Lääkäri väärässä?

guu

Eli, minulla on varmasti siitepölyallergiaa. En voi mennä esimerkiksi koivujen lähelle niin, etteivät silmät täyttyisi heti kyynelistä. Olen puhunut tästä lääkärille. Olen kertonut, että silmäni vuotavat myös ihan sattumanvaraisesti koska vaan ja että tuolloin vettä juoksee älyttömän paljon. Lääkäri väitti, ettei minulla ole allergiaa. Oman käsitykseni mukaan on, ja ajattelin käydä toisella lääkärillä ja puhua myös terkkarille. Onko siis lääkäri väärässä vai minä? Mitä ajattelette?

6

1468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • guu

      Silmäni koivujen yms. puiden lähellä myös turpoavat ja kutiavat. Tuolloin, kun lääkärissä kävin, ei mitään allergiatestejä tehty.

      • Atoopikko kun olen

        ''Silmäni koivujen yms. puiden lähellä myös turpoavat ja kutiavat.''

        Ehdottomasti kannattaa mennä allergiatesteihin.
        Vaihda lääkäriä, jos nykyinen tekee diagnoosin ilman tutkimuksia.

        Itse en ole ollut koivun siitepölylle allerginen prick-testin mukaan, mutta saan kyllä mainitsemiasi oireita, kun siitepölyä on runsaasti. Koivusta ei ole silmät turvonneet, kalasta kyllä, jos syön liikaa (esim. peräkkäisinä päivinä).
        Minulle pahempi männyn siitepöly.

        Turha tästä on lääkäreiden kanssa kinata. Jos saat oireita, saat oireita. Pyydä pääsyä allergiatesteihin.

    • Suzzie

      Hei vain! Mä olen ollut pikku nassikasta asti allerginen, maaseudulla kasvaneena oli koivuja ympärillä ja mustikkaretkiä yritettiin tehdä. Heh, muistan kun olisi pitänyt liikkua hiljaa hyvän mustikka - apajan löydettyä, mä pärskin niin että kangas raikui!
      Sain kyllä allergialääkkeitä (ne oli silloin vielä älyttömän väsyttäviä) ja todettiin, että olen kaikelle muulle allerginen, paitsi pujolle. Ja silmät oli niin turvoksissa, että aamuun piti käyttää aikaa, jotta kylmällä vedellä sai huuhdottua ne edes joten kuten auki. Ja tietty tuli hangattua...
      Sitten mulle tuli astma, kun olin 20 eli se tuli aikuisiällä. Ainakin jo sitten sain silmätipat ja allergialääkkeen ympäri vuotisesti. Olen sairastanut nyt 12 vuotta ja se on muuttunut keskivaikeasta vaikeaksi. Kaikki lääkärit on tähän saakka ymmärtäneet, vaikka ulkomaisiakin on ollut joukossa, että olen allerginen. Nyt kuitenkin tämä viimeisin oli sitä mieltä, että hän ei usko koko allergiatesteihin ja oireetkin on vain kuvitteellisia. Eli hän leimasi mut luulosairaaksi. Ei hän tosin uskonut astmaakaan, jonka jo 4 vai 5 lääkäriä olivat kiistatta todenneet, eikä liioin homepölykeuhkoon, saati röntgenkuviin. Kielsi lähes kaikki lääkkeet... en usko lääkäriä, vaan luotan omaan elimistööni!
      Onko Sulla ruoka - aineyliherkkyyksiä, eli pystytkö syömään porkkanaa, banaania, sitrus hedelmiä, mansikoita jne. ? Niistä joku on koivu allergian kanssa yhtenäinen (ristikkäisallergia).

      Luota omaan elimistöösi! Ja en usko, että olisi haitallista kokeilla jotain käsikauppa lääkettä ( allergia ) kun Sulla noin selviä oireita on! Ei lääkärit ole todellakaan oikeassa. Mulla on pitkä historia ja sen myötä on tullut todella monenlaista "tonttua" vastaan. Lääkäreille on ominaista epäusko - jos on pitkä sair. historia.

      Tosin... jos silmät on kuivat, silloin ne vuotaa vettä ( niin hassulta kuin se tuntuu! ) ja silloin ei ole apua allergialääkkeistä, vaan tekokyyneleistä! Se on Viscotears - nimisenä geelinä, jota laitetaan silmään.

      Kannattaisi kuitenkin kysäistä vielä terkkarin ja toisen lääkärin mielipidettä. Heitä on moneen kastiin, olen totisesti sen huomannut. Oliko muuten kyseessä suomalainen, vai ulkomainen leku?
      Ikäviä & hyviä kokemuksia kummastakin!

      Jaksamista vain, guu ja kirjoita vastausta tähän viestiin, jos jaksat.

      Ystävällisin terveisin ja hyvää alkanutta vuotta toivottaen Suzzie.

      • guu

        Kiitos vastauksista :)
        Suzzie, olen yliherkkä sitruunalle ja vähän muillekin sitrushedelmille, sitruunalle enemmän kuitenkin. Kun syön sitruunaa niin tuntuu siltä että ei saa henkeä ja silmät ryhtyy vuotamaan.

        Lääkäri oli ihan suomalainen. Maaseudulla minäkin kasvan, ja onpa joskus vihjattu tännekin suuntaan että olen keksinyt nämä oireet. Terkkarille on jo useasti mainittu asiasta, on luvattu lähettää sairaalaan, ei ole kuulunut mitään. Nyt on onneksi tullut uusi terkkari, joka vaikuttaa paremmalta kuin kaksi edellistä, toivottavasti nyt saadaan jotain aikaan.

        Kiva tietää että muillakin on tullut tutuiksi tämmöiset tontut, jotka vähät välittävät vaikka toinen on allergikko. :) Tuosta silmien kuivuudesta sanon, että siitäkin on joskus ollut puhetta ja sen ovat pari lekuria torjuneet.

        Menenpäs heti huomenna terkkarin puheille ja jos nyt ei tule jotain aikaiseksi, niin sitten viimeistään ryhdytään itse hoitamaan asiaa.

        Kiitos!

      • Atoopikko kun olen
        guu kirjoitti:

        Olet jo itse huomannut saavasi oireita sitruunasta ja sitrushedelmistä. Tuttua on.
        Et ole välttämättä allerginen niille, voit ehkä syödä vähän ja harvoin saamatta oireita.
        Itse olen kohta 57, kokemusta on kertynyt.
        Parikymppisenä ajattelin, että kyse on varmaan C-vitamiinin puutoksesta, kun iho talvella kuiva ja kutiseva ja ihottumaakin oli. Söin appelsiineja.
        Siitähän iho riemastui! No, opin, että sitrushedelmät eivät minulle sovi ainakaan jatkuvasti syötynä. Voi muuten tulla silmienkutinaakin - sitä saan kyllä kalasta, mädistä, yms. En aina edes muista kaikkea.

        Sen olen oppinut, että päätän itse, mikä minulle sopii ja mikä ei. Tekokuituvaatteet eivät sovi ihoa vasten. Sitä en lääkäreille kerro. En kerro paljon muutakaan. Olen oppinut ottamaan vastuun omasta elämästäni, lääkäreiden mielipidettä en edes kysy.
        Voin syödä muutaman palan suklaata, mutta sitten on pidettävä päivien tauko. On tullut syötyä reippaasti nuorena, Saksassa kesätöissä, itse asiassa kotimatkalla (söin tuliaisetkin). Sain ihottuman, mikä kesti pitkään!
        Untuvista/höyhenistä ovat silmät turvonneet umpeen; olin samassa junavaunussa jonkun makuupussin kanssa, pussi oli selvästi fuskannut.
        Näistä voisi kirjoittaa pitkänkin listan, kaikkea en edes muista.

        Itse senkin oivalsin, että olen allerginen valkosipulille. Kävin terveyskeskuksessa ja kerroin lääkärille (tuolloin ei vielä ollut testattu - myöhemmin prick-testi todisti päättelyni oikeaksi), joka seuraavalla käynnillä sanoi, että hänkin taitaa olla valkosipulille allerginen, oireet täsmää. Itselläni oli pahat vatsakivut n. 10 vuotta, sitten aloinkin reagoimaan urtikarialla (nokkosrokko), mikä riehui 3 vuorokautta iho oli huonossa kunnossa pitkään sen jälkeen. Valkosipuli 'opetti' minut tekemään itse kaiken ruoan. On oltava tarkkana mm. mausteiden kanssa, mausteseoksissa on valkosipulia, samoin useimmissa curry-mausteseoksissa (mainitsen sen erikseen, sitä ei moni ajattele).
        Kylässä paras syödä makeaa, niihin ei laiteta valkosipulia. :-)

        Molemmille sanoisin: välttäkää hajustettuja tuotteita! Itse en ole koskaan ollut hajusteiden suurkäyttäjä, mutta aiemmin hajusteettomia tuotteita oli huonosti saatavilla. Olen ihoallerginen hajusteille. Pikku hiljaa aloin reagoimaan hengitystieoirein voimakkaille hajusteille, sitten pienemmille määrille.
        Olen elänyt hajusteetta jo 16 vuotta, mutta niitä on pakkohengitettävä kodin ulkopuolella.
        Astmaa ei ole, mutta pahat astma-tyyppiset oireet - yleensä alkaa nuhalla/nenä menee tukkoon. Välillä tulee aura-migreeni.

        Minulle sanottiin, että minulla on kuivat silmät - kun olin töissä ja oireilin.
        Kummasti kuivat silmät paranivat, kun jäin pois töistä ja altistus lakkasi (kemikaalit/liuottimet itsejäljentävissä lomakkeissa työkavereiden 'tuoksut'= hajusteet).

        Sen olen oppinut, että mitään uutta ei saa 'tapahtua' kuin yksi asia kerrallaan. Muuten on vaikea tietää, mistä mahdolliset oireet johtuvat.
        Välillä pitää tehdä salapoliisityötä löytääkseen syyn. Olin mm. 2 vuotta syömättä makkaroita ja leikkeleitä ja kananmunatkin olivat pannassa. Jos söin, sain kamalan ihokutinan ja ihottuman. Alkoi koirasta, tai koiran ruoasta. Sain 'astmakohtauksen', tärisin. Luulin olevani koiralle allerginen (ei oma), mutta olinkin koiran ruoan lisä-, säilöntä- tai väriaineille.
        Koira syö 'luomupapanoita', minä en enää reagoi.
        Mikä aine tai mitkä aineet aiheuttivat reaktion, sitä en vieläkään tiedä. Ei tuokaan olisi selvinnyt, ellei jouluna olisi tullut syötyä vain kinkkua (tapahtui vuonna 2000). Huomasin, etten kutia iltaisin. Sitten ymmärsin, että en ollut syönyt makkaraa tai leikkeleitä. Sitä ennen olin epäillyt, että jossain piilee valkosipulia....

        Elämä on tutkimusmatka :-)

        Onnea matkaan!

      • -pupu-
        Atoopikko kun olen kirjoitti:

        Moi
        Mulla oli pari vuotta silmien kirvely, polte, tulehduksia ym.

        Jotkut silmälääkärit sanoi allergiaksi.
        Eräs sairaalan silmälääkäri sanoi, että on kuivat silmät.

        Silti.. oireet häviää jos en ole siitepöly tai homepöly ympäristössä!

        Lomudal tipat (saa ilman reseptiä) auttaa hyvin, kesäaikana / ja homealtistuksessa.

        Tästä silmä oireilusta tuli seuraavana allerginen nuha ja nenän turvotus. tukkoisuus.

        Siitä vuosi myöhemmin mulle diagnosoitiin astma.

        Nyt lomudal suihke myös nenään, tarvii tosin vain home ja siitepölylle altistuessa.

        Astma lääke toistaiseksi pitkävaikutteinen hoitava avaava. Symbicort. Lisänä Pulmicort.

        Huomioi, mullekkin suurin osa lääkäreistä sanoi, että höpö höpö-- ja sairauteni vaan paheni.

        Mä en voi myöskään nykyään syödä kurkkua, raakaa porkkanaa, melonia., sitruksia, kalaa.. mausteita,. En voi enää käyttää hajusteita. Eli nää tuli pikkuhiljaa nää allergiat.

        En voi myöskään käydä esim kirjastossa. Niissä on vanhoja pölykirjoja. Myös uimala on kielletty. En kestä enää kloorin käryä. Onneksi uusis kylpylöissä on klooriton allasosasto.

        Nykyään myös kissat ja koirat tekevät hengenahdistuksen ja silmien kirvelyn/kutinan.

        Olen altistunut töissäni kosteusvauriohomeille. Ammattitautitutkimus jäi kesken. En suostunut niihin altistuskokeisiin. Homeuutteilla.

        Sain eri työpisteen. Ja jatkuvalla lääkityksellä töissä. Nykyisessä työpisteessä ei ole homeita. Lääkitys silti jatkuva. Oireet ei ole vielä häipyneet ja julkisessa liikenteessä on mm. homeisia busseja ja junia. Ihmiset laittaa esim märät sateenvarjot penkille ja ne sit pikkuhiljaa pilaantuu ja homehtuu. Ikävä kyllä. Talvi on silti helpompaa aikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2813
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2390
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2160
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1954
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1806
    6. 157
      1795
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1767
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      132
      1513
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe