Vatsavaivat

Terve

Todetaan nyt heti tähän alkuun, että olen miespuolinen ja täytin marraskuussa 20 vuotta. Ja sitten itse ongelmaan:

Kesällä minulla oli muutaman viikon jakso, jolloin alavatsa oli kipeä vasemmalta puolelta miltei joka päivä. Sitä ei varsinaisesti särkenyt, lähinnä pisti hieman, eikä se muutenkaan kauheasti vaivannut. Tarkoitus oli mennä lääkärissä käymään, mutta kipu kuitenkin katosi eikä ole oikeastaan sen jälkeen enää vaivannut.

Syksystä asti ongelmana on kuitenkin ollut löysä vatsa. Välillä uloste on aivan löysää, ei kuitenkaan vetistä, joskus taas vatsani toimii aivan normaalisti. Joskus ulosteet ovat ohempia joskus paksumpia. Käyn vessassa kerran kaksi päivässä, joskus en ollenkaan.

Välillä pyyhkiessä tulee myös verta paperiin, tarkoitan siis pieniä määriä. Vain kerran itse ulosteessa on ollut hieman verta, silloinkin uloste oli löysää. Olenkin epäillyt syyksi peräpukamia tai haavaumaa, sillä ulosteen ollessa hieman paksumpaa ja kovempaa tunnen kipua peräaukon seudulla, ihan kuin joku repeäisi. Koulun puolesta olen joutunut myös harrastamaan aivan liikaa istumista, joka on myös omiaan peräpukamien syntymiselle. Tetrasykliiniä olen myös syönyt akneen noin marraskuun lopusta asti - tiedän, se ei ole hyväksi vatsalle, mutta vatsani alkoi temppuilla jo ennen kuurin aloittamista. Toki syön myös maitohappobakteereita ja kuituja pitääkseni mahani kunnossa.

Kolmas ongelma on hieman isompi alavatsa vasemmalla puolella. Sen huomaa peilistä katsoessa, ja jos makaan oikealla kyljelläni sen voi myös jotenkin tuntea. Vähän kuin joku painaisi. Vatsani ei ole kuitenkaan kipeä. Ruumiinrakenteeltani olen varsinainen ruipelo, joten kaikki paino kertyy kyllä mahaan. Eihän kukaan toki ole symmetrinen.

Lisätään tähän loppuun vielä, että olen kärsinyt verenvuodosta joskus aikaisemminkin, mutta silloin se loppui itsestään. Tästä on ainakin parisen vuotta aikaa. Lisäksi en ole mitenkään väsynyt tai laihtunut ja olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Olen vain miettinyt, että onkohan tällä kaikella yhteys, mikä tietysti aiheuttaa kivasti stressiä toisinaan.
4780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Saan myös pieniä pistemäisiä verenvuotoja iholleni. Mitään selitystä niille ei ole kuitenkaan löytynyt, vaikka kokeita onkin tehty. Ei kai varsinaisesti liity tähän mitenkään, mutta ajattelin kuitenkin mainita.

Äänestä
  • Toisinaan ulosteeni on myös kelluvaa.

    Äänestä

MOI^.SAMAT OIREET KUIN MINULLA VASEN ALAVATSA JA MINULLA TODETTU DIVERTIKKELIT PAKSUSUOLESSA.ELI SUOLEEN TULEE PUSSEJA JOTKA SITTEN TULEHTUVAT.^KÄY LÄÄKÄRISSÄ , EI KANNATA ODOTTAA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asaddsad kirjoitti:

Terve

Todetaan nyt heti tähän alkuun, että olen miespuolinen ja täytin marraskuussa 20 vuotta. Ja sitten itse ongelmaan:

Kesällä minulla oli muutaman viikon jakso, jolloin alavatsa oli kipeä vasemmalta puolelta miltei joka päivä. Sitä ei varsinaisesti särkenyt, lähinnä pisti hieman, eikä se muutenkaan kauheasti vaivannut. Tarkoitus oli mennä lääkärissä käymään, mutta kipu kuitenkin katosi eikä ole oikeastaan sen jälkeen enää vaivannut.

Syksystä asti ongelmana on kuitenkin ollut löysä vatsa. Välillä uloste on aivan löysää, ei kuitenkaan vetistä, joskus taas vatsani toimii aivan normaalisti. Joskus ulosteet ovat ohempia joskus paksumpia. Käyn vessassa kerran kaksi päivässä, joskus en ollenkaan.

Välillä pyyhkiessä tulee myös verta paperiin, tarkoitan siis pieniä määriä. Vain kerran itse ulosteessa on ollut hieman verta, silloinkin uloste oli löysää. Olenkin epäillyt syyksi peräpukamia tai haavaumaa, sillä ulosteen ollessa hieman paksumpaa ja kovempaa tunnen kipua peräaukon seudulla, ihan kuin joku repeäisi. Koulun puolesta olen joutunut myös harrastamaan aivan liikaa istumista, joka on myös omiaan peräpukamien syntymiselle. Tetrasykliiniä olen myös syönyt akneen noin marraskuun lopusta asti - tiedän, se ei ole hyväksi vatsalle, mutta vatsani alkoi temppuilla jo ennen kuurin aloittamista. Toki syön myös maitohappobakteereita ja kuituja pitääkseni mahani kunnossa.

Kolmas ongelma on hieman isompi alavatsa vasemmalla puolella. Sen huomaa peilistä katsoessa, ja jos makaan oikealla kyljelläni sen voi myös jotenkin tuntea. Vähän kuin joku painaisi. Vatsani ei ole kuitenkaan kipeä. Ruumiinrakenteeltani olen varsinainen ruipelo, joten kaikki paino kertyy kyllä mahaan. Eihän kukaan toki ole symmetrinen.

Lisätään tähän loppuun vielä, että olen kärsinyt verenvuodosta joskus aikaisemminkin, mutta silloin se loppui itsestään. Tästä on ainakin parisen vuotta aikaa. Lisäksi en ole mitenkään väsynyt tai laihtunut ja olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Olen vain miettinyt, että onkohan tällä kaikella yhteys, mikä tietysti aiheuttaa kivasti stressiä toisinaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu