Valtameriaiheisten otsikoiden suosiosta päätellen kiinnostusta tai mielipiteen ilmaisun kiihkoa on, mutta miksi oikeastaan jäätte lähivesille kesästä toiseen? Miksi tyydytte muutaman tunnin päiväpurjehduksiin? Mikä on se syy, joka estää kesäloman pituiset matkapurjehdukset? Hankitte yhä isompia matkaveneitä, joten se ei enää voi olla kalustosta kiinni. Suomalaisveneitä näkee Itämeren ulkopuolella yhä yllättävän vähän. Perheen kanssa ehtisitte kesälomalla vaikkapa kiertää Jyllannin tai käydä Norjan vuonomaisemissa. Ennen mitään valtameriretkien utopiaa olisi hienoa kerätä elämyksiä ja kokemuksia retkiltä, joiden toteuttamiseen ei todellakaan tarvita sapattivapaita eikä paljon muutakaan kuin oikeaa asennetta. Mikä on selitys?
Miksi jäät
lähivesille?
707839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Onhan sulla jalat, miksi et kävele euroopan läpi?
Miksi kävelet vain pieniä lenkkejä autolla ja töihin?
Onko sulla auto, miks et kesälomalla aja venäjän läpi kiinaan?
Onko sulla fillari, miks et fillaroi etelänorjaan vuonoille?
........
Jokainen elää tyylillään.
jos sillä ei tee matkoja? Se oli kysymyksen pointti. Onko ilmiö sama kuin ison maasturin osto, jolla sitten tehdään ainoastaan lyhyitä kaupunkimatkoja?
Maasturin omistaja tarvii eläissään 4-vetoa, tai käy maastossa.
Olen vakuuttunut siitä, että lähes kaikilla matkaveneillä tehdään kesällä vähintään viikon mittainen lomapurjehdus, realiteettien salliessa pidempi. Jo viikon mittaisella reissulla moni nykyaikainen perhe haluaa nauttia matkaveneen mukavuuksista, kuten vessasta ja kunnon pentteristä. Vai voisitko itse kuvitella vieväsi perheesi lomapurjehdukselle jollalla, johon on pakattu teltta mukaan?
Ja miksi pitäisi suunnata lomamatkansa ulkomaille? Meillä on ehkäpä maailman hienoin saaristo. Miksi siitä ei saisi nautiskella?
Oikein hyvin on retkeilty puufolkkarilla, 4 h. Telttakin varalla, käytetään joskus. Lapsille kiva. Ei saaristopurjehdukseen tosiaan tarvita isoa matkavenettä.
Kyllä minä lasken folkkarinkin matkaveneeksi. Epämatkaveneitä ovat sellaiset, joissa ei ole sisätiloja.
Joskus -60-luvulla tein folkkarilla jonkinlaisia matkapurjehduksia, mutta kyllä se jo silloin tuntui vähän ahtaalta. Kun oli mukana 2 pariskuntaa, toisella meni öisin telttailuksi.
Nyt veneessä on 3 isoa kajuuttaa, 2 WC suihkutilaa, jääkaappi pakastinosalla yms. Muutaman viikon lomamatkat sujuu mukavasti, en enää päiväpurjehdusta pitempään folkkarissa viihtyisi, niin se mukavuudenhalu ajan myötä kasvaa.
Vuosi pari sitten oli telkkarissa dokumentti tunnetusta namustentekijäsuvun edustajasta, purjehti jo 50-luvulla Folkkarilla ja purjehtii edelleen.
Kait se niinkin, että purjehdusnautinto ei paljon folkkarista parane! Kaikki eivät enää vanhemmiten pärjää rinkkaselkä patikoitsijoina tai folkkarin kanssa retkeilijöinä - happamia sanoi ikämieskettu ;-)
...kyse on oikeastaan siitä, että vaatimustaso nousisi, vaan siitä, että varallisuuden noustessa tarve tinkiä tasosta vähenee. Ero näkynee lähinnä siinä, muistaako niistä 20-30 vuoden takaisista reissuista kielteisiä piirteitä, kuten ahtauden, märkyyden ja kylmyyden. Jos ei muista, niin sitten kai on tyytyväinen siihen tasoon nytkin, jos muistaa, ei oikeastaan ollut tyytyväinen silloinkaan.
Folkkari on nykyihmiselle lähinnä "daycruiser", jossa on lukittavat säilytystilat. Ts. pelkän purjehduskokemuksen kannalta voi olla loistava, mutta suurimmalle osalle meitä veneilijöitä se on vain yksi osa-alue jutussa.
Joku muuten väheksyi lämpimän suihkun tarvetta. Kyllä sivistyneet ihmiset sitä kaipaavat, maalaiset, joille navetanlemu on normaali olotila, epäilemättä pärjäävät ilmankin. Mutta vierassatamien käyttö mahdollistaa sen, että veneessä ei tarvitse olla lämminvesijärjestelmää, mikä merkitsee rahan, painon ja vähän tilankin säästöä. Purjeveneeseen ehkä silti haluaisin itse sellaisen :)
Veneen merikelpoisuus tuntuu herättävän mielipiteitä kuten että sillä pitäisi purjehtia sen maksimi suorituskyvyn mukaisesti kuten jos vene on valtamerikelpoinen niin sillä pitäisi purjehtia yli Atlantin.
Onko sellainen vene sitten sopimaton Itämerelle tai Saaristomerelle ?
Syväys esimerkiksi mielestäni voi tehdä veneen hankalaksi purjehtia Suomen rannikkoväyliä mutta muut valtameriominaisuudet voivat tehdä purjehduksen täällä vain mukavammaksi.
Kun on yli kymmenen vuotta omistanut veneen, jossa on suihkumahdollisuus ja sitä ennenkin moisesta on paljon kokemusta ja peräti kerran käyttänyt sitä suihkua, ei moista paljon osaa arvostaa. Jos joskus vaihdan venettä, valitsen mieluummin sellaisen, jossa niin tarpeettomaan asiaan ei ole tuhlattu tilaa. Navetanhaju on peräti vieras kaupungissa asuvalle ja merellä vapaa-aikansa viettävälle. Eikä puhtaudesta ole tarvinnut näinä vuosina tinkiä siltikään.
Se nykyinen vene on yli kymmenmetrinen ja ruhtinaallisen tilava verrattuna ensimmäiseen, jossa seisomakorkeus tarkoitti polvillaan oloa. Märkää ei ollut eikä kylmää. Miksi olisi ollut? Sen ahtauden kyllä muistaa, mutta tyytyväisiä oltiin silloin ja parhaat muistot ovat niiltä ajoilta. Tyytyväisyys tulee joistain aivan muista asioista kuin mukavuudesta.
Ei taida olla markkinoilla 40-jalkaisia päiväpursia. Still 525 on vähän jollamainen isolle seurueelle. Se kajuutta tulee mukana väkisin ja antaahan se samalla mahdollisuuden yöpyä veneessä tarvittaessa. Toisaalta aika moni perheveneilijä lahtee vesille vain yöpyäkseen ja tissutellakseen jossain satamassa, joten isossa ns. matkaveneessä on jokaiselle jotakin.
Juuri tämä tuntuukin kummalta. Saaristo- ja rannikkokäyttöön riittäisi 28-33 jalan kokoluokka. Sen kokoisissa nykyveneissä on tilaa ja mukavuuksia aivan toisessa määrin kuin joissan 70-luvun veneissä, joita aikanaan pidettiin tilavina ja isoina. Miksi nyt pitää olla 40-jalkainen matkavene satamayöpymistä ja "tissuttelua" varten? Varsinkin ensimmäisenä veneenä tämän kokoinen on sen verran iso, että rannikkoväylillä ehkä ajetaan mieluummin koneella. Mitä enemmän koneajoa sitä vähemmän oppii purjehtimista. Miten manööverit onnistuvat, kun kone ei enää käynnistykään? Soitetaan merivartiosto hinaamaan??
Pienemmällä veneellä on mukavampi purjehtia saaristossa ja sitä on helpompi käsitellä ankkuripaikoilla ja satamissa!
Miksi tyytä 28-33 jalkaiseen, jos suurempaan on varaa?
Mikä pakko on ostaa mahdollisimman iso vene varojen sallimissa puitteissa? Eli miksi ei ostaisi sen sijaan sopivinta.
Mutta kukapa sen sanoo mikä on kenellekkin sopivin? Jo on vaikkapa iso perhe, niin pitäis sitten ahtautua pieneen veneeseen, jos saaristo- ja rannikkokäyttöön olosuhteiden puolesta riittäisikin pienempi. Myös käyttötarkoituksia on monenlaisia. "tarvitaan päiväretkiin?" kirjoitus hyvin mustavalkoinen ja lapsellisia mielipiteitä.
Pitääkö rahat käyttää liian isoon veneeseen? Onko ainoa tarkoituksesi näyttää veneen koolla, että olet rikastunut? Pienempi vene on kätevämpi saaristossa, vaikka olisit kuinka rikas.
jos sä kyyhötät siellä saariston suojassa ja näet nyt sitten sellaisen 40-jalkaisen veneen, ei se tarkoita, että sen ISON veneen omistajakaan ei kävis missään muualla kuin siellä sisäsaaristossa. Mulla on varmaan sun mielestä sitten iso vene, mutta minusta se on mulle sopiva ja erittäin hyvä saaristokäyttöön ollen melko matalkulkuinen (syväys vain 1,7 m). Kesälomalla käydään yleensä melko pitkällä (Gotlanti - Saksa - Tanska alueella) ja silloin veneen koosta on vain hyötyä. Miten pieni veneen pitää olla, että se on kätevämpi saaristossa? Pelkkää luuloa.
Uiva kesämökki kaikilla mukavuuksilla on tietysti yhden käyttäjäryhmän käyttötarkoitus. Kysymys tässä kait oli purjehtimisesta saaristossa ja ihmettely ´ylisuurista´ veneistä siihen tarkoitukseen. Täytyykö ostaa 40-jalkainen vain siksi, että sattuu olemaan riittävästi euroja? Vai siksi, että muillakin on iso eikä pienempää kehtaa hankkia?
Edellisessä kysyit, miksei ostaisi isompaa, kun kerran varaa on. Asenne ei ole edes mustavalkoinen, se on ainoastaan jompaa kumpaa. Sopivin on aivan toinen asia ja tottakai siihen vaikuttaa moni tekijä.
vastaus oli tyhmä vastaus tyhmään vuodatukseen. Tarkoituksellisesti. Aina löytyy näitä "ajattelijoita" jotka pitävät ison veneen omistajaa henkisesti köyhänä, resukka kun ei ole tajunnut sitä, että saaristossa pienempikin riittää ja on vielä hauskempi purjehtia. Meitä on moneksi. Itse en allekirjoita noita väitteitä. 28 jalkainen ei ole merkittävästi ketterämpi saaristossa kuin esimerkiksi 40 jalkainen. Molemmat ovat köliveneitä ja kohtaavat samat rajoitukset. Tai voisitteko kertoa esimerkkejä siitä, miten pienempi on niin paljon kätevämpi. Suuremman veneen eduksi itse luen pidemmän selviytymisajan riippumattomana. "Isojen" veneiden omistajat eivät myöskään ole avuttomia tumpeloita, jotka eivät osaa veneitään käsitellä, päin vastoin.
Mikä on "liian iso" vene? Jos arki-iltaisin ja viikonloppuisin nautiskelee purjehduksesta saaristossa, mutta pidemmillä lomilla tykkää käydä vähän kauempanakin veneellään, mahdollisesti Itämeren ulkopuolellakin, niin pitäisikö sitten hankkia kaksi eri venettä - pikkupursi ilta- ja viikonloppuretkille ja isompi lomareissuille? Voi sitä rahanmenoa, sittenpä vasta saisikin kuulla kunniansa, että mikä öky-öykkäri-pröystäilijä, ihan kaksi purjevenettä on pitänyt hankkia mahtaillakseen rahoillaan!
Entä mitäpä jos on siunaantunut purjehdusintoista perhettä, puolison lisäksi esim. 3 teini-ikäistä lasta, purjehdushalukkaita sukulaisia ja ystäviä? Pikkupursi käy äkkiä ahtaaksi. Jos vähänkään aikoo matkapurjehdusta harrastaa perheen/ystävien kanssa, on isompi vene tarpeen. Lyhyet retkipurjehdukset yksin/kaksin ovat eri asia, mutta ainakin itselläni on kiinnostusta pidempiin reissuihin. Kyllä niin vessa kuin kunnon keittiökin ovat olleet ehdottoman tarpeellisia, kunnon makuusijoista puhumattakaan. Ja onhan se aina mukavaa, kun on riittävästi oleskelutilaakin porukalla oleilla, istua iltaa, nauttia illallista jne.
Askeettisuuden ystävienkään kimppuun en aio hyökätä, vaikka itse mukavuudenhaluinen olenkin. Kukin tavallaan!
liittyvät kai eniten syväykseen.
Itse koin pahaksi tappioksi kahdeksankymmenluvulla venettä kolmekymmentä senttiä syvempään vaihtaessani
muutaman luonnonsataman menetyksen. Olivat jo aiemmin olleet vedenkorkeuden muutosten mukaan jännättäviä, mutta kun ei pääse, niin ei pääse enää.
...järkevä kompromissi löydettävissä kimppavenepuolelta? Tiedän muutaman kimpan, joilla on kaksi venettä, toinen matkaveneeksi ja toinen pelkkään purjehtimiseen. Jälkimmäisissä muistaakseni ainakin H-vene, folkkari ja jokin muu alle 8-metrinen, olisikohan ollut Joe tai Rock. Ajatusta voisi ehkä modifioida: matkavene kokonaan omana, mutta sitten se leikkivene kimpassa. Vaikkapa kuitufolkkarin luulisi olevan jo aika halpa hankkia ja ylläpitää esim. 3-4 perheen kimpassa?
Olen täysin samaa mieltä siitä, mitä sanot matkaveneen kokovaatimuksista. Jos veneessä on tarkoitus viettää vaikkapa vain viikkokin kerralla yli kahden hengen porukalla, niin kokoa tarvitaan jo siihen, että riittävä yksityisyys löytyy. Sanoisin, että alle 60-vuotiailta (ja osalta vanhempiakin) pariskuntia menee kyllä hermot, jos noin pitkä selibaatti pitää kestää. Tai sitten pitää koko henkilöstön olla yhteensopivasti kimppakivahenkistä... Eli minä en sitten ainakaan ottaisi veneeseen alaikäisiä enkä täysi-ikäisiä miespuolisia.
syväys ja toisaalta korkeus ovat ainoat rajoittavat tekijät. Useinmiten nämäkään eivät aseta rajoituksia kuin poikeus tapauksissa. Lisäksi 33 jalkainen voi olla syvempi ja korkeampi kuin 40 jalkainen. Venetyypilläkin on paljon merkitystä.
Mutta onko fiksua mitoittaa vene sellaiseksi, että siihen tosiaan mahtuu asumaan teini-ikäisten lastesi lisäksi myös sukulaisesi ja ystäväsi. Eikö sellaisia matkapurjehduksia tule sittenkin aika harvoin? Lapsetkin kasvaa eivätkä ehkä muutaman vuoden jälkeen enää ole kiinnostuneita "faijan" veneestä. Pienemmän/halvemman etu on sekin, että uskallat lainata sitä lastesi käyttöön... Kaikki on makuasioita tietenkin. Pitkiä retkiä tekevissä veneissä näyttäisi useimmiten olevan aika pieni perhemiehistö, pariskunta on tavallisin. 30-vuotiaana hankitaan 30-jalkainen, 40-vuotiaana 40-jalkainen, 50-v... jne. Niinhän se vanha sääntö oli, mutta yksinään on aika hankala landata isolla veneellä. Jos hankit ison, tarvitset aina porukkaa miehistöksi. Myös käyttökustannukset nousevat koon mukaan satamamaksuista ja varusteista alkaen. Ehkä uudesta veneestä haaveilijoiden kannattaa sittenkin pohtia onko heillä tarpeeksi painavat syynsä 40-jalkaisen tai sitäkin suuremman hankintaan, jos purjehdusreviiri rajoittuu saaristoon tai Itämerelle.
Luonnonsatamapaikkoja tietysti on vähemmän kun syväys alkaa olla pari metriä, mutta ei koosta muuta haittaa ole paitsi tietysti kevät- ja syyshuollossa. Ja isommasta veneestä on luontevampaa laskea jolla vesille ja rantautua sillä sinne luonnonsatamaan mihin muuten ei pääse.
Muutenkin ihmettelen miksi Suomessa käytetään ankkuria niin vähän ja koukut ovat järjestään aivan alimittaisia. Keula on pakko saada kiinni vaikka Merikarhun laituriin ja sitten riita valmis. Muuten olisi tilaa vaikka kuinka paljon viettää aikaa luonnonsatamissa.
Rantautuminen on perujaan ajalta, jolloin veneet oli pieniä, tyyliin Hai yms. Kaikkien piti päästä rantaa kuselle ja laittamaan ruokaa nuotiolle, osa porukasta saattoi nukkua teltassa. Ei siinä mitään muuta syytä ole. Perinne, veneellä mennään saaren rantaan.
Että tällaisia neuvoja tällä kertaan. Miettikää nyt sitten tarkkaan ettei vain tule ostettua liian isoa venettä. Sinäkin, joka juuri harkitset uuden 40-jalkaisen ostoa. Usko nyt mitä sina viisaammat sanoo. 33-jalkainen riittää sinulle aivan hyvin, isompaa et tarvitse. Purjehduskin on hauskempaa pienmmällä veneellä. Kyllä asia vain on niin, että et vain tiedä veneistä mitään ja olisi syytä uskoa näitä Suomi24:n neuvojia. Kyllä täällä tiedetään.
ja lopeta purjehtiminen
Jokainen, joka on purjehtinut erikokoisilla veneillä saaristoväyliä, tietää muitakin eroja kuin syväyksen rajoitteet. On hiukan eria asia kryssiä 20 m2 keulapurjeella kuin 60-neliöisellä. Mitä isompi vene sitä isommat seilit ja sitä enemmän työtä vendatessa. Miksi tällaista itsestään selvää asiaa pitää pähkäillä? Kyllä 40-50-jalkaiset on saaristossa aika hankalia, vaikka kuinka toisin yritetään todistella. Itse purjehdin kolmikymppisellä sekä saaristossa että avomerellä. Vessa ja hella on siinäkin.
Minäkin olen ihmetellyt ankkuroitumisen harvinaisuutta Suomessa. Ainoa syy, miksi etsin yleensä paikan jossa pääsee rantaan asti on vessan puute nykyisessä veneessäni. Nykyaikana kuitenkin lähes kaikissa isommissa veneissä on vessat.
Haaveilen jo isommasta veneestä, johon vessakin mahtuisi. En olisi enää riippuvainen jyrkistä rannoista, vaan voisin ankkuroitua mihin tahansa mukavan näköiseen poukamaan ja siirtyä halutessani jollalla tutustumaan saareen. Ei tarvitsisi viritellä keulaköysiä kiven koloihin eikä jännittää rantautuessa keulan kolahtamista kiveen. Nykyisessä leväpuuromeressä kun ei tahdo edes lähellä pintaa olevia kiviä nähdä.
Nyt kun kuulemma heinäkuussa saaristomeren satamissa on ruuhkaa, luulisi ankkuroitumisen yleistyvän. Kehitys lienee kuitenkin hidasta perinteiden takia.
Itse tykkään purjehtia isommalla porukalla, mikä taitaa olla luonnekysymys. Aina on halukkaita riittänyt mukaan, iloista ja hauskaa seuraa. Kun haluan kerätä väkeä mukaan, tarvitsen tilat sen mukaan.
Ison veneen hallitseminen ja rantautuminen EI muuten ole lainkaan niin hankalaa kuin täällä annetaan ymmärtää. Rullapurjeet, keulapotkurit yms apuvälineet tekevät sen mahdolliseksi ihan yhden miehen voiminkin, kahden hengen miehistöllä vieläkin helpompaa. Kustannukset tietysti kasvavat koon mukana, mutta kukin valitsee vapaasti, mihin ylimääräiset roposensa sijoittaa.
Jos ja kun lapset ja ystävät kyllästyvät purjehdukseen, mamma ja pappa alkavatkin olla jo siinä iässä, että voidaan eläköityä, irrottautua oravanpyörästä ja lähteä seilailemaan suuremmille vesille - vanhalla tutulla ja turvallisella, hyväksi havaitulla ja riittävän isolla valtameripurrella.
kyselet. Jos luin viestiäsi oikein niin olet tullut johtopäätökseen, että täällä kirjoittelevat harrastavat kovasti purjehdusta lähivesillä ja eivät harrasta valtameripurjehdusta. Lisäksi tiedustelet rajoittunutta jäämistä näille lähivesille. Kysymyksen asettamisesta jää sellainen maku että itse olen kakkosvaiheessa ja pitkällä.
Voisit vielä tarkastaa lähtötiedot, sillä minä puolestaan oletan että valtaosa täällä ei harrasta aktiivista lähivesi/avomeripurjehusta vaan nyhertelevät muuten vain näillä palstoilla mahdollisesti tulevina purjehtijoina tai muuten vaan jankutamassa sen ekan veneen (Bavaria) oston jälkeen.
Miksi harrastaa lyhyitä rakasteluhetkiä kun voisi olemassa olevilla vehkeillä "ajaa" pitkiäkin taipaleita välillä poikeamatta satamaan tankaamaan - voisi pohtia tätäkin?
sen Bavarian? Miten se liittyy tähän ketjuun? Eikö eka vene voi olla mikävaan? Toisaalta Bavaria taitaa olla järkevin uutena ostettava venemerkki? Sitäkö tarkoitit?
...kuinkahan pitkät kesälomat ihmisillä yleensä on? Kaikki eivät ole peruskoulun opettajia tai vaihtoehtoisesti omista jotain hiilikuituvalmisteista supernopeaa trimaraania, jolla pyörähtäisi Norjassa parin viikon reissulla. Toisaalta moni niistäkin, joilla on pitkä kesäloma kiertävät Suomen saaristoa ja rannikkoa, koska täällä riittää nähtävää ja uusia paikkoja vuosikausiksi. Mitä siellä Itämeren ulkopuolella on niin ihmeellistä, että sinne pitäisi väkisin kiireellä puskea?
Niissäkin riittää keskiverto veneilijälle moneksi kesäksi miellyttäviä retkikohteita. Eikä tarvitse vesikonetta hankkia.
Kuukauden kesälomalla, 8 tuntia päivässä tehokkaalla 6 solmun (VMG) keskinopeudella purjeveneellä ehtii 1400 mailia. Eli 700 mailia suuntaansa. Tarkistapa ensin etäisyys Jyllantiin kartasta. Sitten katso karttaa tarkasti niin näet että se on iso "saari". Sitten lasket paljonko sen kierto tekee matkaa.
Sitten, kun olet hahmottanut mittasuhteet ja olet ollut viikon liikkuvassa veneessä tule kysymään (tai provosoimaan) että miksi perheet eivät kierrä kesälomallaan Jyllantia.
Se on totta että kalustosta Jyllannin kierto ei ole kiinni. Työtätekevillä vain ei ole riittävästi aikaa.
Eihän se tietenkään niin lyhyillä päiväpurjehduksilla onnistu! Vuorokaudessa on 24 tuntia. Kyllä melko pienelläkin veneellä tekee 100 mpk/24h. Olen perheen kanssa purjehtinut 30-36 jalkaisilla "skandeilla" lukuisia kertoja non-stoppina niin, että eka pysähdys on ollut Kielissä tai Köpiksessä. Sinne menee n. 5 vrk:ssa, joskus vähän hitaammin. Normaalilla 30 vrk:n lomalla ollaan käyty pari kertaa Bergenissä, lyhintä reittiä mitattuna 2000 mpk. Jyllannin olen kiertänyt kolmasti ja joka kerralla hiukan eri reittiä. Lapsetkin oppii aika nopeasti vahti- ja vapaavuoroihin. Työtätekevänä olen seilannut tällä systeemillä vuosikaudet ja uskallan sen takia suositella samaa muillekin. Kun Itämeri on käynyt tutuksi, miksi pitäisi aina uudelleen pysähdellä samoissa yöpymissatamissa? Sitäpaitsi on helpompaa vetää muutama pitkä legi kuin tehdä niitä 8 tunnin pätkiä samoine saapumis- ja lähtemismanöövereineen, satamamaksuineen jne.
Aika virkamiespurjehtija, joka pistää Itämerellä veneen parkkiin kun 8 tunnin työpäivä tulee täyteen :-/
Käytännössä voi purkkarille laskea (lys-kerroin)*100 mailia/vrk keskinopeudeksi. Hyvin jos tuulee, niin voi päästä pitemmälle, pläkässä moottorilla menee myös vähän yli tuon mutta jos sattuu ikävät kryssikelit (kuten menomatkalla yleensä) niin hyötymatka voi jäädä alle tuon arvion. Mutta paljon ei mene pieleen reittisuunnittelussa, jos käyttää tuota kaavaa. Siis, Hesasta Gotlantiin pari vuorokautta ja Gdanskiin neljä, Jyllantiin kuusi.
Silti loman pituus on liika lyhyt, Tanskan keikalle 5-6 viikkoa olisi passeli aika. Säävarauksia pitää olla, ja aikaa maata satamassa ;-)
Jyllannin kierrolla tarkoitettaneen, jotta mennään Kielin kanavan kautta toinen suunta? (Jyllanti ei todellakaan ole iso saari vaan niemimaa) Paljonkos tuo vienee aikaa, ja paljonko kertyy maileja laskien esim. lenkki alkamaan ja päättymään Rodbystä ? Melkoinen matkahan siitä kertyy, paljon kevyempi keikka olisi Själlannin kierto.
Göta ja Trollhätte kanavien kautta pääsee myös Ruotsin länsirannikolle. Kanavareissu vie lähes viikon ja maksaa lähes tonnin, tosin sisältäen yöpymiset vierassatamissa Göta-kanavalla. Ruotsi on yllättäen ihan mukava maa, kun sitä katselee tuolta kanavaperspektiivistä. Joten Jyllannin kierron lisäksi voipi tehdä Skånen kierron ;-)
Toiset pitävät vähän toisenlaisesta lomailusta. Ei tulisi mieleenkään uhrata arvokkaita lomapäiviäni tuollaisiin jopa 5 vuorokauden siirtymiin. Purjehdus on hauskaa, mutta rajansa kaikella. Kyllä minä haluan päästä rantaan iltaa viettämään.
Eipä tulisi mieleenikään uhrata kaikkia lomaöitä rannoilla notkumiseen. Rajansa on tosiaan kaikella.
Mikään ei ole ollut parempi loman aloitus, kun painaa suoraan Itämeren ylitykseen. Ajattele, kännykän kenttä häviää ja työajatukset unohtuu kivasti! Voit landata ekan kerran Holtenaussa ja ajaa seuraavana päivänä Kielin kanavan läpi. Purjehdus on hauskaa ja rentouttavaa, rajana vain loman pituus. Kokeile joskus!
Sepä se, kaikki eivät tykkää avomeripurjehduksesta. Siinä varmaan yksi viestiketjun aloittajan hakema oleellinen syy siihen miksi niin harvat lähtevät lähirannikoita kauemmas.
Jokainen nauttikoon tavallaan, niitä merikelpoisia matkapursia voi vallan mainiosti käyttää retkeilyyn rannikolla. Pääasia että nauttii lomasta ja merestä!
En muuten tunne "uhraavani lomapäiviä siirtymiin" :-) Keskellä merta on taatusti lomalla, nauttien purjehduksesta, auringonnousuista ja -laskuista, vaihtelevista tuulista. Kokkaaminen keinuripustetun (mikä lie se "kardaaniripustettu", en ole vielä nähnyt kuin yhteen suuntaan keinuvia liesiä) lieden äärellä on nautinto: muissa olosuhteissa kaurapuuro ei juuri maistu, mutta avomerellä se säilykehedelmien kera on herkkua ja rokka nötköttisattumilla on varsinaista kurmettia, etenkin jos on juuri selvinnyt meritaudista! Kuuma tee virkistää, rommit säästetään satamaan.
Kahdestaan kulkee jo ihan hyvin: kun rytmi löytyy niin ei tarvitse unilääkkeitä ja muutaman tunnin tirsat ovat makoisia riippumatta vuorokaudenajasta. Niistä antaa kiitoksen kaverille jonka tähystysvuorolla on vaihdettu aavaa maisemaa jopa pari- kolmekymmentä mailia.
Hyvät suhteet pitää olla myös purren kanssa. Kipparin tulee tuntea aluksensa, ei sitä kukaan muu voi varustaa lähtökuntoon tai rikata keväällä!
Olet kuitenkin oikeassa, tuo ei sovi kaikille. On minullakin ollut gasteina hypertyreoottista väkeä, joka ihmettelee jo eka päivänä jottei täällä ole mitään tekemistä! Jos ei osaa rauhoittua ja nauttia merestä, jos ei ymmärrä miten hienoa on kun pursi miehistöineen voi pärjätä, tulla toimeen keskellä ulappaa, kippari ainoastaan itseensä, purteensa ja miehistöönsä luottaen - siellä on aika turha kilauttaa yleiseen hätänumeroon tai ammattiauttajalle. Jos tulee myrsky, merta ei voiteta - sen kanssa vain tullaan toimeen, kestetään ja sopeudutaan!
Jopa 5 vuorokautta olen purjehtinut yhdellä legillä, mutta haaveena on tuo monin verroin. Jos on niin hyvä säkä, että vielä siinä vaiheessa kun voi irroittautua työelämästä useammaksi vuodeksi riittää kuntoa ja terveyttä, niin valtamerille. Nyt "vain" kesälomat ja "vain" Itämerellä - mutta nautin tästäkin!
riittää hyvin ja jää varapäiviä. Neljä viikkoa tekee aikataulun melko tiukaksi. Myötäpäivää kiertäessä voi Kielin kanavan jälkeen käydä Helgolandissa tai mennä suoraan esim. Fanööseen, Esbjerg ei ole erikoinen. Hvide Sande ja Torsminde sopivia välietappeja. Jos tuulet suosii, ehtii hyvin kiertää Skagerrakin kautta. Sörlandetissa (norjan etelärannikko) on melko suojainen saaristoväylä. Lyhyempi vaihtoehto on Limfjordenin läpi, 90 nm Thyborönistä Halsiin, Kattegatille ja sieltä Köpiksen kautta kotiin. Götan kanava on ekalla kerralla näkemisen arvoinen, muutoin liian hidas ja tuskastuttavaa koneajoa verrattuna purjehtimiseen Skånen eteläpuolitse.
Niinpä niin, nuoruuden uhoa. Espoo-suursaari on noin 200 mailia. Mene ensi kerralla katsomaan rantaa onko virkeätä porukkaa, tai käy muijasi kanssa kisassa. Ajattelit sitten muijasi kanssa mennä 7 kertaa tämän matkan samanlaista tahtia ?
Kovat on puheet kipparilla, mutta gasteja tuskin tuolle reitille löytyy. Ainakaan mun gasti ottaa askeleen taakse ja kieltaytyy kunniasta. Itse Pirusta puhumattakaan.
Myö tehtiin vanhalla Shipmannilla merellä keskimäärin noin 100-150 mailia/päivä ja se ei ollut mitenkään vaikeata. (Miehistöä: 2 henkeä / kokonaismatkaa fennoskandian ympäri 3 600 mailia).
Piece of cake
terveisin, ilmari/ilmatar
Oikein ilahduin kannanotostasi. Hienoa, että sentään on meitä, jotka ovat hoksanneet purjehduksen ilot. Eihän yksinkertaisia elämän ilojakaan kuten lämmintä suihkua tai rauhallista satamaa osaa arvostaa samalla tavoin ennenkuin on ollut vähintäin muutaman vrk:n kulussa.
Kun Itämeri alkaa olla tuttu, uusia elämyksiä varten kannattaa koukata vähän kauemmaksi. Se on ihan realistista.
Aika erikoisia käsityksiä. Selvähän se, että jonkun avomerikisan jälkeen raukasee vähän, jos on kisattu tosissaan. Rouvan kanssa kun seilataan retkipurjehdusta, on tehty tollasta 100-180 nm/vrk ihan mukavasti pari kolmekin viikkoa kerrallaan. Pisin yhtäjaksoinen legi ollut tähän mennessä 3000 nm eikä sekään mitenkään väsyttänyt. Sopu on säilynyt. Täytyy olla teidän vahtisysteemissä jotain korjattavaa, jos porukan veto loppuu jo 200 nm jälkeen. Kumma, että vieroksut avomeren matkapurjehdusta. Helpompaahan se on kuin kisaaminen. Eipä tarvitse ajaa öisin spinnulla. Tein ekan Pohjanmeren retken jo 30 v. sitten ja viime kesänä oltiin siellä taas. Olisiko tämä sittenkään nuoruuden uhoa, koska ollaan jo eläkeläisiä? Omasta mielestäni se on vapaaehtoista ja upeaa purjehdusharrastusta. Palstalla näyttää sentään olevan muitakin pitkänmatkan purjehtijoita, joten en ole ainoa. Se Fennoskandian kiertäminen oli innostava esimerkki!
Shipman 28 on näköjään melkoisen nopea.
Mutta kaikki veneet eivät kulje ETEENPÄIN KOHTI MÄÄRÄNPÄÄTÄ AINA keskimäärin 5 solmua. Ei edes pari metriä pitempi fg tai äksä. Maileja 100 ei liene vaikeata millekään yli 5 metriselle veneelle jos tuulee mutta etene siinä hangosta lounaistuulella kohti salmia 100 mpk/vrk itämerellä heinäkuussa. Konella tietysti pääsee pläkässä sen 160 mpk/vrk mutta jos pidettäisiin koneistus ja purjehdus eri palstoilla.
Joo, oikeassa olet sillä työpäiviä ei tietenkään lasketa kun merellä ollaan lomalla!
Tunnit olisi tietysti pitänyt jättää pois mutta jos puhutaan "perhepurjehtijan" Jyllannin kierrosta niin luulisin että 10 tuntia seilausta keskimäärin päivässä on maksimi mitä se muu perhe kestää. Ja jos ollaan purjehtimassa niin tuskin ajetaan ainakaan satoja maileja koneella putkeen? Lisäksi päivän stoppi vaatii kuitenkin vastaavan legin merellä ja "perhemiehistöllä" saattaa kipparia alkaa jossain vaiheessa väsyttää.
Eli jos paatti kulkee keskimäärin sen 8 tuntia joka lomapäivä runkonopeutta (noin 6 kn) KOHTI määränpäätä niin olisin erittäin tyytyväinen "päiväsaldoon" mutta se edellyttää aika lailla suotuisia tuulia, spinnuilua aina kun mahdollista ja keulapurjesulkeisia melkoisen tiheään. Päälle rantautumishässäkät ja etenkin mereltä-rantaan ajot jotka ei vie venettä "eteen-päin". Erään kesän lomareissun (noin tuhat mpk) satelliitti-härveli keskiarvo näytti vain reilun neljän solmun keskinopeutta pohjan suhteen. Eli petrattavaa on taidoissa vielä näköjään jos muut ajaa LYS luvun perusteella aina keskimäärin lähes viittä solmua kohti määränpäätä.
Lopuksi tietysti maantieteestä; Jyllanti on niemimaa mutta koska sen voi kiertää niin se oli "saari" kuten muut B&O saaret.
"jonkun avomerikisan jälkeen raukasee vähän"
Käyppä kokeilemassa rouvan kanssa. Jos maalissa ei väsytä niin seuraavana vuonna vaikka ilman rouvaa.
http://www.espoosuursaarirace.org/
Olen kyllä kisannut lähes kaikki meikäläiset avomeriskabat. Avomeripurjehtijoiden rankinglistalla oli parina vuonna kohtalainen sijoituskin. Tiesin kyllä, mistä kirjoitin. Tosiaan raukaisi vähän, toisinaan. Jos kisa meni hyvin, mieliala oli korkealla. Ehdotat nyt, että osallistuisin Espoo-Suursaarikisaan ilman gasteja. Voisin jopa harkita, jos säännöt ei estä, mutta nykyinen veneeni ei valitettavasti ole kisaan sopiva.
Epäilit, ettei seitsemää perättäistä 200 nm legiä voisi ajatellakaan ja gastit kieltäytyisivät jne. Vastasin siihen.
Miksi tällainen reagointi? Missä mättää? Eikö ole hienoa, jos edes joku innostuu tekemään pitempiä reissuja? Avomeripurjehdus ei tietenkään sovi kaikille. Toiset lähtevät, toiset jäävät kotiin.
Kun reissataan jonkun aikataulun mukaan, ei kannata jäädä pysäkille pläkään niinkuin kisatessa joskus käy. Kone käytiin, jos tuuli heikkenee ja vauhti putoo 3 solmuun tai alle. Jokainen varmaan pitää omia kriteereitään siinä, milloin starttaa dieselin. Kesälomareissuissa on sattunut aika harvoin, että sekä meno että paluu olisi kryssiä. Joskus on sattunut niinkin, että Itämeri on ollut reipasta myötäistä molempiin suuntiin. Kolmen vuoden ajalta laskettu keskiVMG oli 4.7 kn, kun ainoastaan satamapysähdykset laskettiin pois. Vene oli Avance 36. Hyvin kerkisi kuukauden lomalla Itämeren ulkopuolelle.
Uskon kyllä, että Shipman 28:llakin voi tehdä mainitun pituisia vrk-matkoja. Tämän Shipmanin suoritus on hyvä esimerkki!! Matkapurjehtija saa käyttää konetta. Sitä vartenhan se veneessä on.
Kyllä se vene aika kisakelpoiselta tuntuu etenkin kun vauhtiresurssejakin tuntuu löytyvän "Normaalilla 30 vrk:n lomalla ollaan käyty pari kertaa Bergenissä, lyhintä reittiä mitattuna 2000 mpk.".
Tuohan on vain 133 mailia vuorokaudessa non-stop 30 päivää vmg:tä. Yhden vuorokauden pysähdyksen taktiikalla kuukauden keskinopeudeksi tulee hieman vajaa 6 solmua, kryssivauhti aina siis 8-9 solmua tuulesta riippumatta.
Kertoisitko tarkemmin mikä vene on kyseessä, tuollaiselle on kysyntää.
Palstalla esiintyy eri veneitä ja erilaisilla veneillä on erilaiset vauhtiresurssit. Mulla on järjestyksessä kahdeksas vene. Nykyinen on hidas.
No jos tällä nykyiselläsi ei sinne Bergeniin ehdi niin mikä oli se edellinen, tai sitä edellinen mikä se sitten noista kahdeksasta lie.
Haluaisin siis lisätietoa siitä vehkeestä jolla pääsee sinne Bergeniin ja takaisin normaalin kuukauden kesäloman puitteissa.
Varmasti ei jokaisella kesälomalla ehdikään Bergeniin asti. Jos sattuu sopivat kelit menomatkalla, ehtii mainiosti. Alkukesään ajoittuva loma on tässä mielessä hyvä; parempi mahdollisuus pohjoisen puoleiseen tuuleen alkumatkalla. Jos kääntyy myöhemmin länteen, voi ajaa Limfjordenin kautta Thuboröniin - voi olla nopeampi kuin kryssi Skagerrakilla.
Suunnitelmia voit tehdä keskinopeuksien perusteella, mutta toteutus tehdään vallitsevien sääolosuhteiden mukaisesti! Jos jäät päiväpurjehduksille ja seilaat rannikkoja pitkin, voit unohtaa Norjan vuonot.
Suursaaren kierron jälkeen on yleensä vene täynnä väsynyttä porukkaa, vaikka kuinka olisi täysi miehistö. Gotland Runt on tuplaten pitempi kisa, mutta sieltä tulee maaliin enimmäkseen aivan toisenlaista porukkaa. Ovat nimittäin alusta pitäen varautuneet siihen, että vahdit pyörivät ja ovat jo tottuneet rytmiin.
Miten ylläoleva sitten liittyy ympärivuorokautiseen matkapurjehdukseen perhemiehistöllä? Eipä juuri mitenkään. Vaikka en suhtaudu lomallakaan välinpitämättömästi purjetrimmeihin, ei niitä silti tarvitse tauotta pitää silmällä yötä päivää. Viiden asteen shiftitkään eivät edellytä useampia henkilöitä kannelle.
Joku tuolla alempana ihmetteli keskinopeuksia, kun mukana oli ne rantautumisetkin. Nehän ovat nimenomaan merkittävä tekijä matkan hidastumiseen päiväpurjehduksin etenevässä reissussa. Usein poikkeaminen mereltä satamaan syö puolet päivän etenemästä määränpäätä kohti. Jo parikin vuorokautta Hangosta tai Utöstä kohti lounasta vie maisemiin, joihin rantoja pitkin edeten menee pari viikkoa. Ei siis todellakaan tarvitse koko lomaa purjehtia ympäri vuorokauden päästäkseen "jäämästä tänne", kuten aloittaja asian ilmaisi. Itse Piru saattaa ehkä hyvinkin kieltäytyä kunniasta, mutta kyllä nämä matkat silti vaimon kanssa onnistuvat.
Monirunkoveneellä kuvaillut keskinopeudet ovat kyllä hyvinkin mahdollisia.
lukea oikein asiaa tällä palstalla. Jatkuvasti kiireisemmäksi käyvä elämänrytmi hiipii näköjään purjeveneeseenkin.
Jos kahdeksan tunnin purjehduksen jälkeen tarvitaan jo ulkopuolisia aktiviteetteja tai ei voi olla vuorokautta ilman lämmintä suihkua, niin silloin on jo kiireesti käytävä sisäinen keskustelu:" Onko minulla kaikki arvot kohdallaan?"
Muutaman yön kestävä avomeripurjehdus voi olla hyvin rentouttava ja mieltä avartava kokemus, jonka jälkeen koko purjehdukseen ja mereen löytyy uusi ulottuvuus.
Ei merellä välttämättä tarvitse keksiä aktiviteetteja. Niitä on koko ajan ympärillä. Merellä on aina erilaisia ilmeitä. Ei niitä väsy katselemaan. Jos yövahdissa ollessa sattuu olemaan pilvetön taivas ja yö jo pimeä, niin sellaista tähtitaivasta et koe missään muualla, tai kun purjehdit kuunsiltaa pitkin, vain meri ympärilläsi.
Ymmärrän kyllä, että tämä ei kaikille sovi. Siksi meillä on onneksi upea saaristo käytössämme, jossa voi tehdä puolen- tai kokotyöpäivän mittaisia siirtymiä, aktiviteetistä toiseen.
Minun johtoajatus kuuluu:" Kun keulaköydet irtoavat laiturista, olen vapaa".
Monirunkoveneellä, supermaksilla, surffilaudalla ja ties millä muilla tämä on teoriassa mahdollista mutta jos mennään rouvan kanssa normaalin kesälomapurjehduksen puitteissa Bergeniin tai kierretään Jyllanti niin kinnostaisi tietää oikeasti mikä vene heillä on.
Sellainen käsitys tekstistä jää että siihen ei mitään poikkeuksellisa olosuhteita tarvita. Eli jos nyt vain saisi tietää mikä tämä ihmevene on niin voisi katsoa onko niitä myytävänä ja mihin hintaan. On myös mahdollista että kyseessä on vaikeasti kuvailtava itsetehty yksityyppimalli josta ei valitettavasti enää ole edes piirustuksia olemassa mutta epäilenpä että ko. puheet Bergenistä ja jyllannista kuukaudessa perhemiehistöllä on puppua.
Avance 36 (kahdesti Bergenissä). 30-jalkaisella S&S 6,6:lla kääntöpisteeksi jäi Lindesness, kun aikataulu 4 vi lomalla alkoi näyttää tiukalta. Vajaassa viidessä viikossa olen käynyt Shetlannissa Bergenissä kaksi kertaa Baltic 35:llä (Bergen-Lerwick on 200 nm). Myöhemmin 43-jalkaisella S&S veneellä samassa ajassa ehdittiin Shetlannin lisäksi tutkia Sognevuonoa, Bergen - Utö meni viikossa. Mitä ihmeellistä tässä nyt on? Niinkuin tiedät ARC:issa on 2700-2800 nm legi ja normaali purjehdusaika on alle 3 viikkoa (meiltä meni hiukan alle 16 vrk). Oma vrk-ennätys 43-jalkaisella veneelläni avomerellä oli 220 nm, mutta keskiarvo valtamerillä oli 150 nm seutuvilla. Pasaatituulissa tietysti kulkee keskimäärin paremmin kuin vaihtelevien tuulten alueella. Miksi pitää todistella omia suorituksia, joissa mielestäni ei edes ole mitään poikkeuksellista? Yritin ystävällisessä hengessä motivoida nuorempia purjehtijoita, joita vuono-Norjassa on näkynyt yllättävän vähän. Esim. nimimerkki skönon suoritus 28-jalkaisella Shipmanilla on osoitus, ettei retken pituus riipu pelkästään veneen koosta. Mikset ensi kesänä kokeilisi omia resurssejasi? Avomeripurjehdus on hieno harrastus ja luonto on upea - vuonoissa erilainen kuin täällä.
Minulle olisi poikkeuksellista ajaa edes 20 tuntia runkonopeutta puhumattakaan että se olisi VMG:tä. Te sen sijaan ajatte sitä 28 vuorokautta putkeen pysähtymättä kertaakaan, mahdolliset pysähdykset on tietysti ajettava kiinni runkonopeuden ylittävillä nopeuksilla. Luovitte aina siis noin 9 solmua jotta VMG pitää. Noilla nopeuksilla voittaisi aikamonta pienempää ja suurempaa kisaa ilman tasoituksia jos tarkemmin miettii.
Kerro suoraan mikä on epäselvää, älä teoretisoi niin kovasti. Esim väli Bergenistä Utöseen on n. 900 nm. Viikossa purjehdittuna se merkitsee ´vain´ 128 nm/vrk. Sellainen keskivauhti ei ole tietenkään aina ja kaikissa tuulissa mahdollinen. Tässä tapauksessa Bergenistä lähtiessä oli reipas NW (aluksi 16m/s, säätiedon mukaan, myöhemmin "hård kuling"). Tuuli kääntyi matkan edistyessä lännen kautta lounaaseen. Ei tullut pysähtelyn tarvetta, kun vene kulki mukavasti. Tasaisessa tuulessa keskinopeus pysyy hyvänä, jos ei satu vastaisia tuulia. Esim. Kookossaarilta Mauritiukselle, 2300 nm, meni 2 viikossa, kun koko ajan oli reipas lenssi eikä tuulen nopeus käynyt alle 20 solmussa. Missä muuten pysähtyisit välillä, jos ylität isoja meriä? Galapagokselta Marquesasille on 3000 nm eikä sillä välillä ole ainuttakaan saarta. Monilta menee yli kuukausi putkeen.
Kesälomamatkoilla ei yleensä pysähdytty missään niin kauan kuin tuuli oli suotuisa. Se strategia jouduttaa matkantekoa. Aikataulua ja reittiä kannattaa matkapurjehduksessa modifioida niin, että pitkiltä kryssiosuuksilta välttyy. Se 43-jalkainen kulki kyllä kryssillä upeasti, mutta ei kuitenkaan 9 kn. Surffiennätys lenssillä oli muuten 16.3 kn gps:n mukaan, tuuliperäsin ohjasi. Tarviitko lisätietoja?
Aivan ilmeettömästi tässä lie kyse siitä, että nimimerkki "uusi raaseri?" ei käsittänyt mistä on puhe tai ei tiennyt kuinka kaukana Bergen on Suomesta katsoen?
"Normaalilla 30 vrk:n lomalla ollaan käyty pari kertaa Bergenissä, lyhintä reittiä mitattuna 2000 mpk."
Siis, 2000 mailia (eestaas, eli koko reissun mitta), "pari kertaa" varmaankin eri vuosina, ei saman kuukauden aikana (kuka noin väärin voi edes ymmärtää?). Jopa 100 mailia vuorokaudessa seilaten tuo on mahdollista.
"Tuohan on vain 133 mailia vuorokaudessa non-stop 30 päivää vmg:tä.", kirjoittaa hän ja tästä olisi jo pitänyt hokata että väärinymmärryksestä on kyse.
En tosiaan tullut ajatelleeksi tällaisten väärinkäsitysten mahdollisuutta enkä siksi käsittänyt "uuden raaserin" laskelmiakaan. Pahoittelen, jos olen sotkenut. Pääasia, että edes joku innostuisi purjehtimaan. Lähin ´oikea´ vuono vesiputouksineen on Lysefjord Stavangerin luona. Sitä uskaltaa suositella kesälomapurjehduksen kohteeksi, jos Bergen tuntuu liian etäiseltä. Jos lomapäiviä on käytettävissä vain 2-3 viikkoa, voisi Pohjanlahden kierros olla mukava. Höga Kusten muistuttaa hieman Norjan rannikkoa, vaikka ei ole läheskään yhtä jylhä ja miekkavalaat ja delfiinitkin puuttuvat.
Joo, siis väärin ymmärryksestä oli kyse. Tuhannen mailia sivu kyllä tietysti onnistuu kuukaudessa mutta luulin matkaa olevan tuplaten eli että meno paluu on 4000 joka pitäisi ajaa kuukaudessa. Seinäkarttani ei Bergeniin riitä niin ei onnistunut tarkistaminenkaan.
Pohjanlahden kierros Höga Kustenin kautta tuli tehtyä muutama vuosi sitten, suosittelen lämpimästi kaikille.
Kesää odotellessa.
Juu, tuosta olen samaa mieltä. Vähintään Norjaan kannattaa mennä. Sen verran kehun itseni, että kiersin samantien koko fennoskandian (Kuolan niemimaan ympäri). Sen jälkeen möin veneeni pois (eikä se ei ollut edes kallis ostaessa eikä myydessä). Eli rahasta se ei voi olla kiinni. Suosittelen joka tapauksessa Norjaan vaikkapa Tromssaan asti. Veneen voi jättää vaikkapa talveksi johonkin satamaan (kellumaan; ei edes tarvitse nostaa ylös).
(Perhana; skönö on kuulemma "rekisteröity nimimerkki" siksi sköno).
tuosta Norjan kierrosta! Millaisella veneellä, aikataululla? Mitä maksaisi talvipaikka veneelle Norjassa?