Taas se alkoi... Aivan hitonmoinen ahdistus. En saa mitään tehtyä, vetelehdin aamusta iltaan yöpaita päällä tukka sekaisin ja mieli vielä enemmän sekaisin. Minulla pitäisi olla kaikki hyvin, miksi siis olen tällainen? En todellakaan koe tätä siis ensimmäistä kertaa. En edes jaksa muistaa milloin tutustuin ensimmäistä kertaa terapiakeskuksen täteihin. Heistä on apua aina joksikin aikaa, mutta kun käynnit loppuvat, ja kuluu jonkin aikaa, alkaa tämä helvetti alusta.
Olen syönyt kohta vuoden ajan Sepram-nimistä lääkettä ja pelännyt että vielä sekin päivä koittaa kun aviomieheni jättää minut yksin, oman onneni nojaan. Enkä kyllä voisi syyttää häntä siitä, en tiedä kestäisinkö itsekään kaltaistani henkilöä kovin pitkään.
Opiskelen tällä hetkellä, tai siis yritän opiskella ja olen sairastellut aika paljon opiskeluaikana. Selkäni on oireillut pahasti jo useamman vuoden, vaikka olenkin nuori, (27 v.). Osaltaan tuo poissaolo selän takia koulusta tekee mieleni synkäksi, mutta ei se siitä pelkästään johdu, vaan tästä tyhmästä päästäni, joka sekoaa aika ajoin. Olen todella kauheassa tilanteessa, koska koulunkäynti ei kiinnosta enää tippaakaan, eikä mikään muukaan tässä elämässä.
Mitä jos en koskaan voi enää tehdä normaalia työtä, en saa yhtäkään aloittamaani koulutusta käytyä loppuun? Aina hajoaa pää. Mikä helvetti minussa on vikana?!
Olen syönyt kohta vuoden ajan Sepram-nimistä lääkettä ja pelännyt että vielä sekin päivä koittaa kun aviomieheni jättää minut yksin, oman onneni nojaan. Enkä kyllä voisi syyttää häntä siitä, en tiedä kestäisinkö itsekään kaltaistani henkilöä kovin pitkään.
Opiskelen tällä hetkellä, tai siis yritän opiskella ja olen sairastellut aika paljon opiskeluaikana. Selkäni on oireillut pahasti jo useamman vuoden, vaikka olenkin nuori, (27 v.). Osaltaan tuo poissaolo selän takia koulusta tekee mieleni synkäksi, mutta ei se siitä pelkästään johdu, vaan tästä tyhmästä päästäni, joka sekoaa aika ajoin. Olen todella kauheassa tilanteessa, koska koulunkäynti ei kiinnosta enää tippaakaan, eikä mikään muukaan tässä elämässä.
Mitä jos en koskaan voi enää tehdä normaalia työtä, en saa yhtäkään aloittamaani koulutusta käytyä loppuun? Aina hajoaa pää. Mikä helvetti minussa on vikana?!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä tiedän tunteesi täysin, mua vaivaa myös hillitön ahdistus tästä elämästä. Uusin ahdistuskohtaus iski heti uudenvuoden jälkeen, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa, olen viittä vaille valmis maisterikin. Nyt vaan pelottaa niin saatanasti. Tulevaisuus näyttää toivottomalta, en saa töitä, en löydä vierelleni ihmistä. Kaiken lisäksi tunnen itseni niin rumaksi ja heikoksi. Oma jaksaminen pelottaa kamalasti, kuinka tästä eteenpäin. Olen syönyt seromex-lääkettä jo useamman vuoden, mutta silti tämä ahdistus aina välillä iskee päälle. Toisaalta tilannen ei ole uusi, yleensä aina uuden elämäntilanteen koittaessa tämä iskee. Kun menin yliopistoon, tunsin koko kesän pelkoa, samoin yläasteelle ja lukioon menosta ja muistan kuinka pienenä koin pelkoa jo pelkästään siitä, että uusi kieli englanti alkoi. Miksi murehdin liikaa tulevaisuutta ja itseäni, miksi en voi vain elämän antaa viedä? Puoli vuotta ennen tätä ahdistusta on kaikki tuntunut hyvältä ja sitten yhtäkkiä taas tämä. Miksi?
Niin, vaikeaa se on ja raskasta. Sinulla on elämäsi kaveri, joka välittää ja rakastaa sinua. Sinulla on voimakas tarve päästä pahasta olosta irti. Se on hyvä asia ja auttaa sinua selviytymään päivästä toiseen.
Mene lääkäriin, psykiatrin erikoislääkärille.
Yksityiselle jos mahdollista. Keskustelette, onko lääkitys juuri sinulle sopiva. Sinun pitää itse tietää sanoa, miten tämän hetkinen lääke vaikuttaa. Oletko saanut helpotusta, millaiset on sivuoireet jne..... Vain sinä tiedät omat itsesi sairaudesta.
Hakeudu hyvän psykolokin juttusille. Käy terapiasta apua hakemassa....
HUOM! Lue kirjaa, joka käsittelee masennusta, ahdistusta. Lainaa kirjastosta, siellä on paljon teoksia jotka käsittelee sinun ongelmia.
Lue, niin löydät sieltä itsesi. Löydät monta kohtaa jotka on sinun elämääsi juurtuneet. Näin helpotat oloasi ja ymmärrät tekstin kautta mikä sinua riivaa. Kun olet löytänyt asiasi sieltä, osaat terapiassa kertoa ja jutella juuri sinua ahdistavista asioista......
Toivon että löydät itsesi ja jaksat elää huomiseen, myös luoda katse tulevaisuuteen. Alkava toipuminen on hidasta, se tulee omaa ajatusta työstämällä. Vie aikansa ennekuin saat ahdistavan möykyn pudotettua pois matkasta..
Jaksamista
Mitä jos yrität hieman kouluttaa itseäsi etkä odottais terapeutin ihmeitätekeviä istuntoja.
Vaikutat passiiviselta ihmiseltä. Oma toipuminen on aina myös itsestä kiinni.
Etsi elämääsi kiinnostavia asioita. Harrastuksia, ulkoilua äläkä vatvo koko aikaa omaa oloasi.
niitä elämän eväitä riittävästi. Tarvitsemme toisten tukea ja apua, jotta pystyisimme edes jotenkin "räpeltämään" päivän kerrallaan.
Puhut monikossa "terapiakeskuksen tädeistä". Ei kuulosta kovin hyvältä, jos sinulla terapeutti vaihtuu välillä. Hyvä ja tuloksia tuottava terapia edellyttää, että olet koko ajan saman, ammattitaitoisen ja koulutuksen saaneen terapeutin hoidossa. Kuka on päättänyt ja miten päätös sinun terapiasi lopettamisesta on tehty? Onko sinua kuunneltu asiassa? (Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että olet käynyt läpi useampia erillisiä terapiajaksoja).
Äkkiä ajatellen tuntuu siltä, kuin terapiasi olisi katkaistu liian pikaisesti. Ehkä myös lääkityksesi olisi syytä tarkistaa. Käytkö säännöllisesti psykiatrin vastaanotolla?
Itse olen kokenut useampia masennuksia ja voin kokemuksesta sanoa, että toimiva terapia yhdessä sopivan lääkityksen kanssa pystyy "nostamaan" siitä pelkojen, turvattomuuden ja ahdistuksen ja kaiken jännittämisen "suosta", jossa muuten voimattomina vaellamme. Aina se ei ole pysyvää, mutta ennenpitkää oppii arvostamaan edes niitä pieniä hetkiä, jolloin voi todeta, että pystyi edes jotenkin selviytymään jostain edessä olevasta tehtävästä.
Nämä pienet onnistumisen "muruset" saattavat sitten kantaa silloinkin, kun kaikki on todella vaikeaa eikä voimia tunnu riittävän mihinkään, mikään ei kiinnosta ja kaikki näyttää tosi synkältä.
Juuri terapia auttaa näiden "murusten" havaitsemisessa ja "keräämisessä". Näin ainakin minulla.
Uskon, että terapiasta on sinulle paras apu. Sitä tukee sekin, että kirjoitat tänne keskustelupalstalle ja pystyt ilmaisemaan tunteitasi.
Älä jää siihen missä olet. Hae apua. Sitä on saatavilla ja sitä sinä tarvitset. Niin ja se auttaa, ihan varmasti. Usko siihen!
Ihan tippa tuli silmään kun luin sun juttusi. Olen suo muutman vuoden vanhempi ja kärsinyt kans masennuksesta kauan. Jotku ajat menee paremmin (ei hyvin) mut pienimmistäkin vastoinkäymisistä psyyke tuntuu hajoavan.
Opiskelin itselleni väkisin ammatin, mutta työ tuntuu liian raskaalta. Pelkään kans et mun puoliso kyllästyy muhun, vaikka en mä tällaseksi ole halunnut tulla.
Itse en ole hakenut keskusteluapua.Lääkkeistä käytän paniikkihäiriöön sipralexia puolikas tabu päiväs. Apua on välillä ja välillä ei.
Joskus mietin kuolemaa, mut ei se tunnu ratkasulta. Entä sä, miten nyt jaksat?
Minä en jaksa lukea edes noin pitkiä tekstejä. En pysty keskittymään. Joskus luen enemmänkin, mutta en nyt kun olen huonosti nukkunut. Minusta lääkkeet tuntuu korvaavan oman mielialahormonin tuotannon, ja ihminen jää niiden vangiksi. Ei kannata käyttää jos ei aivan pakko. Itse syönyt jotain pillereitä jo kuusi vuotta.
Voih, ystävät! Täällä myös yksi "semmoinen". Olisin vain kotona paikallani, sisällä. Oon keski-ikää ja nyt 'vapautettu' työelämästä ja sillai ei käytännössä mikään ihan pahasti. Yksin eläenkin on pärjäillyt. Mutta mikä mättää? Olin juuri kolme päivää aivan sisällä. En saanut pukeuduttua ja kehtaan sanoa etten edes peseydyttyä. Nälkääni, joka ei ollut erikoisen suuri, kun ei energiaakaan kulunut, söin kaiken mitä jääkaapista ja muutoin löisin. Tänään vihdoin lähdin ulos asioille, kaupoille ja ostin kassillisen ruokaa. Mikä saavutus. Heti tulee parempi olo, kun on ulkona ja hengittää tuota hapekasta ilmaa, vaikka onkin ns. synkkää. Mutta kun vain saisimme mentyä ulos jonkin asian varjolla tai vain lenkille päivänvalon aikaan, niin todella palkitsisi parempana olona, raikkaammat keuhkot ja ajatukset varmaan saataisiin! Mutta mikä tauti on tuo, kuten te monet kuvaatte. Mikään ei suju, en keskity. Ei ole aloitekykyä. Kotihommat kasaantuvat ja ahdistavat sinänäsä. Oh, te kaikki tiedätte.
Minullakin ssri-lääke menee, mutta en odotakaan, että se yksinään olisi apu ja piristys ja ponnistuksen apulähde. Kyllä mielestäni ja kokemuksestani muutakin tarvitaan, siis motiivia, syytä, iloa, rakkautta, turvallisuutta, luottamista elämään. Tulevaisuuden epävarmuus voi olla tosi taakka, ymmärrät. Miten on monia ihmisiä, jotka eivät sen kummemmin ns. tiedä, miten eteenpäin ja silti he ovat tasapainossa ja pystyvät toimimaan. - Tämä on inhottava, raskas "tauti" kantaa tämä mitä tässä edellä on tullut esiin. Oi, Herra Jumala auta meitä kutakin tähän osallistunutta! Miten tästä eteenpäin, mista voimanponnistusta, mitä käytännön ratkaisuja avuksemme, kemiallisen eli lääkeavun lisäksi. Toki muutakin tarvitaan. Siis, huomatkaa, vaikka olen jo keski-ikää, mulla samanmoista. Aina oon ollut kroonisesti heiluen ahdistus-masennus-pakko-oire-tapaus, hyviä aikoja välissä, mutta että nyt just, minä en tajua kohdallani syytä tähän makaamiseen, laiskuuteen, virikettömyyteen. Se siinkuin ruokki itseään siis ahdistuneisuuden-masentuneisuuden oireiston tekee oireistoa lisää.... Ou, jees kyllä te ymmärrätte. Ymmärrän senkin, että joskus vaikea jaksaa edes lukea näitäkään, vaikka omaa kieltämme täällä palstoilla ihmiset puhuvat, niin...!! Kiitos, jos joku jaksoi tämän vuodatuiksen lukea! Minulle terapiaa, kun sain kirjoittaa. - Hyvää yötä ja parempaa päivää, sydämestään toivoo Yx.