Kamerat torille

Nyt sitä voijaan tarkistoo ihan naahalta ketkä tiällä keskenään torilla rupattelloovat.Ja jotka naaraavat, ne naaraavat varmaan sille kehitysvirmalle.

Heikki Toivanen
Iisalmi, Kiuruvesi
Kameravalvonta tulee Iisalmeen ja Kiuruveden keskustoihin jo ennen ensi kesää. Molemmat kaupungit ovat varanneet rahaa yhteishankintaa varten tämän vuoden budjetteihinsa.
– Alan valmistella asiaa ja kyllä niiden kameroiden pitäisi olla paikallaan kevään aikana, Iisalmen hallintojohtaja Esa Laukkanen kertoo.
Iisalmi on budjetoinut kameroihin 18 000 euroa. Sillä on tarkoitus saada kameroiden lisäksi tietokoneohjelmia, tallentimia sekä tietoverkkoa.
Kaupunki kartoitti poliisin kanssa suurimmat riskipaikat ja nyt hankittavat viisi kameraa tulevat valvomaan niiden ympäristöä.
101005
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Zoomata suoraa meejän paskahuussiin ,pyllistän paskasen ja etovan näkösen perseen kaekkiin nähtäväks yli puolue rajoje.

Äänestä

Toteuttamisen arvoinen idea olisi laittaa webbikameran kuvaa kaupungin sivuille, jotta kaikki pääsisivät toteamaan miten eläväinen tori meillä on!

Äänestä

Eikö se kameravalvonta voitaisi ulkoistaa Kangaskujan naapurivartioliikkeelle ?

Äänestä

jopi tuo kamerointsi.Ja ihka itse hallitokuvernyörj on hommissa. Vähä fundeerrasin nuita astelmia ja uattelempa että iso delegatsiooni lähtöö kohtisellee maholisemman ettäälle tutustummaan nuin niinku...köh..köh..no niihi.......KAMEROEHIN!!!

Äänestä

toi vihdoinkin toteutuis, saatas kuriin näitä kusipäisiä pullonsärkijöitä ja muitten hakkaajia.
Kannatan todella kamerat vaan toreille, ei olis pahitteeksi muuallekkaan.

Äänestä
  • Kaupungin ulkopuolelle myös valvontaa kameroiden
    avulla,tienaavat kyllä kustannukset.
    Parempi vielä, jos tallentavat liikenteen äänetkin,tulee kaksi kärpästä samalla iskulla.
    Alkoholi "puntarit" kun olis vielä kameroissa,saisi juopot autoilijatkin kiinni.
    Juovuksissa ajelu näyttää olevan suosiossa mm,taajamissa.

    Äänestä

  • Lisää kirjoitti:

    Kaupungin ulkopuolelle myös valvontaa kameroiden
    avulla,tienaavat kyllä kustannukset.
    Parempi vielä, jos tallentavat liikenteen äänetkin,tulee kaksi kärpästä samalla iskulla.
    Alkoholi "puntarit" kun olis vielä kameroissa,saisi juopot autoilijatkin kiinni.
    Juovuksissa ajelu näyttää olevan suosiossa mm,taajamissa.

    No toivotaan että se vähän hillitsisi ei toivottua menoa ja meininkiä.

    Äänestä

ja kepulainen. Käytöksestä vois päätellä, että on.

Äänestä

kangaskujan molemppin päihin.tämä on meidän oikeutettu vaatimuksemme.

Äänestä

Ei tarvita mitään kameroita. Isännät ja leveäperseiset emännät päivystämään, saatais jotakin tuottoa yhteiskunnalle, verokertymää. Navettatöiden jälkeen porukka bussiin ja torille päivystämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepu vahtii kirjoitti:

Nyt sitä voijaan tarkistoo ihan naahalta ketkä tiällä keskenään torilla rupattelloovat.Ja jotka naaraavat, ne naaraavat varmaan sille kehitysvirmalle.

Heikki Toivanen
Iisalmi, Kiuruvesi
Kameravalvonta tulee Iisalmeen ja Kiuruveden keskustoihin jo ennen ensi kesää. Molemmat kaupungit ovat varanneet rahaa yhteishankintaa varten tämän vuoden budjetteihinsa.
– Alan valmistella asiaa ja kyllä niiden kameroiden pitäisi olla paikallaan kevään aikana, Iisalmen hallintojohtaja Esa Laukkanen kertoo.
Iisalmi on budjetoinut kameroihin 18 000 euroa. Sillä on tarkoitus saada kameroiden lisäksi tietokoneohjelmia, tallentimia sekä tietoverkkoa.
Kaupunki kartoitti poliisin kanssa suurimmat riskipaikat ja nyt hankittavat viisi kameraa tulevat valvomaan niiden ympäristöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu