Hei onko kellään tietoa hemangioomasta pääseekö siitä koskaan eroon minkälaiset oireet ja voiko se muuttua pahanlaatuiseksi hemangiosarkoomaksi toivottavasti joku vois auttaa.
Onko tietoa
sämpylä32
2263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulta on vauvana leikattu reidestä ja otsasta hemangioomat. Sillä seurauksella, että reidessä oleva arpi on kasvanut iän mukana.
Käsittääkseni niitä ei juurikaan nykyisin lapsilta leikata ja yleensä ne häviävät iän mukana.
Minä jouduin kuitenkin pari kuukautta sitten tarkkoihin tutkimuksiin, koska minulta löydettiin selkätutkimusten yhteydessä selkärangasta hemangioomaksi arvioitu verisuonikasvain.
Koska minulta on aikaisemmin leikattu syöpä, jouduin luuston gammakuvaukseen syövän poissulkemiseksi. Tavllinen hemangiooma se kuitenkin oli ja lääkärin mukaan täysn vaaraton. Hänen mukaansa sille ei tarvitse tehdä koskaan mitään. Ei kai se sieltä mihinkään häivy, mutta ei sillä mitään merkitystäkään ole.
Olen tutkinut asiaa paljon, enkä ainakaan ole löytänyt sellaista, että hemangiooma voisi muuttua pahanlaatuiseksi. On kuitenkin varmistettava, että kyseessä tosiaan on vain hemangiooma.
Kiitoksia vastauksesta mulla on vartalossa sen tyyppinen jälki 4cm*4cm ottaa vaan niin paljon päähän ku se on niin ruman näköinen.