Onko perinnön jaot uskovaisilla onnistuneet?
Meillä hiertää vain vaikka perinnöt ei ole viellä jaossakaan
Vanha äitini kirjoittelee jo tavaroiden taa nimejä kuka saa mitäkin ja minä en saa mitään
Olen kuullut kun kävin vanhaa äitiäni katsomassa että minä olen käynyt jo perintöjä katsomassa
Olen vannonut että minä en ota mitään äitini perintöjä
Minulla on kaikkea ja mitä minulla ei ole niin minä saan omalla rahallani niitä ostettua,
Olin isäni siskon perinnönjaossa ja sain osani koivuisen pyöreän pöydän ja rahaa jonka pankki jakoi 1200e
Äitini ei saanut mitään
ei siis ollut perijä.
Hänelle tuli katkera mieli minulle siitä ja on vihanen mulle.
Tälläistä voi olla uskovaisissa suvuissa.
Olen ymmärtänyt että kun kuolee niin ei täältä saa mitään matkaansa kaikki pitää jättää tänne
Meillä hiertää vain vaikka perinnöt ei ole viellä jaossakaan
Vanha äitini kirjoittelee jo tavaroiden taa nimejä kuka saa mitäkin ja minä en saa mitään
Olen kuullut kun kävin vanhaa äitiäni katsomassa että minä olen käynyt jo perintöjä katsomassa
Olen vannonut että minä en ota mitään äitini perintöjä
Minulla on kaikkea ja mitä minulla ei ole niin minä saan omalla rahallani niitä ostettua,
Olin isäni siskon perinnönjaossa ja sain osani koivuisen pyöreän pöydän ja rahaa jonka pankki jakoi 1200e
Äitini ei saanut mitään
ei siis ollut perijä.
Hänelle tuli katkera mieli minulle siitä ja on vihanen mulle.
Tälläistä voi olla uskovaisissa suvuissa.
Olen ymmärtänyt että kun kuolee niin ei täältä saa mitään matkaansa kaikki pitää jättää tänne
Vastaukset 26
Vanhimmat
Vanh-lest. sukulaisista perinnön jaossa.
Ei siinä ainakaan uskovaisuus näkynyt, jos näkyi, ei ainakaan positiivisesti.
koivuinen pyöreä pöytä ja 1200 euroa.
Olen monesti ajatellutettä näin teen
Mutta siitä on jo vuosia aikaa ja olen nyt käydessäni huomannut että jokin hiertää.
Ja nyt olen kuullut että se on tää asia
Ei se parane sillä vaikka antaisinkin. Ei me pystytä mistään asioista puhumaan.
Äitini on tälle minun tädillenikin ollut monesti vihainen ja minulle on sanottu että ne kuuluu sulle ei äidillesi
Ihmetyttää vaan että tätini oli rikas nainen ja sovussa ovat jakaneet tavarat mutta minun kohdalle jäi vain toi viha
Mulla on useampia sisaruksia ja hekin saivat osansa osoja huonekaluja sa mulla oli vain se pöytä.
En ollut paikalla jakamassa perintöja mutta sain kun muut jakoivat,
..kun on vain maallisesta mammonasta kyse ja kauniimpaa on antaa kuin saada, että antaisit tuon rahallisen osuutesi äidillesi!
Eihän se muuttaisi asiaa yhtään miksikään. Eihän ihminen joka katkeroituu tuollaisesta saa hyvitystä koskaan jos ei itse ole valmis oma ehtoisesti luopumaan katkeruudestaan?
Ehkäpä se joka perinnön teki näki että tuo raha oli avaajalle tarpeen toisin kuin tuolle äidille jolla ehkä oli jo itsellään yllin kyllin....
Kauniipaa olisi olla kadehtimatta ketään ja kylvämättä katkeruutta ympärilleen. Sille vain ei voi mitään että vanhat ihmiset joskus hauavat nähdä kaiken pahana vääränä ja ovat jossain määrin vainoharhaisia siinä että kaikki hyvä on perinnön kärkkymistä.
En tiedä liityykö tuo vanhenemiseen itsessään vai ihmisluonteeseen yleensä vai johonkin ihmistyypiin erityisesti.
Kuitenkaan tuollaista ei kannat ottaa henkilökohtaisena loukkauksena. Ihminen ei itse välttämättä ymmärrä enää asioita eli ei ole täysissä ruumiin voimissa...
Kaiken laista hyväksikäyttö puolin ja toisin näkee eipä silti.
Ei tavaroiden taakse kirjoittamisella ole mitään juridista merkitystä. Toki vainajan sellaistakin tahtoa perilliset voivat vapaaehtoisesti noudattaa.
Perintö menee rintaperillisille (= lapset ja lastenlapset) tasan. Henkilö voi tehdä testamentin, jolla hän määrää jäämistöstään muulla tavalla. Rintaperilliset nauttivat ns. lakiosasuojaa, joka tarkoittaa sitä, että heitä ei voida kokonaan ohittaa testamentilla. Lakiosan suuruus on 1/2 normaalista perinnöstä. Testamentti on lakiosaa rikkovalta osaltaan pätemätön.
Perintökaari tuntee myös tilanteen, jossa rintaperillinen voidaan jättää kokonaan paitsi jäämistöstä. Tästä käytetään nimitystä "perinnöttömäksi tekeminen". Asiasta on mainittava henkilön tekemässä testamentissa ja perinnöttömäksi tehty voi moittia testamenttia oikeudessa.
Perinnöttömäksi tekemisen syitä ovat 1) perillinen on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää tai 2) perillinen viettää jatkuvasti kunniatonta ja epäsiveellistä elämää. Jos asiasta nostetaan moitekanne käräjäoikeudessa, niin näyttövelvollisuus on niillä, jotka vetoavat perinnöttömäksi tekemisen perusteisiin.
Henkilö ei voi periä sitä, jonka kuoleman hän aiheuttaa tahallisella rikoksella.
Ei äidilläni ole isoa perintöä
Toista sataa neliöta öleva omakotitalo n 30v vanha. ei mitään arvokkaampaa omaisuutta .
Se mitä omakotitalossa on .
En ole kateellinen vaikka minulta vietäis kaikki.
Minulla on iso perhe ja kaikkia mitä minä tarvin ja olen olllut töissä melk.30 v
Mutta eihän tämä ole ensinmäinen perinnönjako varmaan joka hiertää.
Olen monesti ajatellut että miten pienistä asioista suvuissa tulee riitaa
Esim. perinnönjako
rikkovat mitä suurimmassa määrin läheisten verisukulaisten välejä. Omaisuus menee sukulaisuuden edelle. Mistä se kertoo?
Ihmisen ahneudesta.
se että ihmiset oikeasti tappelee korvapulista kahvikupeista :) mutta näin tapahtuu.
Voi olla pettymys se ettei perintö ollutkaan kuin iso kasa rojua.
Toiseten ihmisten häikäilemättömyydelle ei ole rajoja. Ei ainakaan hyvällä :(
välttämättä, ainakaan yksinomaa. Voipi olla tilanne, jossa jo valmiiksi dorkat sukulaiset yrittävät toimia vilpillisesti ts sivuuttaa ketkusti rintaperillisen oikeutta. Siis riitautunut tilanne voi syntyä myös omia oikeuksiaan valvomalla!
Minun äitini voitti parikymmentä vuotta sitten Jokerilla 125.000 mk. Ostimme hänelle silloin rahalla eläkeläisasunnon. Kolmen vuoden päästä tästä äitini oli 30 hengen lottoporukassa, joka sai ainoana 7 oikein ja 3.150.000 mk eli 105.000 mk/hlö. Tällä rahalla remontoimme äidin asunnon ja vielä jäikin vähän sukan varteen.
Veikkaus teki tuolloin tästä porukasta TV-mainoksen, kun porukkalotto ei vielä silloin ollut niin suosittua kuin nyt. Näin monet kerrat äitini juovan kahvia TV-mainoksessa.
Äitini elää vielä, mutta meillä ei tule perintöriitoja, koska olen ainoa lapsi...
meillä on tässä 9 sisarusta ja yksi sisaruksista on kuollut hanellä on 4 rintaperillistä
Sen osaan vain kuvitella mikä soppa se on
Ja mitä paremmissa ammateissa sisarukseni ovat sitä ahneimpia ovat.
Siinä se rikkaus näkyy.
Voisi kai ne perinnönjättäjätkin toimia toisella tavalla kuin tässä esimerkissä.Riitoja äiti lastensa välille hankkii tuollaisella menettelyllä, Mitä hän yrittää tavaraoillaan ostaa? Rakkautta, välittämistä, tarpeellisuuden tunnetta?
Mitä suotta tappelemaan koivupöydän rohjasta ja muutamasta rahalappusesta, esimerkiksi? Mutta miten tämä keskustelu tälle palstalle sopii? Ei taida liittyä millään lailla. Siirrä oikealle palstalle niin tulee juttua tästäkin.
perillisiä sitä todennäköisempää ovat riidat.
Kerron vielä toisen pikku tarinan omalta kohdaltani. Kun pappani kuoli aikoinaan, niin hänen tyttärensä eli minun tätini sanoi, että minä ja serkkuni saisimme papalta jääneet taskukellot - kello mieheen.
Niinpä tädin mökillä täti laittoi kellot käsiinsä selän taakse ja me sitten otimme - toinen toisesta kädestä ja toinen toisesta. No kotona ollessani katselin sitä naurista ja tuumin, että aika hieno se on. Niinpä vein sen tutulle kellosepälle ja sanoin, että minkähän arvoinen tämä on. No hän meni oikein takahuoneeseen ja tuli takaisin ja sanoi: "On se ainakin 15.000 mk:n arvoinen, koska siinä on kultaa niin paljon."
Tästä tapahtumasta on aikaa yli 25 v. Serkkupoika sai arvonnassa tavallisen taskukellon...
ei mennyt oman äitinsä hautajaisiin, koska oli niin suuttunut perintöasioista. Ja molemmat olivat vl:iä!
Joku kyseli, miten tämä aihe kuuluu tänne, mutta tältäosin ainakin kuuluu. Itsellä on myös kokemusta, ettei ainakaan usko kenenkään riitahaluja ole vähentänyt.
Onko muuten kello vielä tallessa?
on tallessa. En minä sitä koskaan myy. Saavat aikanaan poikani arpoa haluamallaan tavalla, kumpi kellon saa. :))
Mahtaneeko kello lähteä kulkemaan suvussa samalla tavalla kuin sukumme miehillä toinen nimi. Minun toinen nimi on "Immanuel". Minun isällä ja papalla oli sama toinen nimi. Mahdollisesti myös siitä taaksepäin. En ole sitä selvittänyt - pitäisi ehkä joskus selvittää. Annoin aikanaan molemmille pojilleni toiseksi nimeksi "Immanuel". Poikani ovat luvanneet minulle, että jos he saavat poikalapsia, niin jokaisen toiseksi nimeksi tulee "Immanuel".
ollut edes perillinen, mutta Sinä olit! Ja kun et ollut edes paikalla, kun jako tapahtui, ei se kyllä Sinun vika ole, jos välit ovat tämän vuoksi huonot.
Voin lohduttaa (jos se yleensä lohduttaa), että kun meillä jaettiin perintöjä, kaikki meni pieleen. Ei vl:t ole yhtään sovittelevampia, kuin kukaan muukaan.
Kun mieheni isä kuoli ja perunkirjoitus läheni, soitteli vl äiti hänelle niin ikäviä soittoja, että mieheni sanoi, että "jos perinnöillä menee järki ja hermot, ei niitä kannata haluta" ja oikeassa oli.
Kun mieheni lapseton täti kuoli, hän sanoi kuolinvuoteella, että haluaa antaa pienen maapalan pojallemme, koska tämä on hänen kummipoika ja isänsä huuhtomasta kullasta tehdyn sormuksen minulle, mietimme, voimmeko edes sanoa tätä hänen tahtoaan suvulle. No mieheni sanoi ja sai uskovaisen suvun vihat niskoille saatesanoin, "kuinka julkeatte olla noin ahneita". Kaikki sukulaiset olivat jo vanhoja, yli 70 vuotiaita!
Summa summarum: ei kannata haluta perintöjä!
Sen olemme päättäneet, että meidän omille lapsille jaetaan se vähä mikä meillä on niin tasan kuin voidaan = ovat samanarvoisia.
Muistelen joskus lukeneeni, että yksi sadasta perinnönjaoista menee sopuisasti!
jättää perinnöttömäksi kokonaan, vaan lakiosuus tulee automaattisesti rintaperillisille.
tärkeää. Ehdottomasti olen sitä mieltä. Mutta ei sekään aina onnistu. Joku alkaa jälkeenpäin muistella jakoja väärin, vaikka on aikanaan sovittu jako oikein ja tasapuolisesti ja räksyttää ja vihoittelee jälkeenpäin kaiken aikaa.
Minun mielipiteeni voi olla tietysti jonkun mielestä väärä, mutta myös minä itse olisin mieluummin puilla paljailla kuin ottaisin äidiltäni perinnön (pienen tai suuren), jos tietäisin hänen sen vastentahtoisesti minulle jättävän.
En ole vl, vaikka sellaisesta perheestä lähtöisin. En tiedä vl-ihmisten perinnönjaosta, mutta meidän perheessä ennakkoperinnänjako ja perinnänjaosta puhuminen eivät ole onnistuneet. On herättänyt suurta katkeruutta, miksi toinen on saanut hulppean, suuren tontin, hyvällä paikallakin olevan, ennakkoperinnällä. Ennakkoperintä vastaa hyvin, hyvin pientä osaa tontin todellisesta arvosta. Lisäksi äitini oli vihastui, kun puhuttiin ennakoperinnän- ja perinnänjaosta- hänen elinaikanaan. Hän oli kuitenkin ottaut ko. aiheen itse puheeksi alun alkaen.
Olen ajatellut asian niin, että vanhemmillani on ollut oikeus antaa meidän perheestä kolmelle aikuiselle nuo tontit ja olla antamatta muille- muut ovat hankkineet tontin omin varoin. Nuo kolme tonttia meni ennakkoperintään parin sisaruksen (ei tontinsaajien) pyynnöstä.
Olen huomannut, että liiallinen mammona maan päällä ei tuo onnea. On täysin hullua, kuinka ihmiset sitä hamuavat ja arvostavat. Normaali toimeentulo on tietysti hyväksi. Rikkauskin voi hetken tuntua onnelta... Mutta kun alkaa ajattelemaan, että rahalla saa kaiken, ei tarvitse miettiä tilivaroja, uudet sohvakalustot ostetaan tuosta noin vain, samoin auto, samoin kaikki muu... Joskus voi herätä huomaamaan, ettei rahallakaan saa kaikkea, kuten ei terveyttä, kuten ei rakkauttakaan.
On hyvä, ettet katkeroidu siitä, jos et perintöä saa. Tällaista mainitsemasi hommaa voi olla uskovaisessa perheessä, vl-perheessä, epäuskoisessa perheessä, me olemmae kaikki vain ihmisiä.
Minä olen ajatellut niin, että en myöskään vanhempieni suuria rahoja halua heidän eläessä saati heidän kuoltuaan. Mielestäni olisi parempi, jos ne jätettäisiin ajan tullen vaikkapa hyväntekeväisyysjärjestölle, mutta näin ei tule käymään. Tiedän, että osan kohdalla meillä tulee "iso potti" ja osan kohdalla armoton riita- ei siinä usko meinaa välttämättä. Ihmissä asuu ahneus.
Tietysti jos yksi/kaksi /kolme saavat suuren perinnön, ja vaikkapa 5-7 ei mitään tai rippeet, tämä tulee aiheuttamaantietynlaista katkeruutta. Vaikea sanoa etukäteen, mutta luulisin, etten olisi katkera siitä rahasta tai mammonasta, jos yksi saisi vaikka kaiken- vaan siitä tunteesta, onko joku parempi, niin hyvä, että on ansainnut todella sen. Meillä kun on aina ollut eriarvoisuus selkeästi näkyvissä, on tullut ilmi kohtelussa, yhteydenpidossa tai sen puuttumisesta ja tunteet on korvattu rahalla.
Väitän, että olisin onnellisempi, jos olisin elänyt pienessä köyhyydessä ja tuntenut olevani tärkeä, jos vanhemmilla olisi ollut minulle aikaa, jos olisi tuntenut olonsa rakastetuksi. Meillä ei näytetty tunteita, niiden sijaan annettiin rahaa. Ei puhuttu "tärkeistä" asioista, raha oli ykköspuheenaihe.
Suututtaa, kun jotkut tuttavat piikittelee vieläkin kateellisina, että olisin syntynyt kultalusikka suussa. Kaikki voi näyttää niin hyvälle ulospäin, mutta vaikka on uudet vaatteet päällä viimeistä huutoa, niin kuka näkee sun lävitse sun sydämeen? Siellä voi olla asiat toisin.
Toivon, että äitisi ymmärtäisi olla olematta katkera. On vaikea elää, jos katkeroittaa sydämensä. Mieluummin köyhä ja onnellinenkin kuin rikas ja katkera...
Sitten on vielä sellainenkin vaihtoehto, ettei koskaan tiedä, milloin kuolee. Se voi tapahtua ennen vanhemansa kuolemaa, ei se mene ikäjärjestyksessä. Eli aika turha on miettiä perintöasioita.
Kyllä olet oikeassa, täältä kun lähdetään, ei takissa ole taskuja, joihin laittaa suuret setelit- kuin nyt pienetkään. Mutta siellä, minne viime matka vie, siellä ei maallista omaisuutta tarvitse. Tärkeintä js kalleinta on se, mitä on sydämessä.
Niin meinasi tärkein unohtua: neuvoisin sinua puhumaan äitisi kanssa asiasta suoraan, kahden ja kasvotusten. Tämän tiedän olevan vaikeaa, olisi itselläkin kova kynnys äitini kanssa keskustella mistään vakavasta yleensäkään. Mutta jos päättäisit, että kokeilisit kerran, jos se tuottaisi tulosta, sinä olisit tehnyt tilanteen eteen parhaasi. Näkisit hyvin nopeasti, onko tilanteen eteen mitään tehtävissä.
Kenellekään ei varmaan liene epäselvää (paitsi äidillesi), että olet oikeutettu perintöön, jonka sait. Äitiäsi tämä tuntuu kuitenkin vaivaavan. Kysy äidiltäsi suoraan, mikä välillänne on, mikä aihauttaa kitkaa välillänne. Anna hänen kertoa, jos hän ei kerro, ota tämä perintöjuttu puheeksi.
Kerro mitä ajattelet perinnöstä ja maallisesta mammonasta, kuten täälläkin kerroit. Kysy, mikä hänellä siinä asiassa vaivaa, miksi hän näkee syytä olla katkera. Tässä en näe paljon muuta vaihtoehtoja, kuin asiasta suoraan puhuminen.
Voit tietysti antaa saadun perintösi äidillesi, jos haluat ostaa hänen välittämisensä, mutta olisitko sitten tyytyväinen- ne eivät hänelle kuulu. Äitisi tulisi ymmärtää tämä karu tosiasia. Häntä ei välttämättä voi kukaan toinen pakottaa tätä ymmärtämään, se lähtee itsestä.
Elettiin sitä aikaa, jolloin käytettiin shekkejä. Laihialaisisäntä esitti eläessään kahdelle pojalleen toivomuksen, että nämä molemmat laittaisivat aikanaan hänen arkkuunsa "matkarahana" 1.000 mk.
No sitten isäntä kuoli ja toinen poika laittoi isän toiveen mukaisesti arkkuun 1.000 mk. Toinen poika kirjoitti 2.000 mk:n shekin, laittoi sen arkkuun ja otti 1.000 mk arkusta vaihtorahana takaisin.
Kyllä se on vanhaa äitiä huono mennä neuvomaan.
Minä tiedän että minä teen kärpäsestä härpäsen.
Olen monesti ajatellut mutta tulen aina järkiini ja ajattelen että minulla on kaikkea mitä minä tervitsen ja mitä minulla ei ole niitä minä en tarvitse
Näitä asioita kun paljon ajattelee niin siinä katkeroittaa ja paaduttaa sydänmensä.
Olen omille lapsilleni sanonut että jospa minä näissä asioissa opin itse että kun meille tulee tälläinen aika niin kaikki menis tasan ja kaikki saisivat samanverran
Kyllä se tavara ja omaisuus minkä on omasta selkänahasta vääntänyt (siis omalla rahalla hankkinut) on paljon arvostetumpi kuin joka on tappelulla perinnöksi saatu sillä ei ole siunausta.
Äitini on tapellut omien sisarusten kans perinnöistä ja hänen mieltään vaivaa kun hän on jäänyt muka vähemmälle Vaikka minun mielestä ei ollut mitään tappelemisen aihetta vaatteet ja pientä rojua pienissä mökeissä
Meitä ihmisiä on niin monenlaisia
Kyllä minä olen ajatellut että aitini saa pitää kaikki ja vaikka viedä mukanaan ei niistä ole mulle mitään hyötyä eikä siunausta Olen äidiltä saanut niin monenlaiset karvaat kokemukset monesta asiasta että minä en ole mikään .
Mutta olen ajatellut että jumala on siunannut minullekkin aviopuolison ja 7 tervettä ja reipasta lasta ja lämpimän kodin.
Molemmilla on ollut työpaikat koko yhdessä olo ajan ja mitä minulta puuttus ei mitään
Saan olla iloinen näistä.
Se on omalla tavallaan siunaus, että ihminen ei ole liikaa kiintynyt aineelliseen ja tavaraan. Minä en ole koskaan ollut sitä. Jumala kyllä järjestelee niitäkin asioita mielenkiintoisella tavalla.
Minäpä kerron yhden tapauksen omasta elämästäni.
Joitakin vuosia sitten meille tuli eteen tilanne, että piti hankkia uusi auto. Vaimon työtilanteet muuttuivat niin, että hän joutui luopumaan työsuhdeautosta. Olin suunnitellut, että menen seuraavana päivänä melko lähellä olevaan suurempaan kaupunkiin katselemaan uusia autoja.
Illalla vaimo sanoi Kymppiuutisten jälkeen, että katsopas, jos paikallisessa lehdessä olisi jonkinlaisen auton myynti-ilmoitus. Minä vähän tuhahdin, että "ei varmaan ole". No vaimo katsoi itse lehteä ja sanoi, että täällä on tällainen ilmoitus: "MB vm. ...., ajettu 55.000 km. Seisoo tarpeettomana pihassa. Puh.no xxxxxx."
Sanoin, että leikkaa se ilmoitus minulle, niin otan sen mukaani. Seuraavana päivänä soitin töistä numeroon ja kysyin, että missäs tämä paikka on ja teillä on siellä Mersu myytävänä. Sain tiedon sijainnista ja sovimme, että menen käymään, koska olen muutenkin tulossa siihen kaupunkiin autoja katselemaan.
Niinpä sieltä toisesta päästä löytyi USKOVAINEN PARISKUNTA, joka oli myymässä sitä autoa. Juttelimme pari tuntia ja joimme kahvia. Minä olen aika kova tinkimään kaupoissa. Sen kahden tunnin aikana myyjä pudotti alkuperäisestä pyynnistä 20.000 mk. Tingin aina 5.000 mk kerrallaan. Soitin vaimon mukaan Mersun koeajelulle. Kun olimme lähdössä, niin pihaan tuli autosta myöskin kiinnostunut mies. Myyjä sanoi, että meillä on etulyönti, jos ostamme auton. Koeajon jälkeen löimme A4:n kirjoituskoneeseen ja teimme kauppakirjan.
Minä menin lähinnä uutta Vectraa tms. ostattelemaan, mutta ajoin 3 v. vanhalla ja vain 55.000 km ajetulla Mersulla kotiin.
Autosta oli ollut 2 ilmoitusta sen isomman kaupungin huomattavasti laajalevikkisemmässä lehdessä, mutta ne eivät purreet. Miksi? Koska Jumala oli varannut auton meille.
Sillä Mersulla ajan tänäkin päivänä.
Siunausta elämääsi!
Minä en nylkenyt sitä uskovaista pariskuntaa tinkimiselläni. Heillä oli varaa pudottaa.