Susien tappamat

Ökyisäntä

Palstalla on usein kysytty, mitä vaaraa susista on ihmisille.

Itse olen sitä mieltä, että sekä turha pelottelu että liian sinisilmäinen suhtautuminen petoeläimiin ovat molemmat yhtä typeriä.

Täällä Pohjois-Savossa on nykyään havaittavan elinvoimainen susikanta. Osa susista hakeutuu jopa talojen pihapiireihin ja taajamiin. Tämä ei ole petoeläimen luonnollista käytöstä. Siksi kantaa tulisi vähentää. Muitakin, vakavampia syitä kuin petoeläimen "itsensä toteuttaminen" on: Suden pureman seurauksena tai suden raatelemana on Suomessa kuóllut yli 200 ihmistä.

Tämä väite ei ole tuulesta temmattu, vaan se perustuu dosentti Antti Lappalaisen tutkimukseen "suden jäljet" (Hämeenlinna 2005).
Susien tiedetään aiheuttaneen Suomessa enemmän ihmisten kuolemia kuin missään muussa Euroopan maassa. Lappalaisen tutkimus ei edes kata maamme kaikkein pohjoisimpia alueita.

Ylieisin kuolinsyy susisurmissa ei ole se, että "sudet syövät" ihmisen, vaan se, että susikanta on runsastuttuaan käyttäytynyt epänormaalisti ja pihoihin tultuaan aiheuttanut puremilla monen ihmisen kuoleman vesikauhuun.

Suomessa on rabies- eli vesikauhutilanne pystytty pitämään vielä hallinnassa, mutta se on petokannan runsastuessa mahdotonta tulevaisuudessa. Menneisyyden pitäisi opettaa, että ihminen ja susi eivät kuulu samaan pihaan. Suden tulisi siitä väistyä, ellei muuten niin hallitusti tappamalla.

19

1402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Susi on pelottava näky myös...

      Lapsena peloteltiin susilla ja poroilla. Kyllä niitä silloinkin oli. Ja karhun vihellyksen olen kuullut pienenä.
      Jouluna katsoin videolta kun susi levähteli saaren lähellä ja sitten nousi jokitörmää ylös!Sisältä kuvattu!
      Ei uskalla iltaisin enää mennä lenkkeilemään, tulee jo pihapiiriin asti.
      Ketun olen kaupungissa nähnyt ja jäniksiä. Niistä ei vaaraa. Mutta susi!

      • Ökyisäntä

        yrität olla vitsikäs. Ehkä se onkin ainoa mahdollisuus vastata, ellei tiedä asioista enempää.

        Suomen tilannetta ja petokantojen kasvua on edesauttanut RKTL:n, metsästäjäjärjestöjen ja MMM:n yhteistyö, jonka avulla laaja rabiesrokote-kampanja on tähän saakka ollut tuloksekas. Kun osa petoeläimistä on epänormaalista käytöksestään huolimatta lain suojassa mutta vastoin järkeä yhä hengissä, niin riittäköön sinulle toteamus: minä olen varoittanut, miten siinä käy.

        Petoeläimet, myös susi kuuluvat Suomen luontoon, mutta silmien ummistaminen ja häiriköiden poistamatta jättäminen johtaa petovihaan.

      • Susipalstalainen
        Ökyisäntä kirjoitti:

        Se että yleinen mielipide on kääntymässä susien vastaiseksi on aivan totta,

        Ei auta susiensuojelijoiden sitten kuin ihmetellä, kun maakunnista on kaikki liikenevät sudet kaadettu laittomasti. Jos ei lupia heltiä, niin eiköhän niitä siltikin nurin saada.

        Tätä yleisen mielipiteen vaikutusta eivät "aatteen lapset" ole vielä tajunneet. Tämä niin sanottu susiensuojeluaate ei kyllä susikannan vahvistumista palvele. Petovihaa tai susivihaa se vain synnyttää.

      • APUVA!
        Ökyisäntä kirjoitti:

        yrität olla vitsikäs. Ehkä se onkin ainoa mahdollisuus vastata, ellei tiedä asioista enempää.

        Suomen tilannetta ja petokantojen kasvua on edesauttanut RKTL:n, metsästäjäjärjestöjen ja MMM:n yhteistyö, jonka avulla laaja rabiesrokote-kampanja on tähän saakka ollut tuloksekas. Kun osa petoeläimistä on epänormaalista käytöksestään huolimatta lain suojassa mutta vastoin järkeä yhä hengissä, niin riittäköön sinulle toteamus: minä olen varoittanut, miten siinä käy.

        Petoeläimet, myös susi kuuluvat Suomen luontoon, mutta silmien ummistaminen ja häiriköiden poistamatta jättäminen johtaa petovihaan.

        Koska olen noin läheltä nähnyt suden, tiedän mistä puhun! Susi on verottanut porokantaa 178:lla Koillismaalla. Aikaisempi tilasto 200. 500 poroa kateissa.
        Lueppa muitakin sanomia, kuin oman alueesi. Suomussalmella raateli myös.
        Mielestäni kanta on kasvanut ja susia voitais vähentää!Eikä susi kuulu pihapiiriin!

      • -Kata--
        Ökyisäntä kirjoitti:

        yrität olla vitsikäs. Ehkä se onkin ainoa mahdollisuus vastata, ellei tiedä asioista enempää.

        Suomen tilannetta ja petokantojen kasvua on edesauttanut RKTL:n, metsästäjäjärjestöjen ja MMM:n yhteistyö, jonka avulla laaja rabiesrokote-kampanja on tähän saakka ollut tuloksekas. Kun osa petoeläimistä on epänormaalista käytöksestään huolimatta lain suojassa mutta vastoin järkeä yhä hengissä, niin riittäköön sinulle toteamus: minä olen varoittanut, miten siinä käy.

        Petoeläimet, myös susi kuuluvat Suomen luontoon, mutta silmien ummistaminen ja häiriköiden poistamatta jättäminen johtaa petovihaan.

        Hittolainen. Ei ne mitään häirikkö-susia oo. Susilla vaan sattuu olemaan kova nälkä, kun hirvet ymt. käy vähiin. Koiriin on sitten turvauduttava. Kyllä se pelko ihmisiäkin kohtaan on kummasti vähentynyt, mistä ei mitään hyvää seuraa! Pian on tilanne, kuin 1700-luvulla. Kantsis nyt jo niitä vähentää, ettei tarttis sitten kovassa hädässä melkein sukupuuttoon tappaa, kuten silloin ennen vanhaan melkein kävikin.

    • Luonnonystävä

      juntit yrittävät vaikka mitenpäin laskeskella ja todistella jotta sudelle saataisiin niitä ihmisuhreja. Siis susivihaajien kaipaamia uhreja, jotta hysterian levittäminen ja suden hävittäminen saataisiin oikein kunnolla käyntiin.

      Mutta tosiasia on, että voi voi kun tämä niin vaarallinen eläin ei sitten millään saa oikeasti ihmistä hengiltä, ei sitten millään.

      On tämä muinainen susiviha kyllä sitkeä tauti, mutta mitä sitä voiskaan olettaa muuta junttisuvulta, joka on tottunut tallaamaan samaa pihanraittia ja tapoja jo vuosisatojen ajan.

      • että niitä pihojen tallaajia

        täällä vielä joitakin on.samanlaisia tallaajia ootta siellä kaupungeissa.sillä erolla vaan ,että sitä ns. maalaisjärkeä ei enää ole käytössä.tilalle on tullut renkaita nokkaan,naamaan ja korviin.

      • Tällaiseen tilanteeseen on tultu? Miksi erämaanasukit asustelevat nykyisin pihoissa?Miksi maallaasuvien pitäisi tilanne hyväksyä? Miksi asioista ei saa päättää siellä missä ongelma on? Näitä miksi alkuisia voisi kirjoitella sivukaupalla, mitä hyötyä on ylisuuresta susikannasta? Pienempikin susimäärä varmistaisi lajin säilymisen maassamme, sudet säilyttäisivät riittävän ihmisarkuuden, eikä tämmöistä eipäs, juupas keskustelua tarvitsisi edes käydä. Mutta nyt mennään näillä ehdoilla, sitten myöhemmin jollain toisilla.

      • hoitajatäti

        Tähän on tultu, kun mielenterveysongelmaa potevia ihmisiä ei hoideta. Tämäkin luonnonystävä kokee varmasti jotain mielihyvää yhteydestä susiin. Maailmankuva on hyvin kapea ja käsittää vain hänet ja sudet, kaikki muu ympärillä oleva on vihollisjoukko häntä vastaan. Hän jopa luulee olevansa kuolematon pedon edessä. Kyllä olis niille EU:n päättäjille oikeitakin töitä tässä maailmassa, ettei tarvihteis kaiken maailman susisäädöksiä ladella tekemisen puutteessa.

      • faktatietoa

      • -Kata--
        että niitä pihojen tallaajia kirjoitti:

        täällä vielä joitakin on.samanlaisia tallaajia ootta siellä kaupungeissa.sillä erolla vaan ,että sitä ns. maalaisjärkeä ei enää ole käytössä.tilalle on tullut renkaita nokkaan,naamaan ja korviin.

        Sanos muuta. Maalaisjärki puuttuu monilta. Kaupungeissa vaan asutaan ja puhutaan, ku muka tiedettäis oikeesti asioista jotain. Ja viititään sitten mollata maalaisia ja puhua siihen tyyliin, että muuttaisitte kaupunkiin tai jotain vastaavaa.

    • laikaman
      • saadaan.

        Pian on täällä junttilassakin lisää, EU-ja viherpipertäjät on sen saanut aikaan.

    • keskustelupalstalla:
    • juyt

      Joo ensin ammutaan hirvet mettästä ja sit ihmetellään että miks sudet ei pysy mettässä.
      Eihän niillä raukoilla ole ruokaa.
      Kyllä tommonen asia pitäs tajuta ihan rippikoulu pohjalta.
      Sitä saa mitä tilaa.

      • on hirviä

        susille lähes satatuhatta yksilöä. ne vaan on nyt tottunu saamaan talojenkin läheltä helpommalla ruokaa. laumoilla on reviirit ja kun niitä on liikaa siirtyy reviirin rajat lähemmäs asutusta.

      • Ökyisäntä

        Kyllä se olisi parempi, että et sellaisia kirjoittaisi mitä et ymmärrä. Jos Suomessa on tutkijoiden väittämä 200 sutta, on jokaista kohti 300-600 hirveä vuodenajasta riippuen. Poroja on vielä enemmän. Metsäpeurakanta kyllä pian häviää sukupuuttoon suden vuoksi. Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita on enemmän ja enemmän.

        Ei suden normaalin ravinnonhaun vuoksi tarvitse asutuksen luo tulla. Mutta osa niistä on tällaisen luontaiselle lajikäytökselle vastakkaisen tavan oppinut. Ja ne pitää tappaa mieluummin nopeammin kuin hitaammin.

      • -Kata--

        Ei se nyt kyllä ihan noin ole. Isäni on Kylämän hirviseurassa ja eipä ole ollut kauheasti mitä metsästää, kun sudet ne kaiken syö. Kylämä on siis Kuhmoisissa, siellä missä niitä susia on hyvin runsaasti. Johtuu siitä, että Ursa-pantasusi tuotiin Kainuusta etelämmäs ja sepä alkoikin muodostaa laumoja. Ja nyt, kun Ursa tapettiin juuri tuolla Kuhmoisten alueella saattaa sen lauma hajaantua ja perustaa omia laumojaan vähän eri puolille Suomea vaikkapa. Ursa oli alfa-naaras eli lauman johtaja. Niinhän se käy; Sudet lisääntyvät ja muuttavat etelämmäs tai mihin nyt ikinä haluavat vaeltaa ja sinne syntyy uusia laumoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1506
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      28
      1379
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1318
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      220
      1189
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1105
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1041
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1037
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      285
      956
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      76
      954
    Aihe