Lainasin koirankoulutus kirjoja pinon kirjastosta, kun oli sattumalta kerrankin aikaa lukea oikein rankasti.
Itsellänikin on muutama ollut hyllyssä. Kaikissa on koulutusohjeita ja muuta koira sälää.
Lainaamat kirjat edustaa aika uutta tuotantoa, samoin kuin nuo omat.
Jokaisessa kirjassa on ainakin pieni pätkä pennun koulutuksesta aina ison koiran koulutukseen.
Hämmästys oli suunnaton, miten eri tavalla ja aivan päinvastaisia ohjeita "asiantuntijat" antaa noissa kirjoissa. Oletan että he ovat asiantuntijoita, kun halu on kirjoittaa.
Nuo omat pari kirjaa edustaa suurin piirtein saman tyylistä linjaa keskenään, kait ihan mäihällä. Mutta kun lisään soppaan kirjastosta ottamani n. 10 kirjaa, niin aika sekametelisoppa on valmiina.
Siis yritin valita uudemmasta päästä. Hyllyille jäi vielä n.1,5m rivi koirakirjoja. Voin vain kuvitella, kun kaikkien vanhempien kirjojen ohjeet vielä lisätään, niin OK, näyttää jo hyvältä?!!
Veikkaan, että kouluttajinakin häärää ainakin osa noista kirjojen kirjoittajista.
Päätelmäni on se, että ala on täysin epätieteellisten puoskareiden hallinnassa.
Harrastan muutakin kuin koiria, mm. urheilua. Niiden alojen nykytietous, perusasioista noudattaa aika samaa rataa, oli kouluttaja tai kirjoittaja kuka tahansa. Pieniä näkökanta eroja on tottakai. Mutta perusasiat menee jo samaa rataa, jos haluaa menestyä. Näin ei ole koiramaailmassa. Sääli koiria kohtaan.
En luettele noita kirjoja ja tekijöitä. Mistä minä tiedän kuka on oikeassa ja väärässä. Selvää on, että vain osa asiantuntijoista tietää oikeasti jotain, koska niin ristiin menee käsitykset.
Ottakaa itse kunnon nippu lainaan ja todetkaa tilanne.
Itsellänikin on muutama ollut hyllyssä. Kaikissa on koulutusohjeita ja muuta koira sälää.
Lainaamat kirjat edustaa aika uutta tuotantoa, samoin kuin nuo omat.
Jokaisessa kirjassa on ainakin pieni pätkä pennun koulutuksesta aina ison koiran koulutukseen.
Hämmästys oli suunnaton, miten eri tavalla ja aivan päinvastaisia ohjeita "asiantuntijat" antaa noissa kirjoissa. Oletan että he ovat asiantuntijoita, kun halu on kirjoittaa.
Nuo omat pari kirjaa edustaa suurin piirtein saman tyylistä linjaa keskenään, kait ihan mäihällä. Mutta kun lisään soppaan kirjastosta ottamani n. 10 kirjaa, niin aika sekametelisoppa on valmiina.
Siis yritin valita uudemmasta päästä. Hyllyille jäi vielä n.1,5m rivi koirakirjoja. Voin vain kuvitella, kun kaikkien vanhempien kirjojen ohjeet vielä lisätään, niin OK, näyttää jo hyvältä?!!
Veikkaan, että kouluttajinakin häärää ainakin osa noista kirjojen kirjoittajista.
Päätelmäni on se, että ala on täysin epätieteellisten puoskareiden hallinnassa.
Harrastan muutakin kuin koiria, mm. urheilua. Niiden alojen nykytietous, perusasioista noudattaa aika samaa rataa, oli kouluttaja tai kirjoittaja kuka tahansa. Pieniä näkökanta eroja on tottakai. Mutta perusasiat menee jo samaa rataa, jos haluaa menestyä. Näin ei ole koiramaailmassa. Sääli koiria kohtaan.
En luettele noita kirjoja ja tekijöitä. Mistä minä tiedän kuka on oikeassa ja väärässä. Selvää on, että vain osa asiantuntijoista tietää oikeasti jotain, koska niin ristiin menee käsitykset.
Ottakaa itse kunnon nippu lainaan ja todetkaa tilanne.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Moni koirankoulutusopas tuntuu perustuvan sen kirjoittajan omiin kokemuksiin, kuten lastenkasvatuskirjat (niitäkin tuli joskus luettua vaikka kuinka monta) eli niitä on sitten joka lähtöön, on pehmeille koirille, koville koirille, harrastuskoirille, metsästyskoirille ja hyvin paljon näistä on isoja hienoja kuvakirjoja tavallisten kotikoirien omistajille, liekö tarkoitus että väännetään rautalangasta eli esitetään kuvin kun sanoja eivät kaikki ehkä ymmärrä.
Olen osittain samoilla linjoilla, että koirakoulutuksesta löytyy hyvin paljon epätieteellistä, mutu-pohjalta annettavaa ohjetta.
Itse luotan eniten kasvattajan ohjeisiin.
mitä lainasin, koska omalle rodulleni ei löydy mitään kirjaa, pennun koulutukseen. Koira on käyttökoira ja sille on sitten niitä aikuisohjeita vaikka millä mitalla ja netistäkin löytyy.
Mutta nyt kun on taas uusi pentu talossa, niin päätin, että tehdään se nyt sitten oikein tällä kertaa. Nämä lainaamani pennun kasvatusoppaat ovat ns. yleiskirjoja kaikki. Eli suunnattu kaikille. Ei millekkään erityiselle rodulle tarkoitettu. Jätin hyllyyn ne tietyn rodun kirjat. Mutta nämä kaikki on malliin:
"Kun pentu tulee taloon"
"Miten opetan pentuani"
...
Aivan erilaista juttua joka kirjassa. Kaikissa on jonkinlainen historiaosa. Plaa plaa. Sitten ne psykologiset perusasiat selitetty, miten koira ajattelee eri tilanteissa. Nämä hämmästyttää, kun niissä on niin paljon eroja. Kirjoista saa sen kuvan, kuin koiran mielenmaailma olisi selvitetty ja ihminen ei vaan osaa sitä ymmärtää. Sitten on annettu ohje miten toimitaan oikein ja eläydytään koiran ajatusmaailmaan. Tässä kohtaa menin sekaisin ja aloin ryyppäämään. Sen verran sekavaa on jutut.
Otin paljon kirjoja, kun ajattelin, että toinen kirja täydentää toista, jne. Tällaiseen olen tottunut muissa asioissa, esim. ammattiasioissa ja harrastuksissa. Mutta näyttää siltä, että mitä enemmän sinulla on koirakirjoja, niin sen vähemmän enää älyät koirista. Ja se vähä mitä olet jostain kirjasta joskus oppinut kumotaan seuraavassa kirjassa täysin.
Otan esimerkin. Yhdessä kirjassa sanotaan, että koiralta täytyy pystyä ottamaan ruokakippo ihan milloin vaan pois ja se on pennulle opetettava heti alusta asti. Ilmeisesti siksi, jos joku lapsi menee vahingossa kippoa sorkkimaan.
Toisen kirjan mukaan se on aivan ehdottomasti tyhmin teko mitä voi ikinä tehdä, koska koira ei voi sitä käsittää. Siinä sanotaan, että koira voi pari kertaa katsoa ällistyneenä asiaa läpi sormien, mutta joku kerta napsahtaa, kun se ei jaksa ymmärtää, miksi hänen palkka vedetään pois.
Tämä vaan esimerkkinä, miten turhauttavaa noita on lukea. Onko ihme jos joskus joku koira napsii hieman hampailla rajummin, jos tuo jälkimmäinen onkin totuus? Itselleni on koirapiireissä jankutettu juuri sitä ensimmäistä oikeana versiona. Joku päivä voi siis käsi lähteä reissuun, kuin menen makeilemaan koiran kupille, kun olen onneton sitä ensimmäistä ohjetta noudattanut.
Eihän tällaisesta tule mitään, kun asiat on aivan päinvastaisia. Ihan sama mitä tekee tai on tekemättä, niin menee aina jonkun asiantuntijan ohjeen mukaan.
Vaikka koiria ja yhdistyksiä on paljon, niin jotain häikkää on systeemissä. Luulisi olevan jo ihan korkeakouluja, missä valmistuisi koirainsinöörejä, tms. ..
Mutta alalla edetään vielä kivikauden tasolla, mitä tieteisiin tulee ja ammattikoulutukseen. Onhan eläinlääkäreitä, mutta ei nekään näköjään koiran psykologiaan ole perehtyneet. Se lääketiede on se niiden juttu.
Onko niin, että koira-astrologit laatii viralliset koulutusohjeet.
Voi elukka parat!
Jos on hiukankin omaa järkeä päässä niin osaa poimia noista kirjoista ne ohjeet jotka sopivat sille omalle koiralle.
Minua ei ainakaan tippaakaan häiritse se että on paljon erilaisia kirjoja ja kouluttajia. Päin vastoin, on mielenkiintoista lukea eri ajatuksia ja eri tapoja. JOtkut ovat ihan out there, joissakin on vähän ideaa ja joihinkin yhdyn ihan 100 prosenttisesti. KUten tuohon että koiran ruokakuppia ei sorkita...
Jos ei itse osaa arvioida omaa koiraansa ja sitä mikä koulutus/kasvatustapa sopii niin löytyy koiraterapeutteja joihin voi ottaa yhteyttä ja keskustella asioista. Jo taitava kouluttaja osaa arvioida koiran. Itse sitten on vain arvioitava se että hyväksyykö ne metodit.
Koiran saa koulutettua yhteiskuntakelpoiseksi monella eri tavalla.
Mainitsit tuon urheilun... no minäpä mainitsen laihduttamisen. Voi laihduttaja parkoja. Netti on pullollaan ties mitä diettiä ja ruokavaliota ja paasausta elämäntavan muutoksesta yms. Sieltä sitten jokainen etsii sen mikä sopii itselleen
Noinhan se menee, kuten kerrot.
Olisikohan ongelma se, vaikkapa aloittelijalle, että hän meneekin sellaisen kouluttajan oppiin, joka opettaa juuri, vaikkapa sitä kupin pois ottamista? Jokaisessa muussakin asiassa mentäisiin samaa rataa.
Kyllä se on arpapeliä.
Maalais/kaupunkilaisjärkeä täytyy käyttää ja katsoa miten se oma koira reagoi mihinkin asiaan ja itse on sopiva oppi kaivettava. Siinä olen samaa mieltä. Onko muuta vaihtoehtoa?
Tuo laihdutus ei ole hyvä esimerkki tieteestä, mistä ei olisi muka tietoa, sitä ei löydy tai kukaan ei tiedä mikä on totta sen asian suhteen...
Laihdutushan on laiskuusongelma ennen kaikkea. Kyse on siitä, että tyhminkin possu tietää miten läskit lähtee. Paksuimmille lääkärit kertoo ihan säännöllisesti sen. Asiasta on niin paljon ollut asiaa koulujen oppitunneilla, televisiossa, jne.
Jos joku ei vielä tiedä, millä ne lähtee, niin muistin virkistykseksi:
Liiku/kuluta enemmän kuin syöt.
Se mihin viittaat mainoksien, poppakonstien määrään, johtuu vain siitä, että possut ei suostu sulattamaan em. tieteellistä tosiasiaa. Haetaan selitystä mm. aineenvaihdunnasta,.. Markkinamiehet ovat älynneet tuon tyhmän kohderyhmän ajat sitten ja iskevät siihen. On kiva katsella telkkaria, kumigeelihousut ja saunabeltti päällä ja odottaa, kuinka läskit sulaa. Samalla popsitaan laihdutusruokaa. Kaikki tietää, ettei istumalla ja syömällä laihdu. Mutta näin laiskat haluaa uskotella. Siksi sitä tarjontaa piisaa. Ei siksi, ettei olisi muka tieteellisesti todistettu, että syömällä vähemmän ja liikkumalla ei muka laihtuisi. Ihmisen tarvitsemat päivittäiset kalorimäärät on ajat sitten tutkittu. Jos syö enemmän, niin lihoo. Tämän tietää lapsetkin ilman kirjoja.
Ei ole sama-asia, kuin koiran kouluttaminen. Koirankouluttamisessa tuskin kukaan haluaa tietoisesti pettää itseään lukemalla vääriä opuksia. Haluaako joku viedä laiskuuttaan koiransa jonkun puoskaripsykologin opetettavaksi?
Kyllä kaikki haluaa sitä oikeaa tietoa. Sitä ei vaan ole, niin kuin lääketieteestä.
Löytyisikö koiran oppimisesta ensimmäistäkään väitöskirjaa? Veikkaan ettei löydy yhtään. Ihan sama, kuka amisjäbä alkaa kirjoittamaan omista opeistaan. Ne on yhtä päteviä.
Liikalihavuudesta ja laihdutuksesta löytyy väitöskirjoja se on ihan varma.
Kuuluisa Tuire Kaimio opettaa koiran ruokakupista sen, että pentuaikana sitä kannattaa sorkkia mahdollisimman paljon. Ottaa pois, antaa heti takaisin. Välttyy siltä, että kohta on iso koira, joka ärisee kun kävelet ohi sen syödessä. Itse ajattelen toisaalta myöskin niin, että minun tehtävä koiran omistajana on saada koiralta pois mikä tahansa esine välittömästi ilman mitään ärinöitä, joskus kun voi tulla eteen se tilanne, että esine on vaarallinen.
ollaan monta mieltä, itse taas olen sitä mieltä, että jokaisella on oikeus omaan ruokarauhaan. Itse en mene sen ruokaillessa lähelle kuin hyvin harvoin ja silloinkaan en sen kuppia mene härkkimään. Eikä kertaakaan nykyinen tai edellinenkään koira ole näyttänyt mitään merkkiä, että se edes huomioisi käyntini lähettyvillä mitenkään. Kun taas ensimmäisen koirani kanssa tuli juurikin näitä rähinöitä, kun menin nappaamaan kuppia pois (ja annoin sen heti takaisin). Jos kokisin, että kuppi on jostain syystä saatava pois koiralta, käskisin koiran pois kupiltaan ja sitten menisin ottamaan sen.
Mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, saako koiralta pois esim. jonkun esineen. Siihen opetetaan taas ehdoton "Irti!"-käsky tai itse olen opettanut lisäksi kättä ojentaessani sanan "Kiitos!" ja koira tuo esineen minulle.
Mutta kuten sanottua, jokainen tekee itselleen sopivalla tyylillä, minulla on selkeä mielipide siitä, että minä en häiritse koiran ruokailua, eikä se minun. :)
Juu, jokainen tyylillänsä. Kaikki koirat ei toki ole tarkkoja ruokakupistaan muutenkaan. Meillä narttu on tarkka syömisistään, vaikkei olekaan mitenkään erityisen ahne, eikä laske toista koiraa lähellekään kuppiaan edes silloin kun se on tyhjä. Minä kyllä saan kupin ottaa ilman mitään ongelmia. Uros taas, joka muuten paljon kovempi ja dominoivampi luonne, ja myös ahneempi, ei ole lainkaan tarkka ruoastansa. Narttu saa käydä vaikka samalta kupilta syömässä eikä vieraiden koirienkaan kyylääminen vieressä poikaa häiritse. Molemmat koirat siis samoilla metodeilla kasvatettuja. Noin esimerkkinä vain :)
Mä luulen myös, että jos mulla olisi toinen koira tuon nykyisen kanssa, niin sille tulisi aika lähtö, jos yrittäisi siihen lähettyvillekään! :) Muistanpa hyvin, kun tämä napero oli 4 kk ikäinen, naposteli porsaanrustoa pihalla ja naapurin koira älähti viereisellä pihalla.. Tämä napero pomppasi pystyyn ja rähähti oikein kunnolla! Ja minä kun menin lähemmäs ja pyysin ruston siltä, se kiikutti sen heti mulle katsottavaksi!
Muuten, koira käyttäytyy tosi sosiaalisesti toisten koirien kanssa (nyt 10 kk) ja on kova leikkimään, päinvastoin on kovin nöyrä toisten kanssa tavatessaan. Josko sillä on vielä raskaat muistot 7 pennun pentueessa ruoasta taistelusta.. :)
asiaan, että saattaa tapahtua kauheita onnettomuuksia joku päivä. Näin luin eräästä englantilaisesta koirankoulutuskirjasta tapahtuneenkin.
Siis se homma menee jotenkin näin:
Isäntä on opettanut koiraansa aina, että kupin saa ottaa pois. Isäntä testaa sitä aina silloin tällöin. Hommahan toimii. Koira on koulutettu ja ihmettelee kovasti sitä touhua aina, muttei sen kummemmin reagoi.
Sitten tulee sellainen päivä, kun koira onkin hieman erilaisella päällä. Voi olla jotenkin kypsynyt, väsynyt ja keskittymiskyky on hieman jo hakoteissa. Isäntä testailee taas sitä hommaa. Hyvin menee. Isäntä tekeekin sen sitten muutaman kerran peräkkäin. Silloin koiran vietti napsahtaa ja kaikki mitä sille on opettu unohtuu, kun sillä on hätä, että ruoka pöllitään. Hampaat on isännän kädessä ja lujasti kiinni.
Siis sen periaate on se, että koira kyllä ymmärtää johonkin pisteeseen tyhmiä ihmisiä, mutta kun se on eläin, niin joku päivä napsahtaa, kun olosuhteet ovat oikeat.
Se on ison koiran kanssa järjetön riski.
