Joku tuossa alempana pyysi positiivisempaa keskustelua ainaisten itsestäänselvyyksien tilalle, kuten nuo "elintapasairaudet". Minä voisin aloittaa positiivisemmalla jutulla, jos se ei sitten taas häiritse toisia.
Noin puolessatoissa vuodessa on paino pudonnut noin 17kg. Minusta ja minulle se on positiivista. En ole ollut millään "kuurilla", koska kohdallani ne eivät toimi. Paino kyllä laskee, mutta tulee korkojen kanssa takaisin. Tätä elämäntaparemonttia noudattamalla, paino putoaa. Hitaasti, mutta varmasti. En ole kieltänyt itseltäni mitään. Siis ei ole mitään, mitä en voisi syödä, vaan kaikki on kiinni määrästä.
Toivoisihan sitä, että paino putoaisi kilon päivässä, mutta kaikkihan me tiedetään, että näin ei ole. Ei kilot ole hetkessä tulleetkaan, eivätkä hetkessä poistu.
En kuitenkaan ole kokenut mitään ihme "kirkastumista", mutta onhan se myönnettävä, että mukavampaa, että nuo 17kg ovat poissa kuin että lihominen vain jatkuisi. Vielä on matkaa siihen painoon, johon haluaisin. Vaan eiköhän sekin päivä koita (jollei kuolo korjaa sitä ennen, toivottavasti ei), kunhan jatkaa samaan tapaan. Ennen on aina ollut hirmuinen kiire saada kiloja pois, nyt on oma asenne muuttunut, enkä koe olevani "laihiksella".
Vuosia ja kiloja se tarvitsi, että sitä asennetta löytyi. Ennen aina, omassa mielessäni, surkuttelin itseäni, ja pidin itseäni jonkinlaisena "uhrina", jonka kohtalo oli olla lihava. Onneksi lopulta tajusin, että itse voin tehdä asialle jotain. Mikään kohtalo ei ole minua tuominnut olemaan lihava, vaan minä itse.
Olen siis edelleen lihava, mutta menossa alspäin, ja se riittää minulle. Jokainen saa olla sellainen kuin tahtoo mutta, jos kuitenkin jossain mielen sopukoissa ei ole tyytyväinen itseensä, kukaan muu ei voi tehdä asialle mitään. Itse on otettava lusikka kauniiseen käteen.
Noin puolessatoissa vuodessa on paino pudonnut noin 17kg. Minusta ja minulle se on positiivista. En ole ollut millään "kuurilla", koska kohdallani ne eivät toimi. Paino kyllä laskee, mutta tulee korkojen kanssa takaisin. Tätä elämäntaparemonttia noudattamalla, paino putoaa. Hitaasti, mutta varmasti. En ole kieltänyt itseltäni mitään. Siis ei ole mitään, mitä en voisi syödä, vaan kaikki on kiinni määrästä.
Toivoisihan sitä, että paino putoaisi kilon päivässä, mutta kaikkihan me tiedetään, että näin ei ole. Ei kilot ole hetkessä tulleetkaan, eivätkä hetkessä poistu.
En kuitenkaan ole kokenut mitään ihme "kirkastumista", mutta onhan se myönnettävä, että mukavampaa, että nuo 17kg ovat poissa kuin että lihominen vain jatkuisi. Vielä on matkaa siihen painoon, johon haluaisin. Vaan eiköhän sekin päivä koita (jollei kuolo korjaa sitä ennen, toivottavasti ei), kunhan jatkaa samaan tapaan. Ennen on aina ollut hirmuinen kiire saada kiloja pois, nyt on oma asenne muuttunut, enkä koe olevani "laihiksella".
Vuosia ja kiloja se tarvitsi, että sitä asennetta löytyi. Ennen aina, omassa mielessäni, surkuttelin itseäni, ja pidin itseäni jonkinlaisena "uhrina", jonka kohtalo oli olla lihava. Onneksi lopulta tajusin, että itse voin tehdä asialle jotain. Mikään kohtalo ei ole minua tuominnut olemaan lihava, vaan minä itse.
Olen siis edelleen lihava, mutta menossa alspäin, ja se riittää minulle. Jokainen saa olla sellainen kuin tahtoo mutta, jos kuitenkin jossain mielen sopukoissa ei ole tyytyväinen itseensä, kukaan muu ei voi tehdä asialle mitään. Itse on otettava lusikka kauniiseen käteen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samassa veneessä keikutaan, itsekkin hiljattain olen tehnyt ruokaremonttia ja ottanut jalat alleni=liikuntaa. Jo pelkkiä annoskokoja vähentämällä on merkitystä, kuten silläkin mitä suustaan alas laskee.
Oikeassa olet! Yksi tärkeä pointti tässä elämäntaparempassa on se korvienväli. Pitää oppia näkemään itsensä muunakin kuin uhrina, kuka sitten mistäkin syystä niin tekee. Itselleni on ollut iso asia se, että olen ensin "hyväksynyt", että olen lihava. Vasta se on ollut alku uudessa elämäntavassa.
Ennen kammoksuin koko sanaa "lihava". Olin ylipainoinen ym. mutta lihava-sanaa en koskaan käyttänyt itsestäni. Nyt voin sen sanoa ja tunnustaa ääneen, että olen lihava, en tarvitse siihen mitään kiertoilmaisuja.
Ennen tunsin aina tarvetta puolustella, tälläkin palstalla, lihavuutta, ja vedin herneet nenään vähänkin ilkeistä ja minulle epämiellyttävista kirjoituksista. Jotenkin sitä yritti vakuuttaa itseään, että minä olen tällainen, ja muilla ei ole siihen nokan koputtamista. Ei olekaan, mutta ei minunkaan anonyymeihin kirjoituksiin olisi tarvinnut reagoida kuin joku olisi minua haukkunut.
Elämäntaparemonttiin tarvitsee saada oma pääkoppa ensin kuntoon, ja sitten ei kun menoks!
auttaa reipas hyötylikunta! Kolasin pihaa kolmatta tuntia ja sen tuntee käsivarsissa...auh auh! Mahtavasti tullut lunta...ja tulee edelleen eli pääsee vielä illalla kolaushommiin. Siinä se vika paranee missä on kipeytynytkin, toivottavasti pitää paikkansa vanha sananlasku.
Pihalla vihertää nurmikko! Lumitöistä ei tietoakaan...vaan lenkkeily sujuu, illan suussa taas pitkälle lenkille. Tällä viikolla on joka ilta tullut heitettyä 5-10km kävelylenkki!!
Sama täällä. Ruoho vihertää paremmin kuin viime kesänä. Ei ole lumenhitustakaan, mitä kolaisi. Voisihan sitä tuolla hiekalla vedellä edestakas, olisi varmaan hikistä hommaa ;). "Leikki leikkinä, ja pylly pois tyynyltä ;)", sanoo vanha sananlaskukin. Jotain muuta on keksittävä kuin kolaaminen.
Meillä vois leikata vaikka nurmikon, työstäis sen vielä käsileikkurilla tai mikä se moottoriton nyt onkaan. Vois myös haravoida ja istuttaa kukkasipuleita!!...Tammikuussa...
myöskin muu hyötyliikunta on aina eteenpäin ja omaa saman positiivisen terveysvaikutuksen! Kannattaa aina kävellä vaikka mutkan kautta...pienestä se alkaa. Vähitellen aina askel ja päivä kerrallaan! Kyse on loppuelämästä ja tavasta, miten aiot viettää sen.