Kaksi vuotta sitten minut pahoinpideltiin pahasti.En nostanut syytteitä koska olin itsekin aika sekaisin tuolloin ja todistajat olivat pahoinpitelijän kavereita.Tekijä oli ex-poikaystäväni.Koko homma oli todella sairasta.Fyysinen kipu ei ole mitään verrattuna siihen mitä henkisesti jouduin läpikäymään.Poikaystäväni syytti tapahtuneesta minua.Minä olin syyllinen.Tiedän,että en todellakaan ole.Läheiseni halusivat minun nostavan syytteen,mutta en tuolloin halunnut sitä tehdä.Suhde lopahti siihen,vaikka olisin halunnut yrittää.Tämän jälkeen ex alkoi levittämään minusta paskapuheita ympäriinsä ilmeisesti tavallaan puolustukseksi.Suhteemme aikana hän teki paljon muutkin pahaa.Hän oli täysi gigolo ja huijari.Kaikesta huolimatta rakastan tätä miestä.Olen aina rakastanut.Minä säälin häntä.Tiedän,kuullostan idiootilta.Se olenkin.Erosta on jo vuosia,mutta en näe itseäni kenenkään toisen kanssa.En tule koskaan tuntemaan niin toista kohtaan.Tämän olen jo yli 10 vuotta tiennyt.Mieleni mureni kun näin hänet.Hän on onnellinen.Hänellä on suhde ja lapsikin.Meillä ei ole toivoa.Minulla ei ole.Haluisin vihata häntä,mutta en kykene.En voi vaikka haluaisin.Hän vihaa minua.Näin sen hänen katseestaan...Minun pitäisi arvostaa itseäni ja unohtaa hänet.Olen katkera,että hänen elämä onnistui lopulta vaikka on pahoja asioita tehnyt elämässään.Hän pääsee kuin kissa veräjästä.Olin raskaana hänelle ja raskaus keskeytyi.Nyt tunnen katkeruutta hänen uudesta vauvastaankin.En edes halua lapsia.Hän oli onnellinen,ettei minun raskauteni onnistunut.Hän jopa sanoi niin.Luulisi,että rakkaus kuolisi,mutta ei.Tämä on ahdistavaa.On aika helvetillistä elää loppuelämä tietäen,että jää vaille veret seisauttavaa rakkautta ja intohimoa.Olen yrittänyt katsella muualle...todella.Tuntuu,että tukehdun kun olisi sydän täynnä rakkautta annettavana.Ei toivoa.Kukaan ei tunnu yhtä lailla kuin hän.Muut miehet jopa lähes kuvottaa jotenkin minua.Puolinaisella sydämellä eläminen on kuin ei eläisi.Liikun ja toimin,mutta toivo ja rakkaus sekä sielu ovat kuolleet.Jumalallakin on aika outo huumorintaju,vaikka olenkin Häneen aina turvautunut ja uskosta voimaa saanut.Päältä minusta ei huomaa mikä kaipuu ja suru minussa on.Tästä miehestä olen jo kaverit puolitainnuksiin puhunut...Pitää kait asennoitua olemaan onneton ja kärsimään.Jatkamaan elämänesitystä...Samoin kuin Isoäitini ja Äitini.Tiedämpä miksi he aina näyttivät niin surullisilta.
TUSKA
-mustaenkeli-
2310
0Äänestä
Vastaukset 2
Vanhimmat
En ota kantaa pahoinpitelyyn tai syyllisyyskysymykseen, mutta jos todella rakastat tuota ihmistä, teet hänelle palveluksen pysymällä erossa hänestä, sillä toisen kanssa hän on onnellisempi ja tasapainoisempi.
Teidän suhteenne tulisi olemaan aina epäterve, kun tuollaista on kerran päässyt tapahtumaan.
juu,hän on onnellisempi toisessa suhteessa,enkä uskottele itselleni tulevaisuutta hänen kanssaan...teenpä tai en palveluksen hänelle"pysymällä"erossa ei nyt ollut se itse asia/ongelma mistä kirjoitin.Hänen onni on minulle kuulumaton asia eikä minun ongelma.Kirjoitin tänne koska voin huonosti rakastaen häntä vaikken halua.Hän on kuin sinetöity sieluuni!Siis lähinnä halusin omaa pahaa ja toivotonta oloa purkaa...Itselleni teen palveluksen pysymällä erossa hänestä,mutta rakkautta tähän mieheen se ei poista.Olen yrittänyt nimenomaan mennä virranmukana,mutta tämä rakkaus on kuin pato esteenä!