tämä pelko

Pelkään kaikkea. No ehkä en kaikkea, mutta liikkua yksin illalla kello 20 jälkeen ulkona ja nyt pimeään aikaan ei tohtisi 18 jälkeen edes yksin syrjäisellä tiellä liikkua. Pelkään tulevani raiskatuksi, vaikka mitään sellaista ei ole ennen tapahtunut eikä mitään ole yritetty. Pelkään ihmisiä, enimmäkseen miehiä, vanhempia. Pelkään tulla hyväksikäytetyksi ja fyysisesti satutetuksi. Tuntuu kun joku seuraisi, vähintään tarkkailee. Jos joku vähänkin epäilyttävän näköinen mieshenkilö kulkee perässäni pidemmän matkaan, hän on murhaaja/raiskaaja tai joku muu vastaava. En tiedä mistä pelko johtuu. Se ilmestyi tyhjästä ja olen vielä alaikäinen eli nuori. Syön lääkkeitä esiintymisjännitykseen ja lieviin sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Pukeudun naisellisesti ja siististi. Inhoan kun vanhat miehet kuolaavat ja tulee huono olo ja masentunut samalla. Tulee olo kuin ei olisi ihminen ollenkaan.

Onkos tämä normaalia murrosikäiselle? Juu olipa tyhmä kysymys mutta nää pelot ahdistaa ja kun ei uskalla oikeen missään liikkua kun aina joku sukulainen varottaa "ethän sitten kävele yksin kotiin, ei sitä tiedä ketä tulee vastaan." Lapsuuteni oli normaali ja ei ole mitään syytä ylireagoida :(.
2523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käyt jo etukäteen mielessäsi lävitse, mitä kamalaa sinulle voi ehkä tapahtua. Ja sitten valitset kaikista uhkakuvista sen kaikkein kaameimman eli väkivallan ja raiskauksen.

Yritä keskittyä elämään tässä hetkessä, ei tulevaisuudessa. Kun kuljet ulkona, kiinnitä huomiota siihen, mitä tapahtuu juuri nyt, ei siihen, mitä voi huonolla tuurilla tapahtua tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Kahvin juontia, ja huolehdi, että ei tule nopeita verensokerin vaihteluita. Eli ei liian pitkiä ruokailuvälejä. Sinulla on taustalla pienoinen pelkotila ja jännitys. Muun lääkkeen ohella pieni aspiriinipilleri 100 mg entero vatsaystävällinen, helpottaa autonomisen hermoston yliherkkyyttä.
    Kofeiini pahentaa, jännitys/pelko/masennus/paniikkihäiriö/stressi-tiloja.
    Tietysti sisäinen ja ulkoinen stressi lisää näitä myös, kuten verensokerin tehokas vaihtelukin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistaa kirjoitti:

Pelkään kaikkea. No ehkä en kaikkea, mutta liikkua yksin illalla kello 20 jälkeen ulkona ja nyt pimeään aikaan ei tohtisi 18 jälkeen edes yksin syrjäisellä tiellä liikkua. Pelkään tulevani raiskatuksi, vaikka mitään sellaista ei ole ennen tapahtunut eikä mitään ole yritetty. Pelkään ihmisiä, enimmäkseen miehiä, vanhempia. Pelkään tulla hyväksikäytetyksi ja fyysisesti satutetuksi. Tuntuu kun joku seuraisi, vähintään tarkkailee. Jos joku vähänkin epäilyttävän näköinen mieshenkilö kulkee perässäni pidemmän matkaan, hän on murhaaja/raiskaaja tai joku muu vastaava. En tiedä mistä pelko johtuu. Se ilmestyi tyhjästä ja olen vielä alaikäinen eli nuori. Syön lääkkeitä esiintymisjännitykseen ja lieviin sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Pukeudun naisellisesti ja siististi. Inhoan kun vanhat miehet kuolaavat ja tulee huono olo ja masentunut samalla. Tulee olo kuin ei olisi ihminen ollenkaan.

Onkos tämä normaalia murrosikäiselle? Juu olipa tyhmä kysymys mutta nää pelot ahdistaa ja kun ei uskalla oikeen missään liikkua kun aina joku sukulainen varottaa "ethän sitten kävele yksin kotiin, ei sitä tiedä ketä tulee vastaan." Lapsuuteni oli normaali ja ei ole mitään syytä ylireagoida :(.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu