Radioaktiivisuus ja pelton tulevaisuus

Se vaati vain sen yhden POKS-ahduksen esim. Venäläisvalmisteisessa Loviisan ydinreaktorissa; niin ainakin Eteläsuomen pellot ja metsät ovat käytännöllisesti katsoen saastuneet tuiki pilalle.

Turhan suuri riski, sanon minä.

Lisäksi Pekkarinen on hyvin ristiriitainen henkilö, se tuli esiin jo Fortum-bisneksissä.

Omistaahan kauppa- ja teollisuusministeriö juuri yli puolet Fortumista.

Toinen ristiriitaisuus on puhua teollisuuden ydinvoiman puolesta, samalla kun perinteisen Keskustan pitäisi saada kannattavuutta juuri käynnistettävälle bioenergiatuotannolle!

Tämä nykyinen vasemmistokeskusta maajusseja kyllä kusettaa.

Maa- ja metsänomistajat jos ketkä, joutuvat ottamaan taloudelliset riskit mahdollisista ydinvoimala -onnettomuuksista.
3411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

annoksen plutoniumia suomen maaperälle.

Äänestä

nuo vesihidasteiset eivät juuri poksahtele. Lisäksi kun tiedämme millainen moraali noilla meidän insinööreillämme on, niin ei ole ongelmia luvassa. On tutkittu että Usassa valvojat ovat usein huumeiden käyttäjiä ja itäpuolella ei ole rahaa huoltoihin, silti maailman lukuisat ydinvoimalat toimivat erittäin varmasti, eikä juuri koskaan todeta vaikutuksia ulkopuolelle.

Äänestä
  • pidetä huolellisina, mutta siellä ne valvoivat y-voimalaa kännissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulevaisuus..... kirjoitti:

Se vaati vain sen yhden POKS-ahduksen esim. Venäläisvalmisteisessa Loviisan ydinreaktorissa; niin ainakin Eteläsuomen pellot ja metsät ovat käytännöllisesti katsoen saastuneet tuiki pilalle.

Turhan suuri riski, sanon minä.

Lisäksi Pekkarinen on hyvin ristiriitainen henkilö, se tuli esiin jo Fortum-bisneksissä.

Omistaahan kauppa- ja teollisuusministeriö juuri yli puolet Fortumista.

Toinen ristiriitaisuus on puhua teollisuuden ydinvoiman puolesta, samalla kun perinteisen Keskustan pitäisi saada kannattavuutta juuri käynnistettävälle bioenergiatuotannolle!

Tämä nykyinen vasemmistokeskusta maajusseja kyllä kusettaa.

Maa- ja metsänomistajat jos ketkä, joutuvat ottamaan taloudelliset riskit mahdollisista ydinvoimala -onnettomuuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu