Saarnakokemus

Olin nuorena 1971 kesätöissä Tukholmassa. Sieltä on jäänyt mieleeni pysyvästi erään veljen saarnatyyli, jollaista en ole enää koskaan kuullut. Seurat pidettiin jossakin seurakuntatalon tapaisessa paikassa; puhujalla ei ollut saarnapönttöä vaan tavallisen pöytä . Kuulijoita oli siihen aikaan aika vähän, ehkä noin 30.

Tämä silloin kohtuullisen nuori saarnamies aloitti puheensa aivan tavallisella hiljaisella nuotilla, mutta puheen edetessä volyymi nousi pikku hiljaa päätyen aivan suoraksi huudoksi. Eli volyymi oli ihan maksimilla. Volyymin noustessa hän usein nousi myös seisomaan tehostaakseen jo muutenkin täyttä huutoa. Kasvotkin muuttuivat aivan punaisiksi siinä punnerruksessa.

Tuntui aivan kornilta, kun siinä salissa hijainenkin puhe olisi kuulunut ihan hyvin. Pieniä lapsia ei kuulijoissa juuri ollut; useimmat olivat nuoria kesätyöläsiä. Jäi jotenkin sekava ja ahdistunut olo, että tämmöstäkö tämä on.

Viikko sitten oli ohjelma saksalaisesta teologista, joka tapettiin natsien toimesta juuri ennen Saksan antautumista. Ohjelmassa oli paljon kohtia Hitlerin kohtuullisen fanaattisista puheista. Niistä oli vaikea nähdä puhuiko hän tosissaan vai näyttelikö hän osittain vai kokonaan.

Jos vertaan näitä kahta puhujaa, niin tämä Tukholman veli oli ainakin tosissaan. Ei varmasti näytellyt. Hän vaan jotenkin kiihottui omasta puheestaan aivan äärimmäisyyteen asti.

Olisi mukava kuulla, ollaanko nykyisin asialinjalla vai onko tämmöisiä poikkeuksia vielä jossainpäin.
4661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • suviseuroissa puhuvat vain harvat ja valitut. Ei sinne kaikki pääse puhumaan koko elämänsä aikana vaikka saarnamiehiä nuorista asti olisivat olleet.

    Äänestä

Olen itse asunut silloin Tukholmassa ja tiedän mikä on totuus.

Äänestä
  • Tämä puhuja muutti myöhemmin Suomeen. Saattoi asua Tukholmassa vain lyhyen aikaa. Sukunimen muistan vielä, mutten viitsi sitä tähän laittaa.

    Ei kaikki, mikä tuntuu vähänkin negatiiviselta, ole provoilua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tukholmasta kirjoitti:

Olin nuorena 1971 kesätöissä Tukholmassa. Sieltä on jäänyt mieleeni pysyvästi erään veljen saarnatyyli, jollaista en ole enää koskaan kuullut. Seurat pidettiin jossakin seurakuntatalon tapaisessa paikassa; puhujalla ei ollut saarnapönttöä vaan tavallisen pöytä . Kuulijoita oli siihen aikaan aika vähän, ehkä noin 30.

Tämä silloin kohtuullisen nuori saarnamies aloitti puheensa aivan tavallisella hiljaisella nuotilla, mutta puheen edetessä volyymi nousi pikku hiljaa päätyen aivan suoraksi huudoksi. Eli volyymi oli ihan maksimilla. Volyymin noustessa hän usein nousi myös seisomaan tehostaakseen jo muutenkin täyttä huutoa. Kasvotkin muuttuivat aivan punaisiksi siinä punnerruksessa.

Tuntui aivan kornilta, kun siinä salissa hijainenkin puhe olisi kuulunut ihan hyvin. Pieniä lapsia ei kuulijoissa juuri ollut; useimmat olivat nuoria kesätyöläsiä. Jäi jotenkin sekava ja ahdistunut olo, että tämmöstäkö tämä on.

Viikko sitten oli ohjelma saksalaisesta teologista, joka tapettiin natsien toimesta juuri ennen Saksan antautumista. Ohjelmassa oli paljon kohtia Hitlerin kohtuullisen fanaattisista puheista. Niistä oli vaikea nähdä puhuiko hän tosissaan vai näyttelikö hän osittain vai kokonaan.

Jos vertaan näitä kahta puhujaa, niin tämä Tukholman veli oli ainakin tosissaan. Ei varmasti näytellyt. Hän vaan jotenkin kiihottui omasta puheestaan aivan äärimmäisyyteen asti.

Olisi mukava kuulla, ollaanko nykyisin asialinjalla vai onko tämmöisiä poikkeuksia vielä jossainpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu