Vaarallista?

...Voi seurata jos on ollut 3vuotta yksin? Kolme vuotta sitten mulla oli jokunen kaveri mutta eipä oo enään. Neljäs vuosi nyt lähdössä. Oon tottunu oleen yksin, enkä usko sopeutuvani enään ihmisten joukkoon. Rakastan yksinäisyyttä.

Mutta mietin tässä vain että onko se 15vuotiaalle tytölle jollain tavalla vaarallista olla yksin? Ja noin suhteellisen kauan vielä.. Voinko joskus alkaa kärsimään jostain tämän takia? Vaikuttaako tämä mitenkään kehitykseen tms?

Joskus tuntuu, että olis kiva jos ois sellanen samanhenkinen kaveri ettei tarttis aina täällä kotona olla. Mutta muuten tykkään kyllä olla yksin (tosin onko tuo ihmekään, kauanhan sitä on tullu jo oltua)

Mulla ei siis todellakaan ole ketään kaveria. Päivät, niin arkipäivät, lomat, kuin viikonloputki menee netissä olemiseen, telkkarin kattelemiseen, lukemiseen tai eläinten kanssa olemiseen. Ja tietty kouluun. Muuta en tee.

Juu, kuulostaa omituiselta ja monet varmasti pitää mua outona. Mutta minkäs teet, jos oot oma ittes eikä siltikään kukaan huoli kaveriksi?
7628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tuo kyllä kuullostaa,
mut ihmiset on kaikki erilaisia ja toiset
tutustuvat muihin myöhemmin kuin
toiset.
olet kuitenkin siinä iässä et jäät "kokemuksist"
pian paitsi ja sen jälkeen voi olla hankalampaa... se toki riippuu paljon ystäväpiiristä
mut jos sitä ei nyttenkää ole niin sit...

Äänestä

Ei voi tietää vaikuttaako mitenkään tulevaisuudessa tollainen teini-iässä yksin olo, mut sinänsä hienoa jos kykenet elämään asian kanssa. Itsekin ollu pari vuotta melko yksinäinen ja olen kyllä huomannut että tähän tottuu. Ennen oli paljo kavereita, mutta muutettuani uudelle paikkakunnalle, en ole tutustunut ihmisiin. Toi yksinolo ja siihen suhtautuminen liittyy paljolti aiempiin ihmissuhteisiin. Onko ollut kuinka läheiset välit vanhempiin tai kavereihin. Itsellä havaitsin muuton jälkeen jonkinasteista läheisriippuvuutta. Sekään ei ole hyvä asia, jos tottuu olemaan jatkuvasti jonkun kaverin tai poika/tyttöystävän seurassa. Kun suhteet menee poikki niin ei osaakaan olla hetkeäkään omillaan. Välillä on siis ihan hyvä oppia olemaan omillaan, mutta pitkään jatkunut yksinäisyys ei varmasti ole kovin antoisaa.
Löydät kyllä varmasti vielä kavereita tuossa iässä. Vanhemmalla iällä tutustuminen vaikeampaa. Kannattaa kokeilla uusia harrastuksia. Niissä tutustuu helposti.Tsemppiä !

Äänestä

yksinäistä elämää yli monta kymmentä vuotta. Ihminen tarvitsee yhteisön, tehtävän ja läheisiä, jotta elämä olisi elämisen arvoista.
Aloitin äskettäin terapian ja uskon, että loppuelämästäni voi tulla sen ansiosta elämisenarvoista. Älä sinä odota näin pitkään, vaan ala elää. Hakeudu terapiaan jo nyt, et selviä yksinäisyydestäsi yksin.

Äänestä

mäpäs olenkin ollut melkein 10 vuotta yksinäinen (nyt oon 18) ja olen niin perkeleen onnellinen siitä! en edes halua kavereita tai kumppania jne... sanokaa mitä sanotte mut ootte vaan kateellisia!

Äänestä

Millainen sä sitten olet kun sä olet oma itsesi? Millainen ulkonäkö ja luonne?

Äänestä

viestisi perusteella fiksulta, selkeältä ja hyvinvoivalta. Tuntuu, että tuo käsitys yksinäisyyden vaarallisuudesta tulee ihmisille joistakin leffoista, joissa "kerrotaan henkilöstä, joka oli vuosia yksin ja hyvin pahoinvoiva". Mutta eihän se oikeaan elämään päde! :D

Lukeminen, surffailu, tv:n katselu ja koulussakäynti pitävät mielen virkeänä. Olet ihan kuten muut, älä murehdi.

Joka vuosi ei mielestäni ihmisellä tarvikaan olla kavereita, jos ei vain kenenkään kanssa synkkaa (muut ovat lapsellisempia ja jutuiltaan eri tasolla). Vasta sitten, kun löytää jotenkin kutenkin mukavaa juttuseuraa, kannattaa miettiä paremmin tutustumista. En kuitenkaan kehoita olemaan tutustumatta uusiin ihmisiin -aina kannattaa yrittää, eihän siinä mitään menetä. Mutta terveydestä tässä ei ole nyt ollenkaan kyse. Ihminen pärjää ilman kavereitakin. Kaverit ovat vain piriste.

Äänestä
  • "Vasta sitten, kun löytää jotenkin kutenkin mukavaa juttuseuraa, kannattaa miettiä paremmin tutustumista. En kuitenkaan kehoita olemaan tutustumatta uusiin ihmisiin -aina kannattaa yrittää, eihän siinä mitään menetä"

    Kirjoitin vähän sekavasti...
    Tarkoitin tuolla sitä, ettei heti lyö hanskoja tiskiin. Lapsellisen oloisille henkilöille voi puhua kerran tai kaksi, odottaen jospa tämä keskustelun taso vähän paranisi. Mutta jos ei parane, niin siinä tapauksessa ei kannata ottaa kaverikseen ketään sellaista, jonka kanssa ei viihdy. Sitä tarkoitin. johonkin ihmiseen voi yrittää tutustua yhtä yrityskertaa enemmän, mutta jos todella huomaa, ettei ole vieläkään mitään yhteistä, niin sitten antaa olla. Ihmisiähän on onneksi paljon, joista valita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä kirjoitti:

...Voi seurata jos on ollut 3vuotta yksin? Kolme vuotta sitten mulla oli jokunen kaveri mutta eipä oo enään. Neljäs vuosi nyt lähdössä. Oon tottunu oleen yksin, enkä usko sopeutuvani enään ihmisten joukkoon. Rakastan yksinäisyyttä.

Mutta mietin tässä vain että onko se 15vuotiaalle tytölle jollain tavalla vaarallista olla yksin? Ja noin suhteellisen kauan vielä.. Voinko joskus alkaa kärsimään jostain tämän takia? Vaikuttaako tämä mitenkään kehitykseen tms?

Joskus tuntuu, että olis kiva jos ois sellanen samanhenkinen kaveri ettei tarttis aina täällä kotona olla. Mutta muuten tykkään kyllä olla yksin (tosin onko tuo ihmekään, kauanhan sitä on tullu jo oltua)

Mulla ei siis todellakaan ole ketään kaveria. Päivät, niin arkipäivät, lomat, kuin viikonloputki menee netissä olemiseen, telkkarin kattelemiseen, lukemiseen tai eläinten kanssa olemiseen. Ja tietty kouluun. Muuta en tee.

Juu, kuulostaa omituiselta ja monet varmasti pitää mua outona. Mutta minkäs teet, jos oot oma ittes eikä siltikään kukaan huoli kaveriksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu