Hei
Olen omakohtaisesti joutunut perheemme kanssa tekemisiin vaikean homeongelman kanssa, ja haluaisin omasta kokemuksestani kertoa mielipiteeni tuen tarpeesta, lähtökohtaisesti olemme psyko-sosiaalis-fyysisiä kokonaisuuksia ja minusta tässä ongelmassa on surullista tämä leimautumisen pelko, homeongelman keskellä yksilö ja perhe ovat todella lujilla, ja valitettavaa on että sosiaaliset suhteet monesti kärsivät, ihmiset jäävät omilleen ja tilalle tulee helposti viha ja katkeruus, eikä tätä yksinäisyyttä helpota lainkaan pelko ja epävarmuus terveydellisistä asioista, minusta on melko luonnollista että ihminen masentuu, ahdistuu, sairastuu helpommin jos hänet suljetaan homeongelman vuoksi yhteisön ulkopuolelle tai hän joutuu kohtuuttomasti peräämään omia oikeuksiaan.Minusta ei ole mitään hävettävää myöntää sitä että mielenterveys voi olla lujilla.
On hyvä miettiä miten tämän asian kanssa elää, onko lopun elämänsä vihainen ja katkera, miten sopeutua ja miten hyväksyä homesairauden aiheuttamat rajoitteet ja miten parantua ja viettää suht normaalia elämää.
Hyvä neuvo jonka sain oli keskittyä perheeseen, vaikeimpina aikoina perheen yhteenkuuluvuus on ollut se mikä on auttanut kaikkein vaikeimpien vaiheiden läpi.
Muiden ihmisten kyvyttömyys kohdata vaikeita elämäntilanteita on myöskin ihan inhimillistä,
niin paljon olen joutunut sukulaisia ja ystäviä
vaivaamaan, lainamman rahaa, majoittamaan, remontoimaan, hoitamaan lapsia, kuljettamaan tavaroita kaatikselle, selvittämään jos jonkunlaista soppaa... Kun olen itse ollut totaalisen poikki.Tästä kiitollisuuden velasta selviäminen on kanssa iso asia.
Hyvät palstalaiset, älkää tällä palstalla morkatko kauheasti toisianne, tukekaa ja antakaa
myös tilaa purkaa tunteita!
Tässäpä nämä päälimmäiset, kovasti on sekavaa!!!
Olen omakohtaisesti joutunut perheemme kanssa tekemisiin vaikean homeongelman kanssa, ja haluaisin omasta kokemuksestani kertoa mielipiteeni tuen tarpeesta, lähtökohtaisesti olemme psyko-sosiaalis-fyysisiä kokonaisuuksia ja minusta tässä ongelmassa on surullista tämä leimautumisen pelko, homeongelman keskellä yksilö ja perhe ovat todella lujilla, ja valitettavaa on että sosiaaliset suhteet monesti kärsivät, ihmiset jäävät omilleen ja tilalle tulee helposti viha ja katkeruus, eikä tätä yksinäisyyttä helpota lainkaan pelko ja epävarmuus terveydellisistä asioista, minusta on melko luonnollista että ihminen masentuu, ahdistuu, sairastuu helpommin jos hänet suljetaan homeongelman vuoksi yhteisön ulkopuolelle tai hän joutuu kohtuuttomasti peräämään omia oikeuksiaan.Minusta ei ole mitään hävettävää myöntää sitä että mielenterveys voi olla lujilla.
On hyvä miettiä miten tämän asian kanssa elää, onko lopun elämänsä vihainen ja katkera, miten sopeutua ja miten hyväksyä homesairauden aiheuttamat rajoitteet ja miten parantua ja viettää suht normaalia elämää.
Hyvä neuvo jonka sain oli keskittyä perheeseen, vaikeimpina aikoina perheen yhteenkuuluvuus on ollut se mikä on auttanut kaikkein vaikeimpien vaiheiden läpi.
Muiden ihmisten kyvyttömyys kohdata vaikeita elämäntilanteita on myöskin ihan inhimillistä,
niin paljon olen joutunut sukulaisia ja ystäviä
vaivaamaan, lainamman rahaa, majoittamaan, remontoimaan, hoitamaan lapsia, kuljettamaan tavaroita kaatikselle, selvittämään jos jonkunlaista soppaa... Kun olen itse ollut totaalisen poikki.Tästä kiitollisuuden velasta selviäminen on kanssa iso asia.
Hyvät palstalaiset, älkää tällä palstalla morkatko kauheasti toisianne, tukekaa ja antakaa
myös tilaa purkaa tunteita!
Tässäpä nämä päälimmäiset, kovasti on sekavaa!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
On totta, että tapahtui tämä altistuminen ja sairastuminen sitten viime kädessä kotona tai työssä, on tämän ymmärtäminen monille terveille vaikeaa ja myönnän että oli se alkuun itsellenikin.
Tässä tilanteessa todelliset ystävät löytyvät ja auttavat, ja onko muista sitten niin väliä.
Ja aivan varmasti siinä joutuu kyllä mielikin koetukselle, varsinkin silloin kun pitkään on tässä pyörityksessä. Kuten aiemmin sanoin, en itsekään tahtonut ensin ymmärtää miten tälläinen on mahdollista, mutta kun asiaa alkaa pohtimaan syvällisemmin, niin miksi ei homeelle voisi olla herkistynyt siinä kuin mille tahansa muullekkin tässä maailmassa- liika on liikaa.
Parempaa tulevaisuutta ja positiivista mieltä, kaikesta huolimatta.
tai muiden solvaamista, täyttä asiaa vain. Näin tätä asiaa voi hyvin palstalla käsitellä. Mutta nuo selkeät väheksynnät ja solvaamiset ovat yhtä tyhjän kanssa.
Kiitos kirjoituksestasi
Tietoa ja tukea annamme ja saamme täältä.
Jatketaan toistemme tukemista ja tiedon antamista.
Toinen samanlaisen "homehelvetin" läpikäynyt on paras ymmärtäjä ja auttaja.
Toinen homeesta sairastunut ymmärtää parhaiten toista samoin (tai melkein samoin) sairastunutta.
Oireita on monenlaisia ja samoin homeista sairastuu kukin yksilöllisellä tavallaan.
Jokainen oireilija ja sairastunut tarvitsee apua ja tukea ja TIETOA.
Kun itse sairastuin, en tuntenut ketään niin "ihmeellisesti oireilevaa" ja aina uudelleen samaan sairauteen sairastuvaa.
Arvelin itsekin, ennen sairastumistani, homeiden olevan "jotain vihreää mössöä jossain nurkassa" ja että vain "joku hyvin harva ihminen siihen sairastuu" ja että "jotain pientä nuhaa tai ihottumaa sitä voi tulla ja että se paranee kun ottaa allergialääkettä".
Ei käynyt mielessäkään, että kosteusvauriomikrobeista ja/tai varastopölypunkeista voi sairastua pysyvästi ja menettää pysyvästi terveytensä ja työkykynsä.
Jaksamista sinulle ja perheellesi.
Terveisin Hilkka