Erosin tyttäreni isästä vuosia sitten, huoltajuus on ollut minulla siitä asti ja tapaamisista ei tehty kirjallista sopimusta alunperin siksi, ettei isä ollut valmis sitoutumaan mihinkään rajoittavaan. Ajattelin itsekin että on parempi, kun tapaamisista sovitaan joustavasti ja isä tapaa lastaan silloin kuin oikeasti haluaa, eikä vain velvollisuudesta. Ehkä on syytä lisätä tähän, että pidän tärkeänä lapsen ja isänsä suhdetta, ajattelin, että se olisi lapselle parhaaksi. Nyt en ole enää ollenkaan varma, olenko toiminut oikein.
Tapaamisten tiheys on vaihdellut suuresti, joskus se oli pari tuntia kerran kuussa, yhdessä vaiheessa hetken aikaa 1-2 iltana viikossa ja joka toinen viikonloppu. Välimatkakin on vaihdellut molempien muutoista johtuen, viimeiset neljä vuotta matkaa tapaamisiin on ollut parisataa kilometriä, jonka lapsi kulkee itse bussilla, tottunut matkustaja kun on.
Tapaamistiheys on tänä aikana ollut periaatteessa alkuun kerran kuussa ja nyttemmin 3 viikon välein, johtuen isän uuden vaimon lasten käynneistä äitinsä luona. Tapaamistiheys siis muutettiin samaksi, jotta tytöt eivät kokisi olevansa kovin eriarvoisessa asemassa. Tämä siis periaatteessa.. Käytännössä joudun kyselemään lähes joka kerran seuraavaa tapaamista, ja niitä ilmoitetaan minulle korkeintaan seuraavan kuun osalta yleensä. Kyse ei ole siitä, että haluaisin voida omia menojani suunnitella niille viikonlopuille, kun tyttö on isänsä luona (siitä luovuin jo kauan sitten), vaan jotta osaisin lapselle vastata.
Ymmärrän sen, että muutoksia tulee, ja olen joustanut niiden mukaan aina, jos se vaan on ollut mahdollista, jotta tapaamisten väli ei mahdottomaksi venyisi. Silti saattaa mennä viikkoja yli tuon sovitun rytmin, enkä saa edes vastausta että koska seuraava tapaaminen kävisi. Ja koska lapseni isän uuden vaimon entinen mies (huoh. olen pahoillani ilmaisun kamaluudesta, mutta en muutakaan keksi) on ilmeiseti täysin joustamaton (näin minulle on kerrottu, en tunne ihmistä millään lailla, vaikka onkin jo useamman vuoden vaikuttanut elämäämme..), on oma tyttöni aina se, joka joutuu joustamaan, kun tapaamisia sovitaan. Ja minä se, joka joutuu lapselle peruuntumisista kertomaan, ja hänen pettymyksensä vastaanottamaan. Ja ei siinä sinänsä mitään, sehän on vanhemman homma ja pettymyksiähän elämässä aina tulee.
Huomattavasti vaikeampaa minun on ottaa vastaan lapseni oirehtimista jatkuvien peruutusten ja muutosten aiheuttamasta epävarmuudesta. Oireilu tapahtuu vain kotona, sillä isänsä luona ei halua venettä ilmeisesti keikuttaa sanomalla tilanteesta mitään negatiivista. Sehän pilaisi kauan odotetun viikonlopun ja saattaisi vaikuttaa siihen koska taas pääsee, järkeilee lapsi. Oireilu on univaikeuksien lisäksi fyysistä, vatsakipua, pahaa oloa ja pahimmillaan oksentamista, nämä siis levottomuuden ja ärtyneisyyden lisäksi. Minultakin lapsi koittaa oireitaan piilottaa, eikä aina halua kertoa mikä on, mutta kun rauhallisesti jutellaan, tulee asia esiin uudestaan ja uudestaan.
Tässä oli alustus, nyt vihdoin itse kysymys. Mitä minun tulisi mielestänne tehdä?
Onko kohtuutonta vaatia, että tapaamisista sovitaan etukäteen, ja jos ylitsepääsemättömiä esteitä tulee, niistä ilmoitetaan ajoissa? Onko viikonlopusta sopiminen varmaksi esim. tiistaihin mennessä kohtuuton vaatimus?
Ja jos joku näkee ainoaksi parhaaksi vaihtoehdoksi virallisen tapaamissopimuksen, niin miten siihen asti tulisi toimia?
Tällä hetkellä tilanne on täysin lukossa viimeisen aiotun tapaamisen peruunnuttua viime hetkillä. Tällä kertaa se peruin lopulta minä, kun isä ei vielä alle vuorokausi ennen sovittua lähtöaikaa osannut varmaksi sanoa, käykö vai ei. Ei vaikka olin jo edellisenä päivänä pyytänyt varmistamaan, kun tyttö oli epätietoisuudesta kipeä. Kun ilmoitin peruuntumista tytölle, hän rauhoittui selvästi vaikka todella surullinen olikin.
Ilmoitin, että ennen seuraavista tapaamisista sopimista on sovittava pelisäännöistä, jotta tyttö ei joutuisi tällaista käymään läpi jatkuvasti. Vastaukseksi olen saanut monta ryöppyä haukkumisia ja syytöksiä, ja jankutusta seuraavasta sopivasta viikonlopusta (joka ei ole se, mikä minulle oli aikaisemmin ilmoitettu..), mutta varsinaiseen keskusteluun aiheesta ei isällä ole ollut omien sanojensa mukaan aikaa.
Äh, en tarkoita kuulostaa siltä, että olisin itse jotenkin ylihyvä-ihminen, ja tällä hetkellä tuntuu kyllä aika lailla muulta. Koen äitinä olevani vastuussa lapsestani ja siitä miten häntä voi kohdella. Tämän asian suhteen en vain enää oikein tiedä mitä voisin tehdä.
Kertokaahan ajatuksianne. Minun kanssani saa jopa olla ihan eri mieltäkin tilanteen kamaluudesta.
Tapaamisten tiheys on vaihdellut suuresti, joskus se oli pari tuntia kerran kuussa, yhdessä vaiheessa hetken aikaa 1-2 iltana viikossa ja joka toinen viikonloppu. Välimatkakin on vaihdellut molempien muutoista johtuen, viimeiset neljä vuotta matkaa tapaamisiin on ollut parisataa kilometriä, jonka lapsi kulkee itse bussilla, tottunut matkustaja kun on.
Tapaamistiheys on tänä aikana ollut periaatteessa alkuun kerran kuussa ja nyttemmin 3 viikon välein, johtuen isän uuden vaimon lasten käynneistä äitinsä luona. Tapaamistiheys siis muutettiin samaksi, jotta tytöt eivät kokisi olevansa kovin eriarvoisessa asemassa. Tämä siis periaatteessa.. Käytännössä joudun kyselemään lähes joka kerran seuraavaa tapaamista, ja niitä ilmoitetaan minulle korkeintaan seuraavan kuun osalta yleensä. Kyse ei ole siitä, että haluaisin voida omia menojani suunnitella niille viikonlopuille, kun tyttö on isänsä luona (siitä luovuin jo kauan sitten), vaan jotta osaisin lapselle vastata.
Ymmärrän sen, että muutoksia tulee, ja olen joustanut niiden mukaan aina, jos se vaan on ollut mahdollista, jotta tapaamisten väli ei mahdottomaksi venyisi. Silti saattaa mennä viikkoja yli tuon sovitun rytmin, enkä saa edes vastausta että koska seuraava tapaaminen kävisi. Ja koska lapseni isän uuden vaimon entinen mies (huoh. olen pahoillani ilmaisun kamaluudesta, mutta en muutakaan keksi) on ilmeiseti täysin joustamaton (näin minulle on kerrottu, en tunne ihmistä millään lailla, vaikka onkin jo useamman vuoden vaikuttanut elämäämme..), on oma tyttöni aina se, joka joutuu joustamaan, kun tapaamisia sovitaan. Ja minä se, joka joutuu lapselle peruuntumisista kertomaan, ja hänen pettymyksensä vastaanottamaan. Ja ei siinä sinänsä mitään, sehän on vanhemman homma ja pettymyksiähän elämässä aina tulee.
Huomattavasti vaikeampaa minun on ottaa vastaan lapseni oirehtimista jatkuvien peruutusten ja muutosten aiheuttamasta epävarmuudesta. Oireilu tapahtuu vain kotona, sillä isänsä luona ei halua venettä ilmeisesti keikuttaa sanomalla tilanteesta mitään negatiivista. Sehän pilaisi kauan odotetun viikonlopun ja saattaisi vaikuttaa siihen koska taas pääsee, järkeilee lapsi. Oireilu on univaikeuksien lisäksi fyysistä, vatsakipua, pahaa oloa ja pahimmillaan oksentamista, nämä siis levottomuuden ja ärtyneisyyden lisäksi. Minultakin lapsi koittaa oireitaan piilottaa, eikä aina halua kertoa mikä on, mutta kun rauhallisesti jutellaan, tulee asia esiin uudestaan ja uudestaan.
Tässä oli alustus, nyt vihdoin itse kysymys. Mitä minun tulisi mielestänne tehdä?
Onko kohtuutonta vaatia, että tapaamisista sovitaan etukäteen, ja jos ylitsepääsemättömiä esteitä tulee, niistä ilmoitetaan ajoissa? Onko viikonlopusta sopiminen varmaksi esim. tiistaihin mennessä kohtuuton vaatimus?
Ja jos joku näkee ainoaksi parhaaksi vaihtoehdoksi virallisen tapaamissopimuksen, niin miten siihen asti tulisi toimia?
Tällä hetkellä tilanne on täysin lukossa viimeisen aiotun tapaamisen peruunnuttua viime hetkillä. Tällä kertaa se peruin lopulta minä, kun isä ei vielä alle vuorokausi ennen sovittua lähtöaikaa osannut varmaksi sanoa, käykö vai ei. Ei vaikka olin jo edellisenä päivänä pyytänyt varmistamaan, kun tyttö oli epätietoisuudesta kipeä. Kun ilmoitin peruuntumista tytölle, hän rauhoittui selvästi vaikka todella surullinen olikin.
Ilmoitin, että ennen seuraavista tapaamisista sopimista on sovittava pelisäännöistä, jotta tyttö ei joutuisi tällaista käymään läpi jatkuvasti. Vastaukseksi olen saanut monta ryöppyä haukkumisia ja syytöksiä, ja jankutusta seuraavasta sopivasta viikonlopusta (joka ei ole se, mikä minulle oli aikaisemmin ilmoitettu..), mutta varsinaiseen keskusteluun aiheesta ei isällä ole ollut omien sanojensa mukaan aikaa.
Äh, en tarkoita kuulostaa siltä, että olisin itse jotenkin ylihyvä-ihminen, ja tällä hetkellä tuntuu kyllä aika lailla muulta. Koen äitinä olevani vastuussa lapsestani ja siitä miten häntä voi kohdella. Tämän asian suhteen en vain enää oikein tiedä mitä voisin tehdä.
Kertokaahan ajatuksianne. Minun kanssani saa jopa olla ihan eri mieltäkin tilanteen kamaluudesta.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Epäilen hieman ettet ole osannut kertoa tarpeeksi hyvin lapsen isälle. Usein kun keskustellessa kuitenkin asia ei tule tarpeeksi hyvin olennaiset asiat asiat huomioiden kerrottuna.
Tämä on vähän hassu ajatus, mutta mitä jos vinkkaisit lapsesi isää lukemaan tuon kysymyksesi. Ehkä se auttaisi ajattelemaan. Luulen kuitenkin että hänkin on vähän ikävässä välikädessä vaimonsa lasten kanssa ja yrittää kulkea jonkinlaista keskitietä muttei oikein huomaa miten pahaksi tämä on hänen omalle lapselleen.
Mitenkäs muuten se yksi joustamaton siellä jossakin, mitäs joustamista hänellä on? miksei heillä ole kiinteitä, joustamattomia, tapaamisaikoja?
tapaamisensa. Mitä sinä siinä välissä söhläät. Niin minä teen, en puutu en tartu tapaamisiin,hoitakoot keskenään. Ei ole tarvinnu tapella. Välillä tapaavat tiuhemmin,välillä harvemmin,eikä pettymyksiä enää tule,kun ne on jo käsitelty etukäteen.
ja jos isä rupee perumaan koko ajan,näkeepä tyttö itse millanen mulkvisti isä on!
Eli mun pitäisi tyytyä katsomaan hiljaa vierestä lapseni pompottelua ja epävarmuudessa pitämistä? Ehkä. Sinusta vaadin siis kohtuuttomia, kun yritän saada tapaavan vanhemman näkemään lapsensa hädän? Ja tekemään asialle jotain?
Ja minua tarvitaan kyllä viemään ja hakemaan asemalta, ostamaan lippuja ja moneen muuhun, vaikka tyttö varsin itsenäinen onkin. Tämä olisi ehkä helpompaa, jos välimatkaa ei olisi niin paljon, että homma edellyttää vähän suunnittelua.
Ja kyse ei ole siitä, että tytön isä olisi varsinaisesti mulkvisti, hän ei vaan tunnu näkevän tilannetta lapsen kannalta.
Mutta kiitos näkökulmastasi, ehkä johonkin tämän suuntaiseen olen päätymässäkin. Toistaiseksi koen kuitenkin velvollisuudekseni puolustaa lastani huonoa kohtelua vastaan.
Meillä itseasiassa harvoin keskustellaan puhelimessa ja vielä harvemmin kasvokkain, tapamme ajatella on siihen liian erilaiset. Nykyään useimmat keskustelut hoituu kirjoitettuina netin kautta (siis sähköpostilla ja messengerillä), mikä on molempien mielestä parantanut tilannetta huomattavasti. Kirjoitettua tekstiä voi lukea myöhemmin uudestaan, ja varmistaa että kaikki oleellinen on tullut sanottua.
Tähän keskusteluun vinkkaamisesta en oikein tiedä. Luultavasti minulle suututtaisiin asian "julkisesta" puimisesta.
Ja siis joustoa on tarvittu lähinnä tytön isän uuden vaimon sairastumisten takia. Ja tuolta yhdeltä joustamattomalta taholta tulleiden yllättävien muutosten takia. Heillä on siis tiukasti sovitut tapaamisajat, mutta sopimus näyttää muuttuvan vähän väliä..
jos isän perheessä ollaan kipeitä
(vaimon sairastuminen)
tottahan toki se vaikuttaa tapaamisiin.
Ja jos siellä on jotain tarttuvaa, eikö ole hyvä ettei lapsi silloin mene.
Tietenkin lapsi on pettynyt, mutta jos kertoo että siellä ollaan kipeitä.
tosin, isä jos olisi fiksu, ottaisi tytön seuraavana viikonloppuna
Kyseessä ei ole tarttuva sairaus, mutta muuten toki ympärillä oleviin vaikuttava. ja juu, olen samaa mieltä, että on parempi, ettei lapsi mene sinne silloin kun kokevat tilanteen sellaiseksi etteivät kykenisi kunnolla lapsesta huolehtimaan. Mutta kun tuosta sairaudesta ei aina tiedä.. Ja kohtuuttomuudella tarkoitin lähinnä sitä, että se tuntuu olevan aina tämä kauinpaa kulkeva lapsi, jonka tapaamisista noissa tilanteissa tingitään. Kyse ei ole pelkästään minun tunteestani, vaan perusteluna on sanottu muutamaan kertaan, että kun niillä toisilla lapsilla tulisi niin paha mieli, jos eivät pääse sovitusti, niin oman tyttöni täytyy jättää tapaaminen/tapaamisia väliin (!). Systeemi on siis pääsääntöisesti ollut se, että lapset ovat vuorotellen erikseen ja samaan aikaan perheessä.
jos ex:n nyksä on sairas, niin ei tartte ottaa lasta, mut jos lapsen äiti on sairas niin ketään ei kiinnosta jos isä ei lasta huoli silloinkaan!
Miksei isät voi hoitaa sairasta lasta?
meilläkin isä kuvitellut syntymästä saakka että on järjestänyt asiansa hyvin kun häipyi, ja niin onkin. vaikka lapsi tehtiin yhdessä. sairaana olen lasta hoitanut niin että keuhkoputkentulehduskin tuli kun en päässyt lepäämään. muttei isä kyllä sairaana hoida, eikä ilmesty edes jos on krapula (n. 35-40% tapaamisista!) muttei tästäkään varmaan sais puhua kun jo ruikuttaa ahneuttaan äiti!
eihän tässä nyt lapsen sairaudesta ollutkaan kysymys.
Mutta jos siitä puhutaan niin kaikilla työpaikoilla ei hyväksytä poissaoloksi sitä, että etä-vanhempi hoitaa lastaan. toiset työpaikat hyväksyvät poissaolon mutta eivät maksa siitä.
Jos taas lapsi on sairastunut ennen tapaamista, ei tapaamista yleensä toteuteta, riippuen tietenkin taudin laadusta.
eli vanhemmat eivät olekaan samanarvoisia.
Ei korvata jos etä hoitaa? Missä sellainen työpaikka on? Ja mistä ne työnantajat tietää perhesuhteet? Eihän ne tiedä että kummalla lapsi on sairastuessaan. Jos jollain on sellainen työnantaja niin kantsisko valittaa jollekkin.
Kylläpä siinä etäperheet vinkuu kuinka lapsen pitäisi tasapuolisesti sitä tätä ja tuota mutta ootappas jos joku on kipeenä (siis etän perheessä tai lapsi) niin johan pitää auunnitelmia muutella. Mutta jos äippä on kipeenä, niin ei se hetkauta etää ja tämän perhettä koska "ei ole heidän vuoro ottaa lasta"!
Ja kuten sanottu, miksi äidin pitää hoitaa kipeänä lasta mutta isä ei voi hoitaa jos uusikko on kipeenä? Miten nämä eroavat toisistaan? samat pöpöt siellä liikkuu, oli kyse kumman sairastelusta tahansa!
vaikuttaa yhteishuoltajuus, jos semmonen on. eli varmasti työnantajan on pakko antaa vapaata jjos etä on virallinen huoltaja!
Kaikki työnantajat eivät tosiaan anna sairaslomaa lapsen sairastumisen takia etävanhemmalle. Tällöin merkittävää ei ole huoltajuusmuodolla tai tapaamisten laajuudella, vaan he eivät anna saikkua sille jonka luona lapsi ei ole kirjoilla.
Tiedän ainakin yhden sellaisen tahon: poliisilaitos.
No oma työnantajani kyllä antaa minulle lomaa lapsen sairastumisen takia mikäli kyseessä on lapsen hoitoviikko.
Oma työpaikkani viime vuonna alkoi hyväksymään myös etävanhemman poissaolon lapsen sairauden vuoksi, mutta ei maksa siitä palkkaa,
Itse jos olen lapsen sairauden takia poissa, saan tietenkin palkan kolmelta päivältä, neljännen voin vielä olla pois, mutta se on palkaton.
Ja perhesuhteet tulee tietoon, kun siitä lapsen sairauden takia poissaolosta haetaan palkallista virkavapaata ja siihen myös laitetaan mahd puolison yhteystiedot, koska molemmat(vanhemmat) eivät saa olla yhtäaikaa poissa niin, että molemmat hakevat omista työpaikoistaan vapaata.
Riippuen kyllä minkä ikänen tyttösi on...mutta ite kyllä sopisin pitkälle täysikään asti tapaamisista,ei tytön vastuulle voi tuollaista antaa.Minä en antaisi!!Ja niinhän elatussopimuksissakin sovitaan jopa vuodelle tapaamiset,esim.joka toine vkkl-loppu yms.Pitäähän jokaisen ihmisen elää omaa elämäänsä eikä olla riippuvainen toisesta.ainahan se on ollu että tapaamiset ovat ennalta sovittu.Ja tämän perusteella voi sitten itsekin suunnitella menijansa tai matkoja!!
Minusta on lapsellista ja kypsymättömyyttä lapsen isältä tuollain tehdä,ole sinä nyt viisas ja lopeta exäsi paapominen!!!Varaa lastenvalvojalle aika ja anna haukut mennä ohi korviesi,ne on kypsymättömien aikuisten sanoja,älä välitä!! ETHÄN ANNA LAPSESI ENÄÄ KOKEA PETTYMYKSIÄ!!PETTYMYKSET VAIKUTTAVAT AINA JOLLAIN TAVALLA LAPSEEN.Nyt puhun ihan kokemuksesta...en ole asiasta tietämätön.erossa oltuani jouduin samaa tilanteeseen!!ÄLÄ LUOVUTA,LAITA ELÄMÄNNE JÄRJESTYKSEEN.
Lastenvalvojalle kannattaa aina ilmoittaa tällaiset törkeydet.Sehän on nimensä mukaisesti lasten oikeuksien valvoja. Ja tässä ei kyllä lapsen oikeus toteudu. Joskus miehet uskoo viranomaispuhetta paremmin kuin exää.
Etävanhemmallahan ei ole velvollisuutta tavata lasta, joten tapaamisoikeus on vanhemman eikä lapsen. Mutta parempi kai lapselle vaikka kaks kertaa vuodessa , kuin jatkuva jännitys.Itselläni oli vuosia sitten tilanne se , että etävanhempi alkoi ensin temppuilemaan tapaamisten kanssa juuri kuten sulla ja lopetti sitten kokonaan. Itkin lastenvalvojalle, joka sanoi , että sorry, et voi tehdä mitään, jos ei isä halua tavata. Nyt lapsi jo 10 v. ja isää tavataan pari kertaa vuodessa mummolareissulla.Välit on ihan jees.
Ongelmat näyttävät alkaneen siitä, että miehelläsi on uusi vaimo... Päästä irti miehestäsi, se on paras neuvo "ongelmiisi".
Melko hyvin kirjoitat - lukutaidottomaksi.
Ongelmat eivät johdu siitä, että minulle olisi jotain nykyistä vaimoaan vastaan tai muitakaan jälkeeni tulleita kumppaneita. Alkuvuodet eromme jälkeen minua syyllistettiin (varsin tehokkaasti) miehen elämän pilaamisesta ja silloin myönnän yrittäneeni jopa tyrkyttää apua tilanteeseensa, mutta se oli kauan sitten. Tajusin lopulta, etten minä oikeasti hänen elämästään ja valinnoistaan ole vastuussa ja lakkasin puuttumasta. Uusi vaimo ongelmineen on kyllä tuonut lapsen elämään paljon sellaista, miltä olisin halunnut lastani suojella, mutta se on asia jolle en voi mitään. Voin vain koittaa auttaa lasta noista kokemuksista selviämään.
teillä on tilanne vielä pidemmällä kuin meillä koska ilm. lapsenne om jo hiukan vanhempi.
kirjoituksesi pituudesta ja selittelystä päättelen että olet mmiettinyt asioita hyvin samalta kantilta kuin mä, eli lapsen...tällasisa tilanteissa valitettavasti ei kukaan ajattele mikö olis vielö sille oikeelle vanhemmalle reilua, eikä sitä äiti itsekään voi oikein tehdä kun lapsen etu ja onni on mielessä.
ainoa vastaus on että soitat lastenvalvojalle ja hoidat fixatut ajat sitä kautta lapsen isän kanssa. jos toi tilanne on ollut vuosia sama , ei se isä välitä ja asettaa kaikki muut ennen omaa lastaan, eikä sen tarvitse kun sä stressaat sen puoletsa. lopeta se heti, hoida asia viranomaisen läsnäollessa (ystävällisissä merkeissä) ja selitä siellä mitä lapselle merkitsee lupausten pitäminen , etenkin omalta isältä, ja että olisi tärkeää pitää sopimuksesta kiinni.
anna jo itsellesikin elämä, kun et tätä ongelmaa pysty toisen puolesta ratkaiseen. itse käyn perheneuvolassa hankalan jättämisen ja järjestelyiden takia, ja tiedän että ne neuvois näin (niin kun on muakin neuvoneet) ja että se on oikein. tiedän täsmälleen sun tunteen! ja nyt sain itsekin puhtia järjestää asiat. jo loppui pompottelu ja maanantaina puhelu lastenvalvojalle!
No nythän se vasta marttyyri löytyi. Että oikein lapsen etu ja onni on pääsijalla. Kissan viikset. Jos olisit niitä asioita etukäteen ajatellut, itsesi sijasta, eläisi lapsesi nyt normaalia perhe-elämää.
ilmeisesti edellinen kirjoittaja ei ole kokenut perhehelvettiä kun kirjoitat noin ....
Alkuperäselle kirjoittajalle sanoisin, että mene sopimaan säännölliset tapaamiset lastenvalvojalle, sillä se luo turvallisuutta lapsellesi ja rauhoittaa varmasti hänenkin olemistaan. Sinun ja exäsi on myös sitten helppo aina suunnitella perheen ohjelma sen mukaan millä kokoonpanolla ollaan.
voimia
täältä?
vai ootko niitä tyyppejä jotka kiusaa, kunnes jooku hikeentyy ja lättyyn tulee? siis masokisti?
Normaali perhe-elämä on aika suhteellista. Mä en kokenut, enkä koe edelleenkään, että lapsen olisi ollut hyvä elää isänsä ja minun muodostamassa perheessä. Koitin kyllä tilannetta muutta ensin muilla keinoin kuin erolla, mutta yksin niille asioille en mitään voinut. Kun yrityksiini ei reagoitu millään tavalla, en nähnyt muuta keinoa.
Mutta siinä mielessä tietysti olet oikeassa, että minun olisi pitänyt edeltä käsin nähdä millaiseksi isäksi ja puolisoksi tuo ihminen muuttuu. Tässä tein virheen, mutta sitä en tekemättömäksi saa.
Mulle reiluudeksi mua kohtaa riittäisi reiluus lasta kohtaan. Tietysti kuulostaa mukavalta, että jotkut voivat suunnitella omaa elämäänsä, kun tietävät lasten tapaamiset etukäteen, mutta sellaista "ylellisyyttä" en jaksa edes toivoa. On minulla oma elämä, mutta se ei ole riippuvainen noista tapaamisista. Kun niihin ei ole voinut luottaa, olen viime vuosina oppinut järjestämään asiat muuten.
Lastenvalvoja ja virallinen sopimus otettiin esille nyt viimeisen hässäkän yhteydessä lapsen isän taholta. Hän ilmoitti hoitavansa asian sitä kautta, kun vaadin kohtuutta. Käytännössä tuo osoittautuikin vain pelotteluyritykseksi. Vaikka sanoin kannattavani ajatusta, ei hänellä ole kuulemma aikaa tai voimia sellaiseen. Hänen suhtautumisensa kaikkiin ulkopuolisiin tahoihin tuntuu olevan se, että vaan yrittävät hankaloittaa ihmisten elämää. Ja tietysti asia olisikin käytännössä järjestelyjä vaativa, kun asumme eri paikkakunnilla. Tosin olisin kyllä itse valmis kulkemaan vaikka kuinka montaa kertaa edes takaisin tuota matkaa, jos se tilannetta auttaisi.
Kun suhtautuminen viranomaisiin on noin kielteinen, pelkään että vain hankaloitan tilannetta lapsen kannalta, jos alan sitä vaatimaan. Ja kun käsittääkseni tapaamissopimuskaan ei kuitenkaan velvoita tapaavaa vanhempaa mihinkään, en tiedä olisiko siitä varsinaisesti hyötyä. Itse ajattelin sitä hyvänä ajatuksena nimenomaan siksi, että siellä joku (muu kuin minä) voisi saada isän ymmärtämään tilanteen lapsen kannalta. En vain tiedä onnistuuko se ystävällisissä merkeissä, jos asian vieminen lastenvalvojalle tapahtuu minun toimestani.
Mutta niin, ehkä minun olisi syytä ottaa yhteyttä lastenvalvojaan, ihan jo siksikin, että kuulisin heidän kantansa asiaan. Perheneuvolaan olemme jonottaneet aikaa jo tovin, ja pääsemme sinne vihdoin parin viikon päästä.
Voimia sinulle!
kuten moni muukin on varmaan kirjoittanut; Menkää lastenvalvojan luokse ja tehkää virallinen tapaamisia koskeva sopimus.
Ensinnäkin loppuu se puliveivaaminen; Kyseeähän on kahden eronneen lapset, jossa sinä ja tyttäresi ovat ne, jotka eniten joustavat. Toisessa päässä päätetään ja "välikätenä" oleva ex-puolisosi ja hänen uusio toteuttavat ja sinua viedään "kuin kuoriämpäriä" tunkiolle.
tuota ajattelin kans, että sopimukset parerille vaikka ex ei niitä noudattaisikaan, mutta loppuu se sinun ja lapsen pompottelu. Kirjoitithan siitä että lapsesi reago jo, joten tilanteen säännöllinen rytmitys varmasti auttaa siihen.
Ole ihmeessä yhteydessä lastenvalvojaan, he varmasti yrittävät yhdessä sovitella ex-miehesi ja sinun kanssa tapaamisia.
Perustele sitä säännöllisyyttä sillä, että näät miten lapsi kärsii ja reagoi tilanteeseen.
Selkeät säännöt tuovat turvallisuutta lapsellekkin.
tsemppiä