Moi kaikille
Ja aluksi kiitos kun jaksatte kirjoitella. Tämä helpottaa kun tietää ettei ole ainoa.
Minä olen 30v mies ja n 3v ollu erinlainen olo. Alkoi äkillisellä kohtauksella. Stressi aiheuttajana ja oksentaminen ja epätodellinen olo jälkeenpäin ja väsymys. Työt hoitanut mut sellainen kohtauksen pelko jatkuvasti. Hetken söin lääkkeitä ja psykiatri sanoi että söin silloin liika pienillä annoksilla koska en parantunut. Sen jälkeen avioero ja rankka sellainen. Mut lääkkeitä en ole ottanut. Pamit kulkee mukana ja se tuo turvan vaik koskaan en ole niitä maistanut. Sinnittelen täysillä. Pitkään meni hyvn mut nyt ennen joulua tuli kohtaus, ihan pieni mut sen jälkeen taas ajatukset olleet tässä. Luulen että se johtuu vuoden ajasta. Nyt ahdistaa ja ajatteleen vaan päivä kerralla eteenpäin. Välil huonoja päiviä ja välillä parempia. Nukun kuitenki hyvin ja en ole väsynyt. En pitäis tätä masennuksena. Paniikia varmasti. Mut paljon olen tietoo hakenut netistä ja ne on auttanut. Pakko tästä joskus on selvitä.
Sen olen huomannu et mulla yksin vaikee olla. Silloin ajattelee kaikkee vaan yksin. Mistään ei tuel mitään. Poruassa parempi. Onko muilla vaieeta mennä nukumaan? Siis iltaisin? Aamulla juuri herätessä saattaa olla tyhmiä ajatuksia ja vaieaa mut kun nousee ylös ni kaikki vähän paremmin. Jotenki rinnastan tään myös 30 kriisiin. Mut katsotaan miten menee kun elämä tasaantuu. On niin suuria muutoksia ollut vuoden aiana. Ero ja uus suhde. Kyl luulis kaiken vaikuttavan. Tuntui vaan että tää alkoi kun elämässä kaikki oli hyvin. Ehkä stressi laukes ja samalla paiikki.
Kertokaa jos jollain kokemuksia? Sit ku välil pelkää että onko tulos hulluksi mut uitenki sitä ajattelee järkevästi. Liittyykö teillä paniikihäiriöön tällaiset? Ois mukava vaihtaa kokemuksia.
Ei mulla muuta. Hyvää talven jatoa kaikille ja muistakaa, päivä pitenee joka hetki ja valo tulee elämään. Se helpottaa oloamme ;)
Me tarvitseme tukea, toisilta ihmisiltä. Yksin emme pärjää;)
Kiitos etukäteen.
Ja aluksi kiitos kun jaksatte kirjoitella. Tämä helpottaa kun tietää ettei ole ainoa.
Minä olen 30v mies ja n 3v ollu erinlainen olo. Alkoi äkillisellä kohtauksella. Stressi aiheuttajana ja oksentaminen ja epätodellinen olo jälkeenpäin ja väsymys. Työt hoitanut mut sellainen kohtauksen pelko jatkuvasti. Hetken söin lääkkeitä ja psykiatri sanoi että söin silloin liika pienillä annoksilla koska en parantunut. Sen jälkeen avioero ja rankka sellainen. Mut lääkkeitä en ole ottanut. Pamit kulkee mukana ja se tuo turvan vaik koskaan en ole niitä maistanut. Sinnittelen täysillä. Pitkään meni hyvn mut nyt ennen joulua tuli kohtaus, ihan pieni mut sen jälkeen taas ajatukset olleet tässä. Luulen että se johtuu vuoden ajasta. Nyt ahdistaa ja ajatteleen vaan päivä kerralla eteenpäin. Välil huonoja päiviä ja välillä parempia. Nukun kuitenki hyvin ja en ole väsynyt. En pitäis tätä masennuksena. Paniikia varmasti. Mut paljon olen tietoo hakenut netistä ja ne on auttanut. Pakko tästä joskus on selvitä.
Sen olen huomannu et mulla yksin vaikee olla. Silloin ajattelee kaikkee vaan yksin. Mistään ei tuel mitään. Poruassa parempi. Onko muilla vaieeta mennä nukumaan? Siis iltaisin? Aamulla juuri herätessä saattaa olla tyhmiä ajatuksia ja vaieaa mut kun nousee ylös ni kaikki vähän paremmin. Jotenki rinnastan tään myös 30 kriisiin. Mut katsotaan miten menee kun elämä tasaantuu. On niin suuria muutoksia ollut vuoden aiana. Ero ja uus suhde. Kyl luulis kaiken vaikuttavan. Tuntui vaan että tää alkoi kun elämässä kaikki oli hyvin. Ehkä stressi laukes ja samalla paiikki.
Kertokaa jos jollain kokemuksia? Sit ku välil pelkää että onko tulos hulluksi mut uitenki sitä ajattelee järkevästi. Liittyykö teillä paniikihäiriöön tällaiset? Ois mukava vaihtaa kokemuksia.
Ei mulla muuta. Hyvää talven jatoa kaikille ja muistakaa, päivä pitenee joka hetki ja valo tulee elämään. Se helpottaa oloamme ;)
Me tarvitseme tukea, toisilta ihmisiltä. Yksin emme pärjää;)
Kiitos etukäteen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Täällä ollaan samassa veneessä muutkin tosiaan, ja se on helpottanut ainakin minua suunnattomasti kun n. vko sitten tulin tälle palstalle eka kertaa! Ollut mullakin taas paniikki vaivana nyt talvella; joulun aikaan paheni.
Mut olo keveni huomattavasti kun on minne purkaa ajatuksiaan ja on huomannut että on paljon meitä samanmoisia. :)
Itelläni kans lääkettä aina varalla tarpeeseen, ilman niitä tulisi kohtaus varmasti. Psyykkinen juttu.
Yksin en myöskään minä tykkää olla; pelko ahdistuksesta tulee kun jää kotiinkin yksin. Ei tosin aina, mutta mielessä välähtää että mitä jos se taas...
Odotan kevättä aivan mielettömästi, keväällä olo on varmasti aivan eri luokkaa kun nyt pimeään aikaan; viimekesänä itse olin ihan oireeton.
Joskus on vaikeaa mennä nukkumaan kun tarkkailee itseään ja miettii mielessä taas sitä huonoa olotilaa, mutta ei minulla varsinaista nukahtamisongelmaa ole. Nyt varsinkin kun lähden taas koulunpenkille niin univaikeuksista varmasti pääsen siinä vaiheessa kun tulee säännöllinen rytmi.
Ja kyllä, mulla on vahvasti kohtauksen tullessa sellanen olo että nyt varmasti sekoan ja joudun mielisairaalaan! Se on niin hirvittävä tunne että sitä ei käsitä kukaan "terve" ihminen! Mutta ajattelepa ootko koskaan sitten kuitenkaan seonnut? Ei olla seottu varmaan kumpikaan, eikä me seotakaan! Väliin tuntuu inhottavalta, mutta kyllä se menee ohi, aina se menee. :)
Kevään ja valon odotusta sinnekin!
P.S. Lopeta sinäki kahvin juonti jos et oo jo lopettanu! ;)
myö ihmiset ollaan erilaissii;miulle on henki ja elämä se,jotta suan olla välillä yksinäni.Tietysti tuo miun työ asiakaspalavelussa(oon nyt sairalomalla)tekköö sen,että kun päivät pitkät puhut ja kuuntelet toisten murhheita,iloja ja suruja,niin on nyt hyvä nollata tämä tilanne.Uamulla,kun herreen ja tajjuun,ettei minun tänäkkää päivänä tarvihe virkkoo kellekkää mittää,jos en halluu,anttaa miulle niin mukavan olon.Tänne palstalle kirjuttelu on mukavvoo ja renttouttavvoo-ei tarvihe niin tarkkaan ajatella,mitä suusta luiskahttaa!!