Tekeekö kaikki nykyään raskaustestin heti kun menkat on ihan pikkuisenkaan myöhässä?
Mulla esikoinen on pian 4v. Kun odotin häntä, tein testin vasta joskus 9. viikolla. Tosin tämä johtui täysin siitä, että kiertoni oli pillereiden lopettamisesta aivan sekaisin, joten ei ollut mitään aavistusta milloin menkkojen pitäisi tulla! Ja kaiken huipuksi sain kolmen päivän "valemenkat" alkuraskaudesta ja luulin niiden olleen normaalit, mutta niukat menkat. Sinänsä oli mukavaa, kun sai noinkin myöhään tietää raskaudesta, koska raskaus oli jo niin pitkällä. Sain kuulla jo ekana "tietoisena" raskauspäivänäni vauvan sydänäänet :).
Nyt olen tilanteessa, jossa saattaisin aika mahdollisestikin jälleen olla raskaana. Viikkoja ois nyt 4 5. Silti ajattelin odottaa vielä ainakin viikon pari ennen testin tekoa, jos ne menkat silti vielä tuleekin. Olen jotenkin alitajuntaisesti kummiskin valmistautunut, että olen raskaana. Olen jopa yhtäkkiä havahtunut siihen, että sivelen alamahaani esim telkkaria katsoessa :) Liekö sitten äidinvaistoa vai valeraskautta? Tiedä häntä!
Jotenkin olen myös ajatellut omalla kohdallani, että on paljon helpompaa olla näin. Epävarmana raskaudesta. Minulla on keskenmeno-kammo ja jotenkin minä mielummin saisin alkuraskauden keskenmenon tietämättä edes olleeni raskaana kuin että olisin ehtinyt odottaa sitä pientä nyyttiä. Suuri osa keskenmenoistahan muutenkin tapahtuu tietämättä, kun on vain muka ne vähän kipeämmät tai runsaammat menkat.
No, onko ketään muita jotka tällätavoin tahallaan elää toivossa? Tämä lapsi todella olisi toivottu ja elän jokapäivä jossain autuaassa toivon tilassa ja haluan pitkittää tätä vielä hetken.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla on myös ollut hyvin epäsäännöllinen kierto, mutta odottelin menkkoja siinä kp30 tietämillä lokakuussa. Olo oli kehossa jotenkin aivan outo, mutta kun oltiin yritetty jo 13kk niin valmistauduin vaan taas pettymään. Sitten näin kaupassa tarjouksessa raskaustestejä ja tunsin että ne on mulle joku merkki =)
Tein positiivisen testin kun viikkoja oli tasan 6. Luulen että suurin osa on aika malttamattomia testien tekemisessä, mutta minä yritin sinnitellä ja pääsinkin sinne kp34:ään asti =)
Pelkäsin myös keskenmenoa hirveästi, enkä vieläkään osaa luottaa tähän raskauteen, viikkoja nyt jo 14.