Hannestapanille

Ajattelin kertoa sinulle kuitenkin tässä oman tarinani.(:

Olen vasta 23- vuotias. Vasta. Olen siis aivan yhtälailla nuori, kuin aikuinenkin. Lapsuuteni ja nuoruuteni olen osittain ollut vanhoillislestadiolainen. En kuitenkaan ole enää.

Lapsuuteni on ollut aivan kenen tahansa, kutakuinkin. Suhdetta äitiini ei voi kuvailla äiti-lapsi suhteeksi, pidemminkin voin puhua kaveri suhteesta, mutta isääni suhde on ollut aina hyvin lämmin ja on sitä yhä.
Epäilemättä särjin isästäni jotakin, kun kerroin hänelle henkilökohtaisesti, ettei minusta ole elämään tällaista elämää. Pitkien matkojen kautta me olemme löytäneet kuitenkin toisistamme yhteyden, joka kantaa meitä erilaisuudestamme huolimatta. Itse asiassa erilaisuus on välillämme hyvin pientä. Uskomme molemmat syvästi nimellisestä erostamme huolimatta.

Nuoreksi ihmiseksi olen tajunnut olevani hyvinkin ”edellä aikaani”. Olen pohdiskellut asioita jo hyvin pienenä. Muutoinkin ajattelen yleensä paljon ja koen näkeväni asioita erin tavoin kuin suurin osa ihmisistä. Toisinaan olen siitä ylpeä, toisinaan se on raskastakin tuntea niin valtavan paljon.

Kohtalon johdattama tapasin elämässäni miehen, jonka kautta tutustuin huumeisiin ja koin paljon väkivaltaa. Monta haavaa tarvittiin ennen kuin sain itseni revittyä irti siitä suhteesta. Olin niihin aikoihin niin rikki, etten tiennyt, pystynkö enää olemaan sellainen ihminen kuin olin sitä ennen. Päinvastoin, sen jälkeen minä vasta heräsin eloon. Olen oppinut arvostamaan elämää ja ennen kaikkea antamaan anteeksi. En jaksaisi kantaa katkeruutta, sillä tiedän, että se tuhoaa ihmisen. Anteeksi antamalla jaksan jatkaa elämääni, olla hyvä itseni lisäksi myös ihmisille ympärilläni.

Tuon vaiheen loppumisen aikoihin löysin uskoni, aivan niiltä sijoiltani. Asiat alkoivat avautua ja johdattivat minua. Siitä päivästä asti olen luottanut Jumalan siunaavan minulle kaiken sen, minkä Hän on katsonut tarpeelliseksi. Ja niin Hän on siunannut.

Lähellä ja kaukaa elämäni aikana ihmiset ovat kamppailleet erinäisten asioiden kanssa. Suurimpaan osaan on jollakin tavalla liittynyt tämä lestadiolaisuus. Olen nähnyt paljon avioeroja, joissa isä tai äiti on lähtenyt. Yks kaks vain.
Tuota edellistä en ole jostain syystä suostunut uskomaan. Aina, kun olen kuullut puhuttavan ko. Tapauksista, lähtijä on välittömästi leimattu. Että voi tehdä sellaista toiselle.
En näe asioita niin.
Kaikella, joka ikisellä asialla on syynsä. Ei aamu valkene vain harmittomana. Ei se mene niin, että perhe syö aamupalaa ja isä sanoo yhtäkkiä; ”Nyt minä häivyn” ja lyö ovea kiinni. Kaikella on syy. Kipinän on täytynyt olla. Kipinän, joka synnyttää lopulta tulen.
Niin minä uskon.

Olen hyvin empaattinen. Koen tuskaa helposti toisten ihmisten puolesta ja pystyn tuntemaan heidän surunsa, itkemään heidän itkuaan. Tunnen pahaa oloa siitä, että tässä maailmassa moni joutuu asemansa, tilanteensa, sukupuolensa, ihonvärinsä tai minkä muun takia tahansa epäinhimillisesti kohdelluksi. Jokaisella on oikeus kertoa tarinansa. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi.

Tänään olen onnellinen. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen. Olen suunnattoman kiitollinen.
Siitä huolimatta on asioita, joita haluaisin tehdä. Minun onneni ei ole yhtä kuin jokaisen onni. On asioita, joille haluaisin antaa enemmän.
Toisinaan koen myös syyllisyyttä siitä, että minä saan olla onnellinen, kun jonkun toisen elämä ei ole edes elämisen arvoista. En voi kuitenkaan muuttaa koko maailmaa, enkä parantaa jokaisen ihmisen haavoja, mutta toivoa voi ja uskoa. Ja niinhän minä teen,
toivon ja uskon.

Tiedän tarinastasi sen verran, että olet taistellut oikeuksiesi puolesta, oikeuksien lapsiisi. Isänä tässä maassa se voi olla yllättävä vaikeaa. Ja valitettava tosiasia on se, että vanhoillislestadiolaiset kuviot tekevät siitä vielä vaikeampaa.
Toivon sinulle jaksamista taistelussasi. Ja jos taistelet totuuden puolella, sinulla on puolellasi voimista suurin, nimittäin Jumala.

Siunausta sinulle ja voimia toivottominakin päivinä. Tärkeintä ei ole voitto sen tähden, että sitä emme taisteluista huolimatta aina saa, vaan se, että jaksamme seisoa totuuden puolella loppuun asti.