Teräviä ryhmäkuvia?

Hei!

Olen sunnuntaikuvailija, joka (vain) haaveilee vakavammasta valokuvausharrastuksesta. Hankin canoneos 300v filmijärkkärin ja siihen perusobjektiivin arvoilla 50 ja 1,8. Pääasiallisesti olen kuvien laatuun tyytyväinen, mutta jostain syystä kun kuvaan kahta tai useampaa ihmistä kerralla, on aina joku henkilöistä tai pahimmassa tapauksessa kaikki epätarkkoja. Mistähän tämä mahtaa johtua?

Tätä tapahtuu etenkin täysautomaattiohjelmalla kuvattaessa. Henkilöt kuvissa ovat harvoin samassa tasossa vaan useammin lomittain.

Millähän asetuksilla tällaisia ryhmiä kannattaa kuvailla? Onnistuuko ollenkaan automaattiohjelmilla? Olisin oikein kiitollinen asiaa paremmin tuntevien vastauksista.
61736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Epätarkkuuteen voisi olla syynä joko kohteiden eri etäisyys kamerasta, jolloin täydellä aukolla kuvatessa eivät osu terävyysalueelle. Automatiikka herkästi käyttää täyttä aukkoa jos valoa ei ole reilusti. Toinen voi olla väärin valittu tai osunut tarkennuspiste, joka voi mennä vaikka taustaan. Kannattaa opetella käyttämään kameraa manuaalina tai puoliautomaattina, jolloin pääsee vaikuttamaan aukkoon ja sitä kautta syväterävyyteen. Tarkennus kasvoihin ja lukkoon, sitten sommittelu ja kuva. Jalusta on tässäkin hommassa ihan kova juttu, tekeehän se touhusta vähän hitaampaa ja työläämpää mutta todennäköisesti kuvien laatu paranee.

Äänestä

Kamerassasi on aukon esivalinta-automatiikka. Aukoksi joku 8-11, niin alkaa löytyä myös syvyysterävyyttä. Myös käsisäädöllä tietenkin pääsee samaan tulokseen eli pistät vaikkapa aukon 8 ja sitten säädät valotusajan, niin että kameran mittari näyttää oikeaa valotusta.

Äänestä

Täältä:

http://www.dofmaster.com/dofjs.html

löytyvällä terävyysalue eli syvätarkkuuslaskimella voit kokeilla kui aukon vaihtelu muuttaa terävää aluetta. Käytännössä tarvitaan jalusta, tarkennus kolmannes etureunasta ja uhrit sekunnin hiljaa. Kantavasta komentoaäänestä on etua jos yli kahenkymmenen hengen ryhmä.

Äänestä

Kiitos nopeista vastauksista! Hauskaa, että meitä filmikuvaamisesta kiinnostuneita liikkuu näinkin runsaasti näillä palstoilla.

Kokeilen tuota aukon esivalintaa arvoilla 8-11. Kamerassa näyttää olevan myös A-dep niminen ohjelma, jonka avulla syväterävyys pitäisi saada ryhmäkuville sopivaksi. Nyt jatkan sitkeästi yrittämistä.

Äänestä
  • Kyllä nuo samat ohjeet koskevat samalla tavalla Digikuvausta. Siinä tulee lisämuuttujaksi vielä herkkyys, mitä filmillä harvemmin muutellaan yhdellä rungolla.

    Äänestä

Mitä pienempi aukko (=suurempi numero), sitä syväterävämpi kuva. Kun pienennät aukkoa, aikaa täytyy pidentää. Yksi askel aukkoa pinemmäksi = valon määrä puolittuu. Samassa suhteessa tulee korjata aikaa. Program-ohjelmasi todennäköisesti käyttää jotain kultaista keskitietä aukon ja ajan suhteen. Aikaa pidennettäessähän tärähdysvaara kasvaa. Filmin herkkyyttä hieman nostettaessa (200-400) ei kuvan laatu vielä kärsi, mutta pelivaraa tulee lisää yhden aukon verran. Itse valitsisin käsin aukon ja kamera saa valita ajan, jos mahdollista, ja sitten vaan jalustaa käyttöön. 1/50 ja 1/40 ajoilla tulee vielä hyviä kuvia, jos kuvattavat edes jotenkin pysyvät paikoillaan.Terv vanha fotokauppias

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eos 300v kirjoitti:

Hei!

Olen sunnuntaikuvailija, joka (vain) haaveilee vakavammasta valokuvausharrastuksesta. Hankin canoneos 300v filmijärkkärin ja siihen perusobjektiivin arvoilla 50 ja 1,8. Pääasiallisesti olen kuvien laatuun tyytyväinen, mutta jostain syystä kun kuvaan kahta tai useampaa ihmistä kerralla, on aina joku henkilöistä tai pahimmassa tapauksessa kaikki epätarkkoja. Mistähän tämä mahtaa johtua?

Tätä tapahtuu etenkin täysautomaattiohjelmalla kuvattaessa. Henkilöt kuvissa ovat harvoin samassa tasossa vaan useammin lomittain.

Millähän asetuksilla tällaisia ryhmiä kannattaa kuvailla? Onnistuuko ollenkaan automaattiohjelmilla? Olisin oikein kiitollinen asiaa paremmin tuntevien vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu