Ahaa elämyksen koettuani aloin miettiä, että onkohan idea sittenkään ihan hyvä... nimittäin ensi kesäksi haluan rakentaa pihaani pienen lammen ja keksin, että miksipä ei joutavaksijäänyttä lapseni kahluuallasta (halkaisija jotain 1,5m.) voisi "upottaa" maahan. Siihen sitten kiviä ja joku pumppu jne? Onko ihan huono idea?
Kahluualtaasta vesiallas?
2
640
Vastaukset
- Jorma100
Itse arvioisin että tällaisen altaan kestävyys joutuu koetukselle. Siinä on aika paljon vaivaa tehdä kuoppa, koristella allas ja erityisesti ympäristö ja jos se sitten alkaa vuotaa??
Noin pieneen altaaseen ei ihan oikea allasmuovikaan tulisi kovin kalliiksi.
Itsellä ollut allasmuovista tehty pieni koristeallas jo viitisen vuotta, kesät talvet vedellä täytettynä ja ihan hyvä edelleen.- kokeiltu on...
Kyllä kahluualtaasta onnistuu mikäli materiaali on sellaista ettei halkea pakkasella ja talveksi allas pitää tyhjentää ja peittää. Kuoppa pitää kaivaa ja kannattaa myös routaeristää, eli styroxia ja eristystä altaan alle. Mutta jos ei ole rahasta tiukkaa, niin kyllä minäkin tekisin ihan näistä oikeista ostoaltaista piha-altaan. Mutta jos haluaa kokeilla hyödyntää vanhaa lapsen allasta, niin mikäs siinä, ei muuta kuin kokeilemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san661883- 541176
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731039Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182980Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 92921
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu116908