vaikka syön kaikki lääkkeet mitä kaapista löytyy, niin pääsevät vihdoinkin lopullisesti eroon tällaisesta hiljaisesta naisesta, joka ei kelpaa kenenkään seuraksi.Ei ole koskaan kelvannut eikä tule kelpaamaan. Väsyn nopeasti muiden seurassa näköni sumenee. En osaa olla luontevasti, kun en koe tulevani hyväksytyksi sellaisenaan.En keksi sanottavaa.
Miten mukavaa se olisi, kun en enää maanantai aamuna tulisi töihin,kävelisi tuttua reittiä,jättäisin bussin paikan vapaaksi jollekin kauniimmalle itsevarmalle elämässä pärjäävälle tyypille. Verhot olisivat ikkunoiden peittona, hiljaista,pimeää. Saisivat tulla katsomaan asuntooni, kun postit alkaisivat kertyä oven taakse.Makaisin sängylläni tai lattialla iho valkoisena. Minua ei enää olisi. Kaikki se vaiva ja kurjuus mitä olen aiheuttanut näiden elinvuosieni aikana olisi poissa.Entiset luokkakaverini saisivat nähdä ilokseen kuolinilmoitukseni paikallislehdessä. Jahas, nyt se omituinen on kuollut.
Miten mukavaa se olisi, kun en enää maanantai aamuna tulisi töihin,kävelisi tuttua reittiä,jättäisin bussin paikan vapaaksi jollekin kauniimmalle itsevarmalle elämässä pärjäävälle tyypille. Verhot olisivat ikkunoiden peittona, hiljaista,pimeää. Saisivat tulla katsomaan asuntooni, kun postit alkaisivat kertyä oven taakse.Makaisin sängylläni tai lattialla iho valkoisena. Minua ei enää olisi. Kaikki se vaiva ja kurjuus mitä olen aiheuttanut näiden elinvuosieni aikana olisi poissa.Entiset luokkakaverini saisivat nähdä ilokseen kuolinilmoitukseni paikallislehdessä. Jahas, nyt se omituinen on kuollut.
Vastaukset 18
Vanhimmat
näin minäkin ajattelen, ei kukaan jäisi suremaan. Kukaan ei huomaisi ja ne jotka huomaisivat olisivat vain iloisia poismenostani.
Minua järkytti tuo kertomasi. Uskon, että "ottaa pannuun". Mutta kuulehan: minä olen OIKEESTI SAIRAS; ON JALAT KÄYTTÖKELVOTTOMAT (EN PÄÄSE LIIKKUMAAN) ON MONISAIRAUKSIA. Olen aika yksin. Olen kuitenkin yrittänyt olla Elämässä mukana...vajavaisella panoksellani. Toki voisin ruikuttaa, ettei minusta kukaan välitä! Olenkin varmaan "tyhjän pantti"! Mutta ELÄMÄ sinällään on arvokas: minä ajattelen näin. Minuakin, pientä surkimusta, tarvitaan. Jollei muuta, niin suhteuttamaan teille joillekin, että ELÄMÄ ON ELÄMISTÄ VARTEN JA JOKAINEN IHMINEN ON LAULUN ARVOINEN! Lopet ruikutus ja ala ELÄÄÄÄÄÄ!!!!T. Monivammainen
Luin tuon ketjun ensimmäisen tekstin, ja minusta tuntui melkein samalta. Vaikka en niin nuori enää olekaan. Alta viiskymppinen kuitenkin. Jäänyt yksin kun lapset muuttaneet kotoa pois. Mutta onhan minulla paljon hyvääkin kun oikein ajattelen. Lapset ja jopa yksi lapsenlapsikin, oma asunto ym. Mutta ehkä se näin viikonloppuisin tuntuu entistä pahemmalta kun ei olekaan ketään kenen kanssa jutella,nauraa ja riidellä.
Tsemppiä sinun elämääsi, koeta pysyä iloisena ja tsempata myös meitä muita kulkijoita. Kirjoituksesi laittoi minulle kyyneleet silmiin.
No ei minuakaan koko ajan kukaan kaipaa, mutta mitäs sitten, ei montaa muutakaan kaivata. Niitä kavereita ehtii tulla vielä ja rakas ihminenkin. Kärsivällisyyttä.
Kelpaat seuraksi, moni muukin on hiljainen. Jokainen kelpaa, ja puhetta tulee sitten aikanaan. :) Jokaisesta löytyy yllättävästikin puhetta kun aikaa kuluu, eikä ole pakko höpöttää koko ajan.
Minäkin väsyn seurassa helposti, mutta olen huomannut sen johtuvan siitä että silloin seurakin voi olla väärä. Oikeassa seurassa piristyn. Näkö voi sumeta stressistä ym. kun siitä sanoit, jos ajattelee että toinen odottaisi sinulta jotain mikä ei tunnu hyvälle sinusta. Sinun ei tarvitse olla toisten odotusten mukaan, naisilla on varsinkin ihmeellisiä sosiaalisia kuvioita joskus.
Tuskin moni osaa synnynnäisesti olla luonteva, se tulee jos tulee aikanaan. En ole monenkaan huomannut olevan luonteva vieraassa seurassa. Kyllä sut hyväksytään, kun vain hyväksyisit itse itsesi. Ne jotka ei hyväksy (niitä on aina) unohda kokonaan. Joskus aikakin auttaa ja voi tullakin ystävä jonkun kanssa joka ensin vaikutti kummalliselta. Kaikkien kanssa ei ole pakko olla tekemisissä eikä kannata. Ihmiset on aika typeriä suustaan joskus, henkistä väkivaltaakin voi olla -minä ainakin valitsisin seurani.
Miksi sun pitäisi aina keksiä sanottavaa. Positiiviset asiat on hyvää sanottavaa, josta toinen voi innostua.
Sinä olet se kaunis itsevarma elämässä pärjäävä, siellä piilossa, kun vaan otat sen esiin -itsellesi. Sulla on mahdollisuuksia elämässä. Jokainen on vähän epävarma joskus.
Et ole aiheuttanut vaivaa ja kurjuutta. Ja jos olisit, se on mennyttä. Nyt on uusi päivä.
Kun vaan näkisit että omituisia ihmisiä kaikki ovat omalla tavallaan, et pitäisi itseäsi yhtään omituisena. Mielestäni omanlaisensa ihminen on hieno, pelkästään muodinmukana menijät tuntuu kummallisilta ennemminkin.
Vaikuttaa siltä että sinulla on masennus, huono itsetunto tms. Voisitko vaikka edes nimettömänä jutella -kriisikeskus tms. Ja muuten taas sanoisin, että tajuaisitpa kuinka upea ihminen olet.
Älä tee mitään itsellesi. Nuo menee varmasti ohi. Jokainen tappelee elämän kanssa, kunnes pääsee parempaan. Olet kai siinä "tappeluvaiheessa" ollut...
Minä olin vuosia hankalissa tilanteissa, mutta aikanaan parempaan. Ja se että tekee asioita oikein, eikä elä missään ylipinnallisessa maailmassa. Ja ottaa itsensä huomioon, mikä tuntuu hyvältä.
Kenelläkään ei ole niin että saadaan kaikki elämässä heti, jokaisen asian eteen pitää itse tehdä jotakin. Joko lisää koulutusta, itsensä laittamista, luonteensa kehittämistä tai aktiivisuutta seuranhakuun, voisi saada aikaan piristystä. Omasta mielestä kivat harrastuksetkin, on parasta. Myös oma mielesi toimii niin, että sinä vain voit ensin ymmärtää kuinka ihana olet -sitten muutkin. Arvot(vaikka luonto, värit, luottamus ym), asenteet ja elementit elämässä luo sisältöä ja sitä mitä sinä olet tai tahdot kanssa.
Hei, etkä ole yksin tuossa, muitakin on samassa tilanteessa.
En minäkään tiedä minkälainen huominen on, mutta itse voin tehdä siitä paremman. :) Jos ei kukaan kolkuta ovelle, minä kolkutan toisten -kivat otan kaveriksi vaikka. Näin se menee.
Elämä on joillakin yksin, mutta kun on kärsivällisyyttä tarpeeksi- niin kyllä joku tulee vastaan.
Jätä lääke ym. ajatukset kokonaan, koska voisit vaan vammauttaa itseäsi tai sitten huomaisit taivaassa että sullahan on sama ongelma ja täällä olisitkin keksinyt ratkaisun. Täällä on auttavia ihmisiäkin, jotka haluaa sinua auttaa heti -tottakai. Stressi voi tehdä masennusta ym, lepää tarpeeksi ja lämmin auttaa kanssa.
Älä huolestu ja hätäile turhaan, sinulle tulee ihmisiä vielä. Usko itseesi. Olet arvokas!
Luokkakaverit? Oletko nuori. No nuorempana minullakin oli kaikenlaista. Nuorempana tuleekin monelle jotain jos on olosuhteet sellaiset tai ei tiedä kaikesta -siis kokemusta. Mutta kaikesta oppii ja myöhemmin tietää. Lämpimät halaukset sinulle! Tulet pärjäämään.
Kun laitoin että itse voi tehdä vähän että jotain saa. Mutta tulokset voikin palkita moninkertaisesti. :) Onahn silti montakin ilmaista hyvää asiaa olemassa sen lisäksi mitä itse luo.
Hei!
Mietipä asioita tarkemmin.
Sinulla on mahdollisuuksia muuhunkin kuin vain olemiseen ja kärsimiseen. Elämässä täytyy tehdä pieniä muutoksia, jotta jotain uutta voisi tapahtua. Siispä tee pienen pieni muutos ja kenties huomenna jaksatkin tai suorastaan sinun on pakko tehdä jo isompikin muutos. Siten elämäsi muuttuu luonnollisesti erilaiseksi, paremmaksi, mukavaksi, ihan makeahkoksi, nautittavaksi elää.
Ei ole totta, että sinusta ajateltaisiin kuten itse luulet. Yleensä ottaen ihmiset pitävät toisistaan, ihan totta! Jopa auttavat, jos vain tietävät avuntarpeestasi. Jos elämme muita syyttäen, saatamme vaikuttaa pelottavilta muiden mielestä ja se karkoittaa muut pois läheltämme.
Jos vain menisit johonkin harrastusryhmään, vaikkapa jumppaan tai punttisalille ja kävisit puolivuotta yhtäjaksoisesti, sen jälkeen elämäsi olisikin jo saanut uuden suunnan. Katsos, on tehtävä jotain, jotta jotain voisi muuttua. Sinun on otettava itse se ensimmäinen askel.
Meidän on pyrittävä rakastamaan lähimmäisiämme ja olisi hyvä olla huomaavainen muille. Kukaan ei voi olla huomaamatta hymyilevää ihmistä.
Muillakin ihmisillä on huonoja aikoja ja elämiä, ehkä hekin tarvitsivat meitä? Voisitko sinä auttaa muita?
Ne ihmiset jotka ovat tehneet sinulle pahaa, ovat voineet huonosti, ehkä se on selitys heidän tekoihinsa. Mutta sinä pääset eteenpäin parhaiten antamalla anteeksi, itsesi vuoksi.
Sinun elämääsi ei kukaan voi enää viedä, älä siis itsekään tee sitä. Löydät vielä rakkauden itseäsi kohtaan ja joku löytää sinut tai sinä hänet.
Ole vahva!
Minäkin sanoisin kanssa aloittajalle, sulla on oikeus iloon ja hyvään oloon nyt.
Kuin olisin itse kirjoittanut.... mutta päätin nousta sieltä suon syövereistä. Ehkä joku minuakin kaipaa ja ikävöi. En voi olla niin huono, etteikö joku huomaisi poissaoloani.
Nenä ylös ja kohti kaakkoa.....sieltä se uusi elämä aukeaa...:)
Mitäs jos joku hyväksyykin sut sellaisena kuin olet? Oletko ollut jo niin kauan yksin, että ajattelet kaikista noin, ettei kukaan hyväksy sua ja jaksa olla sun kanssa?
miten suhun saa yhteyttä, niin täällä olis ainaski yks joka haluis kanssa ystävän.
oikean sellasen, ei mitään huippu typpiä vaan ihan tavallisen ihmisen.
minäkin tämän ketjun loppupäähän. Lueskeltuani tätä hyvää ja syvää ja tärkeää keskustelua, tosi jakamista, tuli mieleeni kaksi asiaa:
Kantsii hakeutua tilanteisiin, jossa ns. tekee itseänsä tärkeäksi toisten suuntaan; siis se vanha sanonta, että antaessaan saa. Aikoinaan nuorena minä olin paljonkin "ostoksilla"; tein ja hääräsin ihmisten eteen auttaen, kuunnellen, osallistuen. Tuolloin en itsekään tajunnut, että näin toimiessani sain heistä samalla kavereita eli ystäviä eli ihmisiä, joiden kanssa jakaa myöa omaa elämää. Tietenkään tämmöisessä ei pidä mennä liian pitkälle, mutta ITU tässä on siihen, että pääsee vuorovaikutteiseen elämään. Kun antaessaan saa, niin se tuntuu tosi kivalta ja hyvältä ja on kovin ihmisläheistä ja sillei hoitavaa.
Sitten siitä, että jos on hiljaa ryhmätilanteissa ja yleensäkin seurassa, niin ei se ole paha. Olettekos huomannut, kuinka ihminen pystyy olemaan kovastikin LÄSNÄ toisille vaikkei varsinaisesti puhu kummempia, ei lauo vitsejä ja viisauksia. Sitä läsnäoloa pelkästään meistä jokainen kaipaa. Hiljaa oleva ihminen on minun kokemuksen mukaan tärkeä omalla paikallaan! Itse en ole kovinkaan hiljainen, vaan puhelias. Mutta sitä mieltä olen, että älä Sinä aloittaja jää pois sosiaalisista tilanteista kertomasi puhumattomuuden takia. Olet fiksusti ja asiallisesti ja kuuntelet muita, kuuntelet, mitä puhutaan. Osallistut ilmeillä ja silmiin katsomalla, kuuntelemalla. Se on erittäin arvokasta ja olet tärkeä. - HYVVÄÄ YÖTÄ ja sunnuntaita!
tämä synkkä sade, pimeys ja taas kaikki tänään korulauseiksi punotut sanat, jotka sain kuulla saavat oloni entistä masentuneemmaksi. Minua ei siis todellakaan kaivata enää minnekään.Tekojani ei arvosteta tipan tippaa. Kaivellaan vaan kaikki virheet esille. Mitäs sitä enää yrittämään kun ei hyödy siitä mitään. Naureskellaan vaan ja haukutaan lyttyyn.
Kyllähän siis minäkin koen tuollaista vähän väliä. Tulee ihan semmoinen paniikkiolo, että kukaan missään ei oikeasti välitä, ihan sama. Ymmärrän kyllä, kuvauksesi puhuu. Hmmm? Miten itse selviän sekoamatta eteenpäin? Teen semmoisen tempun, että heittäydyn ihan passiiviseksi ja kuvittelen laittavani itseni Jumalan Kämmenelle ja ajatuksissani sanon, että Sinä näet, mä en voi mitään. Mut ku olet mut tänne luonut ja tuonut, niin joku juju tässä pitäisi olla. Antaudun jotenkin rohkeasti siihen hylättyyn oloon. Myös sanon mielessäni, että 'no jaa, menkööt sitten vain, vaikka tuhkatkin pesästä'... Jotenkin se, että ei pohjemmalla voi olla, mitä ihmissuhteisiin ja rakkauden, huomion ja hyväksynnän saamiseen tulee, niin sen hyväksyminen hetkeksi kuin helpottaisi. - Sitten usein episodini jatkuu niin, että minut yllätetään. Jollakin kivalla asialla, joko viestityksen kautta tai jollakin ehdotuksella... jollakin mikä kumoaa taas yhden itseni suurentaman asian, että ei ainakaan just tuo ihminen nyt ihan niin minusta ajatellutkaan kuin luulin... onhan se noteerannut mua ja nytkin, just' kun kipeästi tarvitsin huomiota, niin mistähän tiesikin ottaa yhteyttä. Itse ei tiedäkään, miten lohdutti minua epätoivossani ja toimi oljenkortena. - Näinpä jaksan taas jonkun päivän eteenpäin. Kunnes, taas monttu ja sitten jokin uusi oljenkorsi. Böööö. Älä masennu lisää, mutta tämä oli minun tarinani. Minusta myös tuntuu, että ihan oikeasti kukaan ei välitä minuta, ihan sama oonko täällä. Mutta aina ajatteluni päätyy sitten siihen, että miksi minut sitten on luotu tänne. Minä vain en löydä jutun juonta ja jo sen etsiminen ja kyseleminenkin - helpottaa!!
Kiinnitin vielä huomiota tuohon pohdintaasi "
ja taas kaikki tänään korulauseiksi punotut sanat, jotka sain kuulla saavat oloni entistä masentuneemmaksi. Minua ei siis todellakaan kaivata enää minnekään." jne.
Tarkoititko nyt meitä monia, jotka kirjoitimme sinulle sinun asiastasi, vai tarkoititko yksityisessä elämässäsi tänäänkin sattuneita tapaamisia ja kohtaamisia, tai ohittamisia siis. ?
Voih, kun jaksaisit nyt yrittää ottaa vastaankin; oletko varmasti oikeassa että "ne oliva korulauseita"? Onko sinun vaikea uskoa, että välitetään, huomataan jne. ? Tsemppia kovasti toivon nyt taas nousevaan päivään!!
Toivoa on ystävistä vielä viiskymppisenäkin voi löytää oikeat ystävät elämänsä ensimmäistä kertaa, väin mulle kävi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=1500000000000143&posting=22000000022720170
tuntuu niin ahdistavalta. Sain taas kuulla sukulaiseltani vihjailuja ns. vitsinä että olen jo melkein vanhapiika. No, näinhän se on ei minusta ole mihinkään. En osaa enää enkä edes jaksa esittää mitään kelpaavaa ihmistä. Ei huvittaisi tehdä mitään. Saisi vaan maata sohvalla katsoa tyhjyyteen.
kaikki samanarvoisia".
Yksi on hiljainen, toinen puhuu keskiverrosti, kolmas on moottoriturpa. Mutta kaikki he ovat arvoltaan täysin samoja.
Hiljaisia ihmisiä on sitä paitsi monia. Et ole ollenkaan ainut. Ja eikös muuten suomalaisista sanota näin yleisesti ottaen, että ollaan "tuppisuukansa"?
Moi!
Minulla on aivan samanlainen tunne.Olen ollut pitkään masentunut ja huomasin,että ne kaikki lääkkeet ei aiheuta muuta kuin vatsakivun ja pari päivää sairaalassa.Huomasin myös etten halua suoda muille sitä iloa,että lähtisin liian varhain.