Kasvoin vl-perheessä ja erosin yhteisöstä vasta parikymppisenä. Kodin ja yhteisön yhteistyössä toteutettu vl-kasvatus invalidisoi minut ja monet kohtalontoverini edelleen. Joku on sanonut että "Kerran vl, aina vl" - pitänee paikkaansa.
Lapsuuden aivopesu sekä Jumalalla ja helvetillä pelottelun seuraukset pulpahtelevat alitajunnasta vieläkin pintaan ihan yllättäen. (Ei siksi, että niitä haluaisi muistella... kylmät väreet...)
Kun joku pyytää sunnuntaina saunaan, alitajunnasta nousee vanha viesti: Se on syntiä!
Sirkusteltan nähdessä tulevat mieleen lapsuuden opetukset: Se on synnin paikka.
Joka kerta kun omat lapset kertovat jostain oppitunnista poikkeavasta opetusmuodosta koulussa, sitä huomaa miettivänsä: Onkohan tuo sopivaa, joutuvatko lapseni nyt helvettiin?
Meikatun naisen näkeminen pompsauttaa alitajunnasta sinne neljäkymmentä vuotta sitten pakkosyötetyn viestin: Syntinen nainen!
Tiettyjen ihmisten (johto- ja hoitomiesten) nimen kuuleminen kotipuolessa käydessä herättää ne ikävät tuntemukset henkiin. Kaikki ne itkuiset hoitokokoukset ja ahdistavan pelon...
Miten teillä muilla, "rakastavan" vl-kasvatuksen saaneilla on, muistatteko sen pelon johon meidät kasvatettiin?
Alkoholistiperheiden lapset ovat myös rikki "kasvatettuja", muta heidän traumansa ovat monesti konkreettisempia(siis yhtään väheksymättä), eikä lasten aivoihin ole järjestelmällisesti pakkosyötetty mustia ajatuksia elämästä ja kuolemasta.. On se niin julmaa, että on sitä vaikea käsittää. Olkaa kiitollisia, jotka olette saaneet syntyä "tavalliseen" perheeseen ja elää tasapainoisen lapsuuden!
Lapsuuden aivopesu sekä Jumalalla ja helvetillä pelottelun seuraukset pulpahtelevat alitajunnasta vieläkin pintaan ihan yllättäen. (Ei siksi, että niitä haluaisi muistella... kylmät väreet...)
Kun joku pyytää sunnuntaina saunaan, alitajunnasta nousee vanha viesti: Se on syntiä!
Sirkusteltan nähdessä tulevat mieleen lapsuuden opetukset: Se on synnin paikka.
Joka kerta kun omat lapset kertovat jostain oppitunnista poikkeavasta opetusmuodosta koulussa, sitä huomaa miettivänsä: Onkohan tuo sopivaa, joutuvatko lapseni nyt helvettiin?
Meikatun naisen näkeminen pompsauttaa alitajunnasta sinne neljäkymmentä vuotta sitten pakkosyötetyn viestin: Syntinen nainen!
Tiettyjen ihmisten (johto- ja hoitomiesten) nimen kuuleminen kotipuolessa käydessä herättää ne ikävät tuntemukset henkiin. Kaikki ne itkuiset hoitokokoukset ja ahdistavan pelon...
Miten teillä muilla, "rakastavan" vl-kasvatuksen saaneilla on, muistatteko sen pelon johon meidät kasvatettiin?
Alkoholistiperheiden lapset ovat myös rikki "kasvatettuja", muta heidän traumansa ovat monesti konkreettisempia(siis yhtään väheksymättä), eikä lasten aivoihin ole järjestelmällisesti pakkosyötetty mustia ajatuksia elämästä ja kuolemasta.. On se niin julmaa, että on sitä vaikea käsittää. Olkaa kiitollisia, jotka olette saaneet syntyä "tavalliseen" perheeseen ja elää tasapainoisen lapsuuden!
Vastaukset 10
Vanhimmat
samat tuntemukset on minullakin kaikki tekemiset tuntuvat synniltä minä lähi lätkiin n.v-75
vanhan p..kan toistoa: ei mitään uutta auringon alla...
VL-aivopesty? Kolkuttaako omatunto?
työntää? Vanhaa p..kaa niissä saarnapöntöissä yhä jauhetaan ja sitä on täälläkin kritisoitava uutta p..kaa odotellessa.
Voihan kasvatus olla traumatisoivaa tai ei, oli kyseessä kristillinen tai muihin arvoihin perustuva kasvatus! Ehkei kannata yleistää jos on itse kasvanut perheessä jossa menettely oli sellaista että jäi pelkoa yms... Kantsii kasvaa itsekin ettei tee vanhempien virheiden sijaa jotain toista virhettä. Elämä on haasteellista!
"Miten teillä muilla, "rakastavan" vl-kasvatuksen saaneilla on, muistatteko sen pelon johon meidät kasvatettiin?"
Kyllä muistan tuon pelon: vieläkin tehdessäni jotain ihan tavallista mutta vl-oppien mukaan syntiä joudun muistuttelemaan itseäni että olen jo yli 40 ja voin ihan itse päättää mitä teen. :)
Olen aina ajatellut että vl-lapsuuteen liittyvä henkinen/ hengellinen väkivalta on todella raskas taakka kantaa.
Miun ystävä kertoi että oli lapsena pantu istumaan tallin nurkkaan yksinään pimeään eikä se aina ollut ymmrätänyt miksi oli sinne teljetty lukon taa. Äitinsä oli sanonut, että kun oot siellä miettinynnä aikasi niin tulet sitten tunnustamaan ja pyytämään anteeksi. Ystäväni kertoi ettei oikein koskaan tajunnut mitä piti pyydellä anteeksi, kun ei ymmärtänyt mitään tehneensä väärin. Äitinsä oli vetänyt tukasta sinne talliin ja sanonut että istut siellä siihen asti että tulet tuntoihisi tai jotain sellaista. Eikä se miun ystävä tiennyt lapsena mitä se tuntoihin tulo tarkoittaa, mutta tukistaminen ainakin oli kipeää käynyt mutta eniten oli pelottanut se pimeä talli (navetta tai joku eläinsuoja se oli?? ei sillä väliä, joku piharakennus, muistaakseni talli). Tuo miun ystävä erosi sitten vl-liikkeestä heti kun tuli kotoa muutto ikäiseksi. Nykyään hän kyllä sanoo, ettei voisi omilleen lapsilleen sillä tavalla tehdä ja vielä nytkin saattaa unissa kummitella se pimeään talliin joutuminen.
Miun ystävä tätä kertoi ja minä vaan ihmettelin että miten tuo voi olla mahdollista vaan hän kertoi että hänen sisarustaan oli kohdeltu samoin ja ne muut sisarukset oli "parempia" ja niitä ei tarvinnut nuhdella ja panna miettimään.
Muistan hyvin tuon ahdasmielisen vl kasvatuksen ajan. Raamattuluokassa sanottiin, mikä on syntiä ja mikä ei. Koulussa ei saanut pitää muotivaatteita, eikä katsoa opetuselokuvaa. Ei myöskään saanut olla hyvä kaveri "maailmanlasten" kanssa. Muut koulun vl:t kyllä kielivät, jos jotain vähääkään juoruttavaa oli. Vanhempana tuli hoitokokousket ja muut "veljelliset" toimenpiteet.
Mutta olen päässyt kaikesta tuosta yli. Unohtaa ei voi, eikä ole tarviskaan. Puhun näistä asioista avoimesti. Pystyn myös nauramaan sekä itselleni, että näille opettajille ja hoitajille. Nykyään olen käytännössä ateisti. Hieman säälin sekaisin ajatuksin suhtaudun lestadiolaisiin, niin johtajiin kuin johdatettaviin. Minulle on aika tarpeetonta tulla puhumaan sieluni tilasta. Sellainen ei enää pure. Elämä tuntuu nykyään elämisen arvoiselta.
Jumal on antanut sinulle elämän. Hengellisen väkivallan ulkopuolella olevat elämän. Monet kärsivät edelleen vl-kastatuksen traumoista.
Myös minä olen kasvanut VL-perheessä ja VL:ien joukossa edelleen kuljen. Uskoani en ole kieltänyt, vaikka koenkin luoneeni itselleni elämän, joka ei aivan sovi vanhoillislestadiolaisuuden perinteisiin raameihin.
Kerran jos toisenkin olen ihmetellyt, miksi valintani ja tekemiseni, jotka laajalti vl:ien piirissä luokiteellaan synniksi, eivät saa minua epämiellyttäviin tuntemuksiin. En koe "syntisten" tekemisieni kanssa samanlaisia tuntemuksia, joita tässä viestiketjussa muutama on kuvaillut. Toki vuosia sitten mielessä soi "tämä on syntiä" yhden jos toisenkin tekemisen ja ajatuksen yhteydessä, mutta nykyisin tämä "syntiohjain" hyvin vähän enää ohjaa elämääni.
En voi väittää nykyisen synnintunnottoman tilani johtuvan siitä, että kasvatuksestani olisi puuttunut vanhoillislestadiolaisen kasvatuksen piirteet. Edelleenkin, vaikka olen omaa elämääni elävä nuori aikuinen vanhempani muistuttavat siitä, miten elämää tulisi elää ja syntiä vastaan taistella. Otan ohjeet vastaan, mutta filtteroin ne omaan elämääni sopiviksi.
Minulle tärkeintä on, että koen hallitsevai omaa elämääni, tunnen säilyttäneeni suhteeni Jumalaan ja elän sellaista elämää, jossa olen tyytyväinen ja jossa voin toteuttaa asettamiani päämääriä. Hyvyyden, oikeudenmukaisuuden, armollisuuden ja rakkauden olen antanut ohjeistaa elämääni.