Moi!
Olen kokenut muutamia vuosia sitten todella stressaavan ja epämiellyttävän vaiheen jonka seurauksena mulle on jäänyt sellainen etten kestä oikein mitään epämiellyttäviä tilanteita.Jos sellaiseen joudun jossa minua tai läheisiäni kohdellaan kaltoin niin vedän heti "herneen nenään" ja sanon yleensä lähes mitä mieleen tulee jota tietenkin kadun sitten vähän ajan päästä.Ja kun tällainen "tilanne" on päällä rupean tärisemään ihan hirveästi, en kuitenkaan ole aivan raivona mutta jotenkin tuntuu ettei kestä sellaisia tilanteita ja tulee mieleen:ei taas mitään P...kaa, en jaksa.
Olen yrittänyt ajatella että aina kun suututtaa menisin vaikka kävelylle tai odottaisin ensin vaikka tunnin/pari ennen kuin reagoin niin se reagointi olisi ehkä kohtuullista mutta sitten kuitenkin "unohdan" nämä hyvät aikeeni.
En ymmärrä miksi en voi olla ottamatta stressiä loppujen lopuksi aika pienistä asioista.Inhoan kyllä epäoikeudenmukaisuutta yli kaiken ja kun sellaista on saanut osakseen oikein roppakaupalla silloin muutama vuosi sitten niin seuraus on tämä....
Onko jollain muullakin vastaavaa?
Onko mulla mennyt stressinsietokyky ja saako sitä enää "korjattua"?
Olisin todella kiitollinen jos ottaisitte kantaa, koen tämän jo ongelmaksi itselleni!

Vastaukset 1
Vanhimmat
>>Onko jollain muullakin vastaavaa?
Onko mulla mennyt stressinsietokyky ja saako sitä enää "korjattua"?
Minulle on sanottu, että minulla on lyhyt sytytyslanka. Räjähdin siis nopeasti siihen aikaan.
Tuollaisesta oppii kyllä pois. En osaa sanoa mitään erityistä menetelmää, mutta pitää vaan ajatella, ettei viisas ihminen rähjää turhista asioista. Pitää olla itsehillintää melkein loputtomiin.