Jos ei voi elää unelmaansa niin miksi elää ollenkaan?
Unelmani:
Tapaisin jonkun mukavan ja nätin ikäiseni tytön ja alkaisimme seurustelemaan ja olisimme onnellisia yhdessä. Opiskelisin mieluisaa alaa tai olisin ehkä töissä jossakin elokuviin liittyvässä hommassa. Tekisin maskeerauksia ja meikkejä näyttelijöille tai vaikkapa näyttelisin itse. Ja sitten toimisin dubbaajana/ääninäyttelijänä vaikka piirretyssä. Tai piirtäisin ja kustantaisin oman sarjakuvan joka menestyy vain juuri ja juuri sen verran että saan taskurahaa. Tai ehkä veistäisin jotakin patsaita ja figuureita erillaisiin projekteihin. Asuisimme tyttöni kanssa omakotitalossa järven rannalla. Meillä olisi koira, Welsgorgi. Saisimme pari kolme lasta, sukupuolilla ei ole väliä. Minulla olisi myös hieno iso maastoauto johon koko perhe mahtuisi. Pitäisin tyttöäni hyvänä koko lopunikäni enkä koskaan pettäisi häntä. Emme olisi mitään sika rikkaita mutta kuitenkin paremmalla puolella tulojen suhteen. Voisin matkustella ympäri maailmaa ja näkisin kaikenlaista, haluaisin käydä jossakin talvisessa ja kylmässä paikassa. Minulla olisi paljon kavereita ja ystäviä ja puolituttuja joiden kanssa juhlisimme kaikennäköisiä merkkipäiviä yhdessä.
Todellisuuteni:
Olen 21v POIKA, en mies. Olen ollut masentunut 6 vuotta. En ole ikinä seurustellut tai edes suudellut. En ole ikinä ollut tyttöjen kanssa mitenkään tekemisissäkään, koko kouluaikanikin olin vain poika porukoissa. Tytöt eivät ole ikinä näyttäneet minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. Olin koulukiusattu. Makaan yksinäni kaiketpäivät pienessä yksiössäni ja mietin miksi millään on enää mitään väliä. Paras ystäväni ja ainoa syyni elää, kissani, kuoli kaksi vuotta sitten. En ymmärrä miten olen näinkään pitkälle kestänyt ilman kissani seuraa ja itken vieläkin sitä. Käyn psykologilla joka viikko juttelemassa ja syön kolmea lääkettä jotka eivät ole auttaneet yhtään. Joulukuun alussa mielentereystoimiston lääkäri heitti minut sairaalaan pakolla kysymättä minulta mitään. Olin onneksi sairaalassa vain kaksi viikkoa, siellä oli karmeaa. Näyttelin paranevani jotta he laskisivat minut pois sieltä. Ja he laskivatkin. Makaan edelleen vain kotonani ja koitan vain nukkua että ei tarvitsisi ajatella. Nykyään tapailen edelleen psykologiani kerran viikossa ja käyn täysin turhanpäiväisessä toimintakeskuksessa leipomassa pullaa ja tekemässä kaikkea muuta typerää ja nöyryyttävää. Loppuaika kuluu kotona yksin kyhnöttäen ja ajatellen kaikkea tätä.
Antakaa minulle yksikin syy miksi eläisin tätä paskaa "elämääni" enää päivääkään pidempään? Edelleen, jos ei voi elää unelmaansa niin miksi elää ollenkaan?
Kuvitelkaa jos te eläisitte unelmaanne. Miksi te tyydytte yhtään vähempään? Unelma tai ei mitään. Inhottaa kuinka joidenkin ihmisten elämä on täydellistä. He syntyvät komeiksi/kauniiksi rikkaisiin perheisiin ja heillä on paljon ystäviä ja he elävät unelmaansa tehden mitä haluavat saaden mitä ikinä haluavat.
Miksi minun "elämäni" pitää olla huonompi? Tällä hetkellä tekisi mieli ottaa isoin kanuuna mitä ikinä löydän ja mennä lahtaamaan ihmisiä sokeasti tuonne kadulle heavy soiden korvalapuista kunnes poliisit saapuisivat ja ampuisivat minut maahan ja vapauttaisivat minut tästä kaikesta. Psykologit kun eivät muuta halua kuin vangita minut sairaalaan loppuiäkseni kunnes menettäisin viimeisetkin järjen rippeet.
VIHAAN ELÄMÄÄNI VITTU PERKELE!
Unelmani:
Tapaisin jonkun mukavan ja nätin ikäiseni tytön ja alkaisimme seurustelemaan ja olisimme onnellisia yhdessä. Opiskelisin mieluisaa alaa tai olisin ehkä töissä jossakin elokuviin liittyvässä hommassa. Tekisin maskeerauksia ja meikkejä näyttelijöille tai vaikkapa näyttelisin itse. Ja sitten toimisin dubbaajana/ääninäyttelijänä vaikka piirretyssä. Tai piirtäisin ja kustantaisin oman sarjakuvan joka menestyy vain juuri ja juuri sen verran että saan taskurahaa. Tai ehkä veistäisin jotakin patsaita ja figuureita erillaisiin projekteihin. Asuisimme tyttöni kanssa omakotitalossa järven rannalla. Meillä olisi koira, Welsgorgi. Saisimme pari kolme lasta, sukupuolilla ei ole väliä. Minulla olisi myös hieno iso maastoauto johon koko perhe mahtuisi. Pitäisin tyttöäni hyvänä koko lopunikäni enkä koskaan pettäisi häntä. Emme olisi mitään sika rikkaita mutta kuitenkin paremmalla puolella tulojen suhteen. Voisin matkustella ympäri maailmaa ja näkisin kaikenlaista, haluaisin käydä jossakin talvisessa ja kylmässä paikassa. Minulla olisi paljon kavereita ja ystäviä ja puolituttuja joiden kanssa juhlisimme kaikennäköisiä merkkipäiviä yhdessä.
Todellisuuteni:
Olen 21v POIKA, en mies. Olen ollut masentunut 6 vuotta. En ole ikinä seurustellut tai edes suudellut. En ole ikinä ollut tyttöjen kanssa mitenkään tekemisissäkään, koko kouluaikanikin olin vain poika porukoissa. Tytöt eivät ole ikinä näyttäneet minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. Olin koulukiusattu. Makaan yksinäni kaiketpäivät pienessä yksiössäni ja mietin miksi millään on enää mitään väliä. Paras ystäväni ja ainoa syyni elää, kissani, kuoli kaksi vuotta sitten. En ymmärrä miten olen näinkään pitkälle kestänyt ilman kissani seuraa ja itken vieläkin sitä. Käyn psykologilla joka viikko juttelemassa ja syön kolmea lääkettä jotka eivät ole auttaneet yhtään. Joulukuun alussa mielentereystoimiston lääkäri heitti minut sairaalaan pakolla kysymättä minulta mitään. Olin onneksi sairaalassa vain kaksi viikkoa, siellä oli karmeaa. Näyttelin paranevani jotta he laskisivat minut pois sieltä. Ja he laskivatkin. Makaan edelleen vain kotonani ja koitan vain nukkua että ei tarvitsisi ajatella. Nykyään tapailen edelleen psykologiani kerran viikossa ja käyn täysin turhanpäiväisessä toimintakeskuksessa leipomassa pullaa ja tekemässä kaikkea muuta typerää ja nöyryyttävää. Loppuaika kuluu kotona yksin kyhnöttäen ja ajatellen kaikkea tätä.
Antakaa minulle yksikin syy miksi eläisin tätä paskaa "elämääni" enää päivääkään pidempään? Edelleen, jos ei voi elää unelmaansa niin miksi elää ollenkaan?
Kuvitelkaa jos te eläisitte unelmaanne. Miksi te tyydytte yhtään vähempään? Unelma tai ei mitään. Inhottaa kuinka joidenkin ihmisten elämä on täydellistä. He syntyvät komeiksi/kauniiksi rikkaisiin perheisiin ja heillä on paljon ystäviä ja he elävät unelmaansa tehden mitä haluavat saaden mitä ikinä haluavat.
Miksi minun "elämäni" pitää olla huonompi? Tällä hetkellä tekisi mieli ottaa isoin kanuuna mitä ikinä löydän ja mennä lahtaamaan ihmisiä sokeasti tuonne kadulle heavy soiden korvalapuista kunnes poliisit saapuisivat ja ampuisivat minut maahan ja vapauttaisivat minut tästä kaikesta. Psykologit kun eivät muuta halua kuin vangita minut sairaalaan loppuiäkseni kunnes menettäisin viimeisetkin järjen rippeet.
VIHAAN ELÄMÄÄNI VITTU PERKELE!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuinkahan moni meistä elää unelmaansa .Ehkä jonkin murusen niistä unelmista joskus saa toteutumaan. Unelmat antaa toivoa.Sitten kun ei ole enää unelmia asiat ovat todella huonosti.
Voin sanoa senkin ettei mammona ole tie unelmien toteutumiseen.Ei se suojele masennuksilta,romahduksilta.Kokemusta on.
Olin pienenä arka ja yksinäinen,kiusattu.Murrosikä ja aikuisuuden alku oli tosi raskasta.Itsetunto ihan nolla.En uskonut selviäväni ikinä.
Ajattelin monesti sanan partta et jokainen on oman onnensa seppä.Minä en selviä jos en ota tai pysty ottamaan ohjia omiin käsiini.Menin työpaikkaan jossa sain kehuja ja kannustusta päivittäin.En uskonut niihin koska en itse pystynyt arvostamaan itseäni.Olin niin arka vieläkin mutta päätin ottaa opiksi kaikesta ettei kukaan pääsisi sanomaan huonoksi.Jonkin ajan kuluttua minulle ehdotettin että menisin opiskelemaan alaa ja sitten takaisin töihin kun olet niin hyvä.Niin sitten tapahtuikin vaikka oli se vaikeaa masennuksen ja ahdistuksen keskellä mutta jokin kannatteli eteenpäin.Itseluottamukseni alkoi palautua vähitellen ja voin paremmin.Vuosia siinä meni aikaa kipuillessa mutta riittävän ehjäksi olen tullut.Samaa toivon sinulle.Niin vaikealta kuin se voi tuntua ja epätoivoiselta niin aina on toivoa.Jonakin päivänä varmaan unelmasi toteutuu ja mitä siitä jos ei ihan pilkulleen toteudu.Vaikka itse olen saanut paljon ei se ole onnea taannut.Olen kuitenkin tervehtynyt ja se oli unelmistani suurin .
Moikka. Toisen ihmisen aivoituksiin ei voi mennä eikä käskeä että piristy ja tee haaveistasi totta. Jaksaisitko kuitenkin etsiä netistä niitä ihania koulutuksia joista olet haaveillut? Maskeeraajan koulutus kuullostaa tosi mielenkiintoiselta ja siinä todella näkee työnsä tulokset. Minä olin juuri kuntouksessa ja siellä psykologi pyysi meitä tekemään itsellemme isolle kartongille lehtileikkeistä tulevaisuuden haaveet. Nyt kun olen katsellut niitä haavekuvia, niin siellä on aamu- ja ilta ruskoja sekä puutarhan hoitoa sekä sekä perheen kuvia. Myös ystäviä ja ulkoilua ja uintia paljon. kaikkein vaikein saavutettava haaveeni lienee se uusi ja punainen auto. Minulla on se kartonki seinällä, että näen haaveeni jokapäivä. Ja muista : Mikään ei ole arvokkaampaa kuin tämä päivä!!!!!!!
Vai ajattelet mennä kadulle lahtaamaan toisia viattomia, aivan syyttömiä ihmisiä, jotka eivät ole sinun elämääsi sekoittaneet.
Katso peiliin ja mene itseesi. Miksi olet akressiivinen? Mikä sinua vaivaa, mikä olet ihmiseksi? Kysymyksiä on paljon.
Hakeudu psykologian erikoislääkärille. Neuvottele hänen kanssa lääkityksestä. Jospa saisit vaihdettua ne sellaisiin, joista olisi apua, tai helpotusta.
Psykolokin vaihtoo kannatan, sikäli jos et ole saanut häneen luottamusta. Että voisit luottamuksella kertoa, jutella asioista hänen kanssaan. Sinun asenne elämään on jo negatiivinen. Muuta ajattelutapaa toisenlaiseksi. Positiiviseksi, työnnä ahdistavat ja ne jotka pyörii jatkuvasti mielessä huonot asiat pois mielestä. Pakota itsesi ajattelemaan jotain muuta.
Sinulla on hienoja unelmia, kaikkea ei voi saada. Mutta tyttöystävän varmasti löydät. Hoida itsesi ensin rauhassa kuntoon. Älä ole saamaton ja vain makaat punkassa odottaen että joku tulla tupsahtaisi sinun elämään. Liiku mene etsimäänä häntä.
MENE KIRJASTOON, LAINAA MASENNUSTA KÄSITTELEVÄ KIRJA. Lue sitä, löydät sieltä itsesi, löydät miuutesi, joka on hukassa. Siellä on paljolti sellaisia kohtia jotka on sinun asioita. Kun nämä seikat huomaat, että ne on samat kuin sinun vaivasi, sairaus. Sinun on helpompi tuoda terapiassa näitä asioita esille ja jutella niistä. Kun tämän solmun saat avattua, elämä alkaa sujua paremmin. HUOM! Kun olet käsitellyt ja löytänyt itsesi, täydelliseen paranemiseen menee vieläkin aikaa paljon. Paraneminen tapahtuu hitaasti sinun huonoa oloa työtäen pois.
Onhan sinunkin masennus tullut vuosien aikana, ei äkkiä. Täten toipuminenkin vie aikansa.
Asut ilmeisesti vanhempiesi luona. Koita ulkoilla ja liikkua mahdollisemman paljon. Ole raittiissa ilmassa, nauti yksin kävelystä. Mene silti johonkin missä voit jutella ihmisten kanssa. Oli hän mies tai nainen, juttele aina vähän vaikka jostain asiasta. No tässä aluksi.... TOIVON SINULLE ELÄMÄNMYÖTEISTÄ AIKAA, parane rauhassa, anna itsellesi aikaa. Olet nuori ja unelmasi toteutuvat kyllä... Jaksamisin eteenpäin
"Vai ajattelet mennä kadulle lahtaamaan toisia viattomia, aivan syyttömiä ihmisiä, jotka eivät ole sinun elämääsi sekoittaneet."
"Viattomia", ja "syyttömiä" ihmisiä ei ole olemassakaan ja kaikki he ansaitsevat kuolla.
"Asut ilmeisesti vanhempiesi luona."
Asun yksin.
Kiitos neuvoista.
Niin, elämä on yksilöllisesti kaikille luotu. Toisille näin, toisille noin. Täytyy sopeutua siihen tilanteeseen, mikä juuri tällä hetkellä on. Oppia arvostamaan sitä vähäistäkin, mitä nyt on.
Elämä voisi olla sinunkin kohdalla toinen, parempi, olla onnellinen, olla unelmien täyttämyksien prinssi. Tai vieläkin surkeammin, onni on kun voit kävellä ja liikkua mielin määrin jne...
Itse olen kovan elämänkoulun käynyt. Tehnyt työtä ympärivuorokauden, itseä en ole säästellyt. Nyt 50 elämä kosketti, kun meni teveys. Tuli sairauksia, särkyjä kovia, masennuin.
Nyt olen selvinnyt masennuksesta. Seuraan täten näitä kirjoituksia mitä täällä on. Kirjoitan monelle vastauksia asioista ja opastan..
Siksi tahdon myös sinua auttaa. Eka kirjoitus oli juuri tarkoituskin herättää sinut tähän ja nyt. Tehdä pahaa toisille????? Pöh, ei sinusta ole siihen, älä edes ruoki noita ajatuksia. Olet pohjimmiltaan kiltti, toista rakastava ja kunnioittava.
Sinua ruokkii ajatustapa, olet huono, sinulla ei ole mitään, ei tyttöystävää. Ei ammattia ym...
Sinun lähtökohta on se, olet yksin vailla edes yhtä kaveria, jonka kanssa voisi jutella edes pienistä asioista. Liiku ulkona, saat happea ja kuntoa samalla. Se voimistaa fyysistä olemusta ja sitä kautta henkistä minää. Käy baareissa kahvilla, juttele siellä vieraitten kanssa edes muutama sana. Käy kaupoissa. kohan katselet ja kulutat aikaa.
Käy kirjastossa, lainaa kirja. Kirjoita haku 'masennus', sillä haulla löytyy monta kirjaa. Kun luet sitä, huomaat kuinka siellä käsitellään masennusta, sinua. Se opastaa sinua miettimään asioiata, sinun minää määrittelemään.
Lue moneen kertaan ne kohdat jotka oheistat itseesi. Sillä tämä kaikki opastaa ja neuvoo sinua käsittelemään asioita, joita sinun pitää jutella terapiassa. Käydä näitä faktoja läpi. Kun nämä seikat olet löytänyt, hyväksynyt masennusken. Alkaa ymmärtää psykolokin tuomia ajatuksia. Älä jätä psykolokia toisarvoiseen tilaan. Vaan puhu sinun tunteista avoimesti, ajatuksista mitä sinulla oli, tai on vieläkin. Piirrä kuvia, väritä hahmottele ajatuksia paperille. Kirjoita päiväkirjaa. Laita kaikki ylös, miten olet nukkunut, millainen olotila, mitä söit, mitä ajattelet, mitä unta näit jne. loputtomiin, kaikki kirjoitat ylös viikon verran.
Juttele niistä kouluasioista psykolokin kanssa. Varmaan sieltä lähtee sinunkin asiasi liikkeelle. Siinä menee vähän aikaa ennenkuin pääsee ko asiaan. Mutta aukee se sieltä kun annat itsesi siihen osaan panna. Älä häpeä itseäsi, älä vähättele itseäsi. Vaan tule esiin ja parane, parane, se tapahtuu kun löydät itsesi. Sitten alkaa hiljalleen toipuminen. Toipuminen kestää, mutta vuosikin eteenpäin, niin alat olla kunnossa.
Minäkin olin koulukiusattu, koko helvetin koulun ajan... Ei itseluottamusta, ei toiseen luottamista. Kotonakin sain arvostusta vasta kun olin tehnyt helvetisti töitä..... sitten töitten kautta arvostusta hakenut.--,.,., Nyt vasta sinut itsensä kanssa olen..... Elämä on ollut kovaa....
Hyvä ystävä, toivotan sinulle jaksamista tämän asian kanssa. Älä anna helpolla periksi. Sinun vahvat unelmasi täyttyvät kyllä, kun jaksat hoitaa itsesi ensin kuntoon.
Millaiset välit sinulla on kotia, vanhempiisi........... Asutko kaukana heistä????
Parane, voimaa jaksamista........
Olen samaa mieltä, ei ole syytä tyytyä täydellisyyttä vähempään. Tämä maailma on ja tulee aina olemaan pahoin epätäydellinen, eikä kenenkään ole syytä olla tyytyväinen. Jotkut älypäät, Luoja (kuvitteellinen) ties mistä syystä, ovat kuitenkin jopa niin tyytyväisiä elämään että katsovat asiakseen lisääntyä! Ja taas on maailmassa uusia eläviä ja tuntevia, kärsiviä olentoja, olemassaolon synkkää arvoitusta pohtimassa. Elämä on kyllä ihmeellistä, ihmeen täynnä monenkirjavia ahdistuksia ja kärsimyksiä, joillekin suoranaisia kidutuksia. Luvataanpa kaikki itsellemme että heitetään kaikki turha toivo ja keskitytään turhan kärsimyksen lopettamiseen itsetuhon kautta.
Sinulle, alkuperäinen, olet aivan yhtä arvokas yksilö kuin kaikki muutkin, juuri tuollaisena kuin olet. Ei elävän olennon arvo riipu hänen teoistaan tai saavutuksistaan. Kaikki mikä elää ja on, tuntee tuskaa ja nautintoa, ansaitsee arvon. Ei tuollainen elämä ole sinun arvosi mukaista, eikä minun elämäni oman arvoni mukaista. Parasta olisi jokaisen tämä todeta ja suorittaa itselleen eutanasia. Ei tämä maailma voi tarjota tuntevalle olennolle arvollista elämää. Jos jonkun mielestä olen tosikko niin repiköön huumoria kärsimyksestä, mieluiten muiden. Minua kun ei naurata kidutusmurha tai kivessyöpä tai mikään, mikä mahtuu näiden asioiden kanssa samaan maailmaan.