Rottweiler=)

Tuli tarve kertoa minun tarinani oman rotikkani kanssa...joka ei ole ollut helppo vaikka pojalla on ikää vasta hieman vajaa kaksi vuotta!
Eli kaikki alko siitä kun edellinen koirani lopetettiin ex mieheni "astman" vuoksi...joka sitten paljastui etä ei hänellä astmaa ollut vaan hän vaan vihasi edellistä koiraani...olihan se kiltti ja kuuliainen ja rotikkaa pienempi narttu.No sitten ruvettiin katselamaan rotikan pentuja (joka mua jo hirvitti valmiiksi kun oli ne tietyt käsitykset rodusta)No ex mieheni sitten sai jostai tietoonsa että vihdissä olisi rotikan pentuja joilla typätty häntä ja oli8han ne halpojakin kun virosta olivat tulleet.Virolaisen naisen kanssa käytiin yhdellainen käden vääntö pennusta joita oli vaan yksi uros...meillä ei ollut heti hänelle antaa rahaa joten jouduttiin odottamaan muutama päivä...ex koitti myös tinkiä hinnasta.No rahat saatiin kokoon ja lähdettiin hakemaan pentu...vihdin kaupan pihaan oli määrä mennä.Sinne saapui huonoa suomea puhuva nainen jolla oli mukana myös kaksi miestä...no onneksi emme olleet kaverini kanssa kaksistaan vaan exäni ja sen kaveri olivat mukana.Pentua tutkittiin ja mukavalta otukseltahan tuo vaikutti joten poika läx meidän matkaan.
Siitä se sitten alkoi minun ja pojan yhteinen matka elämässä=)
Ei mennyt kauaakaan kun exäni huomasi että pentu on enemmän kiintynyt minuun...olihan minun määrä ruokkia,juottaa,käydä sen kanssa ulkona ja siivota sen sotkut.No siitä sitten kättä väännettiin että miksi se on enemmän minun perääni koitin selittää että kun minä sen ruokin ja teen muutenkin paljon sen kanssa niin tottakai se on minun perääni.Exäni rupesi sille ruokaa antamaan mutta ulos hän ei sen kanssa mennyt.Eräänä päivänä exäni sitten päätti että hän menee naapureille näyttämään pentua ja niinhän se teki...tunnin se koitti koiraa ulkona huudella mutta sitten hänen oli myönnettävä ettei se tule kun hän sitä kutsuu joten sen oli pakko tulla minut hakemaan sisältä ja niinhän siinä kävi että poika tuli heti kun sitä huusin...ja siitä sitten alkoi ongelmat.
Pennulta oli kuulemma karsittava luonne pois kun oli niin hullu ja itsepäinen...pojalla oli silloin ikää ehkä 3kk!Koitin monet kerrat itku kurkussa selittää että eihän pennulla ollut vielä mitään luonnetta saati sitten että se olisi hullu ollut.Joka tapauksessa mies löi pentua.Kaikki oli taas hyvin mutta sitten meillä rupesi meneen tosi huonosti...sain itsekkin pelätä jo nyrkkiä.Exäni koitti koiraa myydämustalaisille...ei siinä mitään mutta ostaja olisi ollut 10v pikku poika ja kävihän se koiraa katsomassakin...sanoin vaan että minä lähden jos koira lähtee!Niin siinä sitten kävi että Yhtenä iltana sitten laitoin kengät jalkaan ja juoksin ovesta ulos karkuun...otin auton ja menin ystävälleni karkuun.Koira tosin jäi exälle...en kerennyt sitä mukaan ottaa jos vaan mielin oman henkeni säästää.Sain hommani järjestykseen ja uuden kodin muualta...pennusta koitin kuitenkin koko ajan kysellä missä se on että haen sen pois...hyvässä hoidossa oli vastaus.Soitin kaikki koirahoitolat läpitte ja tein myös poliisille ilmoituksen...lupasivat heti soittaa jos koiraa jossain näkyy...olihan se helppo tunnistaa kun oikeassa korvassa on tatuointi.
Siten vihdoin sain tiedon missä poika oli ja haettiin se ystäväni kanssa pois...raukka oli ihan sekaisin kun oli juoppo porukoissa kuljeksinut poissa ollessani.
Sitten poika rupesi rähisemään ihmisille ja purikin yhtä aika pahasti...sitä onneksi selvittiin rahalla.Otin heti yhteyttä ongelmakoira kouluttajaan ja koulutus saatiin liikkeelle...mies vain sano että se on ihan liian paljon joutunut kokemaan pienellä ikää ja niinhän se olikin.
Pojasta saatiin ihan malli kelpoinen kansalainen kun muutettiin maalle...huomaa että se on nyt paljon rauhallisempi ja levollisempi sen ei tarvitse pelätä että kuka seuraavaksi lyö ja mistä päin...raukan hermot olivat riekaleina ja luottamus ihmisiin säpäleinä.Alku oli myös täällä maalla hankalaa...se ei päästänyt ihmisiä sisälle ja irvisti koko kalustonsa näkyviin...nyt kuitenkin melkein kuka tahansa saa tulla mennä ja olla miten haluaa...poika iloisesti vain tervehtii ja heiluttelee hännän nysäänsä iloisesti.
Nyt meillä on kaikki hyvin...poika saa olla,juosta ja temmeltää mielin määrin eikä varmasti tarvitse ikinä pelätä että kuka seuraavaksi lyö.
Näin ollen annetaan niille kauheimmillekkin korille tilaisuus...mulle tää on ainakin opettanu sen että jokainen elävä olento joka saa rakkautta osakseen osaa myös olla sen arvoinen!

Kaikille hyvää kevään jatkoa...kyllä se aurinko paistaa risukasaankin:)