Ilta-Sanomien mukaan Krisse show nähtiin viimeisen kerran 28 pv joulukuuta, eikä jatkosta ole tietoa. Mitähän taiteilija jatkossa aikoo tehdä?
KRISSE ULOS RUUDUSTA
prinsessa pieni
5416983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
... yrittäisi uusiutua. Alkaa olla melko kulunut koko blondi-juttu jo...
Alusta lähtien oli selvää, että Krisse on yhden vitsin ja yhden ilmeen "stand up koomikko", jolla ei ole mitään todellista osaamista, joka kantaisi pidemmälle.
Kuka tahansa näyttelijä osaa näytellä tyhmää blondia ja pyöritellä silmiään, mutta oikeat näyttelijät, stand up koomikot, imitaattorit yms. pystyvät sen lisäksi paljoon muuhunkin. Krisse ei pysty ja sen ovat viimein katsojatkin huomanneet ja kääntäneet hänelle selkänsä.
Myös Krissen mies lienee tehnyt tilanteesta omat johtopäätöksensä.
Koska Krissen lahjat ja osaaminen eivät riitä muuhun, todennäköisesti hänestä tulee elantonsa takia julkisuus tyrkky, jonka naamasta pääsemme nauttimaan eri naisten yms. lehdissä TV-visailuissa yms. joissa hän esiintyy palkkioiden takia.
Paljon mahdollista myös, että hänet otetaan jonnekin 7-päivää lehteen tai B-luokan TV showhun "erikois toimittajaksi" tyyliin "Krisse haastattelee julkkiksia".
Mitä vähemmän tuota lahjatonta bimboa tarvitsee enää nähdä, sen parempi!
Edellä kertomasi syvä huoli/halveksunta ko. henkilöstä oli vain onneksi yhden ahdistuneen ihmisen mielipide. Krissen ohjelmaa seuranneena en kylläkään yhtyisi sinun mielipiteisiisi. Hän on aivan hyvä esiintyjä, siinä missä moni muukin alan ihminen. Niitä mutkia matkaan tulee elämän varsitiellä joskus myös omalle/toisen kohdalle. Kukaan meistä ei ole paras/korvamaton. En sellaista vielä ole tähän päivään mennessä päässyt näkemään. Voisitko kertoa kuka on sellainen?
Krisselle toivotan kaikkea hyvää ja pidä lippu korkealla!!!
sais häipyä julkisuudesta koko bimbo, on jäänyt vähän rooli päälle, sillä uskon ja toivon ettei kukaan ihminen ole luonnostaan tollainen. En ole koskaan ymmärtänyt mitä HAUSKAA on tässä koomikossa.
Minusta vain tuntuu että tämä nainen on ylimielinen pelle joka on vain tahtonut julkisuutta hinnalla millä hyvänsä.
Ei vaan ole koskaan ollut tällä järkeä kädessä ja leikkii sellasta teinityttöä niissä sen jutuissa, kaiken kukkuraksi syntynyt lapsikin tarvitsee hänen huomiotaan enemmän kuin suomen tylsistynyt kansa tätä ihmistä kohtaan.
Samaa mieltä - en katsonut yhtään jaksoa kuin vilaukselta HYVÄ, HYVÄ ja vielä kerran hyvä, että turha paskahöpöttäminen loppu - koomikko? voi perse!!!!!
Krisse olisi täydellinen tv:n chat-juontaja. Jaksaisi puhua tuntikaudet yhtämittaa tyhjänpäiväisyyksistä ja olisi tarpeeksi kaunis houkuttelemaan peräkammarien pojat lähettelemään palvontaviestejään yökaudet.
Bingoemännäks laivalle..sinnehän ne muutkin epäonnistuneet ovat menneet.
Aivan ylimainostettu kakaramainen akka. Ei katsojiakaan ohjelmalla, mutta kun neloseltakin oli joku aikanaan palkittava.
Jutut alkoivat toistaa toisiaan, eikä hauskuudesta ollut jäljellä puoliakaan alkuperäisestä.
Olen seurannut Krisseä alusta asti, mutta nämä "uudet" jaksot eivät vaan jaksaneet kiinnostaa enää, saati sitten naurattaa.
Hyvää jatkoa vaan Krisselle tuoreempien juttujen parissa, ja sinkkuelämässä.. ;o)
JA PS: Jätä se Krissebimboimago NYT pois, linnanjuhlissakin piti olla esitys päällä
Tuosta sinun viimeksi mainitsemastasi asiasta kirjoitin tänne linnan juhlien jälkeen. Työ pitää osata pitää erillään eikä vetää samaa showta katsomatta sopiiko se tilaisuuteen tai ei.
Krissen ohjelman mielenkiinnon lopahtamisenkin syyksi katson osaksi sen, ettei hän osannut missään olla ilman tuota rooliaan. Tuollainen jatkuva saman roolin veto alkaa puuduttaa katsojan kuin katsojan. Eihän Vesa-Matti Loirikaan esiinny joka paikassa Uunona.Veskuunkin olisi kyllästynyt melkoisen nopeaan, jos tuo uunoilu olisi ollut joka paikassa läsnä. Näitä esiintyviä taiteilijoita on huono rinnastaa tässä, Veskuhan lyö monipuolisuudellaan Krissen moninkertaisesti.
En pidä silti Krisseä huonona koomikkona, mutta harmi kun hän unohti sen NORMIKrissen ja antoi hyvän palautteen ja kehujen nousta pissinä päähän ja alkoi esiintyä jatkuvasti pellenä luullen näin miellyttävänsä katsojia.
Hyvää jatkoa silti Krisselle ja kiitos monista hauskoistakin hetkistä tv-ruudun äärellä. Toivottavasti löytyy uusi pesti ja osaat pitää sen erillään muissa ohjelmissa esiintyessäsi.
Toivon Krisselle kaikkea hyvää jatkossa mutta tosissaan sen ohjelma alko ottaa jo pannuun!Kaikki on hauskaa jonkin aikaa mutta liika on liikaa!!
Sen verran kaunis että ottaa vaan lätkästaran tai muun miljonäärin ukokseen niin kotirouvana laiskotellen sujuu päivät mukavasti.
tarvii siinä nyt jotain tehdä,muutakin kun makaa
kun lahana.
kerrankin hyvä uutinen,se ohjelma oli surkea.
kiitos krisse tästä.
Telkun herrat voisivat itse vaivautua katsomaan
mitä sontaa sieltä saatanan luukusta tulee.
Olisihan siellä paljonkin siivottavaa,mutta aloitetaan varovasti ettei pimene koko toosa
Eiköhän se varmaan ala tekemään samaa kuin muutkin yksinhuoltajanaiset eli iskemään miehiä netistä yksi toisensa jälkeen ja istumaan päivät pitkät lähiöbaarissa.
Voi, itku, ja me täällä Suomi-neidon kainalossa vasta syksyllä, digi-boxin myötä, aloimme nähdä Krisse-shown ja olemme niin ihastuneita,että!!! Krisse on maailman paras koomikko!!! Ikävä tulee.
Krisse on muka suomen parhaista koomikoista. Turha ja himputin itsekeskeinen. Toivottacasti ei Conanin juontamaan ohjelman vieraaksi.
Hyvä että häipyy. Ärsyttävä ämmä. Ei ihme että sen ukko ei jaksanu kattoa kovin pitkään.
Voi luojan lykky.....kysymys numero 1 MILLÄ edellytyksillä sitä bimboa voi kutsua taiteiliaksi,Juice Leskinen oli taiteilija,tolla typerääkin typerämmällä akalla ei riittäs 10 elinikää että se vois edes päästä likimainkaan siihen pisteeseen että siitä voitas käyttää moista sanaa....koko akka on SUURI VITSI....Makunsa kullakin toki..mutta harmillista ,yksinkertaiselle,massan mukana kulkijalle kelpaa näköjään kuka tahansa tv hahmo.
Mikä on taiteilijan määritys? Minusta se voi olla millä alalla tahansa.
Ihmettelen teitä miksi, valitatte noin paljon.
Sehän kertoo, että olette aikalailla tiiviisti seuranneet ohjelmaa, Ettehän muutoin voisi arvioida Krissen ohjelmaa.
Krisse on koomikko ja mielestäni piristävä uutuus
suomalaisessa kulttuurissa!
Samaa mieltä edellisen kanssa ja aina pitänyt krissemäisestä komiikasta : ) Television tarjonta ei ainakaan tule näillä näkymin siis parantumaan ellei Krisseä näy ruudussa..
Kaikkea hyvää Krisselle ja hänen faneilleen : )
tyylisiä ohjelmia katselenkaan.
Voihan mielenkiinnosta katsoa eka osan ja jos ei kolahda niin jättää.
Telkkuhan on täynnä sellaisia ohjelmia mitkä ihastuttaa ja vihastutta.
Mikä ei kiinnosta, niin onhan kaukosäätimessä sellainen "punainen sensorinappi" (lainasin erääästä kamera mainoksesta) painaa siitä niin jo vain telkku sammuu.
Toki on ihan hyvä , että vielä sananvapaus on sallittua.
Kunhan saan turvetta ja timantteja äänitettyä niin saapa mennä aikaa kun otan mitään poltettavaksi dvd:lle.
Kaikille löytyy hyvä turvallinen tuttu lutunen:) ohjelma.
Ei muuta kuin kaikkea hyvää "krisulle"
Onko oikeesti totta!? Jos on niin mulla on aihetta juhlia...tommosta %¤#"!"/(),ku en oo pystyny edes yhtä mainosta kys. ohjelmasta kattoo. Aivan loistavaa,hienoa,upeeta,mahtavaa!!!!
taiteilija lähtee kansanedustajaehdokkaaksi, Benin talliin ja te äänestätte hänet sinne suurella äänimäärällä.
ainakin Peacockin Iloisessa teatterissa, Lintsillä.
Toivon mukaan loppuu jo se ''roolihahmon'' esityskin televiision ulkopuolellakin tuon ohjelman loppumisen myötä, kiitos.
Kuka jaksaa katsoa jotakin bimboa blondia kimityksineen? Ihmettelen Huh huh! Aikansa kutakin, sanotaan.
kyllä seon niin et hutsut pois telkkarista. häpeä mukomakin lu..... näin isomummo
niin, jos lukisitte muutakin kuin juoruja ja perättömiä uutisia lehdistä, niin ennen joulua nelonen ilmoitti, että Krisse ohjelma jää kevääksi tauolle ja jatkaa uusilla jaksoilla syksyllä.
Nyt on sitten vapailla markkinoilla uusi avioero Barbie.
Se on huitsin kiva kun sen mukana tulee kaikki Kenin tavarat ja muu omaisuus jos ei Ken osaa taikoa niitä näkymättömiin.
Niin siinä sitten kävi kun Ken söi kesävoin. Ottiko hän votkan jäillä vai jätkän voilla?
Krisse on kaunis kuin sateenkaaren prinsessa
Siis Krisse,Marry me!
ihanaa että se ei enää ole pilaamassa tv:n katsomis iltaa
Iltasanomat on vetänyt aiemman otsikon ja siihen liittyvän keskustelun pois sivuiltaan, koska Krisse-show jatkuu sittenkin!
Hävetkää kaikki Krissen haukkujat. Tosi hauska ohjelma jota koko perhe voi ilolla katsella.Meillä muksutkin jättää pleikkarit rauhaan kun Krissen shou alkaa.
Jättäköön vaan sen "urpon" miehensä kyllä hänellä ottajia riittää.
Kaikkea hyvää jatkossa.Ja yrmyilijät suut suppuun!
Taikuri tuli teki temput ja lähti, näinhän siinä yleensä käy. Krisse onhan niitä muitakin sauvoja ku taikasauva, ei siihen taikuria tarvita :P
Mun mielestä on tosi harmi jos Krisse ei enää jatka. Musta se on niin hyvä ja hauska. Tiesittekö Krissen ja Jorin erosta?
KYLLÄ OLI NIIN LOPPUUNKULUNUTTA SKEIDAA ETTÄ HYVÄ NÄIN! EI MITÄÄN UUTTA AIKOIHIN JA SAMAT TYPERÄT BLONDI TÖPINÄT.
Krisse vaa yrittää olla jotenki hauska mut se on kaukana siit!
hyvä et loppu!
krissen viereltä ja kurnutat...
täyttä sontaa...
Jos aikunen ämmä leikkii telkkarissa barbeilla ku viis vee kakara ja, vetäen koko ajan "katokaa olen bimbo blondi" -roolia, ni rohkenen epäillä, että korvien välissä on "PIENTÄ" vajaavaisuutta!!!
Jippii
...siis ERITTÄIN positiivinen asia,kun ymmärtävät ettei tommonen pas..an jauhaminen ja tekopirteys kuulu televisioon...ei kyllä mihinkään muuallekaan!! Eräs ärsyttävimmistä..TURHISTA julkkiksista!!!! YÄKSSSSS!!!
lapsellisin ohjelma en koskaan kestänyt viittä minuuttia kauempaa kun oli jo pakko vaihtaa kanava...
sillä olen toivottoman rakastunut häneen.
On ollut pakko katsoa kaikki ohjelmat.
Hänen esittämänsä rooli on taivaallinen.
Maailman kaunein nainen.
Oli todella hyvä ilmoitus ei todella jaksa sitä katsoo, samaa mössöä joka jakso
hyvin joutas, on niin saatanan idiootti akka ja sen jutut EI naurata!
TÄSSÄ ON "HAUSKUUDESTA" KYSYMYS, OLET VARMAAN MIES?ENNAKKOASENTEESI BLONDEISTA PAISTAA LÄPI. TÄSSÄ OHJELMASSA EI OLLUT KYSYMYS BLONDIMAISUUDESTA VAAN IHAN JOSTAIN MUUSTA.KRISEE ON SAANAUT MYÖS MIELENTERVEYSEURAN PALKINNON ETT SILLEEN..SITTE..
Onko Eurassa jaettu jotain mielenterveyspalkintoja? Palkinto mielenterveyden menettämisestä? Ja krisse sai sen? Aha. Jaa. OK.
krissen oikeehan nimi on kristiina ja jos sitä ei tuu niiin mitäs sitten ei enään niin hauskaa koomikkoa kun krisse jatka sanon minä he (:
Krisseä katsoin melkein kaikki jaksot.toivottavasti teet vielä ohjelmia TV:hen Minä odotan ainakin, Krisse oli hyvä,Kiitos
krisse ei todellakaan oo mikään hyvä.
Hän on PARAS T. KEIJO