TUL - Kalev - Jõud

Kiminkisen sähköposti laulaa taas:

Perinteinen alle 20 v. kreikkalais-roomalaisen painin liitto-ottelu otellaan Vantaan Korsossa sunnuntaina 28.1.2007 klo 10.00 alkaen.

Maailma ja sen mukana myös perinteet muuttuvat. Paikalle ei passaa jämähtää! Uutta yli 40 vuoden perinteet omaavassa joukkueottelussa on se, että mukana on ensimmäisen kerran Eestin Maaurheiluliitto Jõud. Alustavien tietojen mukaan Jõudin joukkue tulee muodostumaan Raplan, Märjamaan ja Tarton painijoista.

Vantaalla ennen miesten avointa TUL:n mestaruuskisaa liitto-ottelussa vääntävät:

Eesti Maaspordiliit Jõud
Eesti Spordiselts Kalev
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry

Vierailevat eestiläiset painijat osallistuvat pääsääntöisesti myös lauantain junnukisaan ja sunnuntain miesten paineihin. Lisäksi on odotettavissa myös muiden eestiläisten painijoiden mukaantuloa = kovia otteluita on Vantaalle saapuville suomalaisille odotettavissa!

TUL:n joukkue 28.1.2007 liitto-otteluun:

46 kg: Karvan Ahmadi Vaasan Toverit
50 kg: Arttu Wecksten Popinniemen Isku
55 kg: Iiro Mulari Ylä-Tikkurilan Kipinä
60 kg: Juho Kettunen Ylä-Tikkurilan Kipinä
66 kg: Magvan Amirkhani Vaasan Toverit
74 kg: Henry Hakala Varkauden Tarmo
84 kg: Tuomas Tarino Korson Veto
96 kg: Eetu Luoma Korson Veto
100 kg: Juha-Matti Eskola Järvenpään Voimailijat

Valmentajat: Juha Lappalainen ja Aki Tarino
Tuomarit: Anni Aalto ja Pauli Myllylä
Johtaja: Eero Reijonen
2554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Otetaanko sunnuntaina Korson Lumossa? Pääseekö paikan päälle ilmaiseksi katsomaan paineja?

Äänestä
  • Aloittaja

    Joo oikea paikka. Korsossa siis painitaan eikä tietääkseni ole pääsymaksua. Jos pääsee YTK:n viehättävien painimammojen ohi ilman, että ostaa YTK:n vuoden 2007 painikalenterin niin se on jo aika kova saavutus.

    PS. Säästäkää yks kalenteri mullekki... öhöm eiku vaimolle siis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6865234 kirjoitti:

Kiminkisen sähköposti laulaa taas:

Perinteinen alle 20 v. kreikkalais-roomalaisen painin liitto-ottelu otellaan Vantaan Korsossa sunnuntaina 28.1.2007 klo 10.00 alkaen.

Maailma ja sen mukana myös perinteet muuttuvat. Paikalle ei passaa jämähtää! Uutta yli 40 vuoden perinteet omaavassa joukkueottelussa on se, että mukana on ensimmäisen kerran Eestin Maaurheiluliitto Jõud. Alustavien tietojen mukaan Jõudin joukkue tulee muodostumaan Raplan, Märjamaan ja Tarton painijoista.

Vantaalla ennen miesten avointa TUL:n mestaruuskisaa liitto-ottelussa vääntävät:

Eesti Maaspordiliit Jõud
Eesti Spordiselts Kalev
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry

Vierailevat eestiläiset painijat osallistuvat pääsääntöisesti myös lauantain junnukisaan ja sunnuntain miesten paineihin. Lisäksi on odotettavissa myös muiden eestiläisten painijoiden mukaantuloa = kovia otteluita on Vantaalle saapuville suomalaisille odotettavissa!

TUL:n joukkue 28.1.2007 liitto-otteluun:

46 kg: Karvan Ahmadi Vaasan Toverit
50 kg: Arttu Wecksten Popinniemen Isku
55 kg: Iiro Mulari Ylä-Tikkurilan Kipinä
60 kg: Juho Kettunen Ylä-Tikkurilan Kipinä
66 kg: Magvan Amirkhani Vaasan Toverit
74 kg: Henry Hakala Varkauden Tarmo
84 kg: Tuomas Tarino Korson Veto
96 kg: Eetu Luoma Korson Veto
100 kg: Juha-Matti Eskola Järvenpään Voimailijat

Valmentajat: Juha Lappalainen ja Aki Tarino
Tuomarit: Anni Aalto ja Pauli Myllylä
Johtaja: Eero Reijonen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu