Sterilisaatio

Onko kanssasisaria kuulolla? Milloin tehtiin? Olitko kauan kipeä? Siitä on nyt reilu kuukausi, kun minulle pantiin ns. klipsit. Koetan liikkua säännöllisesti, mutta koen sellaista jäytävää/jomottavaa/ikävää (vaikea kuvata) tunnetta sisälläni, joten liikunta/liikkuminen ei ole ollenkaan kivaa. Onkohan tämä normaalia? Oliko sinulla ko. tuntemuksia?
3212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

... minulta pantiin ns. piuhat poikki. Toimenpide tehtiin päiväkirurgisena eli pääsin samana iltana kotiin. En ollut käytännössä lainkaan kipeä, vaikka sairaslomaa sainkin toista viikkoa. Kuukautiset alkoivat tulla säännöllisesti, muutamalla ekalla kierrolla olivat kyllä reilusti aikaisempaa runsaammat, mutta sitten vuotokin tasottui.
Vajaan viiden kuukauden kuluttua tosin huomasin olevani raskaana ja pian raskaus osoittautui kohdun ulkoiseksi, munatorviraskaudeksi. Selitys lienee ollut se, että luonto oli pyrkinyt korjaamaan aiheutuneen "vahingoittumisen" eli kasvattanut uudelleen katkaistuja munanjohtimia toisiaan kohti. Jouduin päivystysleikkaukseen, missä tehtiin vatsaan kolme pientä viiltoa ja samalla sterilisaatio varmennettiin. Nyt tuosta munatorviraskaudesta on puolisen vuotta ja uskon, että tällä kertaa sterilisaationi ei petä. Mitään vaivoja ei ole jäänyt.

Äänestä
  • sterilisaation tekemisestä jo kolme vuotta. En ollut kipeä sen jälkeen, toinen munajohdin poistettiin kokonaan, koska siinå oli kystä , toinen tukittiin. Olen erittäin tyytyväinen , eikä kaduta. Olen nyt 37v ja kolme lasta =)

    Äänestä

Minulle tehtiin sterilisaatio yli 3 vuotta sitten sektion yhteydessä ja vieläkin on kipuja kuukautiskierron eri vaiheissa. Lääkärin mukaan se on normaalia...ja katoaa ajan myötä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maija Meikäläinen kirjoitti:

Onko kanssasisaria kuulolla? Milloin tehtiin? Olitko kauan kipeä? Siitä on nyt reilu kuukausi, kun minulle pantiin ns. klipsit. Koetan liikkua säännöllisesti, mutta koen sellaista jäytävää/jomottavaa/ikävää (vaikea kuvata) tunnetta sisälläni, joten liikunta/liikkuminen ei ole ollenkaan kivaa. Onkohan tämä normaalia? Oliko sinulla ko. tuntemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu