Vanha 14 vuotias sekarotuinen koiramme, jossa oli labbista, jouduttiin syksyllä lopettamaan. Ja nyt kalvaa valtava koirakuume. Labbis on aina rotuna ollut se ykkönen, kun on mietitty koiraa.
Tiedetään, ovat aktiivisia ja kaipaavat toimintaa =)
Se ei varmasti olisi ongelma, koirakoulussakin käytiin jo edellisen kanssa opettelemassa tavoille. Ja taas lähdettäisiin innolla opettelemaan tapoja ja vaikka harrastamaan muutakin koiran kanssa. Lähinnä arveluttaa, että kuinka tuollainen 10 vuotias tyttö pärjäisi lenkillä labbiksen kanssa. Meidän vanhapoikakin veti kuin paraskin höyryveturi, mutta oli kuitenkin kooltaan labbista huomattavasti pienempi, joten sen kanssa tyttö pärjäsi ihan hienosti.
Tyttö kun otti tavakseen ulkoiluttaa koiran aina koulusta päästyään ja varmasti tahtoisi ulkoiluttaa myös uutta koiraa. Pennun kanssa tuskin on ongelmia, mutta entäs kun koira on 1v tai vanhempi?
Tiedetään, ovat aktiivisia ja kaipaavat toimintaa =)
Se ei varmasti olisi ongelma, koirakoulussakin käytiin jo edellisen kanssa opettelemassa tavoille. Ja taas lähdettäisiin innolla opettelemaan tapoja ja vaikka harrastamaan muutakin koiran kanssa. Lähinnä arveluttaa, että kuinka tuollainen 10 vuotias tyttö pärjäisi lenkillä labbiksen kanssa. Meidän vanhapoikakin veti kuin paraskin höyryveturi, mutta oli kuitenkin kooltaan labbista huomattavasti pienempi, joten sen kanssa tyttö pärjäsi ihan hienosti.
Tyttö kun otti tavakseen ulkoiluttaa koiran aina koulusta päästyään ja varmasti tahtoisi ulkoiluttaa myös uutta koiraa. Pennun kanssa tuskin on ongelmia, mutta entäs kun koira on 1v tai vanhempi?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä minä lähtisin siitä että koiralle opetetaan miten hihnassa käyttäydytään niin ei tarvitse huolehtia siitä voiko nuori tyttö sitä ulkoiluttaa vai ei. Tietenkään aina ei voi koirien kanssa olla varma mutta lähtökohtaisesti sanoisin näin.
Ja labbis on tosiaan rotu joka tarvitsee paljon toimintaa. Ei sitä pureta yhdellä treenikerralla viikossa.
Itse olen sitä mieltä että jos huolettaa ensinnäkin se että koira vetää kumoon lapsen, ei oikein ole selvillä mitä koiran kanssa harrastetaan niin otetaan joku vähän aktiivisempi ja "helpompi" rotu.
En tarkoita tätä pahalla vaan ihan realistisesti ajateltuna. Omat labbikset kiipeilevät seinille jos niiden kanssa viikonkin on pelkällä hihnalenkityksellä. Ja etenkin nuorena ne vaativat paljon toimintaa ja koulutusta..ja usein jopa aika taitavaa ja kekseliästä kouluttajaa.
On paljon ns seurakoirarotuja joista saa myös halutessaan innokkaan harrastuskoiran lajiin kuin lajiin. Jos ei kiinnosta koiran rodunomainen toiminta niin miksi ottaa metsästyskoira. En tarkoita tätä pahalla mutta olen vain välillä hieman huolissani siitä että ihmiset ottavat koiran jonka kanssa ei pärjää.Noutajakin kuitenkin on onnellisimmillaan kun se saa noutaa ja käyttää nenäänsä. Ei tarvitse metsästää harrastakseen tätä. Tälläkin palstalla on luettu tekstejä joissa ihmetellään kun noutajanpentu riehuu ja tuo tavaroita, puree jnejne...
no ehkä siksi labbis, että se on jo ajat sitten valloittanut minut. Vaikka koskaan omaa labbista ei ole ollutkaan, niin rotu on tuttu. Tuntemani yksilöt ovat olleet vaikkakin toimeliaita ja vilkkaita, niin ystävällisiä, seurallisia ja tottelevaisia.
Koira kuin koira tarvitsee mielestäni peruskoulutuksen, mutta se ei välttämättä takaa sitä etteikö koira innostuessaan vetäisi. Näin oli ainakin edellisen koiramme kanssa. Muuten niin tottelevainen, mutta kas kun kuonoon osui joku mukava haisu, niin pakkohan sitä oli lähteä innolla seuraamaan. Eli tarkoitus kuitenkin olisi, että tyttö ulkoiluttaisi koiraa, eikä toisin päin. Tästä olin lähinnä huolissani. Kun olen seuraillut keskusteluja ja huomannut, että siitä koulutuksesta huolimatta on valiteltu, että koira vetää hihnassa.
Mitä harrastamiseen tulee, niin johan kerroin, että koiran kanssa ollaan innokkaita harrastamaan. Mitä? No se varmasti riippuu suuresti koirasta ja paikkakunnan (lähiseudun) tarjonnasta. Mutta niitä tässä on vielä aikaa pohtia, kun vielä ei olla tehty edes lopullista päätöstä hankinnasta.
Tarkoitus ei ole tehdä hätiköityjä päätöksiä, vaan tarkkaan harkita asioita, siksihän tännekin kirjoitin. Eli jos jollain on kokemuksia siitä kuinka tuollainen 10 vuotias pärjää lenkillä labbiksen kanssa, niin olisin kiinnostunut kuulemaan. Ja ennen kuin joku kommentoi, ettei koiran ulkoilutusta voi jättää lapsen vastuulle, niin eipä tietenkään. Minä aikuisena vastaan tietenkin sekä lapsen, että koiran hyvinvoinnista. Mutta meillä tyttö itse halusi koulun jälkeen ulkoiluttaa koiran ja näin varmasti olisi myös uuden tulokkaan kanssa.
Kyllähän labbis on vahva koira, että jos se vetää, niin 10-vuotiaan on hankala saada sitä pidettyä. Se kun voi painaa saman verran, kuin pieni taluttajakin, lähelle 40 kiloa. Mulla ei ole itselläni mitään kokemusta kuonopannasta, mutta voisikohan ajatella, että käyttäisi sellaista silloin, kun lapsesi ulkoiluttaa sitä? Kuonopantahan ei kurista koiraa, eikä estä läähätystä ym., mutta pitäisi estää vetämistä. Netistäkin varmaan löytyisi kokemuksia sellaista käyttäneiltä? Tokihan pitäisi yrittää kouluttaa koira sellaiseksi, ettei se vetäisi, mutta mielestäni ei silti minkään koiran kohdalla voi 100% luottaa siihen, etteikö se silti jossain tilanteessa saattaisi olla säntäämässä jonnekin ja silloin taluttajan olisi se saatava hallinnassa pidettyä...
että koulutettukin koira voi jossain odottamattomassa tilanteessa innostua. Ja juuri tuollaiset odottamattomat tilanteet saivat pohtimaan rotuvalintaa, jonka piti olla itsestään selvä.
No meillä on keskustelu kesken, mutta luultavasti päädymme johonkin pienempään rotuun, niin tytön on helpompi hallita koiraa. Tämä vaatii tosin allekirjoittaneelta pientä sopeutumista, koska pienet koirat, vaikka suloisia ovatkin, eivät ole koskaan oikein innostaneet. Tai sitten toisena vaihtoehtona on, että viivytämme koiran hankintaa vielä muutamalla vuodella, huokaus.
on kohta 11 vuotias labbis narttu, jota tokaluokkalainen tyttäreni on taluttanut jo monen vuoden ajan. Neljä vuotias tytärkin pärjää koiran kanssa mainiosti, eivät tietenkään tiellä kävele vaan rivitalon pihassa. Minusta se on ihan oivallinen rotu opettaa sellaiseksi että lapsetkin pärjäävät sen kanssa. Ja jos haaveilet rodusta niin kannattaa haaveesta pitää kiinni koska maailmassa on niin paljon toteuttamattomia haaveita. Enkä tosiaankaan suosittele mitään muuta koirarotua. Meillä ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa koulutuksen kanssa eikä muutenkaan koiruuden suhteen. Eikä olla käyty sen kanssa missään koirakoulussa, yhtään niitä väheksymättä. Mutta kukaan tuskin pystyy suoriltaan sanomaan pärjääkö tyttäresi koiran kanssa vai ei. Se oikestaan täytyy teidän kokeilla ja harjoitella asiaa niin kauan että kaikilla on sellainen olo että uskaltaa lähteä kävelylle. Ja ainahan voi sattua ikäviä sattumia ja tapaturmia. Joka kerta kun autonkin käynnistää niin voi ajaa kuolonkolarin tai kun lähtee ylittämään katua, voi joku ajaa päältä. Mutta jos tekee voitavansa niin loppu on elämää, ei sen enempää tai vähempää.
Toivotan onnea koiran etsinnässä ja muutenkin ja toivon että teksti ei saa kenessäkään karvoja pystyyn!
11 vuotiaalta labbarilta enimmät tohotukset pois taitaa jo kuonokin olla harmaa.Ehdottomasti koirakouluun pitää labbari viedä oppii kouluttamaan itse sitä oikein.Labbari ei ole nuorena "pentuna" mikään heikon ihmisen talutettava, ennen kuin saa opetettua kunnolla hihnassa kävelemään.Myöskin koirana erittäin aktiivinen, jos ensimmäistä koiraa olet ottamassa ettet saisi shokkia labukan voimista energisyydestä, suosittelen jotain pienempää rotua ja vähemmän aktiivista. perushöseleitä kaikki labbarit on,
oli pentuna kova höseltäjä myös. Koira tuli meille toukokuussa 8-viikon iässä ja tyttäreni oli silloin 11-vuotias. Kovasti mietitytti seuraava talvi, kun huomasin minkälaiset voimat koiralla on. Jotenkin silti pärjättiin, vaikka hirvitti, että vetää tytön kumoon liukkaalla kelillä.
Labbikset ovat valtavan viisaita ja lempeitä koiria. Harmittaa kovasti, että joutuu olemaan viikolla pitkät päivät yksin. On vähän niinkuin eläinrääkkäystä, mutta töissäkin on pakko käydä.
Olen itse kohta 3 vuotiaan labradoriuroksen (41kg) omistaja (onnellinen sellainen) ja voin sanoa että siinä on kyllä piteleminen jos innostuu jostain asiasta esim. näkee rusakon lenkillä. koiraa on käytetty koirakoulussa, eikä tuo kyllä normaalitilanteessa hihnassa vetele.
Aloittajan kysymykseen ei ole varmasti yhtä vastausta, koska noissa karvakuonoissa tuntuu olevan valtavat yksilölliset erot, niinkuin on ihmisissäkin. Ite en kyllä lähtisi vaihtamaan tuota rotua, jos on mieltynyt labukkaan koska siintä saattaa sitten tulla semmoinen sijiaskoira ja päätös harmittaa myöhemmin.
Meillä tuo noutaja on 1. koira ja voin sanoa että kovapäisyys yllätti. N.1vuoden iässä se nimittäin kokeili todella rajojaan, saattoi tulla välillä lenkillä "päälle" ilman mitään erityistä syytä. Mutta paikalliselta noutajakerholta saa kyllä paljon vinkkejä ja opastusta koulutukseen.
Noitten kanssa on kyllä kiva harrastaa kaikenlaista, siinä oppii itsekin paljon uutta ja oppii lukemaan koiraansa. Meillä on käyty taipparikurssi, näyttelyissä ja ensi kesänä tarkoitus kokeilla mejää ja yritän käydä koiran kanssa myös metsällä, vaikka onkin näyttelylinjainen koira...
Se on kyllä totta että nuo vaativat paljon toimintaa ja liikuntaa että eivät tee tuhojaan, mutta jotkut tekevät niitä kaikesta huolimatta. Se tässä on ainakin huomattu että tuo päänkäyttö on niille kaikkein tahokkainta liikuntaa, koska "hihnalenkki" saa olla moninverroin pidempi niin koira ei väsy siinä niin helposti kuin esim.haku tai jälkiharjoittelussa.
Eli ei muuta kuin noutajien sivuilta etsimään sopivaa pentua:)
Sorry, tämä ei liity aloitusviestiin... Mainitsit, että aiot yrittää käydä näyttelylinjaisen labradorinnoutajasi kanssa metsällä. Voin kokemuksesta kertoa, että ainakin meidän näyttelylinjainen lappari on tosi innokas metsällä kävijä! Ja se tuntui olla jo veressä sillä pienenä, että mitä silloin tehdään, kun laukaus kuuluu. Oli ihan uskomatonta, että sitä ei tarvinnut ollenkaan opettaa noutamaan vaan se heti osasi etsiä ja noutaa (ehkä noutaja-nimi velvoittaa, heh). Tässäkin asiassa on varmasti yksilöeroja, mutta näin meillä. Ja se tuntuu olla koiruuksen mielestä selvästi kivointa puuhaa mitä vain voi olla. =)
Meidän perheeseen tuli labbis kun olin 5-vuotias. Kun koira oli pentu onnistui joskus vetämään minut kumoon, mutta vuoden/parin jälkeen ei ollut enää mitään ongelmaa koiran ulkoiluttamisessa ja ikää minulla ei ollut silloin kuin 7 vuotta.
Kun koiralle tosiaan opettaa kuinka hihnassa käyttäydytään, niin en usko mitään ongelmia tulevan. Labbiksen käytöstä voi myös aistia milloin alkaa vetämään ja näin siihen voi ennakkoon varautua jämerämmellä otteella.
Mutta niinhän se on, että jokaisella labbiksen omistajalla on tästä oma mielipiteensä ja yksilöitähän jokainen koirakin on :)
Meillä on n.1v 4kk ikäinen labbari poika ja täytyy sanoa että intoa riittää lenkille vaikka lähtisi kesken unien. Alussa oli helppoa mutta kun koiralle tuli kokoa ja voimaa niin johan meni mahottomaksi lenkkeily hihnassa. Apua tähän saatiin kuonopannalla. Kyllä on niin nöyrää poikaa hihnassa sen kanssa. Se ei kurista tai purista koiraa mitenkään. Tietenkin koiraa pitää opettaa kulkemaan ilman sitäkin. Mutta kun labukoilla tuo "vöyhötys-vaihe" kestää yleensä n.3 ikä vuoteen. Itse olen sitä mieltä että Labbis on paras seura/perhe/harrastus-koira. Paras tapa hemmotella labbista on viedä se metsään jossa se saa remuta kunnolla vapaana ja kesäisin uimaan...
Labbarin vöyhötysvaihe kestää ainakin 8v aktiivista touhua, labbarin pito on.
Labbiksista sinällään minulla ei kauheasti kokemusta, mutta yksi tapaus muutaman viikon takaa kun olin pentu koirani kanssa lenkillä.
Vastaan tuli noin 15 vuotias poika koiransa kanssa (rotua sinällään en tiedä, keskikokoinen oli, saattoi olla labbis) ja sillä oli erittäin suuria vaikeuksia pitää koira tien toisella puolella ettei se hyökännyt koirani luo. Hieman koirani sitä toista pelästyi vaikkei normaalisti koiria pelkääkään. Tällaisessa tilanteessa jos toinen koira on yhtään pelokkaampi saattaa sille aiheutua ikuisia pelkotiloja muita koiria kohtaan. Ja etenkin jos tämä koira oikeasti pääsee irti taluttajaltaan.
Olen myös kuullut tilanteesta jossa saksanpaimenkoira pääsi lapselta/nuorelta irti ja se hyökkäsi lenkillä olleen toisen koiran kimppuun. Toinen koira ei sen jälkeen sietänyt muita koiria vaan rähisi aina niille. Toisin sanoen se tapaus pilasi koiran luonteen.
En toki väitä etteikö lapsi pystyisi hallitsemaan labbistakin, haluan vain tuoda tämänkin näkökulman asiaan. Eli asiaa kannattaa myös ajatella muiden koiran omistajien kannalta.
En usko, että vetämisongelmaa tulee, kunhan koiralle opetetaan käytöstavat remmissä, eli ei vedetä, riekuta ja ohitetaan sujuvasti muut koirat.
Tosiaan, aikalaillahan nuo liikuntaa kaipaa, että kunhan teillä on koiralle hyvin aikaa innostusta niin etteköhän pärjää!
Teillähän on jo ollut koira. Kyllä te nyt labbiksen kanssa pärjäätte. Jos koko jännittää, niin hankkikaa narttu, ovat urosta kevyempiä ja sirompia.
Labbis on helppo rotu kouluttaa, on tottelevainen, innokas oppimaan, antaa paljon virheitä anteeksi, ei loukkaannu henkisesti ja on aina valmiina yrittämään uudelleen.
Teidän tyttö on varmaan parhaassa mahdollisessa iässä ajatellen uutta koiraa.
Toivottavasti tuleva labbiksenne on aktiivinen ja kaipaa toimintaa, se on merkki terveestä ja elämänhaluisesta koirasta.
En kyllä tiedä ihanampaa rotua. Mun labbis on kohta 5v. ja niin kiltti oli pennusta alkaen. Kertaakaan ei ole purru (muutakun vahingossa). Me voidaan metsässä kävellä ilman hihnaa kun ei se juokse muiden koirien luo. Tosin rusakko tai lintu kun tulee vastaan niin se kiinnostaa, mutta elli tulee takaisin kun käsketään.
Ne on ihanan kilttejä, ja sen saa opetettua olemaan vetämättä. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Kannattaa opettaa koira "sivulle", niin vetämisen lopettaminen on helpompaa. En tiedä miten muilla oli, mutta meillä se helpotti.
Onnea koirien kanssa. :)