Millan tarina (Lapin-Maria)

Kirjasta "Laestadius Pohjolan pasuuna"
Kirj. Aapeli Saarisalo


"Pehr Brandell syntyi uudenvuodenpäivänä 1781 Piittimen pitäjässsä Norrbottenissa. Hänen vanhempansa olivat "vanhoja kunnon lukijoita", joita jo kauan oli ollut sillä seudulla. Lapsena hän usein heräsi, kun äiti rukoili, että Jumala ottaisi kaikki hänen lapsensa yhteyteensä. Isä oli räätäli ja talollinen. Hän luki päivittäin Raamattua tai Arndtin kirjaa Totisesta kristillisyydestä. Hyvät lapsuudenmuistelmat ja vaikutelmat seurasivat Pehriä läpi elämän. Koti oli köyhä ja lapsia monta. Koska Pehr oli vanhin, hänen piti varhain ryhtyä kyytipojaksi ja myöhemmin rengiksi. Näinä nuoruuden taisteluvuosinaan "hän loittoni yhä Jumalasta", mutta uskonnollisen elämän kipinä säilyi kuitenkin hänen sielunsa sopukoissa, vaikka se jonkin aikaa näyttikin sammuneen hänen kiivautensa ja riehakkaan ilonpitonsa vuoksi.
Kaksikymmenyksivuotiaana Brandell yhtäkkiä tuli ensimmäisen kerran kääntymykseen. "Muutokseen, joka hänessä tapahtui, lienee vaikuttanut myös hänen maanmiestensä ja seurakunnan asukkaitten jumalaton elämä. Hänen kotiseuduillaan kuuluu nimittäin tapainturmelus ja siveettömyys kasvaneen tavattomiin mittoihin. Sattui eräissä iltamissa, missä tanssia, juopottelua ja muuta irstautta harjoitettiin, että äkillinen kauhistus ja omantunnontuska valtasi Brandellin. Hän alkoi heti vakavasti nuhdella tovereitaan, mistä seurauksena seurue hajosi ja monet lakkasivat sillä hetkellä syntisestä elämästänsä."
Merkittävää on, että Brandellin kerrotaan johtaneen näitä huveja.
Herätykseen tultuaan ja myös seurakunnan papin kehotuksesta Brandell kahdenkymmenenviiden iässä lähti kouluun ja luki ylioppilaaksi sekä valmistui papiksi v.1812. Huomattavimman elämäntyönsä hän teki Noran pitäjässä, jossa hän toimi pappina yli kaksi vuosikymmentä.
Tämä ensimmäinen herätys teki Brandellista ”koko Norbottenin ja Västerbottenin lukijaisuuden perustajan 1800-luvulla, ja tämä liike alkoi 1802 Piitimen herätyksellä.”

lisää katkelma kirjoitti:

Kirjasta "Laestadius Pohjolan pasuuna"
Kirj. Aapeli Saarisalo


"Pehr Brandell syntyi uudenvuodenpäivänä 1781 Piittimen pitäjässsä Norrbottenissa. Hänen vanhempansa olivat "vanhoja kunnon lukijoita", joita jo kauan oli ollut sillä seudulla. Lapsena hän usein heräsi, kun äiti rukoili, että Jumala ottaisi kaikki hänen lapsensa yhteyteensä. Isä oli räätäli ja talollinen. Hän luki päivittäin Raamattua tai Arndtin kirjaa Totisesta kristillisyydestä. Hyvät lapsuudenmuistelmat ja vaikutelmat seurasivat Pehriä läpi elämän. Koti oli köyhä ja lapsia monta. Koska Pehr oli vanhin, hänen piti varhain ryhtyä kyytipojaksi ja myöhemmin rengiksi. Näinä nuoruuden taisteluvuosinaan "hän loittoni yhä Jumalasta", mutta uskonnollisen elämän kipinä säilyi kuitenkin hänen sielunsa sopukoissa, vaikka se jonkin aikaa näyttikin sammuneen hänen kiivautensa ja riehakkaan ilonpitonsa vuoksi.
Kaksikymmenyksivuotiaana Brandell yhtäkkiä tuli ensimmäisen kerran kääntymykseen. "Muutokseen, joka hänessä tapahtui, lienee vaikuttanut myös hänen maanmiestensä ja seurakunnan asukkaitten jumalaton elämä. Hänen kotiseuduillaan kuuluu nimittäin tapainturmelus ja siveettömyys kasvaneen tavattomiin mittoihin. Sattui eräissä iltamissa, missä tanssia, juopottelua ja muuta irstautta harjoitettiin, että äkillinen kauhistus ja omantunnontuska valtasi Brandellin. Hän alkoi heti vakavasti nuhdella tovereitaan, mistä seurauksena seurue hajosi ja monet lakkasivat sillä hetkellä syntisestä elämästänsä."
Merkittävää on, että Brandellin kerrotaan johtaneen näitä huveja.
Herätykseen tultuaan ja myös seurakunnan papin kehotuksesta Brandell kahdenkymmenenviiden iässä lähti kouluun ja luki ylioppilaaksi sekä valmistui papiksi v.1812. Huomattavimman elämäntyönsä hän teki Noran pitäjässä, jossa hän toimi pappina yli kaksi vuosikymmentä.
Tämä ensimmäinen herätys teki Brandellista ”koko Norbottenin ja Västerbottenin lukijaisuuden perustajan 1800-luvulla, ja tämä liike alkoi 1802 Piitimen herätyksellä.”

Saaeisalon kirjasta Brandellista jatkuu……

”Brandellin herätyshurkaudesta on sanottu, että se ei tuntenut suoranaista synninpäästöä.” (Mistä moinen huhu sitten lienee peräisin?)
Saarisalo jatkaa: Mutta kun Laestadius sanoo, että Marian avatessa sydämensä B:lle ”tämä päästi epäilyksen”, se voi merkitä päästämistä synninpäästön, so . ”yksityisen synninpäästön epäilemisestä”. Sillä Marian vaellukseen ja etsimiseen eivät olleet syynä teoreettiset opinkysymykset, vaan yksinkertaisesti omantunnon hätä, synninpäästön tarve. Sanontatapa ”hän (M) tuli hänen (B:n) kautta elävään uskoon” tukee sekin puolestaan tätä tulkintaa. Sillä ilman syntien anteeksiantamusta ei Laestadius eikä lestadiolaisuus tunne elävää uskoa. Ihminen voi uskoa kaikki opinkappaleet, mutta vailla varmuutta syntien anteeksiannosta tämä teoreettinen usko on kuollutta uskoa.
Suullisen muistitiedon mukaan Laestadius olisi maininnut Juhani Raattamaalle Marian lausuneen keskustelun yhteydessä, että ”hänkin (Laestadius) saa uskoa syntiensä anteeksiannon, vaikka olikin sellainen kuin oli”.