Ulkoilma

Miten olette homeallergikot(esim. aspergillus) pärjänneet tänä talvena? Mahtaako tuossa kosteudessa lämpötilassa viihtyä ulkoilmahomeet, mikä nyt on ollut koko syksyn ja talven?
2229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

verrattuna "normaali"talveen eli siitä vain lenkille, jos keuhkot kestää (ja muut elimet). Pakkastakin on luvattu etelään, joten ehkä tuolloin voisi pistäytyä pidemmällä lenkillä - hitaasti ja harkiten, tunnustellen. Kyllä kaulan imusolmukkeet ja kurkkukipu ovat hyviä varoittajia liiallisista pöpöistä elimistölle (ja keuhkopistot). Nokka on myös oiva mittari.

Äänestä

aurinkoiset päivät helpompia, mutta yleensähän on vaan satanut. Käyn ulkona vain lyhyesti, pihatöitä teen noin tunnin kerrallaan. Nokka vuotaa kuin hana koko ajan, keuhkoista tulee limaa. Onneksi henki kulkee hyvin.

Märkää on ja kova homeenhaju pihamaalla ainakin, paljon maatuvia kasvinosia. Kasvukausi jatkuu, nurmikko on leikkuun tarpeessa ja joku yksittäinen orvokki kukkii. Myös osa perennoista ja sipulikasvit ovat aloittaneet kasvunsa. Eli taitaa tulla ankea kesä pihamaalla, kun nämä kaikki paleltuvat kevättalvella. Kasvimaan kääntämiseen on ainakin ollut hyvää aikaa tänä vuonna. Hedelmäpuiden leikkuuta tein joululoman aikana. Keväällä varmaan totuus paljastuu, miten homesairaan puutarhurin käy?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lenkille! kirjoitti:

Miten olette homeallergikot(esim. aspergillus) pärjänneet tänä talvena? Mahtaako tuossa kosteudessa lämpötilassa viihtyä ulkoilmahomeet, mikä nyt on ollut koko syksyn ja talven?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu