liian aikaisin itsenäistynyt!!! Tosi tarina!

Onko kellään muulla samanlaista kohtaloa?? nimittäin en ole nähnyt äitiäni viimeksi 3 vk sitten. Asun kyllä äitini luona 18 vuotiaan siskoni ja 17 vuotiaan veljeni kanssa. mutta ovatko he koskaan kotona? no eivätpä tietenkään. äiti on aina töissä ja suoraan töistä pästyään lähtee miesystävänsä luo 40km päähän. Äitini ei anna minulle eikä siskoilleni rahaa ja ostaa meille (lapsille) ruuaksi kerran viikossa yhden maitopurkin,voi paketin ja kuiva herne pussin, koska valittaa ettei meillä ole rahaa ruokaan. Niin vissiin. tänään viimeksi se kävi ostamassa yli 100 eurolla kosmetiikka tuotteita. noin 2 kk sitten äitini sanoi että minun täytyy ostaa omat ruokani. no olen siis ostanut. en tiedä miksi hän kielsi sen. tänään kulutin viimeisen euroni ja menin pyytämään äidiltäni töistä rahaa ruokaan eikä tämä antanut. eli minulla ei ole nyt paikkaa jossa syödä. Isäni asuu toisella puolella suomea ja nään hänet 2 kertaa vuodessa. nyt hän on oikeastaan työmatkalla kiinassa. olen laihtunut tämän syksy/talven aikana 9 kiloa koska ei ole ollut ruokaa jota syödä. Olen kertonut tästä äidilleni. Olen käynyt 5 viikkoa nuorten psykiatrilla. Minulla on äskettäin todettu lonkassa hermosairaus. Mutta kukapa maksaa leikkauksen. olen menossa seuraavana torstaina sairaalaan sopimaan leikkauksesta JOTA EI VOI TEHDÄ KOSKA EI OLE RAHAA! kysyin kerran äidiltäni saisinko rahat leikkaukseen. hän sanoi että rahaa voi käyttää parempaankin! Sanonko lääkärille että en voi mennä leikkaukseen koska äiti ei halua?? Elämäni on yhtä helvettiä. Mikä nolointa. kuukautiseni ovat jo säännölliset. aina kuukauden välein joudun menemään pyytämään terveydenhoitajaltani siteitä koska itselläni ei ole varaa. pyydän niitä myös kavereiltani. Ja mikä on pahinta! TÄYTIN VASTA JOULUKUUSSA 13 VUOTTA!
7629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sosiaalivirkailijan puheille huostaanotettavaksi. Äitisi ei selvästi kykene huolehtimaan sinusta. Vaikka ajatus voi tuntua pahalta, saisit ainakin ruokaa ja voisit huolehtia hygienistasi. Eihän tuossa ole mitään järkeä, jos asiat ovat niinkuin kerrot. Myös sairaudestasi vastuulliset aikuiset huolehtisivat varmasti paremmin kuin äitisi.

Äänestä

Sinun ikäisenä jouduin asumaan paria vuotta vanhemman sisareni kanssa vuokralla koko kouluvuoden. Kävin vanhempieni luona ehkä kerran kuukaudessa. Mutta nykyään asiat ovat paremmin Suomessa.

Voisit kertoa kuntasi lastensuojeluviranomaisille ahdingostasi, sillä he eivät voi tehdä mitään, jos eivät asioistasi tiedä.

Äänestä

Miksi tämä viestisi on lukemiltansa ja sisällöltään lähes täysin identtinen hieman alempaa löytyneen, mutta 17-vuotiaan tytön kirjoittama?

Äänestä
  • Jos vaikka muuttaisit isällesi? Jos isäsi käy työ matkoilla hänellä on varmaan rahaa.. Silloin ainakin(kai?) saisit rahaa ja hoitoa.. Ja voisitko pyytää rahaa isältäsi leikkaukseen? Ja sano lääkärille että ei ole rahaa, tai että ehkä on, mutta äiti ei maksa kun haluaa ostaa vaan kosmetiikkaa.. Ethän sinä voi elää nälässä, ja ostaa ITSE ruokasi, kerta kolmetoistavuotias EI voi mennä, eikä saa mennä edes töihin. :/ Kamalaa. Kyllä nyt pitäisi jtn tehdä!

    Äänestä

olet 13vuotias ja ostat itse omat ruokasi vain sen takia että äitisi on kokoajan töissä ja sen takia menee miesystävänsä luo. lisäksi äitise ei anna sinulle eikä muillekkaan perheen jäsenillesi rahaa ,vaan käyttää ne omiintarpeisiinsa meikkeihin jne.

mene puhumaan sosiaalitädeille tai kelalle ja pyydä rahaa. tai mene kysymään jos he ottaisivat yhteyttä äitiisi ja puhuisivat hänelle järkeä.
elämäsi on tällähetkellä pelkkää helvettiä, voisin jopa sano että kuolet pian kun sinulla ei ole rahaa ruokaan ja sinulle on lisäksi todettu hermosairaus joka pitäisi leikata mahdollisimman pian. keskustele koulukuraattorin kanssa tai mene kelalla kertomaan tilanteesi. he kyllä auttavat sinua!

Äänestä

omg siis me ollaan samalla linjalla ja se on niii vituttavaa!!! siis omg

Äänestä
  • :( sama tääl

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itsenäinen ja vasta 13!! kirjoitti:

Onko kellään muulla samanlaista kohtaloa?? nimittäin en ole nähnyt äitiäni viimeksi 3 vk sitten. Asun kyllä äitini luona 18 vuotiaan siskoni ja 17 vuotiaan veljeni kanssa. mutta ovatko he koskaan kotona? no eivätpä tietenkään. äiti on aina töissä ja suoraan töistä pästyään lähtee miesystävänsä luo 40km päähän. Äitini ei anna minulle eikä siskoilleni rahaa ja ostaa meille (lapsille) ruuaksi kerran viikossa yhden maitopurkin,voi paketin ja kuiva herne pussin, koska valittaa ettei meillä ole rahaa ruokaan. Niin vissiin. tänään viimeksi se kävi ostamassa yli 100 eurolla kosmetiikka tuotteita. noin 2 kk sitten äitini sanoi että minun täytyy ostaa omat ruokani. no olen siis ostanut. en tiedä miksi hän kielsi sen. tänään kulutin viimeisen euroni ja menin pyytämään äidiltäni töistä rahaa ruokaan eikä tämä antanut. eli minulla ei ole nyt paikkaa jossa syödä. Isäni asuu toisella puolella suomea ja nään hänet 2 kertaa vuodessa. nyt hän on oikeastaan työmatkalla kiinassa. olen laihtunut tämän syksy/talven aikana 9 kiloa koska ei ole ollut ruokaa jota syödä. Olen kertonut tästä äidilleni. Olen käynyt 5 viikkoa nuorten psykiatrilla. Minulla on äskettäin todettu lonkassa hermosairaus. Mutta kukapa maksaa leikkauksen. olen menossa seuraavana torstaina sairaalaan sopimaan leikkauksesta JOTA EI VOI TEHDÄ KOSKA EI OLE RAHAA! kysyin kerran äidiltäni saisinko rahat leikkaukseen. hän sanoi että rahaa voi käyttää parempaankin! Sanonko lääkärille että en voi mennä leikkaukseen koska äiti ei halua?? Elämäni on yhtä helvettiä. Mikä nolointa. kuukautiseni ovat jo säännölliset. aina kuukauden välein joudun menemään pyytämään terveydenhoitajaltani siteitä koska itselläni ei ole varaa. pyydän niitä myös kavereiltani. Ja mikä on pahinta! TÄYTIN VASTA JOULUKUUSSA 13 VUOTTA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu