Ystäväni on lestadiolainen, nyt nuorella perheellä on ongelmia ja mies on jättämässä perheensä. Onko totta ettei ystäväni saa mennä uudelleen naimisiin? Hän on 22-vuotias enkä käsitä miten jumala voisi olla niin julma että tuomitsisi ystäväni elämään lopun ikänsä yksin, vain siksi että mies eksyi uskosta ja löysi ei uskovan naisen.
onko totta
ihmettelijän
262452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
7. He sanoivat hänelle: miksi Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänen?
8. Sanoi hän heille: teidän sydämenne kovuuden tähden salli Mooses teidän eritä vaimoistanne; vaan ei alusta niin ollut.
9. Mutta minä sanon teille: kuka ikänä hylkää vaimonsa muutoin kuin huoruuden tähden, ja nai toisen, hän tekee huorin; ja joka hyljätyn ottaa, hän tekee huorin.
Se että huoruuden syntiä ei saisi anteeksi, on Raamattua tuntemattomien ihmisten keksintö.
En enää ihmettele miksi ystäväni epäilee uskoaan, eihän hän pysty muuta valitsemaan kuin jättää lestadiolaisuuden.
Mielenkiinnosta kyselisin, että kuinka sitten kun mennään naimisiin uudelleen, ja otetaan synti niskoille, sen saa anteeksi ja voi jatkaa uskossa. Mikä on tuo että siksi ajaksi kun seurustelee ja menee uudelleen naimisiin pitää "erota" uskosta??
Eikö tuo ole kaikkineen aika kaksinaamaista venkoilua, ei sen enempää jumalan tahto kuin raamatun opetuksen mukaistakaan.
Eikö Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja ja eri aikoina tekstit on suomennettu eritavoin. Kuka ja missä tietää mikä on Jumalan tahto? Eikö sen tiedä sydämessään jos usko Jumalaan on oikeaa.
Lestadiolaisten Jumala on julma jos velvoittaa jätetyn ihmisen lopuksi ikäänsä yksinäisyyteen.
On jo tehnyt huorin hänen kanssansa.
Ja se joka meistä on synnitön (esim tuossa asiassa ja miljoonassa muussa), hän hettäköön eronnutta ensimmäisellä kivellä.
On paljon uskoviakin joilla ei ole mitään käsitystä siitä mitä synti todellisuudessa on. He välttelevät muutamia synniksi sertifioimiaan tekoja, ja tuomitsevat toisiakin sen perusteella kelvollisiksi tai kelvottomiksi.
He eivät käsitä esimerkiksi sitä että mielessään hyväksi tullut syntinen ihminen on todella syvällä eksyksissä.
Pitäisikö yhtymistä inhota?
Minä kun silloin tällöin kovastikin haluan rakastella?
Siis liki kaikki miehet elävät 100% ajasta synnissä, jos eivät ole homoja?
Minusta noiden syntikäsitysten mukaan on mahdoton toteuttaa ihmisen mittainen elämä.
Eihän kukaan voi elää noitten ohjeitten mukaan, joten ihmisen tiekö on ikuista alemmuuden tunnetta ja kärsimystä siksi ettei voi elää siten kuten "pitäisi"
Eikö armollisempaa olisi ymmärtää ihmisen ja jumalan ero. Jättää jumallallinen synnittömyys jumalan itsensä kannettavaksi ja elää ihmisenä, ihmisen elämää johon myös halu toista sukupuolta kohtaan kuuluu.
Jumala itse meidät tälläisiksi loi, eikai hän ilkeyttään laittanut meitä rakastamaan toisiamme ja tuon jälkeen sanoisi että rakastelu on syntiä?
Olen siis todella syvällä kadotuksessa kuvitellessani että puhujat puhuvat mutta jumala tietää, jumala kertoo minulle omantuntoni kautta mikä on aidosti oikein.
Luin jo aikasemmin , kuten moni muukin tämän keskustelun alun.
En halunnut ottaa kantaa, koska juuri tällaisia asioita meidän ihmisten halutaan miettivän.
Tämä ajattelu näissä asioitta on juuri niitä kynnyskysymyksiä kristillisyyden ymmärtämisessä itselleen.
Ihan ensin pitää todeta, että mikä kiire on avioliittoon jos se kariutuu heti muutaman vuoden jälkeen?
Se ei saisi kariutua yksinkertaisesti.Siinä on luvattu elää yhdessä kuolemaan asti.
Toiseksi pitää todeta, että synti ei ole koskaan sallittua.
Kolmanneksi se, että homoista mainitaan Raamatussa , että Jumala on hylännyt heidät himojensa pariin.
Se ei ole mikään pieni asia, että Luoja hylkää.
Syntiä siis se on ja suurta syntiä.Heille ei ilmeisesti tarjota edes ymmärrystä enää, kun heidät on hylätty.Kuollut elävä - elävä kuollut?!
Neljänneksi : Miehet eivät elä 100% synnissä väitteesi mukaan, koska mistä tiedät kunkin miehen ajattelu maailman ja sielun tilan?
On turha katsella muiden syntisyyttä, jos itse elät synnissä.Se ei anna mitään veruketta tai lupaa mihinkään synnintekoon " kun miehetkin tekevät syntiä niin minäkin" .
Raamattu on sinulle ihmiskirja .Ok. Turhaan sinä sitä kai luet , sillä asenteesi on väärä.
Sinuun on vaikuttanut kaikenlainen saasta jota tarjotaan.
Lue vaikka tätä, niin osaat ehkä kääntyä edes oikean kirjan puoleen, siis sillä edellytyksellä, että se oikeasti kiinnostaa Jumalan ilmoituksena ja sanana.
http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/akavavaroitus.htm
Nuokin on siis ihmisiä jotka noita kirjoittelevat , mutta siinä hiukan ajateltavaa tähän sekaannukseen jota meille tarjotaan.
Tärkeistä asioista kannattaa pitää kiinni mielestäni ja arvokkuutensa takia omia niitä lähelleen.
En jatka enenmpää, koska uskon ,että on tarkoitettu tämä kohta kaikkien mietittäväksi.
Tässä on juuri, kuten jo kirjoitin, niitä kohtia/ aineksia , jotka ovat elintärkeitä pelastuksen tiellä.Jokaisen pitäisi löytää nämä asiat itsessään.
Ei maha mittää!
Pelastuuko meistä ainutkaan?
Jotta pelastuisi, pitäisi olla yli-ihminen eikä siihen kukaan meistä kykene.
Kyse on siitä kuka ja millä perusteilla ansaitsee anteeksi annon.
Ymmärrykseni mukaan Jeesus kuoli ristillä syntiemme tähden, joten armahdus tuota kautta kuuluu meille ihmisille, jokaiselle luokittelematta ketä käymme sunnuntaisin ja missä rakennuksessa kuulemassa, jokaiselle meistä, jotka emme pysty elämään kuten kirja opettaa.
Kukaan meistä ei pysty.
Sitä on inhimillisyys, ihmisenä olo.
Mutta mikä on tämä lestadiolainen usko, kuvitelma siitä että uskovaisen synnit annettaisiin anteeksi eri syistä, kuin ei uskovan synnit? (lestadiolaisuushan ei katso minkään muun uskontokunnan olevan "oikeaa" uskoa)
Me jokainen olemme syntisiä, teemme syntiä joka ainut päivä, koska elämässä synti on aina läsnä. Vai onko?
Kuka on kirjannut ylös ne synnit joita saa tehdä, kuka erottaa ne niistä synneistä joita ei saa tehdä, mitkä synnit saa anteeksi, mitä ei.
Kukaan teistä ei pysty vastaamaan kysymykseeni suoraan. Jos nuorella ihmisellä on lyhyt avioliitto takana, ei lapsia. Onko hän puolisonsa synnin tähden tuomittu elämään yksin lopun ikänsä, jos tahtoo säilyttää asemansa uskovaisessa yhteisössä?
Hän haluaisi elää synnittä, mutta tuo hinta jonka joutuu maksamaan tuntuu äärimmäisen julmalta ja suurelta.
Mitä lohduttaa tieto että me jokainen teemme syntiä, jos tuollainen "näkyvä" synti erottaa yhteisöstä.
Miksi lestadiolaisissa ei ole eronneita? Siksi että on pakotettu eroamaan uskosta jos tulee jätetyksi eikä pysty, eikä halua elää loppua elämäänsä yksin.
Olisi kiva olla Lestadiolainen jos se olisi mahdollista.
Uskonnossanne on niin suuria ja kummallisia ristiriitaisuuksia ettette edes itse pysty niitä selvittämään.
Ette halua miettiä vaikeita kysymyksiä, kuvittelette että uskonne säästää teidät itsenne kohtaamasta elämässä kohtaa jossa opetus ja elämä itsessään ovat ristiriidassa.
Aina josku kysymys osuu omalle kohdalle ja silloin tapahtuu irtaantuminen uskosta.
No mutta, mistä tietää mikä käännös on oikea? Kuka teistä on päässyt lukemaan alkuperäiset kirjoitukset? kuka taitaa kielen jotta tietäisi kaikki sen vivahteet?
Minä en usko että edellinen 40-luvulla käännetty raamattu on nykyistä oikeampi. Koska sekin on aikakautensa tulos, samoin on 1800- luvulla kirjoitettu ensimmäinen käännös.
Kieltä tuntevana tiedän että sanonnat muuntuvat aikojen kuluessa. Se mikä 1800-luvulla kirjoitettiin voi olla alkuperäiseltä tarkoitukseltaan jotain muuta kuin se nykykielisestä ihmisestä näyttää.
Harkintaa pitää käyttää.
Mutta vastatkaa jo joku kysymykseeni. Miten elää uskossa silloin kun hinta on liian suuri?
Jos hetkeksi unohtaisitte uskonne ja miettisitte ihan omalla kohdallanne, miten te eläisitte kohdassa jota kuvasin. Kuinka moni teistä jaksaisi lukea raamattua yksin seuraavat kuusikymmentä vuotta, kuka jaksaisi kantaa lähimmäisen synnin omilla harteillaan, luopua perheen perustamisen unelmasta ja hyväksyä yksinäisyys.
Kuinka monesta teistä olisi tekemään noin? Kuinka monen usko on niin vahva että auttaisi jaksamaan tuon?
Kyllä pelastuu , Eitarvi olla yli-ihminen , meillä on Jeesuskristus , joka on tehnyt kaiken meidän edestämme , kukaan ei ansaitse anteeksi antoa , se saadaan ARMOSTA . Ymmärrys ok . synnit on anteeksi annettu -33v. ilman erittelyä,onko eslesta tai joku muu (henkilö kohtaisesti olen sitä mieltä että muussakin paikoissa voi tulla autuaaksi koska totinen kristitty jo elää kuin lesta ,mutta vieläkin on niin että Jumala tekee valinnan , itseasiassa on jo luodessaan sen tehnyt eikä silloin ollut yhtään lestaa vielä ).Vain se syntiä joka eroittaa minut jumalasta , koeta saada näistä jotain lohtua katsotaa palstaa ,lisätään jos on tarvis .
Sinä kannat vastuuta omista tekemisistäsi tietenkin.
Itse ajattelen että vanhemmat käännökset ovat oikeita , oikealla ajatuksella ja hengellä olevia.
Tätä tukee se, että aikasemmat ovat yhteneväiset ajatuksiltaan ja uusin eroavainen.
Kuitenkin uuden sisältöä tutkitaan vanhan kautta.
Jos vanhat olisivat väärennöksiä ja ne eivät tuntisi alkukirjoituksia ja henkeä, niin miten ne kuitenkin ovat asialtaan oikeamielisiä?
(Vanhoissa koko Raamattu tukee itseään , kun taas uudessa se on ristiriitainen ja itseään vastaan).
Kirjoittajan vastuu ja ajan tuote.
Ne ovat tekijöitä jotka me voimme nähdä nyt ja ne ihmiset voimme nähdä nyt, jotka ovat niiden takana.Ovatko he kristityitä , Raamattu uskollisia vai Raamattua kritisoivia ihmisiä?
Sekin kertoo sisällöntekijän motiiveista ja näin myös työn tuloksesta.Eikö tämä kaikki ole luonnollinen yhtälö ihmisellä?
Jos vanhemmat Raamatut olisivat jotenkin virheellisiä sisällöltään( jota en usko), niin niiden vastuuta kantaa ihmiset joita emme näe enää.
Näiden näkemysteni ja tutkimusteni nojalla luotan vanhempiin kirjoituksiin.
Sinä luet sitä mikä sinusta tuntuu oikealta.Uskon että tämäkin asia tulee vielä eteemme, kun se päivä koittaa.
Kysymyksesi : Miten elää uskossa silloin kun hinta on liian suuri.
Minä vastaan kysymyksellä ,että miten elää ilman uskoa ja luulee selviävänsä siitä ?
Jos tarkoitat eroamisen hyväksyttävyyttä niin sitä ei ole kaiketi Raamatun mukaan ( Jumalan ilmoitus ja ohje).
Hinta on silloin liian suuri, jos menettää taivaspaikkansa.
Jotkut ihmiset ei mene koskaan naimisiin ja elää täyden onnellisen elämän.
Himojen valta on valtava ja heikot ihmiset kyllä on siinä asiassa todella heikoilla.
Raamattu kuitenkin sanoo, että onnellinen se joka elää yksin, mutta jos ei voi elää yksin, niin on parempi mennä naimisiin, ettei tekisi huorin.
Harhaoppi nimimerkkiä ei ollut listassa ,joten arvelin vaan aiheesi sisällön.En tiedä vastasinko kysymykseesi.
Sinulla on ongelmia sekä raamatun kanssa ,että himojesi kanssa.
Ei ole helppoa sinulla.
Elämä ei ole himoa ,mutta ihminen voi upota siihen ja se voi muuttua jopa sairaudeksi.
Kovasti himonperässä juoksevat ihmiset hankkivat itselleen jopa kuolemantaudinkin ajassamme.
Avioliitto ei ole leikin asia.
Asiasta kannattaa jutella jonkun saarnaajan kanssa.Sekin usein kuuluu( ilman vaatimusta) heidän epäkiitolliseen työhönsä, yrittää auttaa ihmisiä hengellisesti ahtaissa asioissa.
Kirjoituksestasi kuitenkin paistaa, että et ole lestadiolainen, sillä en usko että lestadiolaisilla on ongelmia Raamatun käännösten kanssa.He myös tietävät , kenen kanssa asioista voi jutella, eikä niitä käsitellä yleisesti internetissä, sillä kyse on yksityisen ihmisen yksityisistä asioista ja henkilökohtaisesta pelastumisesta.
Jos tämä pitänee paikkansa mitä arvelen, niin turhaan täällä kyselet.Ainakaan et saa mitään sellasta vastausta , jossa sinulle annettaisiin lupa rikkoa Luojamme vastaan.
edellyttää katuvaa mieltä ja halua saada anteeksi.Sen lisäksi anteeksi saaminen tulee uskoa.
Ei siis voi saada anteeksi, jollei edes halua.
Jos ihminen tekee tahalleen väärin omaa etuaan tavoitellen,niin ei se ole anteeksisaamisen edellytys.
Lisäksi mielestäni ihminen on koeajalla tässä elämässä eikä niinkään itsestään selvyytenä menossa taivaaseen.
Koko Raamattu tukee ihmistä ohjaillessa hyvine neuvoineen sitä käsitystä, että ihminen on koetuksella.
Elämämme tarkoitus on erotella jyvät akanoista.
Muuten ei olisi koko viimeisellä tuomiolla mitään virkaa, jos asiat olisivat toisin.
Raamatun mukaan tullaan tuomitsemaan kaikki.Aivan kaikki.Sekä hyvät että pahat.Kukin tekojensa mukaan.
edellytys on anteeksi haluaminen ja katuminen.
Ei siis voi tehdä väärin sillä ajatuksella ,että se on jo anteeksi saatu.Se on täyttä harhaoppia ja perkeleestä.
Ihminen katuu tekojaan ja syntejään, haluaa anteeksi ja päästä eroon niistä.Silloin ne on mahdollista saada anteeksi.
Jotta vilpitön mieli näkyy tapahtumassa, anteeksi saadessaan syntinsä ihminen myös uskoo sen.
Vilpillisellä mielellä uskoa ei ole, eikä koskaan tule.On vain vale.
Jokainen ihminen tullaan tuomitsemaan tuomiopäivänä.Sekä hyvät että pahat, kukin tekojensa mukaan.
Ihminen siis kantaa vastuunsa itsestään ja teoistaan.
Elämän tarkoitus on erotella jyvät akanoista, eli hyvät pahoista.
Ei ole ollenkaan itsestään selvyyttä pelastumisesta.Se on elämän kulkemisen tulos.
Se on totta, että katuva saa armosta anteeksi ja pystyy parannukseen elämässään näillä taakkojen kevennyksillä.
"...muussakin paikoissa voi tulla autuaaksi koska totinen kristitty jo elää kuin lesta..."
Onko sulla lopulta hahuakaan pelastuksesta?
"Elä kuin lesta, ja pelastu", on siinä mulla vanhurskauttamisoppia kerrakseen???
Armonsa kirkkauden kiitokseksi. Ef 1:6
Tämän tekee JUMALA ilman vähintäkään ansiotamme,ainostaan oman tahtonsa mielisuosion mukaan ja armonsa kirkkauden kiitokseksi.-mutta tämä oppi vaatii uskoa sen vastaanootamaan . Tässä kuuluu vain näin :Avaa suusi , niin minä sen täytän ps.81:11.- Rukoile Davidin tavalla : Avaa minun silmäni näkemään sinun lakisi ihmeitä ps.119:18.
mutta koska anteeksi saamisen käsitys taitaa olla sinulla sumea , niin silloin tilalla on mielen sumuttaminen eli jonkin tasoinen villitty mielen liikehdintä.Tiesit kai että se on ihan oma uskontonsa .. ja ei liity sinänsä edes kristinuskoon.Jos et tiennyt , niin nyt tiedät.
Se ei ole hysteria vaikka siinä on samoja piirteitä vaan villitseminen,kiihkoon sytyttäminen,villihenkisyys.
Anteeksi saadakseen ihmisen pitää näet haluta sitä.Katua ja anoa anteeksi.
Lukisit vähän Raamattuasi sinäkin niin tietäisit miten vanhurskaaksi tullaan. Se ei todellakaan ole sinun tekojesi palkka, vaan Jumalan järjestämä lahja. "Ensin täytyy sitä ja sitten täytyy tätä", voi sinua. USKO ainoastaan, sanoo Jeesus.
Kuinka monen teidän uskonne auttaisi jaksamaan lapsetonta elämää kuusikymmentä seuraavaa vuotta siksi että puoliso ei sitoutunut avioliittoon samalla vakavuudella kuin te itse sen teitte?
Kuinka monen usko auttaisi elämään synnittömästi elämänsä, synnittömästi ja yksin. Niin että on saanut maistaa rakkauden ihanuutta kaksi vuotta ja sen jälkeen ei mitään, koskaan?
Hän siis saa mennä uudelleen naimisiin, mutta hän ja lapsensa tulevat olemaan synnistä siinneitä? Niinkö?
Kuka teistä pystyisi sulkemaan uskonnon hetkeksi ulkopuolelle ja miettimään sitä ihmistä joka elää tuossa kohtaa. Kuinka moni ei pakene jumalan selän taakse selittämään mitä pitäisi tehdä, vaan pohtisi sitä tosiasiaa että aina ei voi tehdä opetuksen mukaan.
Syyllistäminen on teille itseisarvo, armahduksen taidatte suoda vain itsellenne.
En tunne raamattua läpikotaisin, jotta voisin vastata sen valossa. Itse ajattelen, että raamatun neuvoilla on oma paikkansa ihmisen elämässä. Ajattelen, että avioliitto on hyvin pyhä instituutio ja ihmisen tulisi siinä pysyä. Olettamus avioliiton pysyvyydestä luo yleensä turvaa myös perheen lapsille.
Kuitenkin, kuka meistä ihmisistä sitten on täydellinen. Kuinka moni meistä joutuu järjestäen toteamaan, etten onnistunutkaan täyttämään raamatun ohjeita, neuvoja ja käskyjä? Useasti meillä on varmasti tahto onnistua- niin avioliitossakin.
Itse eronneena -ja uudelleen avioituneena- joudun kyllä tässäkin asiassa turvautumaan Jeesuksen sovitustyöhön ja luottamaan ja olemaan vakuutettuna siitä, että Hänen keskimmäiselle ristille menonsa riitti maksuksi myös avioerossani.
Kuitenkin raamattua lukeneenakin, olen löytänyt sieltä kohdan, jossa sanotaan kutakuinkin seuraavasti: "kaikki teille anteeksi annetaan -ainoastaan pilkkaa pyhää henkeä kohtaan ei anneta, ei tässä eikä tulevassa elämässä.
Huuda avuksesi Herran nimeä.
Haluatko saada inhimillisen vastauksen, vai saman Jumalan joka tämän lain antoi?
Kun olemme umpikujassa ja Jumalan sana tuomitsee meidät, meidän tulisi huutaa Herraa avuksi. Herra on luvannut auttaa niitä jotka Hänen nimeään avuksi huutaa.
Voit toki myös kuunnella inhimillisiä ihmisten neuvoja, ja yrittää vaientaa Jumalan äänen monilla hyvin perustelluilla vastauksilla.
Muista että Jumalalla on valta muuttaa pahimmankin murhamiehen sydän uskomaan, joten avioliitosta lähtijänkään kohdalla Jumala ei jää omien lakiensa vangiksi.
Tarvitsemme missä tahansa ongelmassa oman käden oikeutta, jos katsomme ainoastaan inhimillisesti ulospääsytietä. Jumala on kuitenkin kaiken inhimillisen yläpuolella, ja voi tehdä ihmeen elämässäsi, jos vain roikut Hänessä kiinni, etkä luovuta ennen kuin Hän vastaa sinulle.
Jumalan vastausta joudumme joskus odottamaan ja me voimme väsyä odottamiseen, mutta silloin tulisi pyytää samalla voimaa elämään Hänen tahtonsa mukaan. Kannatta myös rukoilla ystävien kanssa yhdessä, sillä silloin rukouksen voima kasvaa. ( Yksi ajaa takaa tuhatta ja kaksi ajaa takaa kymmentä tuhatta.)
Lestadiolaisilla on "lakinsa" jotka estävät eronnutta menemästä naimisiin, mutta tilastollisesti nuorena jätetyt puolisot etsivät uuden aviopuolison ja katuvat tuota syntiään, saavat anteeksi ja elävät elämänsä onnellisena ylösnousuun saakka.
Se vain jää ihmetyttämään, miksi tuo laki on, miksi ihmisen mielenterveyttä koetellaan tuollaisilla "säädöksillä" joita ei ole tarkoituskaan pystyä noudattamaan?
Kenen etu on psykiatrisensairaalan jonossa olevat, elämän eksyttäneet ihmiset jotka kipuilevat synnintunnoissaan, pystymättä antamaan itselleen lupaa tehdä noin suurta syntiä?
Te teette tuota syntiä päntiönään, elämän pakottamana, mutta kun on ihminen joka on ikänsä elänyt herran pelossa, kysyy neuvoa, te sanotte ettei tarvitsekaan kysyä apua tai ohjetta vanhimmalta, inhimilliseltä vaan voi suoraan kääntyä Jumalan puoleen hakemaan vastausta?
Siirrätte noin vastuun inhimilliseltä joka kuitenkin rajoittaa monin tavoin elämää, Jumalaan jotta noita rajoja ei voisi siirtää.
Jos nyt kysyn että millainen on Jumalan vastaus rakkaudessa? Millaisen "merkin" jumala antaa ihmiselle, sillä aviopuolisonsa hylkäämälle, jotta tämä tietäisi olevan luvallista nostaa katseensa käsistään uuden ihmisen silmiin?
Pidätte uskoanne käsittämättömän tarkoin säädettynä, tulkintoja on yhtä monta kuin lestadiolaista ja viimekädessä luotatte aina Jumalaan?
Eikö tuo tarkoita vain sitä, että jokainen lestadiolainenkin tekee päätökset omassa sielussaan, keskustella voi, mutta päätöksen tekee itse ja itse kantaa vastuun.
Entä jos sanon etten ole lestadiolainen (tuon kaikki jo tiesivät) mutta että osaan katua, aidosti ja syvästi ja tiedän Jumalan hyväksyvän katumukseni ilman että kuljen teidän oppienne mukaan. Minulla itselläni on varmuus pelastumisesta sen tähden että Jeesus kuoli ristillä, minä teen virheitä, synti käsite minulle on vieras, minusta virheet ovat, isoja ja pieniä virheitä. Synti on jotain niin pahaa, että sitä vältän tekemästä. Millä selitätte että minä Jumalaan uskovana joutuisin kadotukseen?
Millainen on "teidän" Jumalanne jos hän ei kykene ymmärtämään muunlaista uskoa kuin lestadiolaisuuden?
Jumala on suuri, Jumalan ymmärrys on suuri ja Jumalan tahto on armahtaa. Se miten te rajoitatte maailmaa ja synniksi luette asioita joita Jumala ei synniksi selitä, on maallisuutta, itserakkautta ja liki irstasta "uskovaisuutta" uskovaisuuden todistamista ihmisille, jota en usko Jumalan katsovan suopein silmin.
Avioeron kieltäminen ei ole mikään lestadiolaisten laki, vaan Jumalan antama laki.
Mooses antoi luvan erota, mutta Jeesus ei antanut. Jeesus sanoo myös, minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako. Hän sanoo myös, joka nai toisen hylkäämän tekee myös aviorikoksen.
Johannes kastajasta Jeesus sanoo että hän oli suurin ihmisistä syntynyt, ja enemmän kuin profeetta. Ja tämä Johannes kastaja menettää päänsä, koska sanoo Herodekselle ettei sillä ollut lupa pitää herodiasta joka kuului toiselle. Nykypäivänä vaan ei löydy montaakaan saarnaajaa tai uskovaa joka olisi valmis sanomaan uudelleen avioituneelle, ettei sillä ollut lupaa pitää kumppaniaan.
Tällaisia umpikujia elämässä mitä kuvaat löytyy paljon muitakin, kuin toisen lähteminen. Pimeä työ, kun rahat eivät riitä. Varastaminen, jos muuten kuolee nälkään yms. Oman käden oikeutta tarvitaan vaikka missä, sos ei huuda avuksi Herraa.
Korvasyyhyn mukaan puhuvia uskovia ja pappeja yms. kyllä löytyy. Mutta juuri nämä tekevät Jumalasta heikon ja avuttoman joka kelpaa vain vaihtamaan vaippoja, kun p- on housuissa.
Jos kuitenkin etsit elävää Jumalaa elämääsi, joka auttaa sinua yli luonnollisen ja inhimillisyyden, niin ole silloin itsekkin ehdoton Jumalan lain kanssa. Sanon tämän kokemuksesta, sillä olen nähnyt tuhansia ihmeitä, millä Jumala muuttaa kaiken.
Sanoit ettet ole Lestadiolainen. Sillä ei ole mitään merkitystä oletko joku lainen tai et, sillä lestadiolaisuus ei ketään pelasta. Usko Kristukseen pelastaa, ja on ainoa millä on merkitystä. Jumalan sanalla jota ei laiteta myös elämäksi ei ole mitään merkitystä.
Uskoni on omanlaistaan syvempää tietoa ja yritystä elää synnittä. Hyvin suuri osa synneistä kun on noita "en ajatellut" "huomaamattani" tehtyjä nopeasti mielihyvää tuottavia asioita.
Itselläni tuollainen aika että huomaamatta tekisin väärin on ohitettu kasvussa aikuisuuteen. Toki teen virheitä, mutta itselleni ja muille rehellisenä haluan myöntää ja tutkia virheeni, heti kun huomaan tehneeni väärin, en peittää jälkiäni tai selittää syyn olleen jossain itseni ulkopuolella.
Minusta tuo kaikki ei ehkä ole niinkään uskoa Jumalaan, vaan aikuisuutta, sitä että kantaa vastuun itsestään.
Kun seuraan kanssaihmisiä, näen paljon niitä jotka eivät koskaan kasva aikuiseksi, niin uskovien kuin maallisesti elävien piirissä.
Uskovissa ihmisissä juuri tuo aikuiseksi kasvamattomuus asettaa noita ihmisen luomia rajoitteita ja niihin tiukkaan tuijottamista. Eli kanssakulkijan syntiä ei anneta anteeksi tai ymmärretä varsinkaan jos henkilö on kipuillen etsinyt tietä ja valinnut vastoin ohjeita.
Ihminen joka ei luota omaan kykyynsä välttäää syntiä, vaan pelkää paholaista ja maallisuutta heikkoutensa tähden, on herkempi tuomitsemaan, kuin uskova joka luottaa kuten minä itseeni, opitun kautta tietäen että syntiä ei koskaan tee harkitsematta tai vahingossa. Synti on jotain joka aikuiseksi kasvettua pitäisi erottaa niin että kun on valitsemassa väärin, hälytyskellot soivat ja voi astua takaisin ja miettiä mitä on tekemässä.
Silloin jos ihminen on heikko, eikä halua kantaa vastuuta itsestään, hän helposti laittaa syntinsä paholaisen kiusauksiksi ja väittää ettei hänellä ollut vapautta valita ja tuon jälkeen rukoilee anteeksi antoa.
Minusta meillä jokaisella on vapaus valita, kun kantaa vastuun itsestään ja valinnoistaan, ei joudu tavan vuoksi rukoilemaan syntejään joka viikko anteeksi, ei niin syvästi että vieressä istuja uskoisi. Riittää että ristii kätensä iltaisin jos muistaa ja puhuu herran kanssa kahden kesken. Käy lävitse ne teot jotka väärin olivat ja ne jotka osoittavat jumalan rakkautta, jokainen päivä on lahja, jokainen ihminen elämässä on lahja, ja jokaista lahjaa pitäisi kunnioittaa niin, ettei tuhlaa aikaansa tekemällä "huomaamattaan, tahtomattaan, paholaisen riivaamana" jatkuvasti syntiä ja rukoilemalla loputtomasti anteeksi antoa.
Itseäni kiinnostaisi keskustella kaikesta tästä, mutten löydä uskovaa ihmistä joka uskaltaisi puhua uskosta maallikon kanssa, kysymyksiä on valtavasti, enemmän ne kaikki ovat mietintöjä siitä mitä Jumala meidän haluaisi tekevän kuin rääpimistä mikä usko mitenkin harhaan vie.
Tarpeeni uskoa on syvällä, se että elämä minua vei mutkaisille teille ja kaiken jälkeen näytti kuinka totta ovat sanat Jumala auttaa sitä joka auttaa itse itseään. Jumala ei pelasta, jos itse ei tee sitä työtä joka on tehtävä.
Jumala kyllä kantaa kun voimat loppuvat, antaa ihmeiden tapahtua, mutta ilman että olisin oman osuuteni tehnyt, en olisi saanut apua ylhäältä.
Jumala ei tuhlaa hyviä töitään laiskoihin, niihin ihmisiin jotka eivät kanna vastuuta itsestään, niihin jotka syyttävät olosuhteita tai kanssakulkijoita ongelmistaan.
Minun Jumalani on elävä, en usko että likikään kaikki täällä on sattumaa, tai minun käsissäni mitä saan, ennen luulin noin, mutta sitten, sain paljon enemmän kuin ansaitsin ja ymmärsin ettei kaikki voi olla omaa ansioitani.
>Uskoni on omanlaistaan syvempää tietoa ja yritystä elää synnittä. Hyvin suuri osa synneistä kun on noita "en ajatellut" "huomaamattani" tehtyjä nopeasti mielihyvää tuottavia asioita.<
Näin sen todella pitäisi olla.
Jeesus on uskon perustus, ja sen jälkeen jokainen rakentaa sen päälle, mutta katsokoon mitä rakentaa, sillä tuomiopäivä on tulella koetteleva jokaisen rakennelman. 1 Kor 3: 10-15 . Jos silloin kestämme Herran edessä saamme palkan, mutta muuten kärsimme vahingon.
>Itselläni tuollainen aika että huomaamatta tekisin väärin on ohitettu kasvussa aikuisuuteen. Toki teen virheitä, mutta itselleni ja muille rehellisenä haluan myöntää ja tutkia virheeni, heti kun huomaan tehneeni väärin, en peittää jälkiäni tai selittää syyn olleen jossain itseni ulkopuolella.<
Aikuiseksi tulisi kasvaa myös uskossa näin kuin sanot, sillä muuten olemme kaikenlaisten oppien vieteltävinä.
>Minusta tuo kaikki ei ehkä ole niinkään uskoa Jumalaan, vaan aikuisuutta, sitä että kantaa vastuun itsestään.<
Usko muuttuu aikanaan näkemiseksi, ja näin se varmasti muuttuu pala palalta.
>Kun seuraan kanssaihmisiä, näen paljon niitä jotka eivät koskaan kasva aikuiseksi, niin uskovien kuin maallisesti elävien piirissä.<
Näin itsekin olen huomannut, ja silloin joudutaan olemaan holhouksen alaisia, niin kuin luonnollisestikin. Joosef oli holhooja Jeesukselle, Mooses oli holhooja Israelin kansalle, laki on holhooja uskoville, kunnes emme enää riko.
Laki tehtiin sen rikkojille, joten aina kun rikomme laki tuomitsee meidät, ja toimii silloin holhoojana. Kristus on lain loppu, ja koska vain Kristus Jumalan voima, on voima jolla voimme olla rikkomatta, on Hän myös silloin ainoa tie todelliseen aikuisuuteen.
>Uskovissa ihmisissä juuri tuo aikuiseksi kasvamattomuus asettaa noita ihmisen luomia rajoitteita ja niihin tiukkaan tuijottamista. Eli kanssakulkijan syntiä ei anneta anteeksi tai ymmärretä varsinkaan jos henkilö on kipuillen etsinyt tietä ja valinnut vastoin ohjeita.<
Lakihenkisyys, omalla voimalla lain täyttäminen, on hirvittävä vihollinen, ja se tulee esille erikoisesti siinä että vaatii kanssaihmisiltä samaa. Jumalan voimalla lain täyttäminen onnistuu, ja se on aikuisuutta. ( Kasvamista kohti täydellisyyttä, kohti uskon päämäärää. ) Minä vähenen, ja Kristus kasvaa minussa.
Pyhähenki on pyhittäjämme, ja se on voimallinen tekemään sen täydellisesti, mutta omalla voimalla itsemme pyhittäminen johtaa vain lakihenkisyyteen.
>Synti on jotain joka aikuiseksi kasvettua pitäisi erottaa niin että kun on valitsemassa väärin, hälytyskellot soivat ja voi astua takaisin ja miettiä mitä on tekemässä.<
Jeesus itsekin sai syödä maitoa ja hunajaa, kunnes oppi erottamaan hyvän ja pahan. Näin meidänkin ruokamme pitäisi muuttua kasvumme mukaan. Jos monta vuotta uskossa ollut edelleen syö tuttelia tuttipullosta, niin varmasti jotain on ymmärretty pahasti väärin.
>Silloin jos ihminen on heikko, eikä halua kantaa vastuuta itsestään, hän helposti laittaa syntinsä paholaisen kiusauksiksi ja väittää ettei hänellä ollut vapautta valita ja tuon jälkeen rukoilee anteeksi antoa.<
Lapsi saakin olla heikko, myös hengellinen lapsi, mutta loppuelämäksi lapseksi jääminen on kehitysvammainen.
Jokaisella on vapaus valita joka sekunti, valitse hyvä tai paha, siunaus tai kirous yms.
>Itseäni kiinnostaisi keskustella kaikesta tästä, mutten löydä uskovaa ihmistä joka uskaltaisi puhua uskosta maallikon kanssa, kysymyksiä on valtavasti, enemmän ne kaikki ovat mietintöjä siitä mitä Jumala meidän haluaisi tekevän kuin rääpimistä mikä usko mitenkin harhaan vie.<
Todellisesta uskosta keskustelevia en ole itsekkään montaa löytänyt, mutta uskonnollisuudesta kiinnostuneita löytyy senkin edestä.
Uskonnollisuuden henki on saanut saastuttaa monta uskovaa kiistelemään ja taistelemaan omista tulkinnoista. Eikä se hyödytä ketään, vaan päinvastoin maailma pilkkaa uskovia juuri siksi.
>Minun Jumalani on elävä, en usko että likikään kaikki täällä on sattumaa, tai minun käsissäni mitä saan, ennen luulin noin, mutta sitten, sain paljon enemmän kuin ansaitsin ja ymmärsin ettei kaikki voi olla omaa ansioitani.<
Uskon että jumalasi on elävä, sillä haluat elää Hänen oman opetuksensa mukaan.
Jumala on elävä niin kauan kun emme itse tapa Häntä, tekemällä kompromisseja ja ota omankäden oikeutta silloin kun Hänen sanansa puhuttelee meitä.
Jumala joka ei puhu, tai on voimaton pelastamaan mistä tahansa, on harmiton puu-ukko, ja silloin itse olemme hänestä sellaisen tehneet. Pidä siis kiinni elävästä Jumalasta jonka olet löytänyt, sillä Jumala ei meitä koskaan hylkää, vaan kulkee kanssamme elämämme jokaisena päivänä elämän loppuun asti.
Ettei ole mitään mikä veisi uskoni, koska se rakentuu totuuteen joka on minussa itsessäni, ei ihmisten kertomaan tai tulkintoihin.
Usko on minussa, ei sitä voi tuoda minulle eikä sitä voi kukaan minusta pois ottaa.
Ehkei edes elämä tai vastoinkäymiset voi viedä minua niin vaikeiden kysymysten ääreen että luopuisin uskostani.
Koska uskoni ei perustu tulkinnanvaraisiin kertomuksiin, tätä on vaikea selittää, mutta en usko että mikään kipeä tai paha asia saisi minut syyttämään Jumalaa siitä, että vaikeuksia eteeni toi.
Elämä tuo eteemme erilaisia koettelemuksia, minun uskoni on pohja joka on osa minua, miksi jos joutuisin tilanteeseen jossa elämä osoittaa julmuutensa nostaisin syyttävän katseeni Jumalaan?
Niin kuin hän antaa meille hyvää, hän suojelee meitä pahalta, mutta silti tapahtuu aina pahojakin asioita. Tuntuu hurskastelulta sanoa että kaikki on annettu jotta oppisimme elämää.
Mutta noin se viimekädessä on, jos läheltä viedään rakas ihminen, ymmärrämme hetken elämän suuruuden, jos elämä vie voimat, ei jää muuta keinoa kuin liittää kädet yhteen ja uskoa että jaksaa.
Silloin kun tarvitaan epäinhimillisiä voimia, niitä löytää vain uskosta itseensä ja Jumalaan. Ei kirjoista tai vitamiinipurkeista.
Minun jumalani on hiljainen, muttei mykkä, eivät jumalan merkit näy, eikä hänen äänensä kuulu, mutta kaikesta minkä ympäröimänä elän, tiedän että tuolla hän on, välillä huvittuneena seuraa kompastumisiani ja heristää sormeaan jotta heräisin huomaamaan oman tyhmyyteni.
Usein kun olo on tukkoinen ja tuntuu ettei tietä minnekkään ole, ei pidä yrittää enempää vaan hellittää irti vastuusta ja antaa elämän/Jumalan kantaa.
Riittävän monesti tuohon kohtaan tultuaan on pakko hyväksyä se totuus, että joku meitä täällä kantaa.
Kun Kristus elää sinun sisälläsi, ei varmasti mikään voi ottaa uskoasi pois.
Siinä Kristus on saanut tulla lihaksi, ja Hän meissä tekee kaiken muunkin mikä ihmiselle on mahdotonta, ja silloin Jumalalle kaikki on mahdollista.
>Silloin kun tarvitaan epäinhimillisiä voimia, niitä löytää vain uskosta itseensä ja Jumalaan. Ei kirjoista tai vitamiinipurkeista.<
Uskosta itseensä kalahtaa monille korvaan, mutta uusi minä on myös minä ja se on täydellinen. Raamattu kehoittaa riisumaan vanhan minän pois päältään tekoinensa, joten silloin jää uusi minä, johon varmasti voidaan luottaa.
Kuitenkin sellainen joka ei suostu riisumaan vanhaa minäänsä, kompastuu varmasti jos luottaa itseensä.
>Niin kuin hän antaa meille hyvää, hän suojelee meitä pahalta, mutta silti tapahtuu aina pahojakin asioita. Tuntuu hurskastelulta sanoa että kaikki on annettu jotta oppisimme elämää.<
Elämän hallinta onkin varmasti maailman vaikein oppiaine. Eikä siinä pysty lunttaamaan, eikä huijaamaan Jumalaa.
On opittava tai oltava oppimatta, mutta yksiasia on varmaa, kasvukipu ei lopu ennen kuin olemme oikeasti oppineet. Kärsimyksistä Poikakin oppi kuuliaisuuden, ja kuuliaisuus on enemmän kuin uhri.