Me ollaan kokolailla tavallinen perhe, jossa on kaksi murrosikäistä poikaa. Muuten arki sujuu kohtalaisen hyvin, mutta äitinä koen surua isän ja varsinkin toisen pojan olemattomasta sanallisesta vuorovaiktuksesta.
Kyseessä ei ole esim. vihan pito tms. Isä vain on äärimmäisen harvasanainen. Isän ja pojan intressit ja harrastukset eivät kohtaa. Kumpikin kyllä on kotona viihtyvää sorttia. Mutta esim. viikonloppu saattaa kulua eikä kumpikaan sano toisílleen kuin kaksi sanaa.
Onko kenenkään muun perheessä yhtä olematonta tämä sanallinen puoli?
Kyseessä ei ole esim. vihan pito tms. Isä vain on äärimmäisen harvasanainen. Isän ja pojan intressit ja harrastukset eivät kohtaa. Kumpikin kyllä on kotona viihtyvää sorttia. Mutta esim. viikonloppu saattaa kulua eikä kumpikaan sano toisílleen kuin kaksi sanaa.
Onko kenenkään muun perheessä yhtä olematonta tämä sanallinen puoli?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä luulen et tuollaista on suurimmassa osassa perheistä, isät perintönä jakaa puhumattomuuden edelleen lapsilleen tuossa, mutta sille pitäis teidän tehrä muutos
Vastaan nyt tähän vaikka nainen olenkin, osuin aivan sattumalta otsikko silmiini.
Niin, olen jo keski-ikäinen nainen ja isän kuolemasta on aikaa jo 18 vuotta. Kuolema ei ollut mitenkään erityisen koskettava, eikä traaginen, isähän oli jo iäkäs ja sairasti lopussa vakavan kuolemaan johtaneen taudin. Tässä eräänä päivänä juuri huomatessani tämän, ettei oma mieheni meidän jälkikasvun kanssa niin välttämättä kovin tarinoi, ei juttele päivän kuulumisia, ei kysele päivän tapahtumia.. niin tai sitten kun hänelle välillä huomauttaa että koskas olet oikeasti jotain jutellut lasten kanssa muutakin kuin komennuksia; syömään, pesulle, hammaspesulle, siivoamaan, yms. ???
Hän vain on vähän sellainen "junttimainen", ei edes itse huomaa asiaa! Mieleeni sitten tuli tämä isäni poismeno ja se, ettei meillä ollut hänen kanssaan oikein minkäänlaisia välejä, ei huonoja muttei niin hyviäkään. Muistin että eihän me isän kanssa koskaan puhuttu mistään, ei siis sanan sanaa vaihdettu oikeasti koskaan! Aika kamalaa itse asiassa. Isäni oli melko juro, hiljainen, jutteli kyllä aikuisten kanssa muttei koskaan ainuttakaan kertaa kysynyt että miten vaikka koulussa menee, itse asiassa aika hassua. Ehkä tästä johtuen välit jäi isään aika viileiksi, ja nyt kyllä toivoisin että oma mies omien lastensa kanssa puhuisi ja juttelisi vähän enempi. Sitten mies ihmettelee kun lapset joka asiassa kysyy aina äitiä, on sitten kyse ihan mistä asiasta tahansa. Ei luulisi olevan epäselvää miksi näin tapahtuu.