Kitkapiiperpäjät ja Jehovan todistajat. Yhtäläisen liikuttavan varmoja fanaattisesta vakaumuksestaan.
Uskovaiset
;-)
24991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jehovan todistajan voi pyytää kahville, ja ladella pöytään sen verran kysymyksiä, vastaväittämiä, ristiriitoja ja faktoja että menee poloinen päästään pyörälle ja horjuu uskossaan.
Se tosin edellyttää riittävää taustatietämystä sekä uskon asioista että faktoista.
Teeppä sama "kitkapiipertäjälle". Väitän ettet tule onnistumaan.
Kitkarenkaan ominaisuudet ovat huipussaan nimenomaan kahvipöytäkeskusteluissa.
Ei ole ihan hirveästi harmittanut Helsingissä kitkoilla ajellessa tänä "talvena". Se kyllä sylettää kun saa koko ajan olla korjauttamassa tuulilasia kun ropisee edellä menevien nastoja ikkunaan...
Toki ne kitkarenkaan ominaisuudet ovat huipussaan myös kahvipöytäkeskusteluissa. Tuppaavat kuitenkin jostain kumman syystä olemaan kahvipöytäkeskusteluissa altavastaajan asemassa, toisin kuin liikenteessä.
Ei ne ole nastoja vaan kiviä kitkarenkaitten hetuloista. Ei nykyiset nastat ikkunaa rikki saa.
Kivet ja nastat rikkovat ihan yhtälailla ikkunan. Kaikki eivät ajele uusilla tai edes uudehkoilla renkailla, joten vanhoja nastarenkaita löytyy vielä vaikka kuinka. Uusi "kevytnastakin" saa aikaan "häränsilmän", kunhan vain kohtaamisvauhtia on tarpeeksi.
Kitkapiipertäjillä ja Jehovan todistajilla on myös suunnaton tarve julistaa aatettaan kaikille kansanosille.
vähemmistöillä on tarve saada asiaansa esille, vaikka kuinka väärässä ovatkin.
Jospa joku kertoisi jonkun muun syyn kuin melu ja teiden kuluminen.
Pätevä syy kitkarenkaiden käyttöön jo mainittujen teiden kulumisen minimoimisen ja melun vähäisyyden lisäksi on turvallisuusasiat, eli hyvään ajoturvallisuuteen pyrkiminen. Mukavuus niin ajossa kuin tallissakin on toinen syy.
- Hiljaisuus
- Teiden kuluminen
- Ei irtoilevia nastoja
- Yleensä parempi pito kuin nastarenkaalla
Viimeinen viimeistään sai minut kääntymään kitkankäyttäjäksi.
Toki nasta pitää paremmin joissakin tilanteissa - joita näkee todella harvoin, ainakin täällä eteläsuomessa. Pohjoisessa niistä voi olla hyötyä. En tiedä, ajan siellä harvoin.
Tämä "talvi" on ajeltu kitkoilla ja hyvinhän ne pitävät. Parina aamuna oli oikein kunnon jääkeli, mutta eipä ollut mitään hätää. Vauhtia vaan hieman pois ja kyyti oli täysin turvallista.
Kuulosti siltä, että nastarenkailla ajavilla pyörät sutivat lähtiessä huomattavasti enemmän kuin kitkailijoilla. Liekö sitten nastamiesten ja -naisten osaamattomuutta, kun noin sudittelivat. Liian tehokkaat autotkin vaikuttavat asiaan, joten hillitkää sitä kaasujalkaa, niin pääsette kunnolla lähtemään esim. valoista.
Pahin keli nastojen kannalta taitaa olla märkä asfaltti.
Pito on heikko ja sitten kun lähtiessä kuuluu sitä sutimisääntä niin voi olla aika varma että nastoja irtoilee.
Edellisessä autossa oli nastat alla ja ihan normaaliajossa lähti talvessa puolet nastoista. Nyt on kitkat ja kulumista ei talven jäljiltä (edellisen siis) edes kunnolla huomaa. Tosin pitääkin paljon paremmin, eli ei sudi (paitsi joskus märillä maalauksilla, pirun liukasta tuo valkoinen tökötti). :)
olla sinun normaaliajo?
Minä olen ajanut nyt kaks ja puoli talvea nykyisillä nastarenkailla ja yhtään nastaa ei ole irronnut.
Kaupunkiajoa, jonkin verran moottoriteillä ajoa.
Ongelmahan tuo on kun nastat eivät vain pidä, sutivat (ja jos ei ole abseja niin jarrutuksissa niitä vasta lähteekin) asfaltilla, aiheuttaen sitä nastapoistumaa.
Kai ne pysyvät jos jotenkin ylivarovasti ajaa, mutta parempi nyt kitkoilla kun ei edes lähde sutimaan.
Nyt kyllä tuli soopaa kuin Jehovan todistajalta Vartiotornia myydessä.
Ja mikä olikaan koko keskustelun otsikko???
:-))))))
Miksi nastarenkaat pitävät niin huonosti kaupunkien risteysajossa?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000121&posting=22000000022412381
millä aikaa sinä joudat ajamaan jos noin tarkkaan nastojen lukumäärästä pidät huolta ?
Sehän tarkoittaa että sulla on oltava ne renkaat makkarissa että voit illoin ja aamuin suorittaa laskennan ja ilmoittaa sen tuloksen nettiin sitten heti kohta.
hei haloo
Taidat olla varsinainen "rattitaituri", jos pystyi hävittämään puolet nastoista. No, ehkä amikset osaavat senkin taidon, heh!
Tervetuloa kyytiin, voin näyttää millaisella ajolla ne nastat ropisivat renkaista.
Auto on tosin vaihtunut, mutta tyyli on edelleen sama. Erona toki se että nykyään eivät renkaat juurikaan sudi, toisin kuin nasta-aikoina.
Pitää olla kyllä melkoisen laiska auto, jos ei saa kitkarenkaita sutimaan. Ei noita sinun jorinoita usko selällään oleva seppokaan.
Totta kai ne SAA. Mutta kun ei ole tarkoitus.
Samaa ajotyyliä kun käyttää kitkoilla ja nastoilla, sutivat nastat jatkuvasti ja kitkat vain harvoin.
Tiedän, voi olla sinulle vaikea ymmärtää että renkaan pito vaikuttaa sutimiseen, mutta näin se vain on.
Minulla on ollut testivoittajakitkat ja tällä hetkellä on (tosin vuosia sitten voittaneet) testivoittajanastat. Kyllä minä ainakin sain - ja saan edelleen - kitkarenkaat sutimaan helpommin mitä nastarenkaat. Johtuu tietenkin siitä, että kitkarenkaat jo luonnollisten ominaisuuksiensa vuoksi pitävät huonommin kuin nastarenkaat, joiden suunnittelussa on pääpainona ollut hyvät talviominaisuudet.
Kitkarenkaan sutimista ei perusautoilija ehkä huomaa, koska silloin ei kuulu vastaavia ääniefektejä mitä nastan raapiessa tyhjää.
95% ajasta nasta pitää huonommin kuin kitka. Melkein tekisi mieli sanoa että 99% ajasta, mutta tuo on varmaan harha joka johtuu siitä että itse ajelen pääasiassa aamukahdeksan ja puolenyön välillä.
Siis esim. märällä asfaltilla (joka on täällä päin yleisin talvikeli) nasta ei pidä juuri yhtään. Lumella (joka on se toinen normikeli) kitka pitää paremmin. Jäällä nasta voittaa, mutta sitähän esiintyy yleensä vain hetken aamulla.
"Siis esim. märällä asfaltilla (joka on täällä päin yleisin talvikeli) nasta ei pidä juuri yhtään."
Kyseisellä kelillä nastan ei edes tarvitse pitää yhtään mitään, koska nastarenkaan kumista valmistettu osuus huolehtii pidosta. Ideanahan nastarenkaassa on se, että kun kumi ei pidä jäällä, niin metallista valmistettu nasta raapii ja saa aikaiseksi edes jonkunlaista vastustusta renkaan ja tienpinnan välille. Kitkarenkaista, jotka ovat ainoastaan nastoista riisuttuja malleja nastarenkaista, ei kyseistä ominaisuutta löydy.
Kitkarengas on liukas niin jäällä, kuin märällä asvaltillakin. Ainoastaan kesärengas toimii jälkimmäisessä tapauksessa kiitettävästi. Nastarengas toimii molemmilla kohtuullisesti.