Olen ihan tavallinen työikäinen perheenäiti. En mikään alkoholisti, mutta sen verran alkoholiin ihastunut, että joka viikonloppu on pitänyt jonkilaiset maistit ottaa jo usean vuoden ajan. Ja monesti viikollakin annos tai pari illassa, jos on sattunut viikonlopulta jäämään. Ja sitten viikonloppuna kun on ottanut sen muutaman paukun, tekee mieli käydä nappaamassa (salaa) pikkuisen lisää. Niin että lopulta sitten onkin oikeastaan aika humalassa, vaikka ei sitä tunnustaisikaan. Ja tietysti täytyy yrittää olla niin, ettei mies ja lapset huomaa. Ei ne varmaan aina huomaakaan, sen verran lievää se humala kuitenkin on. Päässä vaan tuntuu, ja aamulla myös.
Miksi meille suomalaisille on yritetty opettaa, että on sivistynyttä ja terveellistä nauttia lasillinen tai pari alkoholia joka päivä? Mikä määrä siitä kertyykään viikossa, kuukaudessa, vuodessa! Kun vielä viikonloppuisin tosiaan menee muutama ylimääräinenkin lasillinen. Ja juhlat ja lomat päälle. Ei voi olla terveellistä. Jos vaikka tarkastellaan tilastojakin: viina on miesten yleisin kuolinsyy, ja nyt on naisillakin mennyt ohi rintasyövästä. Ja eikös viina ole juuri suuri riskitekijä myös rintasyövän syntyyn?
No mitä hyötyä siitä viinasta sitten on? Miksi minäkin sitä sitten (lähes) joka päivä olen (ainakin vähän) juonut? Mukava olo? Rentous? Maku? Tapa?
Minusta tuntuu, että se on aika paljon tapa. Ja sitten siihen tapaan tuleekin riippuvuus. Näin siis minulla, en tiedä muista.
Tämän vuoden alussa aloitin tipattoman tammikuun, jota aion jatkaa tammikuun jälkeenkin. Loppupäätä en ole määritellyt, mutta jonnekin saakka kuitenkin.
Ensimmäisinä päivinä taisi olla ihan oikeasti fyysisiä vieroitusoireita, päänsärkyä, jatkuva jano, ärtyisyyttä, jopa käsien vapinaa. Säikähdin, että noin rappiollako minäkin jo olen. Nyt viikon kuluttua huomaan, että kyse on tosi tiukkaan juurtuneesta tavasta. Siivoukseen kuuluu siideri, saunaan olut, ruuan kanssa viini, tehdystä työstä palkkioksi pitkä muki, snapsi tai terävät, tietokoneen ääressä istuessa joku mukava juoma jne...
Nyt vain pitää totutella olemaan ilman. Ja keksiä uudet tottumukset entisten tilalle.

Vastaukset 9
Vanhimmat
"Miksi meille suomalaisille on yritetty opettaa, että on sivistynyttä ja terveellistä nauttia lasillinen tai pari alkoholia joka päivä?"
Ja jos joku "ultraeurooppalainen" näin opettaakin, niin miksi sitten opetuksenvastaisesti kallistelet joka käänteessä?
Omasta mielestäni tällaiset "tipattomat tammikuut" ovat hieman ristiriitaisia. Alkoholiinhan pitäisi saada muodostettua luonnollinen suhde ilman tipaton-väkinäisyyksiä - mutta jokainen toki tyylillään.
Itse olin eilen kylässä, jossa oli runsaasti alkoholia tarjolla. Riitti pieni rokan kanssa nautittu punssi - enkä tunne itseäni yhtään epäonnistuneeksi vaikka tuo punssi tulikin kulautettua. "Lipsahtaminen" tipattoman tammikuun tyylisestä raittiudesta aiheuttaa usein turhaa syyllisyyttä. Toki ylenmääräinen kittaaminenkin teettää sitä. On hyvä, että olet pysähtynyt pohtimaan omaa alkoholinkäyttöäsi ja sitä, pystytkö todellakin siihen "opetuksenmukaiseen" vain yhteen tai kahteen.
Kerrankin olen edes osittain kanssasi samaa mieltä.
Tällainen 'tipaton tammikuu' on ymmärrettävä ainoastaan testinä, josko juominen sittenkin pyörittää mieltä liiaksi.
Suhde alkoholiin on silloin jo täysin luonnoton, ja kontrolli menetetty. Normaali ihminen, jolla on luonnollinen suhde alkoholiin, ei relkisteröi tammikuuta mitenkään erityisesti alkoholin käyttöön liittyvänä kuukautena - hänellä ei ole siihen tarvetta.
Mutta sitten, itse olin eilen tanssimassa ja väistelemässä humaltuneita.
Itse en ottanut baarissa kuin keltaista limsaa.
Oma suhteeni alkoholiin on luonnollinen kuten on suhde sudella ja lampaallakin. Lammas väistää sutta.
" "Lipsahtaminen" tipattoman tammikuun tyylisestä raittiudesta aiheuttaa usein turhaa syyllisyyttä."
Tuokin pitää paikkansa, sillä jokainen kontrollinsa alkoholin suhteen menettänyt tuntee syyllisyyttä kun ei hallitsekaan alkoholin käyttöään.
Tämä syyllisyys omavoimattomuudesta tai selkärangattomuudesta on kaikkien alkoholistienkin
päivittäin sisällään kantama tunne.
Kyllä hyvin monessa yhteydessä tuodaan esiin sitä, että lasi-pari alkoholia päivässä on terveellistä, estää verisuonten kalkkeutumista, sisältää flavonoideja ym. Ja että on parempi ottaa päivittäin vähän kuin perskänni joskus.
Kyse taita olla lasillisesta, enintään kahdesta punaviiniä. Usein muistutetaan myös, että viini ei suinkaan ole välttämätöntä eikä suinkaan joka aterialle tarkoitettua. Paljon näkyy myös neuvoja, että välipäiviäkin täytyy pitää.
En tiedä, kittaavatko ranskalaiset punkkua päivittäin, mutta ainakin kreikkalaiseen kulttuuriin on kuulunut, että paasto- ja paastottomat kaudet rytmittävät myös viininkulutusta.
No niinhän minä sanoinkin: "Miksi meille suomalaisille on yritetty opettaa, että on sivistynyttä ja terveellistä nauttia lasillinen tai pari alkoholia joka päivä?". En minä mistään tolkuttomasta ryyppäämisestä ole puhunutkaan. Enkä millään voi uskoa, että minä olisin ainoa, joka jää niiden lasillisten koukkuun. Toki suurin osa ihmisistä varmaan pystyy - jos haluaa - pitämään sen rajan. Mutta minulle ei ainakaan näytä sopivan se lasillinen tai pari päivässä, se tahtoo ryöstäytyä silloin, kun siihen on mahdollisuus, eli viikonloppuisin, lomilla ja juhlissa. Enkä minä tässä olisikaan kirjoittamassa, jos suhteeni alkoholiin olisi normaali. Ei silloin tarvitsisi miettiä, tuottaako tipaton tammikuu vaikeuksia vai ei. Mutta eipä näytä niin kamalan kovia vaikeuksia tuottavan, uudenlaista totuttelua kylläkin. Vasta, kun olen tottunut tähän, päätän, vietänkö kauemman aikaa tipattomana, vai riittääkö tammikuu normalisoimaan suhteeni alkoholiin.
Juuri tätä tarkoitan, suhteeni alkoholiin ei ole normaali, vaikka en mikään juoppo olekaan...
alkoholin käyttö hyvin usein lisääntyy ajan myötä ja aiheuttaa riippuvuutta, jos on taipumusta alkoholismiin.
Kirjoittelethan tuntemuksistasi joskus helmikuun alussa.
Uskalla olla erilainen. Vaikka jokainen kaverisi ottaisi, se ei tarkoita sitä, että SINUN täytyy juoda.
Itse olen se erilainen ja voin aivan hyvin olla ottamattakin! Sinäkin pystyt siihen, jos vain tosissasi haluat.
Raittiina eläminen se vasta elämääkin on!
Mutta raitis ihminen on nykyjuntin käsityksen mukaan täys deeku tai uskovainen.Itselläni tuossa oli lipeemässä ongelma aika pahaks,mut "nöyrryina" ammattiauttajalle ja nyt ollu kuivin suin jonkun kuukauden.
-ootko tossun alla noin pahasti?
-ootko tullu uskoon?
-ootsä hullu?
Siis mikä v***u tätä kansaa riivaa kun raittiuttaan pitää selitellä, mutta ryypiskely on aivan normaalia?
Hyvän vaimon ja pienen lapsen pitäisi muuten kelvata selitykseksi ilman selittelyjä.
Täältä tähän!