vanhan ystäväni suhteen? Hän on reilut parikymppinen nainen jolla on avomiehensä kanssa parivuotias lapsi ja toinen tulossa. Ongelma - ainakin minusta - on ystäväni oma elämä. Nyt kertoo olevansa aina väsynyt, ei ole kiinnostunut mistään, lapsen päiväunien aikana ei voi itsekin levätä, niiden aikana on siivottava. Kysyin miksei sovi kotitöistä miehensä kanssa joka on suurimman osan viikosta kotona. Sanoi ettei kehtaa sellaista pyytää.. Houkuttelin mukaan kevyeen venyttelyjumppaan johon ystävä vastasi että hänellä on kyllä jumppavideo. Yritin lähinnä edistää sosiaalista elämää.. heille ei voi mennä kylään koska mies on kuulemma kieltänyt vieraat. En keksi mitä voisin enää tehdä tai ehdottaa ystävälleni. Kahdenkeskiset tapaamiset ovat muuttuneet mahdottomiksi - hänen oma aikataulunsa elää lapsen päiväunien mukaan ja ulos lähdetään kun lapsi herää. Soitellaan kymmenen puhelua missä tavataan koska ja miten. Lapsensa hän tietenkin kantaa aina mukanaan - ei kehtaa pyytää miestänsä katsomaan lasta paria tuntia. Eli emme ole mennert leffaan tms pariin vuoteen. Itselläni on 3-vuotias tyttö. Miehen kanssa ollaan aina pystytty joustavasti sopimaan menoista ja muusta. Mieheni on tavannut ystäväni miehen satunnaisesti ja sanoo tämän olevan oikein mukava tyyppi. Onko ystäväni kehittänyt itselleen näinä vuosina omat lait miten tulee oikeaoppisena äitinä elää vai mista kummasta on kyse? Väkivaltaa tms en ole kuullut perheessä olevan.
Mitä
voin tehdä
7665
0Äänestä
Vastaukset 7
Vanhimmat
selvästi masentunut, ja se on hyvä ettet loukkaannut vaan tajuut että sillä on jotain ...
keittiöpsykologia saattaa olla lyseenalaista, mutta jjos ei muutakaan ole niin ehkä on hyvä tosiaan kysellä muiden kokemuksia.
siis: kuulostaa siltä että siellä kotona ei kaikki ole oikein. vähintäänkin on jo huolestuttavaa jos ei mies ja lapsen isä ole huolissaan puolisonsa hyvinvoinnista. sen lisäksi nuo merkit saattavat viitata väkivaltaa (ei saa käydä vierailulla kotona, ei uskalla vaivata miestään normaaleilla asioilla) vaikka ei oliskaan väkivaltaa on valtasuhteet siinä perheessä päin prinkkalaa.
kannattaa kuuitenkin muistaa että perheväkivalta on suomessa niiin yleistä että tod. näk tunnet naisen jota hakataan. ja sitä harvoin ulkopuolinen edes huomaa vaan mies on aina "mukava"
vaikeita juttuja , mutta koita selvittää ystäväsi kanssa sinnikkäästi. hän selvästi tarvitsee apua.
kyseinen väsynyt äiti ei halua tavata ystäväänsä. Epäilen kyllä että kyse on juuri siitä mitä kuvailit. Masentunut ja väsynyt, perhesuhteissä jotain pahasti vialla.
Voimia vaan ystävälle.
Meillä on melkein kuin tuolla ystävälläsi... Minunkin pitää käydä pitkät neuvottelut miehen kanssa, ennenkuin hän mahdollisesti lasta hetken hoitaa. Yleensä jos tapaan ystäviäni, heidän täytyy tulla meille, tai lapsi pitää ottaa mukaan. Ja mies on koko ajan tosi yrmeä ja epäkohtelias, jos minulla on ystäviä käymässä, vaikkei hän nyt suoraan ole ystävien kutsumista kieltänyt. Minua hävettää hänen käytöksensä, joten useinmiten en halua ketään meille pyytää.
Ja meillä tosiaan minä hoidan kodin, lapsen ja kaikki juoksevat asiat, kuten laskut, lääkäriasiat, asuntoon liittyvät asiat ym. Mies ei joko osaa tai halua näitä hoitaa, jos pyydän, jättää vaan hoitamatta ja sitten minun pitää selvitellä tästä aiheutuneita sotkuja!
En minäkään lepää päiväunien aikana, lapsi ei juuri nuku kuin 30 min kerrallaan, ja ne ajat pitää yrittää hoitaa kaikkia asioita, tai sitten siivota, tiskata pestä pyykkiä jne. Ehkä ystäväsi on vaan niin väsynyt, että ei pysty enää juurikaan harrastamaan mitään tai elämään sosiaalista elämää? Ainakin minä olen, ja ei tässä kyllä ole mitään tehtävissä!
Jos haluat auttaa, niin hoida joskus ystäväsi lasta vähän aikaa, että hän saa nukkua! Minä ainakin olisin tästä suunnattoman kiitollinen, kun en ole saanut reiuun vuoteen nukkua kunnolla!
toisenlaisest vaihtoehdosta:
erottiin ennen kuin vauvamme täytti puoli vuotta, en olisi tietenkään halunnut, eihän piene vauvan äiti halua hajottaa millään hinnalla perhettä...tiesin koko ajan ettei äijä muutu, sen verran on elämänkokemusta, mutta toivoin ihmettä. onneksi äijä vaan häipyi kun tajusi että talouden painopiste tulisi kapakan sijasta perheeseen ja öitäkään ei saa pöhnäsääs nukuttua vauva-kodissa, lähti vaan pois äidin helmoihin, tosta vaan.
nyt en voisi kuvitella että eläisin hänen kanssaan, siinä henkisessä ja fyysisessä väkivallassa ja epätasa.arvossa!
rankkaa tuo vauva-aika oli, nyt oon töissä ja talous paremmalla mallilla, ainoa paska juttu on että lapsella on kelvoton isä ei siis isää oikeeta lainkaan kotona jne.
mutta olen onnellinen kun ei tarvii väsyneenä siivota jonkun pikkuhitlerin takia eikä kuunnella selityksiä ja valheita eikä odotella kapakasta kotiin eikä jne.
erosta voi selvitä ja toi kuvaus miehestä ei hyvää lupaa tulevaisuuden kannalta! ainakaan ei todennäköisesti muuttu parempaan suuntaan, näin se vaan on. mulla on paljon kokemusta tällasista äijistä , sain lapsen vähän myöhemmällä iällä. enkä oppinut läksyäni ennen kuin nyt lapsen saatuani.
ei ihminen voi elää sellasen ihmisen kanssa joka ei rakasta ja kunnioita. eroa.
Itselläni on neljä lasta, nuorin 5-v, vanhin 11-v. Mies ei ryyppää, ei tupakoi, Kaikki pitäisi siis olla hyvin, mutta ei vaan ole.
Siivoamiseen, ruoanlaitto, lastenkasvatus, kouluasiat, neuvolat, lääkärit yms on aina ollut minun hoidettava. Pitää kyllä lapsistaan, pelaa ja leikkii niiden kanssa, mutta jos tulee jokin "ongelma" jättää sikseen ja minun on homma taas hoidettava loppuun. On saanut minut jotenkin henkisesti latistettua. Syksyllä rohkaistuin lähtemään päiväksi siskoni mukaan Ikeaan. Kun tulin kotiin vallitsi keittiössä täysi kaaos: osa likaisista lautasista oli kasattu täydelle tiskipöydälle, ne mitkä ei oleet mahtuneet oli jätetty pöytään. Oli kiva alkaa heti siivoamaan paikkoja, että sai lapsille iltapalaa pöytään. Siinä meni kyllä ilo koko vapaapäivästä. Ja taas tuli tunne, että enpä vähään aikaan viitsi vapaata vinkua, kun siihen näin suhtaudutaan.
Ongelma on myös se, että mitenkä opettaa lapset ottamaan osaa yhteisiin kodin hommiin oma-aloitteisesti, kun ei isäkään ota! Likaiset sukkansa kuskaa kattialta pyykkikoppaan vasta, kun asiasta mainitsen. Nyppii!!
Nyt alkaa olla mitta jo niin täynnä, että en enää tiedä kuinka kauan jaksan, en kauaa. Mutta kertokaa ja auttakaa, miten tästä poiskaan pääsee. Lapset pitävät isästään, lähes palvovat tätä, koska tämä ei koskaan puutu ikäviin asioihin, vaan jättää ne minun käsiteltäviksi lasten kanssa.
Te naiset löydätte näitä jörriköitä? ja miten te jaksatte elää niiden kanssa??? Vali vali vali, ottakaa ja lähtekää!
täällä sekaantua asiaan joka ei sitä koske. ei sitä noin vaan lähdetä kun on lapset. mutta sen sanon kun olen siisn sen pienen eronnut yksinhuoltaja, että oon kuullut työmaalla vahojen äijien keskustelua ja vertailua vaimoista, miten jollain on hyvä kun mökilläkin saa vaan istua kuistilla ja tarjoilu pelaa. sitten ihmettelivät miten nykyään on kelvottomia nuo naiset. silloin mä sanoin niille tiukasti "painakaa se jo paksuun kaaliinne, että ne orjanaiset menee hautaan teidän sukupolven kanssa, eikä niitä enää tule, naiset on nykyään fiksumpia!"
mutta kyllä hävetti naisten puoletsa , ja nämä kaksi tarinaa kertovat ihan samaa: naiset ovat esinetä, palvelijarobotteja joille ei edes tarvii maksaa palkkaa ja joilla ei ole työaikoja!
kysykää itseltänne yksi ainoa kysymys: kunnioitatteko itseänne ihmisinä ja äiteinä? jos vastaus on kyllä , täytyy teidän kävellä liitosta ulos.