Itse teen sillain, että menen siihen kupin lähelle usein teutaroimaan ihan muuten vain ja joskus siirrän jalalla vähän sitä kuppia. Silleen se ainakin tottuu, että kupin lähellä saa olla ja sitä saa siirrellä, mutta ruoka pysyy kupissa. Se ei sitten ala murisemaan, kun joku on kupin vieressä.
Mutta kunnioitan sitä ruokarauhaa koiralla myös.
yhdessä lainaamassani kirjassa käsketään aloittamaan koiran koulutus puolen vuoden iässä! aivan käsittämätöntä. niin oli kai joskus -70-luvulla. toivottavasti joku aloittelija ei oikasti luule, että niin tulee tehdä.
Se vähän riippuu siitä, mitä sanalla koulutus kukakin ymmärtää. Kyllähän koiralle voi pentuna leikin varjolla opettaa perusasioita, mutta varsinaista koulutusta (vaatimista, pakotteita) en minäkään käyttäisi, en vielä edes sillä puolivuotiaalla.
vähemmän, kuin vaikkapa lehmien. Delfiinejäkin on varmaan enemmän tutkittu tiedemiesten voimalla.
Asia on kyllä aika ihmeellinen, kun koiraa pidetään ihmisen parhaana ystävänä.
Vierailin tässä vähän aikaa sitten Kanadassa ja tietenkin piti mennä kirjakauppoihin katsastamaan tarjonta. Siellä niitä koira-aiheisia kirjoja on pilvin pimein ja ties mitä tutkimuksia. Eli onhan niitä mutta vain murto-osa päätyy tänne Suomeen kirjastoihin ja kirjakauppoihin.
Ongelmahan varmasti osaksi on se että koirarotuja kun on valtavasti niin on hyvin vaikea kirjoittaa mitään yleispätevää kirjaa elämisestä koiran kanssa tai koulutuksesta. Noutajankoulutus on ihan erilaista kuin laumanvartijan koulutus. Ja jo noutajien sisällä tollerin ja labbiksen koulutus on ihan erilaista.
Delfiini on kuitenkin vain delfiini.
Olet aivan oikeassa siitä, että koirankoulutusoppaiden kirjo on valtava. Olen lukenut erilaisia koulutuskirjoja 1980-luvulta lähtien ja tämän parinkymmenen vuoden kuluessa on tapahtunut huima muutos siinä, miten koirien koulutukseen suhtaudutaan. Esimerkkinä vaikka pennun opettaminen istumaan. Aiemmin (osittain kyllä vielä uusissakin kirjoissa) neuvottiin opettamaan istumista siten, että koiraa painetaan takamuksesta ja samalla kiristetään hihnasta, kunnes koira istuu. Sittemmin on siirrytty siihen, että houkutellaan koiraan koskematta makupalalla koira istuvaan asentoon ja palkataan. Lisäksi vaihtoehtona on, että odotetaan, että koira omia aikojaan istahtaa, minkä jälkeen palkataan. Koulutus voidaan tehdä myös niin, että ehdollistetaan ensin koira ääneen, josta se tietää saavansa herkkua, sitten odotetaan, että koira istuu ja samalla hetkellä, kun koira laskee takamustaan, annetaan äänimerkki ja sen jälkeen makupala.
Suuntaus on siis ollut pakosta kohti koiran omaa oivaltamista ja oikea-aikaista palkkausta korostaviin koulutustapoihin. Tämän lisäksi kirjoissa on erilaisia mielipiteitä siitä, käyttäytyykö koira kuten susi eli voidaanko koulutuksessa vetää johtopäätöksiä suoraan susilauman käytöksestä vai onko koira jo liian kaukana sudesta, jolloin sen käytös olisi ainakin osittain erilaista kuin sudella ja sitten tähän on vielä lisättävä se, että koira elää laumassa ihmisten kanssa, jotka ainakaan eivät ole sudelle sukua ja joiden käytös/eleet ja ajattelumaailma poikkeavat lähes kaikessa nelijalkaisten ystäviemme elekielestä ja tavasta tulkita eri asioita. Tiedossa siis kommunikointiongelmia jo tuon takia.
Mistä sitten tietää, mitä ohjetta seurata?? Käyttämällä omaa järkeä ja opettelemalla tuntemaan oma koira. Jokainen koira samassakin rodussa on erilainen yksilö. Jos haluaa ulkopuolisten ohjeita, kannattaa valita henkilö, jolla on samanrotuinen koira, joka on iloinen, tottelevainen, tykkää touhuta omistajansa kanssa eikä pelkää omistajaansa. Jos valitsee henkilön, jonka koira "vain" tottelee ilottomasti, ei ehkä saa parhaita ohjeita omistaja-koira -suhteen luomiselle, vaikka hänen ohjeillaan koiran varmasti saisikin tottelemaan.
Koirakirjoja kannattaa lukea suodattimen läpi laidasta laitaan ja käyttää samalla omaa järkeä ja miettiä, miltä minusta itsestäni tuntuisi, jos minua koulutettaisiin tuolla tavalla. Esimerkiksi, seuraisinko jotakuta mielummin silloin, jos jokaisesta harha-askeleesta minua nykäistäisiin kaulasta vai silloin, jos saisin jotain oikein hyvää, kun seuraan oikealla paikalla. Palkkausmenetelmällä koiran kouluttaminen vaatii kouluttajalta enemmän viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttä, jotta saisi koiran oivaltamaan, mitä siltä halutaan, mutta tuloksena on yleensä koira, joka tottelee mielellään.
Eräs ongelma noiden koirakirjojen kanssa on se, että suomalaisia osaavia kirjoittajia ei ole montaa (esim. Tuire Kaimio) eikä suurinta osaa maailmalla vaikuttavien asiantuntijoiden kirjoja suomenneta. (poikkeuksena esim. ruotsalainen Anders Hallgren tai norjalainen Turid Rugaas, joiden menetelmistä tietenkin taas eri ihmisillä näiden omistamasta rodusta ja rodun koulutusperinteistä johtuen on erilaisia mielipiteitä).
Sitten vielä oma mielipiteeni erään kirjoittajan esille tuomaan ruokakuppidilemmaan. Toki omistajan on kyettävä ottamaan ruokakuppi pois koiralta, samoin kuin linnunraato tai vaarallinen luu. Enpä kuitenkaan härnäisi koiraa turhaan sorkkimalla kuppia vähän väliä sen kuonon edestä, eihän siihen ole mitään tarvettakaan. Sen sijaan koiran voi jo pentuna opettaa siihen, että ihmisen lähestyminen ruokailutilanteessa tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että kuppiin tulee jotain vielä maukkaampaa. Tätä tulisi tietenkin harjoitella myös tarpeeksi isojen lasten kanssa, ettei koira tuntisi heitäkään uhaksi. Samaa voi harjoitella puruluiden kanssa, ojentamalla koiralle sen sietämälle etäisyydelle sen syödessä puruluuta jotain aivan vastustamatonta herkkua. Vähitellen lähempää ja lopulta koira antaa ihmisen vaihtokauppana herkusta koskea omaan luuhunsa. Koiran kanssa saa aikaan luottamuksen, että se ei menetä aarrettaan vaan saa jotain parempaa aarteen lisäksi. (ruokakuppia tai puruluuta ei siis tulisi ottaa pois) Näin päästään tilanteeseen, jossa koira ei tunne tarvetta puolustaa ruokaansa, jos ihminen jostain syystä joutuisi kupin tai ulkoa löydetyn vaarallisen herkun siltä pois ottamaan. Tietenkin olisi hyvä, jos näissäkin tilanteissa taskusta löytyisi jotain namia, jolla huomion saisi pois menetetystä herkusta.
Olen se alkuperäinen ihmettelijä.
Olen itse käsittänyt myös, että nyt mennään siihen koiran itsensä oivaltamisen suuntaan.
Olen kyllä sillä silmällä selannut noita kirjoja.
Tuo mun uusi koira on sellaista ns. laumakoira sorttia, niin olen kysellyt muilta omistajilta apua. Sillä on joitakin sellaisia vinkeitä, etten ole muilla koirilla nähnyt. Alkoi epäilyttää nämä mun kasvatusmetodit ja aloin lukemaan tietoa, kun en saanut eräitä sen vinkeitä aisoihin.
Kiitoksia sinulle ja muille myös tietysti. Vaukutat asiantuntevalta ja näyttää että tiedät, mikä on se tämän päivän juttu. Saipahan lisää varmuutta, missä mennään.
Meinaan siis käyttää sitä oivaltamis ja palkitsemisperiaatetta sinnillä vaikka koira on aika vauhko ja villi. Muutaman kerran on käämi palanut ja se harmittaa. Ääni on hieman noussut, mutta en ole kyllä rääkännyt sitä ruumiillisesti.
Hyvin on palkitsemis... juttu lähtenyt menemään.
woah...kappaleenjako olisi auttanut tuota lukemista...
Tuli vain tuossa mieleen kun luin tuota että tuossa on osasyy miksi itse en antaisi koiranpentua lapsen vastuulle. Nuori ihminen kun lukee jostain jotain, tai kuulee koulutuksessa jotain, saataa pitää sitä ainoa ehdottomana totuutena.
Aikuinen osaa jo ajatella hieman pidemmälle ja (toivottavasti) suodattaa pois ne neuvot jotka eivät tunnu oikealta.
Luulen, että jokainen koiranomistaja jossain vaiheessa epäilee kasvatusmetodejaan, kun koiruus ei tekään tai reagoikaan koulutusyrityksiin niin kuin kaiken järjen mukaan pitäisi. Silloin voi olla kyse siitä, että koira ei vain ymmärrä, mitä siltä halutaan, jolloin kouluttajalta vaaditaan lisäponnisteluja oivaltamisen aikaansaamiseksi tai sitten koira vain koettelee rajoja tai ei muuten jaksa keskittyä, mikä on usein tavallista murrosikäisillä koirilla ja vaatii omistajalta vain kärsivällisyyttä.
Joka rodulla ja yksilöllä on omat vinkeensä, joiden ratkaisemiseen joskus saa apua muilta omistajilta, joskus ratkaisu on vain pähkäiltävä itse. Kannattaa tarkkailla, mikä ongelmallisena pidetyn käytöksen laukaisee (voi joskus olla asia, jota ei ihan heti edes osaa yhdistää tilanteeseen), voiko käytös liittyä rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen eli olla siinä toivottava, mutta arjessa hyvinkin hankala, ja mitä koira käytöksellään tavoittelee (huomiota, varoittaa laumaa, suojelee, poistaa turhaumaa, ei luota omistajan kykenevän hoitamaan tilannetta tms.). Kun vähän on selvillä käytöksen taustoista, voi alkaa miettiä, miten käytöksen aikaansaavia tilanteita voi ennaltaehkäistä ja toisaalta, miten opettaa koiralle, että tuossa tilanteessa se voi käyttäytyä toisinkin eli ihmisiä miellyttävällä tavalla ja saada vain niin käyttäytyessään huomiota ja herkkua. Kuten monet koiranomistajat ovat huomanneet, ei toivotun käytöksen aikaansaaminen todellakaan ole aina helppoa, varsinkaan, jos se pohjautuu rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. En siis yhtään ihmettele, että tällöin ihmisen on helpompi turvautua huutoon ja pakkoon jo ihan oman turhautumisen vuoksi ja saahan sitä usein sillä tavalla epätoivotun käytöksen ainakin sillä kertaa loppumaan. Koiran käytös ei vain yleensä jatkossa ole sen parempi.
Koirankoulutuksen vaikeimpia asioita onkin varmaan itsensä pitäminen tietyllä tapaa tilanteen yläpuolella. Hermo ei saisi mennä, koska se kertoo koiralle, että omistaja ei ole enää tilanteen herra, mikä taas horjuttaa uskoa omistajaan. Vaikka sisällä kuohuisi ja kuplisi, pitäisi pystyä vakuuttavan iloisesti kehumaan koiraa, kun se kaiken "kamppailun" keskellä tekee jotain piirunkaan vertaa oikein. Yleensä koira tuolloin vähitellen omatoimisesti alkaa hakeutua kohti toimintaa, jossa se saa kehuja ja herkkua, eli hyötyy toiminnastaan jotain.
Omaa taustaani voin valottaa sen verran, että olen touhunnut koirien kanssa parikymmentä vuotta, omia koiria (roduista, joita käytetään paimennukseen) ollut 90-luvun alusta. Kirjoja on siis tullut luettua, mutta eipä sitä taida ihminenkään oppia kuin yrityksen ja erehdyksen kautta. Nuorena tuli koulutettua sen ajan oppien mukaan osittain pakkojen avulla (huom. pakolla tarkoitan kädellä asentoihin ohjaamista), sitten tutustuin ns.naksutinkoulutukseen ja muihin pehmeisiin muotoihin ja pidin itseäni aivan kauheana koiraihmisenä, kun koskaan olin pakkoja käyttänytkään. Jotta asia ei olisi näin mustavalkoinen, tutustuin seuraavaksi erään viranomaisalan koirien koulutukseen ja jouduin toteamaan, että tietyissä tilanteissa tiettyjen koirien kanssa pelkästään pehmeillä keinoilla ei aina saavuteta haluttua lopputulosta. Tällöinkään ei koiralle kuitenkaan huudeta eikä sitä pahoinpidellä vaan joitakin asioita koulutetaan oikeiden (!) koiran käyttäytymiseen ja vietteihin perehtyneiden asiantuntijoiden ohjauksessa kädellä ja pannan/taluttimen avulla annettavien pakotteiden kautta. Kyse on kuitenkin niin haastavasta ja tietoa vaativasta koulutustavasta, että olen omien koirienikin kanssa tyytyväisesti pitäytynyt pehmeissä koulutusmuodoissa ja yrittänyt oppia niistä aina enemmän. Omien koirieni kohdalta voin sanoa, että mitä enemmän koiran omaa oivaltamista ja pehmeillä tavoilla oppimista tukevaa koulutusmuotoa olen käyttänyt, sitä paremmin käyttäytyvän/tottelevan koiran olen saanut. Sitä paitsi jokaisen koiran kohdalla oppii ainakin yhden asian, jonka seuraavan kanssa tekee toisin...
Lohduttavaa oli myös aikanaan seurata, kuinka erään viranomaiskoiria kouluttavan henkilön oma muuten erittäin tottelevainen koira ampaisi jäniksen nähtyään omille teilleen. Toinen taas istui kaksi tuntia syksyisessä metsässä ojan pientareella ja odotti, että nuori koira antaisi itsensä kiinni ja autoon. Aina ei siis ns. huippukouluttajillakaan kaikki mene ihan nappiin. Jälkimmäinen oli kyllä muuten erinomainen esimerkki koirankouluttajan kärsivällisyydestä ja hermojen pitävyydestä. Nuorta koiraa, jolle tänne- sana on vasta opetuksessa, on turha huudella luokse ja pilata koulutusta, jos se on päättänyt tutustua ihmeelliseen ulkomaailmaan. Paikkakin kun oli ihanteellisesti keskellä ei mitään, viisain ratkaisu oli jäädä odottamaan tutkimusretkeilijän väsähtämistä ja sitten parin tunnin odotuksen jälkeen kehua koiraa ylitsevuotavasti mitä hienoimmaksi "pentuperkeeleeksi", kun se saapuu omistajan luokse. Voipi olla, että itsellä ja monella muulla olisi pentuperkeleet kaikuneet hieman eri äänensävyllä ja huomattavasti paljon aiemmin...
Eli eipä alkuperäiselle ihmettelijälle muuta kuin hyvää kärsivällistä jatkoa ja toivottavasti koirasi oivaltaa edes suhteellisen vähällä vaivalla hyvän käytöksen ihanuuden.
t:opit muuttuneet
Ihan järkevältä kuulostaa.
Periaatteessa koiran oppimisvaikeudet on kouluttajan kärsivällisyydestä, johdonmukaisuudesta jne. kiinni. Komentoja ei pidä turhaan käyttää. Kuten sitä TÄNNE tai EI- komentoa ei kannata "kuluttaa" turhaan, jotta se toimisi tilanteessa, jossa sitä todella tarvitaan. Jotenkin näin käsitin tuosta sinun jutusta joitakin periaatteita.
PS.
Sinun kannattaisi esiintyä nimimerkillä, jotta osaisi poimia sinun kommentit tuolta joukosta. Kaikesta paistaa läpi, että sinulla on kokemusta.
Minulle tuli samantien mieleen eräs koirakirja jonka luin jonkin aikaa sitten, jokin ulkomainen ongelmakoiraihminen, mies...
Kertoi että on lähes 40 vuotta puuhaillut koirien kanssa eikä YKSIKÄÄN koira ole häntä purrut, ei edes ne pahimmat jotka olivat omistajankin kädessä roikkuneet. Ja aikamoisia tapauksia hän kyllä kuvasi. Syy varmasti on ainoastaan se että hän osaa kertakaikkiaan lukea koiran eleitä ja niiden mukaan sitten käyttäytyä myös itse oikein.
Uskon että joillain ihmisillä vain on se jokin... vaikeahan sitä on kirjaan siirtää vaikka hyvin tämäkin mies oli kaiken kertonut. Mutta minkäs sille voi kun ei onnistu niin ei..
...kirjat on suuntaa antavia. Tosiaan yhteen juttuun löytyy monta mielipidettä. Kirjoja on hyvä lukea ja tosiaan useampaa, jotta pystyt valitsemaan omalle koirallesi parhaan menettelytavan. Eli Oikea tai Väärä on suhteellista, esim. sinun mielestä Väärä tapa voikin olla koirasi mielestä oikea ja taas jollekin toiselle koiralle taas Väärä...
Eli maalaisjärjenkäyttöä ja mikä tärkeintä, opettele lukemaan koiraasi.