Eli olen masentunut 23-vuotias nainen, ja kärsin myös paniikkihäiriöstä. Aloitin noin viikko sitten syömään paroksetiinia, koska olin niin rikki ja pohjalla, että ajattelin jo itsemurhaa. Ongelma onkin nyt mieheni, joka ei ymmärrä, eikä anna tukeaan, vaan huomauttelee ivallisesti esim. lääkkeistä tyyliin: "pitäisköhän sun vaihtaa lääkitystä" " ootko taas ihan pihalla?" "meinaatko vetää vkl pilleripöhnät" yms. asiatonta.
Samoin on masennukseni ja paniikkihäiriöni kanssa, hän sanoo välillä hulluksi, välillä taas sairaaksi...
Mieheni on kuitenkin jo 27-vuotias, että pitäisi jo mielestäni käsittää tästä elämästä jotain.
Samoin on masennukseni ja paniikkihäiriöni kanssa, hän sanoo välillä hulluksi, välillä taas sairaaksi...
Mieheni on kuitenkin jo 27-vuotias, että pitäisi jo mielestäni käsittää tästä elämästä jotain.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kerta se nuin kakaramaisella tasolla on, että heittää läppää sun mielenterveydestä niin ei muuta ku mäkeen koko äijä.
Aika ilkeältä miehesi kuulostaa, ei omaa kumppania tuolla tavalla saa kohdella! Valitettavasti ikä ei ole kypsyyden merkki, jotkut ovat kakaroita koko ikänsä.
Niin, otsikolla sanoin noin. Ystävä on silloin kun hän on rinnalla, vaikka kuinka huonosti asiat olisivat. Tässä tapauksessa sinun sairaus.
Netistä löydät helposti tekstiä sairaudestasi. Laita miehesi lukemaan se ja katso onko sillä sisäistämisen älliä.
Tommoinen painostus ei auta sinua paranemaan, kun olet jatkuvassa jännityksessä miehesi suhteen, että mitä hän nyt huomauttelee.
Sinuakin kehoitan lukemaan sairaudesta kirjaa, joka käsittelee masennusta. Siitä löydät itsesi ja sinunlaisia asioita oppii ymmärtämään. Miten ne pitää käsitellä, tuoda esille jne... Itse olen masennuksesta selvinnyt ja sillä haluan opastaa sinuakin elämässä eteenpäin.....
Syö rauhassa lääkitystä ja odota että se alkaa vaikuttamaan, kuuntele itseäsi miten se vaikuttaa, miten saat nukuttua, mitkä on sivuoireita jne..
Pidä päiväkirjaa paivittäin tapahtumista, kaikista asioista, tunteista jne...
Kirjoittelehan ja hyvää jatkoo elämässä
Masennusta on vaikea ymmärtää sairaudeksi, varsinkin jos ei ole sitä itse kokenut. Silti jos miehesi ajattelisi sinun tunteitasi, ei hän saisi kohdella noin ja ajatella vain itsekkäästi ja lapsellisesti. "ota itseäsi niskasta kiinni" ajattelu ei oikein auta, vaan terapia ja lääkkeet sekä aika..Toivottavasti voit ja pystyt juttelemaan ystäviesi tai terapeutin kanssa voinnistasi, sillä mieheltäsi et todennäköisesti tukea tule saamaan.
Voimia sinulle!
Minunkaan mieheni ei kyennyt ymmärtämään minua masennuksen ollessa päällä...erohan siitä tuli, hänen toimesta...masennus vain paheni entisestään.
mulla...paniikkihäiriö, masennus, syömishäiriö, 22v, oon syönyt yli 2v lääkkeitä ja käynyt terapiassa, mies nauraa välillä ja sanoo vitsejä... pitää aina leikkiä "normaalia" vaikka en enää jaksa. Mies kohta 29 ja lapset 5 ja 2, niitten takii pysyn viel jotenki pystys...ei yhtään kaveria, tuntuu siltä etten haluakkaan niitä, ei sukulaisia, terapeuttini on jotenkin outo, en pysty juttelemaan se kaa, en tiedä mistä voisin hänelle kertoa kun kaikki on ihan ok. Umpikuja, loppu... mutta pakko jaksaa lasten takia.
Kirjoituksesi tuntui tutulta , koska mieheni käyttäytyy samalla tavalla . Olen keskivaikeasti masentunut ja aloittanut vasta viikko sitten mielialalääkkeet. Olen myös uupunut työstä ja oon sairaslomalla . Käyn terapiassa ja kysyin mistä tuo käytös johtuu ja miks en saa tukea mieheltäni. Terapeutti sanoi , että mieheni ei tiedä miten auttais . Se on kuulemma tuttu juttu , että läheinen joko rupee jännittämään yhdessä ollessa tai rupeaa käyttäytymään akressiivisesti ja määräilemään. Se ei kyllä totisesti auta yhtään tilannetta. Mulla lääkkeet ei edes vielä vaikuta , enkä osaa rentoutua ja en nuku yöllä. Yritetään jaksaa !