin vuoksi paino nousu noin 20 kg. Ihanan ja sympaattisen keuhkolääkärini avulla sain niistä noin 19 kg pois.

    Kuukasvot "sulavat" noin kaksi viikkoa kortisonikuurin lopettamisen jälkeen. Yöunet palautuvat myös normaaliksi muutama päivä kortisonikuurin lopettamisen jälkeen.

    Voin kysyä siltä ihanalta ystävältäni, sympaattiselta keuhkolääkäriltäni, MIKSI juuri KASVOIHIN tulee tuo turvotus. Ehkä hän tietää.

    Terveisin kalpeanaamainen kuukasvoinen Hilkka

    Mutta parisen viikkoa se vei. Ja minulla ainakin tuo kortisonin MÄÄRÄ ratkaisee: nyt syön 5 mg/pv:ssä, kasvot ei kovinkaan ole "pöhöttyneet!, mutta jos määrä on 30 -40 mg/pv, kyllä posket alkavat pullottaa...ja paino nousta muutenkin. Eräs ystäväni joutui syömään keuhkofibroosiin kolme vuotta kortisonia, alkaen 60 mg:sta ja lihoi tuona aikana yli 20 kg - mutta VOITTI fibroosin! Kova lääke - vaikkakin nuo sivuoireet ovat melko pahojakin...

    Äänestä

  • Mutta mitä se kirjoitti:

    SINULLE kuuluu? En ole ennenkään kaikelle kansalle saati tuntemattomille ihmisille kertonut voimisistani ja koevastauksistani! Et sillee...

    oikein haet? Vertaistukea ja kirjoituksia, mutta itse et todella vihamielisesti halua kirjoittaa mitään. Ihan OK, mutta pidä se ihan vain omana tietonasi. Tuollainen kirjoittelu on turhaa ja loukkaa ihmisiä turhan takia. Jos kaikilla asenne olisi tuo, jäisi moni hyvä asia kokematta.

    Pärjäile.

    Äänestä

  • Mutta mitä se kirjoitti:

    SINULLE kuuluu? En ole ennenkään kaikelle kansalle saati tuntemattomille ihmisille kertonut voimisistani ja koevastauksistani! Et sillee...

    Sinulla on itsemääräämisoikeus ja niin myös minulla.

    Meillä kaikilla on oikeus vaieta tai kirjoittaa omista kokemuksistamme.

    Oikeutta toisten haukkumiseen ei kenelläkään ole.

    Yritähän pärjäillä vaikka et pysty avautumaan.
    Ehkä sitten aikuisena sinustakin on kiva kirjoitella tai puhua elämänkokemuksistasi.

    Onnellista tätä päivää sinulle !

    Ystävällisin terveisin Hilkka-täti

    Äänestä

  • Aina pitää muistaa, että mikä minusta tuntuu oudolta lähimmäiseni sanomisissa/käyttäytymisessä, saattaa tuntua vallan normaalilta muista, jotka kulkevat hänen rinnallaan.

    Hilkkaliisa on ansiokkaasti tuonut tällä palstalla julki faktatietoa homesairauksista ja jopa tehnyt tieteen loistavan tutkielman homesairauksista ja homeen takia sairastuneiden kohtaamista ongelmista.

    Valitsemasi sanan INTIIMI käyttö kuvaamassasi tarkoituksessa on minulle todella outoa.

    Minä kuvaan Hilkkaliisaa käyttäen sanoja: avoin, rehellinen, oikeudenmukainen ja lämminsydäminen ihminen. Eli hän on ihminen isolla I:llä.

    Olemme muutkin kuin Hilkkaliisa, antaneet arkipäivän kuvauksia elämästämme, jotka päivät tiettyine rajoituksineet ovat ihan normaalipäiviä. Virusflunssan ja sen hoitokin niihin saattaa kuulua, koska virusflunssasta saattaa seurata homeastmaatikolle tosipahoja ongelmia kuten muillekin astmaatikoille.

    Ja mitä mainitsemaasi tuhansiin lukijoihin tulee, niin millä perusteilla sinä tuonkaltaisiin lukijamääriin pääset?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hilkkaliisa kirjoitti:

Vaikeahoitoinen astma ja flunssa yhdessä ovat rankka kokemus. Eipä tällaista onneksi ole ollut kuin helmikuussa 2002 edellisellä kerralla. Silloinkin pärjäsin ilman spiraa. Nyt en. Piti mennä eilen hengittelemään spiralla lääkettä terveyskeskukseen.

Tavoitteenani oli keuhkolääkärin määräyksellä lopettaa eilen kortisoni tablettikuuri. Se nostettiinkin uudelleen 40 mg ainakin neljäksi päiväksi eteenpäin. Voinnin mukaan vähitellen alan sitä vähentelemään aina 10 mg kerrallaan kolmen päivän välein. Kortisonikuurin oli alunperin suunniteltu kuudeksi päiväksi (3 päivää 40 mg ja kolme päivää 30 mg). Ei se riittänyt. Täytyypä vain todeta että on sitkeä virus.

Nyt taas tänään klo 4.30 heräsin aamulla kun ilma ei kulkenut nenästä eikä kunnolla hengittäessäkään. Hengitys vinkuu ja rohisee. Kuumetta ei ole ja kahdeksan päivän antibioottikuurin jälkeen CRP oli eilen alle 8 (normaali). Pef oli eilen ennen avaavia oli 350 ja sama avaavien jälkeen. Tänään en mitannutkaan aamulla pefiä kun oli kiire saada lääkkeet. No avaavien jälkeen pef oli vain 390 (norm 490 - 520). Nenän limakalvot ovat rikki vaikka hoidankin nenääni suolavedellä ja A-vitamiinitipoilla. Niistäessä tulee nenästä verta.

Nyt taas lähden tästä spiralle, kunhan terveyskeskus aukeaa. Lääkäri sanoi eilen, että tänäänkin voin mennä sinne hänen eilisellä lähetteellään. Lääkäri kuuli vinkumisen ja rohinat ja ne kuuluivat kyllä ihan ilman stetoskooppiakin.

Theofol comp ja Toclase auttavat jonkin verran.
Nexiumia sain mahan limakalvojen suojalääkkeeksi, kun mahalaukkua alkoi jo kortisoni kirvellä.

Kyllä tämä tästä alkaa helpottamaan - arvelen.

Oikein hyvää tätä päivää teille homeystävät ja teidän läheisenne.

Terveisin homentikko-astmaatikko-flunssaatikko

Hilkka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu