Kuoleman

on jatkuvaa. Olen lapsesta asti inhonnut ruumis autoja, hautajaisia ja kaikkea muutakin kuolemaan liittyvää. Kirkko ja hautausmaat ahdistaa vaikka kirkossa voi olla ilon juhliakin.
En uskalla nukkua ilman nukahtamispilleriä kun pelkään kuolemaa. Tietenkin joku sanoo, että se on normaalia elämää kun kuolee ja toinen syntyy. Tiedänhän minä sen että se kuuluu elämään ja kaikille mutta minä pelkään vain kuolemaa. Ja nyt entistä enemmän, kun alkaa ilmestyä aina silloin tällöin harmaita hiuksia joita sitten pinseteillä revin päänahkastani ja välillä heitän väri ainetta päähän. Se ei paljon auta kun, kuolleita hiuksiahan ne harmaat on ja tietää niitä olevan vaikka kuin mustaksi tukkansa värjäis.
3539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Enpä tiedä ikääsi, mutta ainakin minulla on kuolemanpelko mennyt ohi jo ajat sitten (olen nyt 55v). Ihmisen ajatusmaailma muuttuu iän myötä, vaikkei sitä nuorena uskoisi. Iän myötä suhtautuminen asioihin muuttuu, kuin itsestään.

Äänestä
  • Minulla alkoi alamäki poikaystävän kuoltua. Paniikkihäiriöt, ääretön kuolemanpelko, tunnen itseni koko ajan sairaaksi, kuvittelen kaikki mahd. Sairaudet ja taudit. Vaikka tällä hetkellä olen onnellisesti kihloissa, pelkään että minulle tai miehelleni käy huonosti. Kuvittelen että jos menen sinne ja sinne kuolen tai tapahtuu jotain muuta kamalaa. En jaksa nähdä ystäviä ei niin sanotusti jaksa, välillä itken ilman mitään syytä, illalla ennen nukkumaan menoa ajattelen että aamulla en enää herää ym. En enään kerta kaikkiaan uskalla mennä mihinkään etten kuole. Sairasta.

    Äänestä

Mullakin on ollut kuoleman pelkoa lapsesta asti. Pelkään usein että kuolen nukkuessani, että tukehdun enkä saa happea. Joskus alkaa sydän hakkaamaan hullun lailla kun pistän makuuasentoon ja on vaikea hengittää. Mun kuoleman pelkoon liittyy myös pakko-oireilua. Pelkään että yöllä syttyy tulipalo ja kuolen, tukehdun savuun. Tarkistelen sähkölaitteita jatkuvasti. Lisäksi murehdin mitä kaikkea kamalaa saattaa sattua seuraavana päivänä, ja mitä pitäisi muistaa varoa. Pelkään esim. että joudun auto-onnettomuuteen jos en muista olla tarkkana liikenteessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkoo kirjoitti:

on jatkuvaa. Olen lapsesta asti inhonnut ruumis autoja, hautajaisia ja kaikkea muutakin kuolemaan liittyvää. Kirkko ja hautausmaat ahdistaa vaikka kirkossa voi olla ilon juhliakin.
En uskalla nukkua ilman nukahtamispilleriä kun pelkään kuolemaa. Tietenkin joku sanoo, että se on normaalia elämää kun kuolee ja toinen syntyy. Tiedänhän minä sen että se kuuluu elämään ja kaikille mutta minä pelkään vain kuolemaa. Ja nyt entistä enemmän, kun alkaa ilmestyä aina silloin tällöin harmaita hiuksia joita sitten pinseteillä revin päänahkastani ja välillä heitän väri ainetta päähän. Se ei paljon auta kun, kuolleita hiuksiahan ne harmaat on ja tietää niitä olevan vaikka kuin mustaksi tukkansa värjäis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu