Hormoonihäiriö?

Mitenkä on odottajat, onko teillä mielialanvaihteluja? Itse olin ihmeissäni, kun raskauden puolivälissä oleva vaimoni kilahti ja suuttui perusteellisesti, ensin nuoremmalle ja sitten vanhemmalle jo täysi-ikäiselle tyttärelleen.

Sekä tyttöjen että minun mielestäni ei ollut mitään aihetta suuttua. Ja minunhan se pitäisi olla se paha isäpuoli.

Vaimo alkoi sanoa, että "tappaa itsensä" ja että minä pystyn hoitamaan toisen vaippaikäisen vaikka hän kuolisikin. Toisena vaihtoetona sanoi, että ei enää kestä lapsiaan vaan lähtee pois kotoa.

Minusta itsari-puheet menevät kyllä ihan liian pitkälle. Jostain aivan jonninjoutavasta siivousjutusta.

Sain rouvan rauhoiteltua sillä erää ja tänään on taas ollut oma itensä. Mutta pelko puseroon tästä jäi... Ja vanhemmille lapsille paha mieli ilman syyttä.

Pitäisikö minun reagoida tähän jotenkin muuten. Itse ajattelin ottaa yhteyttä neuvola-tätiin jonka tunnen. Oisko ideaa?
2316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo ota ihmeessä yhteys tuntemaasi neuvolatätiin ja juttele asiasta hänen kanssaan!

Itsaripuheet menee kyllä överiksi. Niitä ei normaali ihminen lauo.

En ihmettele, että jäit miettimään asiaa.

Äänestä

masennus menossa. Ota ihmeessä yhteyttä neuvolaan, hoitavaan lääkäriin tai siihen tuntemaasi neuvola-tätiin. On vakavaa ja voi mennä pahimmassa tapauksessa liian pitkälle, ellei saa tarvitsemaansa apua.

Hormonaaliset mielialan vaihtelut kuuluvat asiaan, mutta itsemurhasta puhuminen on otettava vakavati. Lapsille pitää selittää, ettei äiti tarkoittanut sitä ja että hän rakastaa heitä, mutta raskaus saa ihmisen (myös miehille nimittäin voi käydä näin) käyttäytymaan joskus kummallisesti.

Sinun ensisijainen tehtäväsi on nyt olla lastesi tuki ja huolehtia heidän turvallisuudesta. Kakkosena tulee vaimosi turvallisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


couple67 kirjoitti:

Mitenkä on odottajat, onko teillä mielialanvaihteluja? Itse olin ihmeissäni, kun raskauden puolivälissä oleva vaimoni kilahti ja suuttui perusteellisesti, ensin nuoremmalle ja sitten vanhemmalle jo täysi-ikäiselle tyttärelleen.

Sekä tyttöjen että minun mielestäni ei ollut mitään aihetta suuttua. Ja minunhan se pitäisi olla se paha isäpuoli.

Vaimo alkoi sanoa, että "tappaa itsensä" ja että minä pystyn hoitamaan toisen vaippaikäisen vaikka hän kuolisikin. Toisena vaihtoetona sanoi, että ei enää kestä lapsiaan vaan lähtee pois kotoa.

Minusta itsari-puheet menevät kyllä ihan liian pitkälle. Jostain aivan jonninjoutavasta siivousjutusta.

Sain rouvan rauhoiteltua sillä erää ja tänään on taas ollut oma itensä. Mutta pelko puseroon tästä jäi... Ja vanhemmille lapsille paha mieli ilman syyttä.

Pitäisikö minun reagoida tähän jotenkin muuten. Itse ajattelin ottaa yhteyttä neuvola-tätiin jonka tunnen. Oisko ideaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu