Missä Joku Muu on?

optimisti-orvokki

Luin eilen muistokirjoituksen:

"Järkyttyneinä otimme viime viikolla vastaan tiedon, että yrityksemme kunnioitettu ja arvostettu jäsen, Joku Muu on poistunut keskuudestamme.
Jonkun Muun poismeno ei ole korvattavissa. Hän on ollut yrityksemme kantavia voimia jo vuosia. Hän teki aina paljon enemmän yhtiön hyväksi, kuin hänen osalleen kohtuudella olisi kuulunut.
Aina kun tehtävä, joka piti hoitaa, projekti, joka piti vetää, työryhmä, joka kaipasi sihteeriä tai joku kiireellinen, tärkeä työ piti tehdä, oli kaikkine huulilla heti sanat: ”Eikö Joku Muu voisi mennä?”
On yleisesti tiedossa, että Joku Muu oli yhtiön historian ahkerimpia jäseniä. Aina kun tarvittiin vapaaehtoisia, kaikki olettivat Jonkun Muun ilman muuta osallistuvan.
Joku Muu oli valloittava ihminen – joskus syvästi inhimillinenkin, koska yksi ihminen ei ehdi kaikkea tehdä. Ne, jotka tunsivat hänet lähemmin, tiesivät että jokainen odotti häneltä liikaa.
Nyt Joku Muu ei ole enää joukossamme. Olemme ymmällämme – mitä tehdä. Joku Muu oli meille esimerkillinen esikuva, mutta kuka nyt tekee ne kaikki työt, jotka Joku Muu teki puolestamme.
Kun Sinua seuraavan kerran pyydetään apuun, muista – emme enää voi luottaa Jonkun Muun apuun."

Mitäs nyt tehdään?

13

1776

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joku Muu

      ..muuttaa pois, että aina vaan käy vaikeammaksi olo täällä. ;)

      • edes täällä.
        Voisinko palkata sinut meille kotiinkin?

      • Joku Muu
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        edes täällä.
        Voisinko palkata sinut meille kotiinkin?

        ..katsos kun muutan johonkin muualle.

        Eli epsanian oonpi tuumaillut, ja aivan pysyvästi, enkä taaskaan höynäytä hupsua. Siis noin vuoden kuluttua, tietyistä asioista vasta sitten.
        Vapaa olisin vaikka heti muuten muuttaan sinne.

    • Pirre*

      minulla ei noita.. Joku Muu -ongelmia, tai delekointi mahollisuuksia. * :/ *

      Kivasti kirjoitit.., ja tästä aiheesta löytyy laajentaen vaikka mitä..:))

      • mutta minusta se oli hauska ja halusin jakaa sen kanssanne täällä.

        Minäkin olen aina ollut valmis itse kantamaan vastuun tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni, joskus vähän toistenkin puolesta.

        Kotona toivoisin, että se "Joku Muu" hoitaisi tehtäviä puolestani tai voisin välillä syyttää häntä omista laiminlyönneistäni. Erityisesti sihteeriä tai assistenttia kaipailen usein, kun paperitkaan eivät suostu menemään itsekseen omille paikoilleen ja niitä kertyy aina kummasti tänne.

      • tammikuun likka
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        mutta minusta se oli hauska ja halusin jakaa sen kanssanne täällä.

        Tosi hyvä. On tilanteita työssäkin, kun kuulee "eikös sitä voisi tehdä Joku Muu". Laittpoipa ajattelemaan.

      • Pirre*
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        mutta minusta se oli hauska ja halusin jakaa sen kanssanne täällä.

        Minäkin olen aina ollut valmis itse kantamaan vastuun tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni, joskus vähän toistenkin puolesta.

        Kotona toivoisin, että se "Joku Muu" hoitaisi tehtäviä puolestani tai voisin välillä syyttää häntä omista laiminlyönneistäni. Erityisesti sihteeriä tai assistenttia kaipailen usein, kun paperitkaan eivät suostu menemään itsekseen omille paikoilleen ja niitä kertyy aina kummasti tänne.

        hyvä juttu..

        Meidän JokuMuu/t sanoo aina kun komennan/pyydän/käsken viemään, vaikka roskiksen, että "Miiiiiiiks aina MINÄ.., hän on sellainen 40 vuotias keh.vam.mies, kaikinpuolin hyvin laiskansorttinen kaveri..:)

      • Joku Muu
        Pirre* kirjoitti:

        hyvä juttu..

        Meidän JokuMuu/t sanoo aina kun komennan/pyydän/käsken viemään, vaikka roskiksen, että "Miiiiiiiks aina MINÄ.., hän on sellainen 40 vuotias keh.vam.mies, kaikinpuolin hyvin laiskansorttinen kaveri..:)

        ..on naiselle tuollainen laiskansorttinen kaveri, jossain kohdassa eloa, ja toisinaan jatkuvasti?.

    • Rocellii

      "Joku muu" ei ole kuollut

      Ehkä hän on vastaanottamassa kunniamainintaa, arvomitalia..tai muuta huomion osoitusta
      ansaitsemastaan toiminnasta

      Suon sen "hänelle" mielihyvin ;)

      • jossain,

        ja mitalinkin sai, jo viime vuonna!:)

    • justeeri

      Hauskaa ja huvittavaa...kuinka totta tuo "jonkun muun" olemassaolo on tuolla työpaikoilla. Vai on joku havainnut että se "joku muu" olis kuollut. Se on varmaan tapahtunut aivan äskettäin koska vielä se tällä viikolla ainakin meidän työpaikalla oli, tai sitten tieto on aivan ennenaikaista liioittelua. Mutta hyvin inhimillistä ja valaisevaa kuitenkin meistä;-)

      • yks muu

        oli teidän kommentit ns. työkaveristanne,vaikkakin fiktiota ainakin osittain.
        Paikoitellen tuntuu,että työmoraali on kaukana itsekunkin kirjoittaneen kohdalla!!
        Olisitte ottaneet töitä pois "joku muulta",ettekä nauraneet häntä pois hengiltä.

      • yks muu kirjoitti:

        Työyhteisö on raaka ja se kuka ei osaa sanoa ei, on juuri se joku muu.

        En viitsi aiheesta enempää kirjoittaa ja itsekin olen joutunut olemaan joku muuna, mutta tulkinnan jätän muiden harteille olenko lepsu, vai yhteisen kokonaisuuden ajattelija, sillä jonkun täytyy määrätyissä asioissa joustaakin, jos yhteistä hyvää ajatellaan pitemmän päälle.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      242
      2081
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1272
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      982
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      806
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe