tänä aamuna alkoi runsas verinen tyhjennysvuoto, ja ultrassa ei enää näkynyt mitään. Ei ollut lääkärin mukaan tuulimuna, vaan alkuraskauden keskenmeno. Olo on tosi kurja vaikka johan minä tätä epäilinkin...mutta silti. Pakko ajatella niin, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta, vaikka nyt se niin epäoikeudenmukaiselta tuntuukin. Jospa saisin vielä kerran kokea äitiyden onnen, vaikka juuri nyt tuntuu ettei uskalla enää edes yrittää. Ehkä se sitten oli tämäkin koettava :(
Niin siinä sitten kävi
Milla.M
91260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olen pahoillani. enkä voi toivottaa muuta kuin voimia!!
kyllä tässä voimia tarvitaankin että jaksaa eteenpäin. Eiköhän tämä tästä, onneksi on kuitenkin lapset ja mies tukena.
Voimia sinulle ja häntä pystyyn.
Tulipa tosi ikävä tulos sieltä ultrasta. *Voimahali*
Otan osaa, todella. Enkä oikein osaa muuta sanoa kuin anna surun tulla, ja anna ajan parantaa. Mikään muu ei nyt auta. Uskallat kyllä vielä, sitten kun aikaa on kulunut riittävästi ja tunnet toipuneesi tapahtuneesta. Jonain päivänä tämä nyt tapahtuva on ikävä muisto vain, ikävä muisto ja opettavainen kokemus. Haleja ja voimia!
Voi raukkaa. *hali* Otan osaa, olihan siinä jo lapsi sentään tulollaan. :( Surullista, ei tuohon keksi edes sanoa mitään kunnon lohdutusta mutta olen hirvittävän pahoillani varmaan kuten kaikki muutkin jotka tätä lukevat. Toivottavasti sulla on läheisiä, jotka tukee vaikealla hetkellä ja keiden kanssa voit puhua asiasta, se helpottaa aina edes vähän.
Uudesta yrityksestä sanoo kokemukseni mukaan kaikki km kokeneet samoin, ei meinaa uskaltaa.
Tämän takia monet odottelee kamalan pitkään ja ei meinaa ollenkaan enää yrittää, kun uuden kivun kokemisen mahdollisuus kummittelee mielessä.
Eihän se helppoa ole, mutta ei kannata antaa vastoinkäymisten lannistaa. Todella monet on onnistuneet monien keskenmenojen jälkeen saamaan useampiakin lapsia. Urheutta se kysyy, mutta varmaan on kannattanut ainakin heillä.
Toivotan kannustusta, onnea ja "taistelumieltä" jatkoon.. jospa vielä elämä kuitenkin voittaisi.
voi itku! olen tosi pahoillani, ja otan osaa. Aina tommonen on kamalaa, en kellekään soisi. Joskus se vaan menee niin, ja kummastuttaa tuo luontoäiti, miksi? Mutta ehkä siihen oli syy, vaikka ei se huoleen ja suruun auta. voimia sulle ja parempaa huomista! t.heidi
Voimia ja jaksamisia toivottelen. Toi on kyllä kurjaa...Itsellä ollut joskus sama tilanne..
Oon huono sanoo mitään lohduttavia sanoja.. Halusin vaan kertoa että oon pahoillani siun puolesta..
Mutta, se aurinko paistaa vielä risukasaankin, sen tietääpi vahvat naiset :)