Astildirdotter

Olen vanhempi nainen, suomalaisen vaalea. Olen joissan asioissa hyvinkin rohkea, mutta olen samalla myös haavoittuvainen ja miltei yliherkkä.
Mitä näkisit tunneasioitteni osalta?
Mies, jonka seurassa mielelläni aikaa viettäisin ja toivoisin ystävyyden jatkuvan ja lämpenevänkin, on myös herkkä ja arka sisimmässään, mutta sitä hän ei ulos näytä. Miehet kun haluaat näyttää ulos vain sen menestyvän kuvan.Hän on kovia kokenut. Jatkuuko yhteydenpitomme, onko sen mahdollista tiivistyä ja onko minun mahdollista saada häneltä tunteita ja hellyyttä osakseni, mitä kaipaan.
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen pahoillani etten vastannut aikaisemmin jättämääsi viestiin. Niin kuin sinä ja monet muutkin ovat huomanneet, kysymyksiä tulee todella paljon. Niin paljon että minua huomattavasti kokeneemmatkin katsojat jättävätä vastaamatta osaan heille esitetyistä kysymyksistä. Emme yksinkertaisesti ehdi vastaamaan kaikille.


Yhteydenpitonne kyllä jatkuu mutta mies on kokemuksiensa saattelemana pystyttänyt muurin oman sisimpänsä suojelemiseksi. Tähän muuriin ei kukaan nainen sulata aukkoa muutoin kuin olemalla oma rehellinen itsensä.

Ystävyytenne näyttää lämpenevän ajan myötä ja tunteenne lähestyvän toisiaan. Älä kuitenkaan hoppuile tämän miehen kanssa vaan anna hänelle aikaa, anna hänen ymmärtää että olet kiinnostunut hänestä aidosti.


-Astildirdotter

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Ymmärrän toki, että kysymyksiä suorastaan tulvii ja oikeastaan ihmettelenkin, että miten voimia riittää vastaamiseen. Uskoisin sen olevan varsin voimia kuluttavaa.
    Lohdutusta minulle suo se ajatus, että tulevaisuudessa meillä olisi mahdollisuus lähentää ja lämmittää ystävyyttämme tämän kysymäni miehen suhteen. Uskon,että aikaa se varmaan vie ja minun kärsivällisyydelläni siitä tulee minullekin oikein elämänkoulu. Niin lienee tarkoitettu.
    Kiitos Sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Malja sirpaleina kirjoitti:

Olen vanhempi nainen, suomalaisen vaalea. Olen joissan asioissa hyvinkin rohkea, mutta olen samalla myös haavoittuvainen ja miltei yliherkkä.
Mitä näkisit tunneasioitteni osalta?
Mies, jonka seurassa mielelläni aikaa viettäisin ja toivoisin ystävyyden jatkuvan ja lämpenevänkin, on myös herkkä ja arka sisimmässään, mutta sitä hän ei ulos näytä. Miehet kun haluaat näyttää ulos vain sen menestyvän kuvan.Hän on kovia kokenut. Jatkuuko yhteydenpitomme, onko sen mahdollista tiivistyä ja onko minun mahdollista saada häneltä tunteita ja hellyyttä osakseni, mitä kaipaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu