luin noita kiivaita viesteja aiemmista viesteistä ja oli ihan pakko sanoa tämä...
jotkut ihmiset voivat olla joskus elämässään sossun luukulla, aivan masentuneita, käydä läpi suhteita ja eroja, elää köyhyysloukussa, leipoa, säästää ja kutoa vimmatusti, tehdä töitä siivouksesta akateemisiin töihin, kasvattaa lapsiaan siivosti ja tasaisen rakkaudellisesti kaikesta huolimatta, luoda uraa, perustaa yritystoimintaa, työllistääkin, palata kotiin, palata takaisin töihin, edestakaisin---tällainen ihminen olen esim. minä, Silti takaraivossa on aina ollut tieto siitä, että jos lapset tekee on niistä pidettävä huolta JA se että äitinä on kannettava joskus koko vastuu JA SILTI pyrkien kuitenkin tasapuoliseen töiden jakoon (=feminismi) ja siihen että omakin kehittyminen on tärkeää, ei vain lasten. Tällainen elämä ei aina ole itselle helppoa, mutta kuka on sanonut että elämä on tai että sen pitää olla helppoa? Toisten tuomitseminen on niin pirun helppoa mutta ilman moraalia ja häpeää mennään aika pahasti pieleen. Onko siis mitään selkeää totuutta tai yhtä ainoaa ohjetta olemassakaan?
...(mietin...)...
Jos ihmiset lopettaisivat itselleen valehtelun, voisi maailma olla parempi paikka. Käytetään nyt näitä keskustelukliseitä! Kovat uraputkifemakot: nähkää lastenne hätä ja se, että teitä tarvitaan myös äiteinä. Lössöt nykynaiset: on itselleen valehtelua heittää vastuu muille ja piiloutua avuttomuuteen. Huume- tai alkkisäidit: parantuminen alkaa siitä, että myöntää ongelmansa eikä syytä vain muita. Tekopyhät sijarit: myöntäkää että saatte kauhistelusta ainakin pieniä kicksejä ja että teidänkin sielunne olisi kohtalo voinut jo alussa heittää toisiin saappaisiin. Kierot sossut: on suuruutta myöntää omat virheensä ja koittaa tehdä parhaansa tilanteen korjaamiseksi. Femakoita syyttävät kotiäidit: rehellisesti ajatellen toivotte varmaan tyttärillenne muutakin sisältöä elämään kuin seuraavan polven hoivaamista... vai onko kuitenkin takana pientä tyhjyyden pelkoa?
Ja ennenkuin kaikki käytte päälle: Olen surrut sitä, että eräs lapseni on mennyt aikaisin hoitoon. Olen tehnyt taloudellisia tyhmyyksiä ja sossu on joutunut korvaamaan mokiani. Olen ollut alkoholismin partaalla. Olen kauhistellut tekopyhänä muiden ongelmia.. no kaikkienparjaama sossu en ole ollut (mutta kaikenlaisia mokia olen tehnyt kyllä)... lapsi-ihmisenä olen mielessäni päivitellyt muutamien uraihmisten egoismia. Jotta jos haukutte joksikin, varmaan menee perille!
jotkut ihmiset voivat olla joskus elämässään sossun luukulla, aivan masentuneita, käydä läpi suhteita ja eroja, elää köyhyysloukussa, leipoa, säästää ja kutoa vimmatusti, tehdä töitä siivouksesta akateemisiin töihin, kasvattaa lapsiaan siivosti ja tasaisen rakkaudellisesti kaikesta huolimatta, luoda uraa, perustaa yritystoimintaa, työllistääkin, palata kotiin, palata takaisin töihin, edestakaisin---tällainen ihminen olen esim. minä, Silti takaraivossa on aina ollut tieto siitä, että jos lapset tekee on niistä pidettävä huolta JA se että äitinä on kannettava joskus koko vastuu JA SILTI pyrkien kuitenkin tasapuoliseen töiden jakoon (=feminismi) ja siihen että omakin kehittyminen on tärkeää, ei vain lasten. Tällainen elämä ei aina ole itselle helppoa, mutta kuka on sanonut että elämä on tai että sen pitää olla helppoa? Toisten tuomitseminen on niin pirun helppoa mutta ilman moraalia ja häpeää mennään aika pahasti pieleen. Onko siis mitään selkeää totuutta tai yhtä ainoaa ohjetta olemassakaan?
...(mietin...)...
Jos ihmiset lopettaisivat itselleen valehtelun, voisi maailma olla parempi paikka. Käytetään nyt näitä keskustelukliseitä! Kovat uraputkifemakot: nähkää lastenne hätä ja se, että teitä tarvitaan myös äiteinä. Lössöt nykynaiset: on itselleen valehtelua heittää vastuu muille ja piiloutua avuttomuuteen. Huume- tai alkkisäidit: parantuminen alkaa siitä, että myöntää ongelmansa eikä syytä vain muita. Tekopyhät sijarit: myöntäkää että saatte kauhistelusta ainakin pieniä kicksejä ja että teidänkin sielunne olisi kohtalo voinut jo alussa heittää toisiin saappaisiin. Kierot sossut: on suuruutta myöntää omat virheensä ja koittaa tehdä parhaansa tilanteen korjaamiseksi. Femakoita syyttävät kotiäidit: rehellisesti ajatellen toivotte varmaan tyttärillenne muutakin sisältöä elämään kuin seuraavan polven hoivaamista... vai onko kuitenkin takana pientä tyhjyyden pelkoa?
Ja ennenkuin kaikki käytte päälle: Olen surrut sitä, että eräs lapseni on mennyt aikaisin hoitoon. Olen tehnyt taloudellisia tyhmyyksiä ja sossu on joutunut korvaamaan mokiani. Olen ollut alkoholismin partaalla. Olen kauhistellut tekopyhänä muiden ongelmia.. no kaikkienparjaama sossu en ole ollut (mutta kaikenlaisia mokia olen tehnyt kyllä)... lapsi-ihmisenä olen mielessäni päivitellyt muutamien uraihmisten egoismia. Jotta jos haukutte joksikin, varmaan menee perille!
Vastaukset 1
Vanhimmat
kukahan meistä voisi todella heittää sen ensimmäisen kiven, jos olisimme rehellisiä edes itsellemme ja alottaisimme sieltä omasta peilistä. Ihan hyvää juttua pistit mietittäväksi itse kullekin. Kiitos sinulle.