En tiedä onko oikea palsta mutta kaipa joku tästä ohjaa oikealle palstalle mikäli on tarvis..
Olen nyt siinä iässä että lähipiiri alkaa huomautella että olisko aika etsiä poikaystävää ja perustaa perhettä. Minulla ei ole poikaystävää mitään vastaan, mutta ei ole sopivaa kandidaattia vastaan kävellyt.
En ole kuitenkaan koskaan lasta edes hinkunut - en ole äitityyppiä. Lapset koen lähinnä rasittavina, enkä usko että jaksaisin niiden kanssa touhuta. Sukulaismuksuihin suhtaudun lempeällä "pysykää kaukana niin tykkään teistä nämä pari tuntia"-tyylillä - jaksan lapsia sen verran kuin kylässä tarvis, ja hymyilenkin heidän touhuilleen, helppohan se on kun heistä pääsee eroon kyläreissun jälkeen.
Enkä toisaalta pidä hyvänä sitäkään että lapsen väännän ja sitten pidän sitä istumassa huoneessaan jaksamatta tehdä sen kanssa mitään - sama kuin ostaisi koiran ja ruokkisi sen kerran päivässä ja hoitaisi pakolliset ulkoiluttamiset mutta kaikki aktivoiminen olisi miinuksen puolella. Ja ihmislapsi kun nyt vaatii vähän enemmän kuin koiranpentu (ylläri ylläri).
Kuitenkin, jostain syystä koko lähipiiri olettaa että KAIKKI naiset haluavat lapsia. Jos et halua, olet viallinen. Joskus jopa saan aggressiivista kommenttia "olet hullu, viallinen ämmä, jos asentees on tollanen niin toivottavasti et ikinä saakaan lapsia!!". Siis häh? Enpä niitä kyllä ollut alunperinkään haluamassa, joten mikä syy hiiltyä?
Nainen on pahasti viallinen jos hän ei halua lasta eikä jaksa niitä. Olen kuulemma hedonistinen, itsekäs, kusipää jne. Miksi muka? Joku kysyi joskus että millekäs elämäsi omistat jos et lapsille. No mille lapsettomat omistavat elämänsä? Ei elämä lopu siihen että lapsia saa tai ei saa. Ja täytyyhän niiden perheellistenkin joskus päästää irti lapsistaan ja lakata omistautumasta heille - lapset kun tuppaavat kasvamaan aikuisiksi.
Miksi tämä kummalinen aggressio vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan?
Ja vielä että siitä abortistakin tulisi puhuttua - olen kerran ollut raskaana, tietoa ei ole miten se tapahtui koska kumi oli asianmukaisessa käytössä eikä hajonnut (pillerit olivat silloin vasta haussa). Raskaus meni kuitenkin itsestään kolmannen viikon kohdalla poikki, jotain vikaa siinäkin yksilössä, eli ei tarvinnut miettiä että hankinko abortin vai en.
En ole miettinyt koko juttua sen jälkeen, enkä mitenkään kaihoile lapsen perään. Nyt vaan tässä olen miettinyt että periaatteessa yhteiskunta olettaa että hankin lapsen - jos vahinko käy, pitäisinkö sen yhteiskunnan takia (koska rahallisia vaikeuksia tms ei tässä iässä 25 enää ole, opiskelut sain loppuun pari vuotta sitten jne) vai abortoisinko sen siksi koska TIEDÄN etten viihtyisi sen kanssa ja heittäisin sen samantien tarhaan ja palaisin töihin kun lapsella ikä riittäisi. Millainen perhe se sitten olisi? Lapsi miettisi miksi äiti suurinpiirtein pakoilee häntä tai työntää kesäleirille/kerhoon heti kun ikä riittää vaikka kotona olisinkin.. En usko olevani sitä tyyppiä joka kyllästyy lapseen ja tappaa sen kun pää sekoaa, mutta joskus myös mietin että voiko lapsen tuupata muutaman vuoden kuluttua adoptoitavaksi jos siihen kyllästyy? (Kuulostaa kauhealta mutta..)
Että tällaisia mietteitä.. Huomaatte varmaan etten ole kovin lapsikeskeinen :S Eli juuri tämän takia monet varmaan hiiltyvätkin ja sanovat "toivottavasti et ikinä saa lapsia".. Se kun ei aina sitten ole minusta kiinni, vaikka tähän asti pillerit ovat toimineet kuten pitääkin.
Olen nyt siinä iässä että lähipiiri alkaa huomautella että olisko aika etsiä poikaystävää ja perustaa perhettä. Minulla ei ole poikaystävää mitään vastaan, mutta ei ole sopivaa kandidaattia vastaan kävellyt.
En ole kuitenkaan koskaan lasta edes hinkunut - en ole äitityyppiä. Lapset koen lähinnä rasittavina, enkä usko että jaksaisin niiden kanssa touhuta. Sukulaismuksuihin suhtaudun lempeällä "pysykää kaukana niin tykkään teistä nämä pari tuntia"-tyylillä - jaksan lapsia sen verran kuin kylässä tarvis, ja hymyilenkin heidän touhuilleen, helppohan se on kun heistä pääsee eroon kyläreissun jälkeen.
Enkä toisaalta pidä hyvänä sitäkään että lapsen väännän ja sitten pidän sitä istumassa huoneessaan jaksamatta tehdä sen kanssa mitään - sama kuin ostaisi koiran ja ruokkisi sen kerran päivässä ja hoitaisi pakolliset ulkoiluttamiset mutta kaikki aktivoiminen olisi miinuksen puolella. Ja ihmislapsi kun nyt vaatii vähän enemmän kuin koiranpentu (ylläri ylläri).
Kuitenkin, jostain syystä koko lähipiiri olettaa että KAIKKI naiset haluavat lapsia. Jos et halua, olet viallinen. Joskus jopa saan aggressiivista kommenttia "olet hullu, viallinen ämmä, jos asentees on tollanen niin toivottavasti et ikinä saakaan lapsia!!". Siis häh? Enpä niitä kyllä ollut alunperinkään haluamassa, joten mikä syy hiiltyä?
Nainen on pahasti viallinen jos hän ei halua lasta eikä jaksa niitä. Olen kuulemma hedonistinen, itsekäs, kusipää jne. Miksi muka? Joku kysyi joskus että millekäs elämäsi omistat jos et lapsille. No mille lapsettomat omistavat elämänsä? Ei elämä lopu siihen että lapsia saa tai ei saa. Ja täytyyhän niiden perheellistenkin joskus päästää irti lapsistaan ja lakata omistautumasta heille - lapset kun tuppaavat kasvamaan aikuisiksi.
Miksi tämä kummalinen aggressio vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan?
Ja vielä että siitä abortistakin tulisi puhuttua - olen kerran ollut raskaana, tietoa ei ole miten se tapahtui koska kumi oli asianmukaisessa käytössä eikä hajonnut (pillerit olivat silloin vasta haussa). Raskaus meni kuitenkin itsestään kolmannen viikon kohdalla poikki, jotain vikaa siinäkin yksilössä, eli ei tarvinnut miettiä että hankinko abortin vai en.
En ole miettinyt koko juttua sen jälkeen, enkä mitenkään kaihoile lapsen perään. Nyt vaan tässä olen miettinyt että periaatteessa yhteiskunta olettaa että hankin lapsen - jos vahinko käy, pitäisinkö sen yhteiskunnan takia (koska rahallisia vaikeuksia tms ei tässä iässä 25 enää ole, opiskelut sain loppuun pari vuotta sitten jne) vai abortoisinko sen siksi koska TIEDÄN etten viihtyisi sen kanssa ja heittäisin sen samantien tarhaan ja palaisin töihin kun lapsella ikä riittäisi. Millainen perhe se sitten olisi? Lapsi miettisi miksi äiti suurinpiirtein pakoilee häntä tai työntää kesäleirille/kerhoon heti kun ikä riittää vaikka kotona olisinkin.. En usko olevani sitä tyyppiä joka kyllästyy lapseen ja tappaa sen kun pää sekoaa, mutta joskus myös mietin että voiko lapsen tuupata muutaman vuoden kuluttua adoptoitavaksi jos siihen kyllästyy? (Kuulostaa kauhealta mutta..)
Että tällaisia mietteitä.. Huomaatte varmaan etten ole kovin lapsikeskeinen :S Eli juuri tämän takia monet varmaan hiiltyvätkin ja sanovat "toivottavasti et ikinä saa lapsia".. Se kun ei aina sitten ole minusta kiinni, vaikka tähän asti pillerit ovat toimineet kuten pitääkin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
minä meinaan tässä mietin että juuri sinun kaltaisiasi ihmisiä ei oleteta olevan näissä keskusteluissa. Saat todennäköisesti myös suoran oletuksen että oikeasti haluat lapsia mutta olet vain katkera kun et kelpaa miehille :D
Se ääripää joka näissä keskusteluissa tulee jatkuvasti ilmi on se että seksi on sallittu vain lapsentekotarkoituksessa ja avioliitossa. Enemmän tai vähemmän kärjistettynä se on jokaisen abortinvastustajan mielipide (koska ehkäisy ei ole varma, selibaatti on ainoa vaihtoehto jos abortti suljetaan automaattisesti pois). Tätä minä en ymmärrä. Itsekin nautin toimivasta avioseksistä ja lapset on tehty jo. En pistä miestäni sohvalle nukkumaan koska en tahdo raskaaksi :D
Yhteiskunna puolelta kyllä paine lastentekoon on valtava. Tai okei, ihmisten, ei yhteiskuntajärjestelmän. Järjestelmä rankaisee lasten tekemisestä (tai sen mahdollisuudesta...), mutta ikäisesi naisen kohdalla on lähes itsestäänselvyys että parisuhde ja perhe siintävät mielessä ykkösenä tavoitelistalla. Tunnustan itsekin kyseleväni kihlautuvalta parilta (tai muuten vakiintuneelta) että milloin heidän lastensa aika tulee? Ihan uteliaisuudesta ja kohteliaisuudesta, koska se on "asiaankuuluva" kysymys, ja vasta jälkeenpäin tulee mietittyä oliko se nyt ihan niin fiksua kuitenkaan. Toivon että he eivät loukkaann vaan osaavat ottaa kysymyksen jutusteluna.
Muutama ystävä minulla on jotka mieluummin keskittyvät itsensä kehittämiseen ja omaan elämäänsä kuin uhraavat sen seuraavalle sukupolvelle. Välillä olen niin kade... velvollisuudesta tehty lapsi ei todellakaan ole hyvä homma, sitä on haluttava enemmän kuin mitään muuta! Vain niin sen jaksaa. Tehdyssä lapsessa on kutienkin kiinni enemmän tai vähemmän ympäri vuorokauden joka helkkarin hetki eikä siitä pääse irti ikinä. Vanhemmuus on ikuista, koko loppuelämän. Sitä täytyy haluta jos sen aikoo hankkia.
Siksikään en ymmärrä mikä hinku joillakin on tehdä jokaisesta naisesta äiti vaikka pakolla, essu eteen ja kotiin miestä passaamaan. Vihaksi pistää... jokaiselle se oma elämä, niinhän? Ja oma valinta siihen miten sen haluaa viettää ja kenelle sen tahtoo uhrata tai olla uhraamatta.
Kenen muun elämä se muka on jos ei sinun?
***
eihän se nyt pakollista ole! Voi tässä maailmassa tehdä muutakin kuin "täyttää maa". Eihän nunnatkaan hanki lapsia:D Ok eri asia mut kuiteskin. Pidäpää ehkäisystä huoli ja kas kun olet vielä niin nuori 25 vuotias niin voi se sinun mielesi muuttua elämän varrella. Ei sitä koskaan tiedä milloin vauva kuume iskee. Toisilla se ei tosin iske koskaan ja mikäs siinä. Äläpähuoli.
Hohoi..Eiköhän tässä maailmassa ala olemaan ihan tarpeeksi ihmisiä ilman, että väkisin tekee lisää, kun ympäristö painostaa. Itse kuulun myös tähän epänormaaliin naisryhmää, joka ei halua lapsia ja olen kuullut, kuinka lapset ovat tärkeä elämänsuola. Pidän lapsista todella paljon ja lapset minusta, mutta nykyisin vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen aamulla hoitoon illalla kerhoon ja yöksi kotia. Onhan poikkeuksia, mutta nykyisin maailman meno on niin kiireistä, etteivät lapset ja vanhemmat kerkiä viettää yhteistä aikaa. Itse en halua lapsia, koska tiedän ettei aikani riittäisi heille ja mitä iloa siitä on jos ympäristö kasvattaa et sinä vanhempana.
mutta eikö sinun joidenkin palstalaisten mukaan pitäisi tehdä ne lapset kuitenkin, adoptoitavaksi, niille jotka lasta haluavat mutta eivät saa? Miten sinä voitkin olla noin itsekäs, itseäsi vain ajattelet kun et lapsia halua! Synnyttämään siitä!
:D :D höyryjä ulos... :D :D
***
Taidat olla oikeassa..Ehkä maailmalla on monta, jotka haluvat ehdottomasti suomalaisen lapsukaisen, puhumattakaan tietenki itse suomalaisista.Siis ei kai se auta, kuin perustaa vauvatehtailua ja pukata itsestään ulos niin monta, kunnes elimistö sanoo "poks". Olen kieltämättä ollut itsekäs, mutta onneksi valaisit minua.. (;
Monilla siihen on ihan käytännön esteet (lue:raha) mikseivät voi adoptoida kauempaa. Lisäksi siihen liittyy usein jopa vuositolkulla aikaavievää paperisotaa..
Ja "vahinkoja" ei kai tehtailla..?
Ja tiettyjä asioita ei saa ottaa vakavasti vai etkö huomannut sanaa "kärjistetty". Voidaan sano, että jos todella lasta haluaa on valmis tekemään sen hyväksi mitä vain eikä esteenä tule olemaan raha. Sukulaiseni adoptoi Kiinasta tyttövauvan ja aikaa se vei, koska tottakai halutaan tarkistaa minne lapsi menee ja minkälaiseen perheesee mutta lapsi oli odotettu ja saapui pian uuteen kotiinsa ja ei ollut raha este, vaikka normaali "duunari" perhe onkin. Ikävä kyllä myös "vahinkoja sattuu", mutta niin ei saisi olla.
olla kirjoittamani, paitsi en ole koskaan ollut raskaana, enkä näillä näkymin haluakaan, tosin en tunne mitään velvollisuuttakaan siihen.
Mua on kanssa tän viimeisen vuoden aikana alettu painostaan noihin perhekuvioihin (25 tuli mittariin täyteen). Olen antanut ympäripyöreitä vastauksia, koska itse olen huomannut, ettei "oikea nainen" saa sanoa ei lapsille.
Sanottakoon, etten koe itseäni äitätyypiksi vaikka olen kaikin tavoin vastuullinen, empaattinen, toiset huomioonottava ja fyysisestikin feminiininen.
Pidän lapsista, mutta itselleni en niitä halua. Erityisesti äitini on varmasti vaikea hyväksyä tätä. En ole puhunut hänen kanssaan asiasta, mutta äitini jatkuvasti heittämä "sitten kun sulla on lapsia"-läppä osoittaa asennoitumisen.
Sinänsä hassua, kun joskus on tullut äidille valitettua, ettei kivaa miestä löydy, ja äiti on aina todennut, ettei parisuhde ole elämässä välttämättömyys (minä kyllä sitä kaipaan). Muttta nyt on viimeisen vuoden aikana muuttunut ääni äidin kellossa.
Älä välitä painostuksesta, mitä koet perheenperustamisen suhteen. Kuinka moni ihminen elää juuri niin kuin sinä tahtoisit?
Toisaalta se, että harkitsee asioita tuolta kantilta kertoo fiksuudestasi. Aika moni tässä maassa on kykenemätön vanhemmaksi, mutta ei omaa minkäänlaista itsekritiikkiä.
Lapsia on tyhmä tehdä/saada vain siksi, että kaveritkin niin tekee.
Nuorempana sitä ei tullut oltua niin kaveri äidin kanssa.... Ikää kun tuli äiti puhui aina, että lapsilla ei ole mitään kiirrettä ja toisaalla painosti veljeäni (kaksi vuotta vanhempi) lapsien tekoon jo siinä iässä kun minulle puhui vielä, että sillä ei niin kiirettä.
Olen kasvanut naisten oikeuksia/tasa-arvoa korostavassa perhepiirissä. Toisalla mieshiä pyritään pehmentämään esim. perhe-arvoilla, toisaalla naisia yritetään koventaa muihin arvoihin...
Jossain välissä sitten äiti jo minullekin alkoi lapsiosta puhumaan, mutta se loppui lyhyeen, kun asiasta keskusteltiin. Nykyisin hänkin tietää, että koen lapsien kasvatuksesta niin valtavat paineet, että oman elämäni mukavuuden turvaamiseksi, minun kannattaa ehkä ne jättää tekemättä.
Byt kun sinullakin tuota ikää on iin voinet ihan rehellisesti puhua äidillesi mikä sinulla tökkii lapsien teko ajatuksessa. Äitisi haluaa sinulle varmasti vain onnea, jolloin hän taatusti ymmärtää ajatuksesi. Hänhän sinut on kasvattanut, häneltä olet saanut mallisi; olet elänyt ehkä täydellisen lapsuuden ja pelkäät itse olevasi kykenemätön sellaisen lapsellesi tarjoamaan, vaikka haluaisit. (lause sisältää myös imartelua äidillesi sen verran, että keskustelu sujuu mukavammin...)
Maailmassa loppujen lopuksi on vain se yksi ihminen joka taatusti ymmärtää ajatuksesi, se on oma äiti (omena ei kuitenkaan pitkälle puusta putoa), vaikka aina se ei ole sellaiselta tuntunut.
"...vain se yksi ihminen joka taatusti ymmärtää ajatuksesi, se on oma äiti"
Olen maailmankatsomukseltani enemmän isänkaltainen, äidin kanssa olemme hieman eri aaltopituudelta tai ei niin hiemankaan. Taitaa olla aika tapauskohtaista.
Äitini kanssa en halua asiasta keskustella, koska koen perhesuunnittelun niin henk.koht. kysymyksenä, etten halua jakaa sitä muiden kanssa. Paitsi tietysti elämänkumppanin kanssa, jos minulle sellainen suodaan. Olen myös hieman valoittanut lapsettomuussyitäni, mutta äiti on ikäänkuin ei kuulisi mitään eli ei vain halua hyväksyä asiaa sellaisena kuin se on.
Toisekseen näen maailman selvästi epäoikeudenmukaisempana kuin äitini sen näkee ja luulen, että äiti murehtisi vaan turhaan puolestani, jos sen tietäisi. Nautin kuitenkin elämästäni, joten murehtiminen olisi ihan turhaa.
Luulen, että äiti ymmärtää, että olen todella tehnyt tämän ratkaisun, kun ikä alkaa lähenemään neljääkymppiä.
Lisättäköön vielä, että tietysti haluan pysyä hyvissä väleissä äitini kanssa ja kyllä pysytäänkin, kun kumpainenkin kunnioittaa toisen tarvitsemaa tilaa.
Suhtautumiseni lasten hankintaan on jokseenkin sama kuin aloittajalla. Olen tosin nuorempi, ja pelkään, että jonain päivänä hormonit saavat minusta yliotteen ja alan haluta lapsia vaikka todennäköisesti en niiden kanssa edes pärjäisi.
Mutta asiaan, et ole yhtään itsekkäämpi kuin ne jotka väkisin haluavat lapsia. Eikös useimmat haluakin lapsia sen takia, että saisivat toteutettua omia viettejään? Joten heidän on tekopyhää väittää, että he olisivat jotenkin epäitsekkäämpiä kuin vapaaehtoisesti lapsettomat. Nämä ihmiset, joiden mielestä lapset ovat välttämättömyys, osoittavat painostuksellaan ja idioottimaisilla väitteillään vain valtavan typeryytensä, ja siksi en voi sille mitään, että vähän saatan halveksia heitä.
lapsia eli se ei ole syy lasten tekemiseen. Kaipa sitä ihmiskunta on vain jämähtänyt kuvittelemaan että jälkipolvea on tehtävä tai sitten olla muuten tuottava eli urapainotteinen. Tuottavuus kun on päivän sana. Pahinta on ne ihmiset joita ei voi kategoroida mihinkään ryhmään ei lapsia tekeväksi tai urapainotteiseksi.
Lapset on rikkaus niille jotka heitä haluavat ja muu elämän rikkaus niille jotka hakevat erilaista elämää luonteensa mukaan. Itse pidän lapsista ja he minusta vaikkei omia olekaan...eli ei se aina niinkään ole että jos itse ei hanki lapsia niin ei heistä voi pitääkään. Olen vain keskittänyt itseni muualle kuin perheelämään...lapsenakaan en jaksanut kauaa leikkiä nukeilla..sanonkin aina että olisin hyvä isä mutta huono äiti. ;)
Elä omaa elämääsi. Mitä sinä siitä välität mitä muut sanovat tai odottavat sinun tekevän tai miten toimivan. Ethän ole ammattiasikaan valinnut sen mukaan mitä toiset ovat odottaneet tai olettaneet? Valitsetko kaupasta ne tuotteet ja vaatteet mitä oletat ympäristön vaativan?
Ei niitä lapsia tehdä sen perusteella että koska muut odottavat, tai täytyy sanoa että sitten ollaan hakoteillä jos niitä vain "no kun kaikki niin odottaa" perusteella tehdään!