Luupiikki

Harmittaa ja itkettää, en voi ottaa askeltakaan ja juuri kun olisin liikuntaa eniten tarvinnut. Jouluna tuli kiloja lisää ja jo ennakkona aloitin kävelyn (jota olen harrastanut liian vähän tähän asti), kävelin noin puolitoista tuntia lähes päivittäin. Tunsin jonkinlaista kipua toisen jalan kantapäässä ennen joulua jo mutta nyt eilen ensi kertaa lenkin aikana jouduin hidastamaan vauhdin lähes mateluksi ja kävelemään vain toisen jalan varassa. Nyt olen ollut koko päivän sisällä, en pääse liikkumaan kuin johonkin nojaten ja toisella jalalla. Etsin illalla tietoa kipuun ja löysin selvän diagnoosin: lähes varmasti LUUPIIKKI. Aamulla herättyäni iski tajuntaani hirvittävä tieto: en tänäänkään pääse kävelemään. Vaikka aloitin vuoden alusta ruokaremontinkin, painoni nousee hyvin herkästi ja pelkään nyt, että joudun ojasta allikkoon elikkä kun painoni nousee, vaivani pahenee. ONKO TEILLÄ KENELLÄKÄÄN KOKEMUKSIA VASTAAVASTA, OLISIN ENEMMÄN KUIN ONNELLINEN JOS SAISIN TIEDON, ETTÄ EDES PIENI MAHDOLLISUUS ON, ETTÄ TÄSTÄ VAIVASTA VIELÄ PÄÄSEN.
5853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Käsittääkseni luupikin osaa hoitaa kalevalainen kansanparantaja tai osaava jäsenkorjaaja... joku osteopaattikin ehkä.

Äänestä

Sulla on todennäköisesti kantakalvon tulehdus.

Googlella löytyy tietoa.

Äänestä

Olisikko uiminen hyvä korvike siksi aikaa, että kantapää paranoo.

Äänestä

Hei!

Minulla on meislattu kerran se luupiikki pois ja peitinkalvo kahdesti leikattu...molemmat jalkapohjani tulehtuivat niin pahasti,että jouduin sairaalahoitoonkin ja kortisonipiikeillä ja erillaisin fysikaalisin hoidoin ensin hoidettiin, mutta päädyttiin sitten leikkaamaan...mitä jälkeenpäin en todellakaan olisi antanut tehdä.. kepeillä kävelin kaksi vuotta.
Hyvät kengät ovat kaiken a ja o ja erillaisia pehmusteita jalkapohjan alle joka vaimentaa iskua...hermohaarakkeen vaurio minulle siitä leikkauksesta jäi. mutta kävelemään pystyn toki nyt.

Äänestä

Sain työterveydessä kortisonipiikin kantapäähän, seisomatyössä olin silloin.
Mutta voiko tämä luupiikki tulla muuallekin kuin kantapäähän esim. päkiän seutuun? Päkiä kipeä ja tuntuu muljuvan jonkinlainen patti...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tahtoisin kävelemään kirjoitti:

Harmittaa ja itkettää, en voi ottaa askeltakaan ja juuri kun olisin liikuntaa eniten tarvinnut. Jouluna tuli kiloja lisää ja jo ennakkona aloitin kävelyn (jota olen harrastanut liian vähän tähän asti), kävelin noin puolitoista tuntia lähes päivittäin. Tunsin jonkinlaista kipua toisen jalan kantapäässä ennen joulua jo mutta nyt eilen ensi kertaa lenkin aikana jouduin hidastamaan vauhdin lähes mateluksi ja kävelemään vain toisen jalan varassa. Nyt olen ollut koko päivän sisällä, en pääse liikkumaan kuin johonkin nojaten ja toisella jalalla. Etsin illalla tietoa kipuun ja löysin selvän diagnoosin: lähes varmasti LUUPIIKKI. Aamulla herättyäni iski tajuntaani hirvittävä tieto: en tänäänkään pääse kävelemään. Vaikka aloitin vuoden alusta ruokaremontinkin, painoni nousee hyvin herkästi ja pelkään nyt, että joudun ojasta allikkoon elikkä kun painoni nousee, vaivani pahenee. ONKO TEILLÄ KENELLÄKÄÄN KOKEMUKSIA VASTAAVASTA, OLISIN ENEMMÄN KUIN ONNELLINEN JOS SAISIN TIEDON, ETTÄ EDES PIENI MAHDOLLISUUS ON, ETTÄ TÄSTÄ VAIVASTA VIELÄ PÄÄSEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu